Pohjalaisen kirjallisuuden modernismista - HÄH?

Pikapiirtoja pohjalaisen kirjallisuuden modernismista 1981 - 2013

Julkaisin runoteokseni "Lintujen silmissä kivien kylmyys" omakustanteena vuonna 1981. Olin viettänyt nuoruuteni Kristiinankaupungissa ja kokoelmani runot ovat paljolti syntyneet siellä. Tunsin ja tiesin, että ruotsinkielisellä Pohjanmaalla asuu joitakin ihan tunnettujakin kirjailijoita. Suomenkielisellä puolella kartta olikin autio ja tyhjä.

Kun runokokoelmani vuonna 1981 ilmestyi olin jo muuttanut Seinäjoelle. Asuin tämän jälkeen Pohjanmaalla Seinäjoella ja Vaasassa vielä kymmenen vuotta vuoteen 1991. Toimittajana tutustuin kulttuuripiireihin, mutta kirjallisuuden ja kirjailijoiden osalta kartta pysyi yhtä  tyhjänä kuin aiemminkin. Jonkin antologian nimi oli Routakukkia. Se olisi hyvin määritellyt myös pohjalaisen kaunokirjallisuuden peltomaiseman yleisemmin. Hyinen halla oli puhaltanut pellot tyhjiksi. 1980-luvun alkupuolella en tiennyt Pohjanmaalla muita kirjailijoita olevankaan kuin nuorisokirjailija Hellevi Salminen-Matilhaltin. Olihan sitten tämä Lakeuden Kutsun kulttuuriporukka, Pohjanmaan Kirjailijoiden harrastekirjailijat ja ladoton latomeri.

Kun siis pakenin Pohjanmaalta henkisesti avarampaan maisemaan (niin kuvittelin) pohjoiseen ja Kemiin vuonna 1991, mieleen jäi vaikutelma ettei Pohjanmaalle ketään nykykirjailijoita enää jäänytkään. Pohjalaiset runoilijat olivat maan povessa (Färding) tai muuten (Melleri, Vieno ym) paenneet niin kauas kuin rataa riitti. Ja sitähän onneksi riitti kolmeenkin suuntaan Vaasasta ja Seinäjoelta pois.

Sama tilanne oli romaanikirjallisuuden suhteen: Antti Tuuri ja Orvokki Autio olivat ottaneet ajat sitten hatkat Helsinkiin, Hyry on niin hiljainen mies että hänestä en oikein koskaan ole tiennyt missä hän on. Minun kanssani Seinäjoen näytelmäkirjailijoissa pyörinyt Mirja Kuivaniemi sentään ryhtyi saamaan läpi pohjalaisen murrekirjallisuuden perinteiden vaalimista niin hyvin, että jopa Orvokki Autiota syytettiin hänen plagioimisestaan. Maatalon eläkeläisemäntä Sisko Istanmäki löi itsensä läpi romaanilla "Liian paksu perhoseksi". Mutta voiko heitä nimittää modernisteiksi?

Muuten tyhjyyden tuuli puhalsi Lakeuden kirjallisen maiseman yli; mitä nyt Jaakko Korjus kävi hetkeksi pomottamassa Pohjalaista, lakimies Kemppinen runoili Helsingissä ja ainoastaan Reino Lehväslaiho kävi säännöllisesti tuhlaamassa seuraavan sotakirjansa ennakoita ja kihlautumassa seinäjokisten neitojen kanssa silloin 23 sotaromaanin meriiteillä. Heikki Hemminki jankkasi samaa 30 vuotta vanhaa Pohjanmaa-runoaan kaikissa kirjallisissa matineoissa.

Lakeus oli kirjallisuuden suhteen autio ja tyhjä ja uskoin sen edelleen tyhjänä pysyneenkin kun vuonna 2001 muutin takaisin Pohjanmaalle, ensin Kristiinaan ja sitten jo toisen kerran elämässäni 2004 Kristiinasta Seinäjoella. Nämä vuodet olen pysynyt paitsiossa tahtoen ja tahattomasti kaikista pohjalaisista kulttuuripiireistä niin että ainoa merittini Pohjanmaan Taidetoimikunnan suhteen on edelleen 1000 markan apuraha runokirjan julkaisemiseen vuonna 1981. Pienkustantamomme Non Art Books julkaisi muutaman vaille levikkiä jääneen runo-, aforismi- ja sarjakuvakirjan. Mistään muusta pohjalaisesta kirjallisuudesta saati kirjallisesta modernismista en sitten mitään kuullutkaan.

Ällistykseni olikin melkoinen kun hiljattain kuulin radiossa Vaasan kirjamessujen yhteydessä haastattelun kirjasilija Marko Hautalasta. Olen kyllä hänen fb-kaverinsa ja tiedän hänen olevan kirjailija, mutta se oli minulle suuri yllätys, että hän ei kaikkien muiden pohjalaiskirjailijoiden tapaan olekaan ostanut pelkkää menolippua Stadiin vaan puurtaa edelleen Vaasassa, POHJANMAALLA!, suomalaisen kirjallisuuden umpisuolessa!!! Kaiken lisäksi hän kirjoittaa mainiosti ja modernisti, aivan tavatonta.

Ja kaiken lisäksi kymmenen vuoden poissaoloni aikana on ilmaantunut muitakin. Olen kuullut ainakin naiskirjailijasta jonka nimen olen unohtanut, lapualaisesta oliko hän nyt aforistikko, jonka nimen olen myöskin unohtanut ja entinen työkaverini Seppo Lahti on kirjoittanut parikin romaania, toisen poikansa kanssa yhdessä. olen hämmästynyt ja järkyttynytkin niin syvästi kuin tällaisen pakinanomaisen huitaisun perusteella pystyy:

Mitä ihmettä? Onko Pohjanmaalla sittenkin taas elinvoimaista kirjallisuutta ja kaiken kukkuraksi jopa kirjallista modernismia? nyt ryhdynkin seulomaan kirjastoja hakemistoja ja kirjavarastoja selvittääkseni onko Pohjanmaalla kenties muitakin täällä eläviä nykykirjailijoita. Ja Marko Hautalan kirjoihin Itsevalaisevat, Käärinliinat ja Torajyvät lupaan palata blogissani aivan lähiaikoina erikseenkin. aivan uusinta kirjastoista vielä tuskin edes löytyy.