Sjöbergin puiston ja Satiaisojan liepeiltä II (Välisoitto)

III Kapina Kauhajoella vuonna 1808

Palaan kirjoituksessani kuitenkin vielä vuoteen 1808 ja jo edellisessä osassa mainitsemaani kirjaan Kapina Kauhajoella. Oskar Blomstedtin Kapina Kauhajoella on monessakin suhteessa mielenkiintoinen kirja. Se on alunperin julkistunut luettuna jo 1859 pohjalaisen ylioppilaskunnan tavanmukaisessa vuosijuhlassa. Painettuna teos ilmestyi eräisen vaikeuksien ja vastuksien johdosta vuonna 1862. Kun tavan takaa käydään kiistaa siitä, kuka julkaisi ensimmäisen suomenkielisen romaanin, oliko se 1870 neljänä vihkona ilmestynyt Aleksis Kiven Seitsemän veljestä tai jokin muu, niin ilmoitan kyseisen Blomstedtin Kapina Kauhajoella mukaan tähän mittelöön. Sillä vaikka kirja on pitkälti historiallinen dokumentti, sen kieli on niin kaunokirjallista ja kertoelma sen verran vapain kädenpiirroin kirjoitettu että Ursula Pohjolan-Pirhosen tai Kaari Utrion kirjoittamana se luokiteltaisiin historialliseksi romaaniksi, Paavo Rintalan kynästä lähteneenä se taas olisi Lakko-teoksen tyylinen dokumenttiromaani.

Tällä kertaa en kuitenkaan ryhdy kertomaan tai referoimaan koko teosta Kapina Kauhajoella, jossa vuoden 1808 Kauhajoen tapahtumat käydään läpi kokonaisuudessaan vaan pääosin keskityn Ala-Knuuttilan talon vaiheisiin "kapinan" aikana. En kuitenkaan malta olla mainitsematta, että kirja on uudelleenjulkaistu vuonna 1933 Kauhajoen suojeluskunnan toimesta ja tämä suojeluskunnan kirjanen kulkeutui käsiini Kauhajoen kirjasston lainausosastolta. Alkulauseessa suojeluskunta perustelee uudelleenjulkaisua seuraavasti:

" Kapina Kauhajoella v. 1808, jonka toinen painos täten tarjotaan kauhajokisten hankittavaksi, on ensimmäisen kerran ilmestynyt v. 1862. Teoksen silloin valmistunut ensimmäinen painos on kuitenkin jo kauan ollut loppuunmyytynä, ja sen vuoksi Kauhajoen suojeluskunta on katsonut tarpeelliseksi otattaa siitä uuden painoksen. Tämä toimenpide on johtunut ennen kaikkea siitä, että on tahdottu saattaa nämä kaikkia kauhajokisia läheltä koskevat ja heissä varmaan aivan erikoista mielenkiintoa herättävät tapaukset, jotka Suomen sodan aikana täällä ovat sattuneet, myös nykyisen sukupolven tietoon siinä toivossa, että sama isänmaanrakkaus, jota isämme sanotun sodan aikana ja myös tämä sukupolvi erityisesti Suomen vapaussodassa ovat osoittaneet, täällä edelleen säilyisi vieläpä vahvistuisikin."

Teoksen kertonut Osk Blomstedt itse kertoo alkulauseessaan teoksen syntyvaiheista lukijalle:

"Lukijalle. Tämä kokoelma on jo kolmatta vuotta ollut valmiina ja pääkohdiltaan luettuna pohjalaisen ylioppilaskunnan tavanmukaisessa vuosijuhlassa v. 1859. Mielin jo silloin lähettää sen julkisuuteen, mutta väliin sattui odottamattomia esteitä, jotka sillä kertaa tekivät aikomukseni tyhjäksi. Nyt kun toivon sellaisten esteiden ikuisiksi ajoiksi poistuneen maastamme, lasken tämän vanki raukan vapauteen, näitä uusia ilmoja haistelemaan. Onko hän vankeudessa parannut vai pahennut, en ota sanoakseni. Varmaa vain on, että hän viime aikoina on toden teolla koettanut ulkonaista käytöstään oikoa. Vaikkapa hän ei näinkään näkyisi täysin kelvolliseksi uutta vapauttansa nauttimaan, toivon toki, ettei häntä varsin tylysti  kohdella.
Kokkolassa maaliskuussa 1862. Tekijä"

IV Johdannosta

"Olen ottanut selostaakseni muutamaa kohtaa 1808 vuoden sodasta, jota ei ainakaan kokonaisuudessaan ole kirjallisen sanan tarkkaan talteen korjattu. Ne tapaukset, joista tulen kertomaan, eivät tosin ole sen luontoisia, että olisivat millään tavoin sodan pääkulkuun vaikuttaneet. Mutta kuinka vähäpätöisiltä ne näyttävätkin, on niillä mielestäni kyllin arvoa ansaitaksensa päästä unohduksen pimeydestä Suomen tulevien miespolvien tietoon. 1808 vuoden sodan historia puuttuu paljon, ellei se muuta esittele kuin heikkojen sotajoukkojemme vihollisen sotalaumoja vastaan käymät veriset taistelut.

Se  sota, jos jokin oli todella kansallinen; siinä sodassa, jos jossakin, oli koko Suomen kansa osallisena , ei ainoastaan sotajoukkojensa urhoollisten ponnistusten kautta, vaan myös itse välittömästi, niin mielellänsö kuin työllänsäkin. Kun vihollinen jo ennen sodan julistamista karkasi Suomeen, oli meikäläinen, rajalla oleva sotaväki liian heikko sitä vastustamaan, minkä tähden sen täytyi tapellen vetäytyä Hämeenlinnaan. Mutta talonpojat olivat heti alussa valmiit aseihin tarttumaan sekä muutenkin apuansa tarjoamaan isänmaan suojelijoille, ja samoin oli laita koko sodan ajan, vaikka ylipäällikön nolous teki kaikkensa tukahduttaakseen heistä tämän jalomielisen hengen.

Uskollisuus, joka näin omasta ehdostaan, ilman vähintäkään ulkopuolista pakkoa tai kehoitusta, pani viimeisen veripisaransa alttiiksi isänmaan ja hallituksen puolesta, - eihän se muuta tainnut kuin vaikuttaa vihollisessa kunnioitusta sellaista kansakuntaa kohtaan, jonka povessa niin isänmaallinen ja miehuullinen mieli asui.

Kuinka paljon siis lienevätkin urhoollisen sotajoukkomme Savon ja Pohjanmaan kentillä käydyissä verisissä taisteluissa suorittamat loistavat sankarityöt vaikuttaneet vihollisen mielialaan meikäläisiä kohtaan ja siten nykyisen tilamme ja asiaimme laidan muodostumiseen, niin vakaana totena pysyy, että koko Suomen kansan jalo käytös ja menettely kyseessäolevassa sodassa melkoisesti vaikutti sen lopullisen päättymisen muotoon ja siitä seuranneisiin onnenvaiheisiin.

Mitä tämä onneton kansa kantoi uhriksi tuolle järkähtämättömälle uskollisuudellensa, mitä se teki, toimi ja kärsi sen vaatimukset täyttääksensä sekä mitkä mielialat sitä johdattivat ja elähdyttivät kaikessa tässä, - sehän siis ei liene joutava syrjäpiirros tässä kuvaelmasssa, jonka pitäisi uskollisesti ja tarkasti kuvailla vuoden 1808 sotaa. Ja kuitenkin ovat tähän kuuluvat tapaukset - kumma kyllä - jättäneet tarpeeksi asti tarkkaamatta ne, jotka ovat tämän sodan seikkoja selvitelleet.

Enin osa itse  kansan yrityksistä ja kärsimyksistä on joko tuiki tuntematonta meille tai tunnemme niitä vain vaillinaisesti, juuri kuin olisivat epäselvinä taruina tulleet tietoomme vuosituhansien sakeiden sumujen takaa. Eikä kuitenkaan tämä sota ole meistä puolta vuosisataa kauempana!

Keskuudessamme elää vielä monia kansalaisia, jotka ovat olleet osallisina tässä isänmaan puolesta käydysä ikimuistettavassa taistelussa ja itse huokailleet niiden rasitusten ja ahdinkojen alaisina, joita tämä sota saattoi Suomen saloille. Mutta he, nämä isäimme sanomattomien ponnistusten ja kärsimysten harmaapäät todistajat, horjuvat jo haudan partaalla, eikä muutamien vuosien kuluttua meillä ole ainoatakaan heistä enää keskuudessamme. Toinen toisensa perään näen heidän lähtevän manalan majoille ja vievän mukanaan ikuiseen unohdukseen tämän sodan tapauksista monta tietoa, jotka toki olisi pitänyt historiallemme korjata heidän muististaan.

...

Minun aikomukseni on tässä kertoella kansan sotaisista vehkeilyistä Kauhajoella ja niiden hirmuisista seurauksista, ja kuvaelmani tulee perustumaan pääasiallisesti seudulla vielä eläväin vanhusten muistelmiin, vanhusten, jotka itse omin silmin ovat nähneet nämä tapaukset ja muutamat työlläänkin olleet osallisena tässä surkeassa murhekuvaelmassani."