Seinäjoen Taiteilijaseuran
taidelainaamotoiminta vietti 10-vuotisjuhliaan prameasti tänään
Taidehallissa osana Seinäjoki Art&Design viikon tapahtumia.
Taidelainaamon ripustus oli uusittu kokonaan, vanhat työt oli
heitetty huitsiin ja putkirikon takia itsekin vasta viime hetkellä
ehdin ripustaa uudet työt ”juhlanäyttelyyn”. Seinäjoen
Taiteilijaseura on ammattimaisesti taidetta tekevien taiteilijoiden
yhdistys (rahaahan tästä hommasta ei saa kun tauluja ei nykyään
osta pirukaan ja henkilökohtaisesti olen ollut apurahapaitsiossa
vuodesta 2001 lähtien, jolloin paluumuutin Pohjanmaalle).
Taidelainaamon uuden näyttelykattauksen
ohella Taidehallissa on mahdollista tutustua vielä tämän kuun ajan
Lehtimäen pellepelottoman Antti Maasalon vaikuttavaan tuotannon
läpileikkaukseen hänen kineettisestä kaudestaan vuodesta 1968
lähtien. Kahdesti olen näyttelyn käynyt katsomassa monien muiden
puuhieni ohessa. Molemmilla kerroilla olen viipynyt näyttelysaleissa
pitkään ja ajatellut että täällä voisi viettää vaikka
kokonaisen ihmiselämän ja koko ajan kineettiset omissa rytmeissään
toimivat installaatiot, valoveistokset ja muut teokset tarjoaisivat
uutta nähtävää. Olen katsellut, ihmetellyt, katsellut ja välillä
istunut tuoliin taas ihmettelemään.
Maasalon näyttely on vaikuttavinta
mitä Taidehallissa olen nähnyt aikoihin ehkä Matti Kujasalon
muutaman vuoden takaisen näyttelyn jälkeen ja näin äkkiseltään
ajatellen vieläkin vaikuttavampi kuin Kujasalo, siitäkin huolimatta
että Kujasalon avajaisten jälkeen pääsin istumaan hänen kanssaan
baarissa kaljallakin, vierailevan taiteilijan tai vuokraisännän
piikkiin. Mutta Maasalostahan olen kirjoittanut erikseen jo
blogissanikin.
Joka tapauksessa Taidehallissa voi nyt
lyödä kuusi kärpästä yhdellä iskulla. Maasalon näyttelyn
lisäksi pienellä puolella on avattu Hannele ja Ossi Rajalan
näyttely Pohjoista leveyttä, itäistä pituutta. Se kiinnostaa
minua suuresti pelkästään nimensä puolesta, kun itse olen
järjestänyt kymmenen ALUE-näyttelyä joiden lähtökohtana ovat
paikat ja niiden koordinaatit, samoin kuin Rajakivet kirjassakin.
Taidelainaamon näyttelyripustus on siis uusittu. Seinäjoki
Art&Design-viikon puitteissa Taiteilijaseura on pystyttänyt
taidebasaarin. Kuukauden taiteilijana oleva kuvanveistäjä Tiina
Laasonen esittelee sunnuntaina teoksiaan taidelainaamon tiloissa. Ja
lisäksi ainoana taidemuseomaisena pysyvänä näyttelynä Seinäjoen
Taidehallissa on esillä Taiteilijaseuran pysyvä kokoelma.
II
Siis päivän tapahtumaan, johon tulen
tietenkin myöhässä. Olemme kuitenkin jo edellisenä päivänä
vuokraisäntä Tannisen kanssa koonneet paikalle myyntipöytää ja
viime tingassa päivemmällä kävin lisäämässä kaksi
tussimaalausta taidelainaamoon. Myyntipöydässä on esillä talomme
kustantamon Non Art Booksin kaunokirjallista tuotantoa – Tanninen:
Korpus (2005), Ariel (2007) ja Paluu (2010), Nevaranta: Joet palaavat
lähteilleen (2005), Rajakivet (2008) ja Juha Saari: Täydellisyyden
mittakaavoja (2007), Tuuli Tuikan Banjokärmestä meillä ei enää
ole myyntiin, sitä pitää kysyä häneltä itseltään tai
kirjastosta – ja Juha Ilvaksen ja Tellervo Lahden kirja
”Seppo-Juhannus Tanninen/Maalattu maailma-Painted World”. Lisäksi
Tannisen vanhoja pienehköjä teoksia sekä omia uudempia
akvarellejani ja uunituore taidekorttisarja.
Aluksi juomme kuitenkin kahvia ja
syömme taideyhdistyksen puheenjohtajan Heikki Mäki-Tuurin torttua. Lasken että kahdessa pöydässä ja parilla irrallisella
tuolilla istuu yhteensä 13 ihmistä. Suurin osa on Taiteilijaseuran
taiteilijoita, joiden teoksia lainaamon juhlanäyttelyssä on esillä.
Henkilökuntaa on yksi. Loput ovat kaiketi taidelainailijoita tai
vahingossa paikalle saapuneita. Olen epämääräisesti pettynyt
runsaasti markinoidun kulttuuriviikon väkimäärään tapahtumassa.
Mutta kuten seinäjokelaiset
taiteilijat hyvin tietävät, pääsääntöisesti kukaan
seinäjokinen kadunmies ei tiedä missä Seinäjoen Taidehalli edes
on ja vahingossakaan sinne ei helpolla eksy, kun se sijaitseee
ikkunattomassa kellarissa. Ajatus Taidehallin muuttamisesta
Taidekeskukseksi avaakin hieman valonkajoa Seinäjoen ummehtuneeseen
taideilmapiirin omassa bunkkerissaan. Yläkertakin saataisiin
taidenäyttelykäyttöön, jolloin Taidekeskukseen voisi osata muutenkin kuin yhden talon
katolla sijaitsevan Maasalon veistoksen opastamana.
III
Taideyhdistyksen puheenjohtaja Heikki
Mäki-Tuuri ottaa ohjat käsiinsä ja kahvittelun jälkeen pääsemme
itse asiaan. Mäki-Tuuri esittelee kokoelman ja sen tekijät.
Seinäjoen Taiteilijaseurassa on jäseniä 28 mutta vain hieman
toistakymmentä on jaksanut liikahtaa uuninpankolta tuodakseen
teoksia juhlaripustukseen. Seppo J. Tanninen esittelee hauskasti
viereisen Pohjalaisen Taiteiljaliiton kokoelman syntyvaiheita ja sen
taiteilijoita. Kokoelmahan on edesmenneen Oiva Polarin keruutyön
ansiota vaikka myöhemmin kokoelmaa on laajennettu liiton
taiteilijoiden teoslahjoituksella ja deponoinneilla. Onhan siellä
yksi minunkin akvarellini sarjasta Kolme Sulotarta.
Sitten suoritetaan arvontaa taidelainaajien kesken. Minä istun myyntipöydän takana ja haen lisää kahvia. Vieressä istuu samassa kahvinjuontipuuhassa taidegraafikko Riitta Ylinen myyntipöydässään.
Sitten suoritetaan arvontaa taidelainaajien kesken. Minä istun myyntipöydän takana ja haen lisää kahvia. Vieressä istuu samassa kahvinjuontipuuhassa taidegraafikko Riitta Ylinen myyntipöydässään.
Mielenkiintoisena kokeiluna paikalle on kutsuttu taideraati johon on valittu Pohjalaisen taidekriitikko Raimo
Hautanen, taideostolautakunnan entinen puheenjohtaja Ilkka Mäkelä
ja pitkän matkan taideharrastaja Tapio Mustonen. He saavat
arvioitavakseen neljä taidelainaamon uutta teosta: Hannu
Peltokangasta, Anne Niemeä, Tiina Laasosta ja Seppo Karia. Tosi-tvn
tunnelmaa luo se että raatilaiset antavat teoksille pisteitä
yhdestä kolmeen. Kukahan putoaa? Mutta raati suoriutuu tejhtävästään
mielestäni nasevasti ja ytimekkäästi teoksia kommentoiden.
Yleisökin – jota on kertynyt tällä välin muutama lisää – saa antaa pisteitä ja esittää mielipiteitä. Minä kommentoin tietenkin joka välissä, mutta muuten äänensä avaa lähinnä vain vuokraisäntä ja puheenjohtaja. Anne Niemi voittaa teoksella jolle olen antanut yhden pisteen. Mutta näin minulle käy aina Euroviisuissakin: se mitä minä äänestän jää aina viimeiseksi.
Yleisökin – jota on kertynyt tällä välin muutama lisää – saa antaa pisteitä ja esittää mielipiteitä. Minä kommentoin tietenkin joka välissä, mutta muuten äänensä avaa lähinnä vain vuokraisäntä ja puheenjohtaja. Anne Niemi voittaa teoksella jolle olen antanut yhden pisteen. Mutta näin minulle käy aina Euroviisuissakin: se mitä minä äänestän jää aina viimeiseksi.
IV
Seuraa tapahtuman vapaamuotoinen osuus
eli ihmiset liikkuvat Taidehallissa miten haluavat. Kukaan ei tule
lähellekään myyntipöytäämme. Taiteilija Katri Kokkinen käy sentään
vilkaisemassa kollegansa Riitta Ylisen grafiikantöitä. Yhtään
kirjaa, korttia saati taideteosta ei mene kaupaksi. Mutta suuntaamme
jo katseemme toivorikkaina huomiseen. Onhan basaari auki koko viikon.
Ehkä jo huomenna, ehkä tulee edes yksi joka ostaa edes joltain
jotain.
Itse toivon että yleisö löytäisi
tiensä lauantain Angstila-tapahtumaan paremmin kuin Taidehalliin.
Muuten monen viikon tai kuukauden suunnittelu ja Angstila-tapahtuman
sekä koko Taidesuunnistuksen järjestäminen on vain
hukkaanheitettyä aikaa ja tuulentuhlattua työtä. Näemme siis
lauantaina 5.10.2013 Villenraitti 8:n Angstilassa kello 11 eteenpäin.
Klubi-illassa muusikkona kello 18
jälkeen muun muassa Sameli Rajala ja vierailevina
taiteilijoina/esiintyjinä lisäksi Tiia Viitasaari, Tuukka Tanninen,
Petri Loues, Justus Manninen. Lisäksi paikalla on tietenkin talon
oma väki näyttelyineen ja happeningeineen. Esillä on taidetta
neljästä Pohjoismaasta, kuvataidetta, videota, äänitteitä,
performansseja, piha- ja sisätilataidetta talon väeltä,
pakurikääpäteetä ja punajuuripiirakkaa sekä yllätysesiintyjiä,
jotka eivät olisi yllätyksiä jos kertoisin niistä etukäteen
tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti