Teuvo Ypyä - kuvanveistäjän elämää

http://www.artfinn2k.fi/displayimage.php?album=9&pos=10

Teuvo Ypyä - kuvanveistäjän elämää

Kun Teuvo Ypyä vuonna 1998 astui taidemaailmaan kuvanveistäjänä, takana oli suuri elämänmuutos. Tuolloin vasta 43-vuotias kultaseppämestari, gemmologi ja korusuunnittelija oli aiemmin tullut tunnetuksi Kemin Jalokivigallerian luojana, sen kokonaistaideteoksen suunnittelijana, korutaiteilijana, Suomen kuninkaan kruunun tekijänä ja Tornion matkailupysäkin Green Linen ”Four Seasons”(1992) ja ”Northern Lights”(1992)- tilataideteosten tekijänä.

Ypyä oli jo tehnyt yhden elämäntyön valmiiksi, kun Kemin Jalokivigalleria vuonna 1986 oli avannut ovensa yleisölle. Vuonna 1987 Teuvo Ypyä oli Jalokivigallerian ansiosta valittu Lounais-Lapin yleisöäänestyksessä vuoden kemiläiseksi. Jalokivigalleria veti Kemiin turisteja ympäri maailmaa siinä missä paljon myöhemmin ideoitu Kemin Lumilinnakin. Mutta kun yhteiskunnallista tukea jalokivigallerian ylläpitoon ei tullut, maassamme ja koko maailmassakin ainutlaatuinen koru- ja korukivimuseo oli siirtynyt 1990-luvun puolivälissä Kemin kaupungin omistukseen. Tornion näyttelykokonaisuus ”Neljä vuodenaikaa” oli sulkenut ovensa.

Korutaiteilijasta kuvanveistäjäksi

Näennäisesti taiteellinen suunnanmuutos oli suuri, kun korutaiteilijana tunnetuksi tullut Ypyä vuonna 1998 näyttäytyi yhtäkkiä kuvanveistäjänä Haaparannalla toteutetussa näyttelyssä, jossa Ypyän lisäksi olivat mukana graafikko Lenita Rundgren ja allekirjoittanut. Ypyä oli vaihtanut teosten materiaalin lähes toiseen äärimmäisyyteen. Korukivien sijasta hän oli työstänyt veistoksiaan muun muassa muovisista viemäriputkista. Polyeteenistä oli syntynyt sellaisia teoksia kuin Mies omakuva (1997) ja Katuva munkki (1997). (Samaa linja jatkoi vuonna 2001 valmistunut teos ”Kolmisydäminen nainen”.)

Materiaalivalintaa voisi pitää tahallisena irtiottona kaikesta aikaisemmasta. Korukiven, kullan ja hopean sijaan äkkiä viemäriputkea kuin provokaationa aiemmin tehtyä kohtaan. Näin ei kuitenkaan tosiasiallisesti ollut. Ypyä oli siirtynyt kuvanveistoon johdonmukaisesti hallitsemansa korusuunnittelun pohjalta. Kun hän asetti näyttelyyn veistoksia, hän ei tullut esille oppipoikana tai kisällinä vaan valmiina kuvanveistäjänä, jonka veistotaiteelle korusuunnittelijan tausta antoi kantavan pohjan. Ypyä jatkoi samalla plastisella muotokielellä, jota hän oli aiemmin toteuttanut korutaiteessaan. Vain materiaali ja mittasuhteet olivat nyt toiset.

Haaparannan kirjaston galleriassa Ypyän teokset ottivat tilan haltuunsa. Näyttelysalin lattialla veistokset muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden, jossa teokset tihkuivat hillittyä erotiikkaa. Katuvan munkin mustien viemäriputkista sahattujen ja sulatettujen kylkiluiden ontelossa hehkui punainen sydän. Kaiken yllä leijui kuitenkin uhka. Eräässä teoksessa puolittain poikkisahautuneen narun varassa roikkuva kivi uhkasi pudota allaolevaan linnunsulista vuorattuun pesään, jossa kolme linnunmunaa oli uhanalaisena. Myöhemmin kivi putosikin ja teos on toteutettu nyt toisessa muodossa Jenni ja Antti Wihurin taidekokoelmiin ”Katsokaa itse eteenne” -nimisenä veistoksena (2002).

Uran alkutaival

Ennen vuoden 1998 näyttelyä Ypyän elämässä oli ehtinyt tapahtua paljon. Taide, kiinnostus taiteeseen ja korut ympäröivät Teuvo Ypyää lapsuudesta lähtien. Hänen isänsä oli kultaseppä, joka piti Kemissä Ypyän kultasepänliikettä. Perheen piirissä oli kiinnostusta myös kuvataiteisiin, mitä osoittaa sekin, että kun Teuvo Ypyä lapsena alkoi purkaa omaa luovuuttaan piirustuksiksi, uhriksi joutui impressionismia käsittelevä taidekirja.

Isänsä jälkiä astuen Teuvo Ypyä ryhtyi opiskelemaan kultasepäksi. Ylioppilaaksi tulon jälkeen hän siirtyi vuonna 1976 opiskelemaan Lahden muotoiluinstituutin kultaseppäkoulussa. Vuonna 1977 hän suoritti gemmologian (jalokiviopin) perustutkinnon ja vuonna 1982 Iso-Britannian gemmologisen seuran diplomitutkinnon, vuonna 1983 Ypyä saavutti kultaseppämestarin arvon. Samalla alkoi kymmenvuotinen elämäntyö Kemin Jalokivigallerian perustajana ja johtajana.

Korunäyttelyitä ja kuninkaan kruunu

Julkisen uransa Teuvo Ypyä aloitti heti Lahden muotoiluinstituuttiin siirtymisen jälkeen. Vuonna 1977 hän sai Gustav Pauligin stipendin ja vuonna 1978 ensimmäisen palkinnon Lahden kaupungin lahjaesineen suunnittelukilpailusta. Vuonna 1979 Ypyän suunnittelemia koruja oli esillä Helsingin Työ ja Taito-näyttelyssä ja vuonna 1981 Kemissä Kemin Taidemuseossa.

Läpi 1980-luvun ja 90-luvun alun Ypyä jatkoi Kemin Jalokivigallerian toteuttamisen rinnalla myös korunäyttelytoimintaa. Hän osallistui kansainvälisiin korunäyttelyihin Münchenissä, Piteåssa, Tukholmassa ja Helsingissä ja oli itse järjestämässä kansainvälistä korusuunnittelukilpailua vuonna 1991 Kemin Jalokivigallerian yhteydessä.

Vuonna 1988 Teuvo Ypyä saavutti valtakunnallista julkisuutta suunniteltuaan ja toteutettuaan Suomen kuninkaan kruunun. Suomestahan piti alun perin tulla kuningaskunta. Lokakuussa 2008 tuli kuluneeksi 90 vuotta siitä, kun eduskunta valitsi Hessenin prinssi Karlin Suomen kuninkaaksi. Kuningaskunnalle ehdittiin suunnitella lippu ja kuninkaalle kruunu. Lähinnä Santeri Alkion johtaman tasavaltalaisten vastustuksen seurauksena Friedrich Karl lopulta luopui kuninkuudesta ja Suomesta tuli tasavalta.

Teuvo Ypyä sai käsiinsä Erik O. Ehrnströmin luonnospiirustukset kuninkaan kruunusta ja toteutti Suomen kuninkaan kruunun, joka edelleen on Kemin Jalokivigallerian edessä matkailunähtävyytenä ja muistuttamassa Suomen historian eräästä merkittävästä ja usein unohdetusta vaiheesta. Tällaisella kruunulla piti kruunattaman ”Kaarle I, Suomen ja Karjalan kuningas, Ahvenanmaan herttua, Lapinmaan suuriruhtinas, Kalevan ja Pohjolan isäntä”.

Jalokivigalleria elämäntyönä

Kemin Jalokivigalleria muodostui 1980-luvulla Teuvo Ypyän suurimuotoiseksi kuningasajatukseksi ja kokonaistaideteokseksi, joka käsitti hänen keräämänsä yli 3000 korukiven kokoelman. Kemin sisäsataman vanhaan tullirakennukseen perustettu jalokivigalleria ehti toimia Ypyän omistuksessa yli vuosikymmenen ajan Kemin merkittävimpänä matkailunähtävyytenä, ennen kuin se 1990-luvun lamavuosina lopulta ajautui kaupungin omistukseen.

Jalokivigallerian perustana toimii yhä tänä päivänäkin Ypyän keräämä ainutlaatuinen kivikokoelma, jossa esitellään muun muassa pohjoisen jalo- ja korukivet koko laajuudessaan. Jalokivigalleria voidaan nähdä paitsi koru- ja jalokivivimusona myös kokonaistaideteoksena, jossa edelleen on nähtävänä Ypyän taiteellinen kädenjälki ja visuaalinen suunnittelu. Näyttely perustuu Ypyän itse keräämiin ja vaihtamiin koru- ja jalokiviin.

Lasivitriineissä esillä olevan näyttelyn rungon muodostaa Ypyän omistuksessa ollut yksityiskokoelma, jonka kokonaisuudessa on esillä pääosin itse keräämällä ja vaihtamalla hankitut koru- ja jalokivet kittiläläisistä vuorikristalleista brasilialaisiin ametisteihin, kivettyneisiin puihin tai dinosauruksen ulosteisiin.

Ypyä kertoo itse keränneensä kiviä 7-vuotiaasta lähtien ja kivikokoelman rungon muodostavat Ypyän luonnosta etsimät ja löytämät korukivet. Esimerkkinä kiviharrastuksen yllätyksellisyydestä toimii vaikkapa omalta takapihalta löydetty ametisti. Teuvo Ypyän kultasepän työtä taas ovat Suomen kuninkaan kruunun lisäksi muun muassa jäljennökset Venäjän keisarillisesta valtikasta ja Marie Antoinetten timanttiketjusta.

Materiaalien ja muotojen vuoropuhelua

Veistoksellisina tilataideteoksina voitiin nähdä jo vuonna 1992 Tornion Green Line Centeriin valmistuneet teokset ”Neljä vuodenaikaa” ja ”Northern Lights”. Tilataideteoksissa Ypyä rakenteli pohjoista maisemaa ja tähtitaivasta pääosin koru- ja jalokivistä. Urakan suuruutta kuvaa se, että esimerkiksi tähtitaivaaksi Ypyä kiinnitti Green Linen kattoon 10 000 kristallia omin käsin niin että lopputuloksena oli ”aito” tähtikartta.

Jo näissä teoksissa on nähtävänä, että Ypyän veistotaide on käsitetaidetta, jolle materiaali antaa lähtökohdan. Kun materiaalikirjon toisesta ääripäästä löytyivät muoviset viemäriputket, oli kyseessä vain uuden materiaalin visuaalinen löytäminen. Hylätyt muoviputket toimivat esimerkkinä Ypyän visuaalisesta ajattelusta: hän etsii ja löytää materiaaleja, joiden ehdoilla lopullinen veistos toteutetaan.

Ypyän käyttämien materiaalien kirjo veistoksissa onkin hengästyttävä: Ypyä yhdistelee teoksissaan ruosteen patinoimaa terästä ja rautaa pronssiin ja hopeaan. Materiaalien vastakohtaisuus yhtyy Ypyän muotokielessä suuren ja pienen, kovan ja pehmeän, rosoisen ja puhtaan vastakkainasetteluun. Materiaalit ja muodot käyvät teoksissa jatkuvaa vuoropuhelua.

Muodon plastisuus korostuu Carraran marmorista tehdyissä veistoksissa, jotka ovat ikään kuin tulemisensa tai syntymisensä tilassa. Näissä teoksissa on nähtävissä se, miten Ypyä on muotoillut marmoria sen omista ehdoista lähtien. Marmorista veistetyissä henkilöhahmoissa esimerkiksi teoksessa ”Antar ja morsian” (2003) on näkyvissä edelleen itse kivimateriaaliin kätkeytyvä alkumuoto, se miten veistoksen lopputulos nousee pakottomasti esiin marmorisesta alkumuodosta.

Teosten kokonaisuutta kantaa aina ajatuksellinen lähtökohta. Niissä voi nähdä Ypyän huolen globalisaation suhteen. Veistosten usein miniatyyrisen pienet hopeiset ja pronssiset figuurit yhdistettynä laajoihin pintoihin kuvastavat voimakkaasti yksinäisyyden tuntoja, joka tuo mieleen Eino Leinon elämännäkemyksen: ”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin”.

Ihmisen yksinäisyyden vaikuttava kuvaus on esimerkiksi vuonna 2004 valmistunut teos ”Okay?”, jossa kuumavesisäiliön pohjasta polttoleikatut ruostuneet koverat kolme mannerlaatan kappaletta liukuvat hitaasti toisistaan erilleen. Aluksi jopa huomaamattomaksi saattaa jäädä yhden mannerlaatan reunalla istuva minimaalinen hopeinen figuuri, jonka hahmossa välittyy koskettavalla tavalla ihmisen neuvottomuus, epätietoisuus, yksinäisyys ja lohduttomuus tulevaisuuden edessä. Samaa kaltevan teräspinnan ja yksinäisen hahmon vuoropuhelua voidaan nähdä vuonna 2005 valmistuneessa teoksessa ”Nomad”, jossa yksinäinen vaeltelija on pysähtynyt epäröimään kuilun edessä.

Galaktisia veistoksia ja Carraran marmoria

Vuonna 2003 Ypyältä valmistui sarja galaktisia veistoksia, joita oli esillä myös seuraavana vuonna Seinäjoen Taidehallissa järjestetyssä Yhteys-ryhmän näyttelyssä. Nämä teokset ovat esimerkkejä Ypyän veistosten globaalisuudesta yhdistettynä kultaseppämäiseen tarkkuuteen. Ypyän galaksit ovat saaneet muotonsa teräksestä ja kromatusta raudasta.

Galaksien avaruudellisesti pyörivien muotojen keskuksiksi on upotettu hopeisia ja pronssisia lasimaisesti säihkyviä jalometallipalloja, jotka tuovat teoksiin paitsi galaktisuuden myös ufomaisuuden vaikutelman. Kokonaisuutena teokset toimivat näyttelytilassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja tuovat jälleen esiin ihmisen maailmassa olemisen mittasuhteet verrattuna kosmoksen kokonaisuuteen, vaikka ihmistä näissä teoksissa ei ole edes nähtävissä. Galakseissa on jotain samankaltaista henkeä kuin Science fiction –elokuvissa. Ne voisi kuvata veistoksiksi, jotka ovat laskeutuneet tilaan jostain avaruudesta, tulevaisuuden maailmoista.

Samoihin aikoihin Teuvo Ypyä matkasi itse myös täysin toisaalle, Italiaan josta löytyi materiaaliksi Carraran marmori. Kahden Italiassa vietetyn veistojakson (2003 Firenze ja 2006 Rooma) aikana Ypyä on etsinyt veistoksellisia muotoja Carraran marmorista, antiikin kuvanveistomestareiden ja Michelangelon veistosten materiaalista.

Carraran marmorista veistetyissä teoksissa Ypyä ei kuitenkaan etsi lähtökohtia antiikin veistosten tai Michelangelon muotokielestä. Hänen marmoriveistoksissaan välittyy ennemminkin sukulaisuus toisaalta Henry Mooren kaltaiseen plastiseen muotokieleen, toisaalta niitä sävyttää tietynlainen primitiivisyys jonka juuret ovat esihistoriallisissa luolamaalauksissa ja veistoksissa. Samoihin aikoihin Ypyä on tehnyt aikamatkaa sekä tulevaisuuden galaktisiin näkyihin että menneisyyteen ihmiskunnan alkujuuria kohti.

Pako Impivaaraan

Oma lukunsa Ypyän veistoksellisessa tuotannossa on hänen kiinnostuksensa kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven Seitsemää veljestä kohtaan. Teos ”Impivaaraan” on kolmella nelikulmaisella puukappaleella istuvista hopeisesta ja kuudesta pronssisesta istuvasta hahmosta koostuva pienoisveistoskokonaisuus.

Seitsemän veljestä istuvat teoskokonaisuudessa ajatuksiinsa vaipuneina. Vaikka nyt ei kysymys ole yksittäisestä hahmosta vaan ihmisryhmästä, Ypyän teoksille leimallinen yksinäisyys välittyy katsojalle tässäkin teoksessa: jokainen seitsemästä veljeksestä on pohdinnoissaan, oman ajattelunsa kanssa yksin, vaikka ilmeisestikin samoja asioita mietiskellen, kenties pohtien pakoa maailman melskeistä Impivaaran metsiin. Vai istuvatko veljekset jo Hiidenkivellä näkymättömän härkälauman ympäröimänä? Kuten taiteessa aina teoksen lopullinen tulkinta jää katsojalle ja taiteilija antaa sen tulkitsemiseen korkeintaan rakennuspuita, vihjeitä.

Harvinainen taidevarkaus tapahtui Yhteys-ryhmän Haaparannan näyttelyssä vuonna 2008, jolloin yksi seitsemästä veljeksestä varastettiin vaikka teos oli suojattu painavalla lasikuvulla. Vaikka varkaus sinänsä oli vakava tapahtuma, voidaan tämä varkauskin nähdä aleksiskivimäisessä tragikoomisessa valossa: ikään kuin yksi veljeksistä olisi lähtenyt käpälämäkeen koko näyttelystä.

Seitsemän veljeksen Impivaaralle löytää sukulaisuuden teoksesta ”Kaikki isieni synnit”. Siinä samanlainen pienoisfiguuri kiskoo perässään ylivoimaiselta näyttävää taakkaa, suurta kulmikasta järkälettä. Ihminen ponnistelee ylivoimaisen edessä, mutta peräänantamattomasti kuitenkin yritystään jatkaen. Toimittaja Kenneth Mikko on kuvannut osuvasti tämän veistoksen tunnelmia: ”Teoksen nimi ”Kaikki isieni synnit” jättää tilan vapaaksi omille tulkinnoille. Mutta kuten toisissakin pienoisveistoksissa antavat pienet figuurit voimakkaan yleisinhimillisen vaikutelman Ihmisestä ja hänen ehdoistaan.”

Yksinäisyyden varjot ja rakkauden kaipuu

Läpi Teuvo Ypyän tuotannon voidaan nähdä tiettyjä ajatuksellisia teemoja, joita hän yhä uudelleen - uusien materiaalien ja uudessa muodossa toteutettujen teosten avulla - käy läpi. Leimallisimpana ajatuksellisena lähtökohtana on yksilön suhde kokonaisuuteen, globaaliuteen ja globaalin maailman yksityiseen ihmiseen kohdistama uhka. Se sävyttää yhtä hyvin galakseja kuin Impivaaraan pakenevia tai paenneita veljeksiä.

Yksinäisyyden varjojen voi nähdä leimaavan koko Ypyän taiteellista tuotantoa, jonka toisaalta kuitenkin lävistää rakkauden kaipaus. Rakkaus – sen tarve, sen erilaiset ilmenemismuodot tai sen puute – näkyvät Ypyän veistoksissa aina ”Katuvasta munkista” lähtien. Voimana rakkaus sykkii sammuttamattomana munkin sydämessä. Vaikka hän katuu, hän ei viemäriputkesta muotoiltunakaan verhoudu säkkiin ja tuhkaan: hänen sisällään palaa sammumattomana punainen hehku. Katumuksen jälkeenkin munkki tuntuu olevan kiusauksille altis.

Yksinäisyys ilmenee kiven putoamisen uhkana, erilaisina kuiluina tai galaksien tarjoamine hämmentävinä mittasuhteina. Sekä ihmiset että eläimet ovat hahmoina pieniä, voimattomia, ulkopuoliselle uhalle alttiita. Näin myös happoteräksestä ja teräksestä tehdyissä eläinveistoksissa ”Pakeneva kirahvi” (2002) ja ”Juomapaikka” (2005).

Näissä hauskasti pelkistetyissä veistoksissa itse eläin on muotoiltu nelikulmaisesta kiiltävästä teräskappaleesta, joka seisoo tai juoksee tukirautaisten jalkojen varassa ruosteiseksi patinoituneella jalustalla. Kirahvi on pelkistetty niin pitkälle, että kaulan kuvitteleminen jää katsojan mielikuvituksen varaan.

Perimmäisiä kysymyksiä

Yksinäisyyden ja olemisen peruskysymysten pohdinta näkyy Teuvo Ypyän vuonna 2004 toteuttamassa veistoksessa Suoritus. Suorituksessa ruosteisesta raudasta muotoiltu jättiläisen jalka kannattaa kaarevaa kromatusta teräsputkea jonka varassa tällä kertaa roikkuu putoamisen uhan alla, mutta painovoimaa uhmaten ja ilmeisesti huipulle pyrkien hopeinen ihmisfiguuri, joka tuo mieleen akrobaatin. Itse tilanne muistuttaa kuitenkin nuorallatanssia kuilun yllä. Hyvin vähän tässä uhkia täynnä olevassa tilanteessa on suorittajan tai suoriutujan itsensä varassa. Suorituksen sisarteos on toteutettu suuremmassa mittakaavassa julkiseksi veistokseksi Kemi-Tornion ammattioppilaitokseen Kemiin.

Suoritus muistuttaa, että vaikka Ypyä teoksissaan käsittelee kuolemanvakavia asioita, hän kuitenkin katsoo maailmaa humorististen silmälasien läpi. Kuten hyvässä näytelmäkirjallisuudessa myös Ypyän veistoksissa elämä näyttäytyy tanssina, jossa tragedia ja komedia kulkevat käsi kädessä. Ypyän taiteen salakavala syvällisyys piilee siinä, että vaikka teokset ensi näkemältä usein näyttäytyvät hauskoina, hupaisina ja hymyilyttävinä anekdootteina, niiden pinnallisen huumorin läpi porautuu elämän perimmäisiä kysymyksiä ja ihmisen paikkaa maailmassa pohtiva syvällinen sisältö.

Ypyän veistokset ovat pohjimmiltaan runoja, jotka esittävät kysymyksiä, mutta jättävät vastaamisen katsojalle. Hänen omassa ”Runo”-nimisessä veistoksessaan runo on pelkistetty Outokummun Kemin kaivokselta löydetyistä teräskappaleista, jotka ovat ryhmittyneet kuin sävellyksen partituuriksi. Jälleen teoksessa on läsnä löydetty materiaali, sen ehdoilla rakentuva veistoksellinen idea ja lopulta kultaseppämestarin ja korusuunnittelijan taito rakentaa pelkistetyistä kappaleista, säkeistä tai yksittäisistä sanoista kokonainen ehjä ja herkkä runo. Tässä runossa ollaan jälleen Teuvo Ypyän taiteen ytimessä.

Keijo Nevaranta