keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Monikulttuurisuutta ja maan antimia



   
                                                       Maija Keränen maalaa akvarellia.
                                                                 

Monikulttuurisuutta ja maan antimia
Maija Keräsen taide kiertää Oulun lääniä

Maija Keränen: Maalauksia monikulttuurisuudesta
Oulun aluetaidemuseon kiertonäyttely
Maija Keräsen taidetta esillä 9 kunnassa
Näyttelykierros 2.8.2019-31.5.2020


Kajaanilaisen Maija Keräsen taidenäyttely ”Maalauksia monikulttuurisuudesta” lähtee vuoden mittaiselle kierrokselle Oulun läänin eri kunnissa. Oulun aluetaidemuseo on valinnut Maija Keräsen työt kiertonäyttelyyn, joka on esillä yhdeksässä Oulun läänin kunnassa elokuusta ensi vuoden toukokuuhun. Näyttelykierroksen aloittaa Kuusamo-talon Kaamosgalleriassa 2.8. - 31.8.2019 esillä oleva näyttely. Näyttelyn viralliset avajaiset ovat 6.8. kello 18, jolloin taiteilija on paikalla esittelemässä teoksiaan.

  • Olen tehnyt taidetta 1-vuotiaasta lähtien, aloitin heti kun sain kynän käteeni. Isä oli hankkinut suuren paperirullan ja siitä oli levitetty paperia keskelle olohuoneen lattiaa. Rullasta sai paperia aina kun oli tarvis eli päivittäin. Viihdyin yksin taiteiluineni, mutta alakerran ystäväni Arja oli usein katsomassa piirräntääni. Makasin paperin päällä, piirsin ja kerroin tarinoita, kertoo vuonna 1950 syntynyt Maija Keränen.

  • Kun olin ensimmäisellä luokalla Kankaan kansakoulussa Kouvolassa, opettajani Eeva Paronen sanoi ensimmäisessä vanhempainillassa vanhemmilleni, että tuosta tytöstä tulee taiteilija. Ollessani sikotaudissa kotona kaksi viikkoa, opettaja toi minulle taidetarvikkeita. Kevätnäyttelyssä oli sitten esillä Maijan eläintarha. Siitä se ura sitten urkeni.

Maija Keräsen taiteen tekeminen jatkui sitten Kouvolan tyttölyseossa kahden virikkeellisen kuvaamataideopettajan Ritva Hjellmanin ja Ritvaliisa Pettisen ohjauksessa. Keskikouluaikana Maija Keränen kuului Kouvolan Taideseuraan, jossa opettajina olivat Esko Tirronen, Ulla Rantanen ja Sirkka-Liisa Lonka.

  • Sain jo keskikouluaikana palkintoja taiteen tekemisestä Kouvolan taidekilpailuissa. Sain koulusta kuvaamataitostipendinkin. Muistan ostaneeni sillä rahalla uimapuvun. Töitäni oli esillä Kouvolan Taideseuran vuosinäyttelyissä. Tein tuolloin jo puupiirroksiakin.

Keskikoulun jälkeen Maija Keränen lähti Savonlinnan taidelukioon isän houkuttelemana. Se oli Suomen ensimmäinen taidelukio ja oppilaita tuli Savonlinnaan pitkin Suomea. Oppilaat asuivat vuokra-asunnoissa.

  • Sen jälkeen matka jatkui Helsinkiin Taideteolliseen korkeakouluun eli nykyiseen Aalto-yliopistoon. Pääsin sisään jo lukion toiselta luokalta, mutta palasin vielä Savonlinnaan opiskelemaan lukion loppuun. Aloitin sitten opiskeluni Helsingissä vuonna 1971. Valmistuin graafikoksi vuonna 1977. Samana päivänä muutin perheellisenä Suomussalmella.

  • Keväällä 1980 minulla oli ensimmäinen suurempi näyttely opiskelukaverini Päivikki Kallion kanssa Elimäellä Piika ja renki -galleriassa. Olin tuolloin äitiyslomalla ja kahden pikkulapsen äiti. Siitä lähtien olen pitänyt näyttelyitä vaihtelevasti eri paikkakunnalla.

  • Leipäni olen tienannut kuvaamataidon opettajana, koska vähitellen tajusin, että taiteella ei ainakaan Kainuussa pysty elämään. Kainuu ei ole kohdellut minua mitenkään silkkihansikkain, mutta täällä olen ja pysyn. Nyt eläkkeellä teen kuvataidetta täyspäiväisesti ja jatkan taiteen tekemistä kunnes kuolen viimeisenä päivänä pensseli kädessä.



Maalauksia monikulttuurisuudesta

Maija Keräsen maahanmuuttajaprojekti alkoi loppiaisena 2013, jolloin hän sai luvan osallistua maahanmuuttajien kotoutuskoulutuksen suomen kielen opiskelijaryhmiin tutustumaan kotoutettaviin ja piirtämään heitä.

  • Kajaanissa sain paljon ystäviä yli 50 kansallisuudesta. Heinäkuussa 2013 minulla oli näyttely maahanmuuttajatöistäni Lasse Lyytikäisen avustuksella Paltaniemen Eino-Leino talon pihapiirin Lystinurmen näyttelytilassa. Näytteillä oli yli 300 työtäni. Avajaisissa esiintyi upea ryhmä eri-ikäisiä kongolaisia tanssijoita ja muusikoita pimeään yöhön asti.

Maija Keräsen maahanmuuttoprojekti jatkui aktiivisesti pari vuotta ja satunnaisesti vieläkin. Hän on piirtänyt ja maalannut maahanmuuttajia rakkaudella heidän omaa kulttuuriaan kunnioittaen. Erilaisuuden hän kokee suurena rikkautena, suvaitsevaisuutena ja ystävyytenä.

  • Maahanmuuttajatöilläni otan kantaa myös rasismia ja vihapuhetta vastaan, monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta. Kaikki me ihmiset olemme lopulta samanlaisia. Kaikki me kaipaamme kotia, turvaa, työtä, koulutusta, ystäviä, rauhaa ja rakkautta.

Maan antimia

Monikulttuurisuus on pääteemana myös Oulun aluetaidemuseon kiertonäyttelyssä. Lisäksi näyttelyissä on esillä akvarelli-, akryyli- ja öljymaalauksia muista aiheista. Esillä on kasveja, hedelmiä, puita, marjoja ja muita maan antimia.

  • Taiteessani aiheet ja tekniikat vaihtelevat. Välillä vain kudon, ompelen värjään, tuunaan vaatteita ja teen esineinstallaatioita kirppislöydöistä, kierrätysmateriaaleista. Sitten maalaan jälleen uusin innoin ja olen taas matkalla kohti uusi haasteita.

Oulun aluetaidemuseotutkija Janne Kauppisen järjestämä näyttelykierros on esillä yhdeksässä Oulun läänin kunnassa heidän tilaaminaan 2.8.2019 - 31.5.2020.



Näyttelypaikat

Kuusamo, Kaamosgalleria elokuu 2019
Kestilän kirjasto syyskuu 2019
Pyhännän kirjasto lokakuu 2019
Taidetalo Väinölä, Oulainen marraskuu 2019
Tillarigalleria, Nivala tammikuu 2020
Haapajärven kirjasto helmikuu 2020
Raahen kirjasto maaliskuu 2020
Taivalkosken kirjasto huhtikuu 2020

Pohjantähti,  Pudasjärvi       toukokuu 2020










perjantai 12. heinäkuuta 2019

Leena Krohn viisauden hotellissa


                                                         Kuva: Maija Keränen

Leena Krohn: Hotel Sapiens
ja muita irrationaalisia kertomuksia
164 s. Teos. 2013

Asukkaat kutsuvat taloa Hotel Sapiensiksi. Aikoinaan Hotel Sapiens oli julkinen rakennus, vaikka kukaan ei varmasti tiedä, mihin tarkoitukseen sitä silloin käytettiin.
Oliko se aluehallintovirasto, keuhkotautiparantola vai piirimielisiraala? Pitkään rakennus oli autio, mutta nyt täällä on ihmisten tarha ja turvapaikka. Asukkaiden perusteella voisi myös sanoa, että se on yhä hullujenhuone. Mutta myös koulutuskeskus, museo, pakolaisleiri ja evakuointikeskus, sairaala ja lääketieteellinen tutkimuskeskus sekä vankila ja rangaistuslaitos. Yhteydet ulkomaailmaan on katkaistu jo aikoja sitten. Hotellissa ihmiset ovat holhokkeja ja heitä valvovat ja ohjaavat Kaitsijat, jotka ovat robottien evoluution uusi taso. Tähän hotelliin sijoittuu Leena Krohnin romaani Hotel Sapiens.

Leena Krohn on suomalaisessa kirjallisuudessa outo lintu. Ne kirjat joita hänen laajasta tuotannostaan olen lukenut, eivät käsittele tätä todellisuutta vaan ennemminkin muita mahdollisia maailmoja. Ne kartoittavat todellisuuden raja-alueita, seikkailevat rationaalisen ja irrationaalisen hämärillä rajaseuduilla. Ne ovat satuja aikuisille, mutta silti niiden juuret ovat samaan aikaan syvällä tässä ajassa, tässä todellisuudessa, tässä maailmassa, jossa me elämme.

Vuonna 1992 Leena Krohn sai Finlanda-palkinnon romaanillaan ”Matemaattisia olioita tai jaettuja unia”. Hieman samanlaisessa maaperässä samoaa myös Krohnin Hotel Sapiens. Leena Krohn on opiskellut alunperin filosofiaa, mutta useissa kirjoissaan hän tarkastelee kuin insinööri erilaisia keinoälyn muotoja. Keinoälyn kautta ihminen joutuu kohtaamaan itsensä, miettimään ihmisen suhdetta itseensä ja todellisuuteen, ihmisen moraalia, todellisuuden ja harhan rajoja sekä elämän ongelmaa nyt noin yleisesti. Näin myös kirjassa Hotel Sapiens.

Kirjan nimi on kokonaisuudessaan ”Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia”. Se viittaa siis kertomus- tai novellikokoelmaan ja sellaisena kirjaa joitakin kymmeniä sivuja luinkin ennen kuin tajusin, että romaanihan näistä hieman irrallisista kertomuksista syntyy. Romaanissa on alku ja loppu, siinä on kertoja ja yhdistävänä tekijänä Hotel Sapiens, jossa kaikkki kirjassa kerrottu tapahtuu. Se kertoo oudosta maailmasta, jonka asukkaatkin ovat outoja, niitä joita tässä yhteiskunnassa hoidettaisiin mielisairaaloissa tai luokiteltaisiin vähintäinkin rajatilaisiksi.

Leena Krohnin romaani on myös eräänlainen dystopian, ihmiskunnan tuhon kuvaus. Hotel Sapiensissa eletään ihmiskunnan viimeisellä rannalla, eristyksissä ulkomaailmasta, joka kenties on jo tuhoutunut. Tänne, pakolaisleirille tai pelastuskeskukseen, on kokoontunut tai koottu omalaatuinen joukko myöhäisiä ihmisiä.

Merten valottomissa rotkoissa elää mitättömiä hyytelömäisiä eliöitä, jotka liittyessään yhteen muodostavat uuden, paljon kookkaamman eläimen, myrkyllisen physalia physaliksen, joka on samalla kertaa itsenäinen eläin ja kokonainen yhteiskunta, yksi ja satatuhatta. Samalla tavalla ihmiskunta näyttää seitsemältä miljardilta yksilöltä, mutta tutkittaessa tätä lajia hieman laajemmin se on yksi ja sama olio, meduusamainen hirviö. Joitakin pieniä osia tai jaokkeita tästä kokonaisuudesta on joutunut Hotel Sapiensiin eristyksiin.

Romaanin kertojan kohtaloksi on muodostunut Peevelinvuori ja sen liepeillä taivaalla havaitut oudot ilmiöt, hänen kiinnostuksensa pilviin ja niissä ilmenevään outoon käyttäytymiseen. Hän ei ainoastaan usko salaliittoteorioihin kemikaalivanoista ja tuhokapitalismin elektromagneettisesti laukaisemista maanjäristyksistä, tulivuorten purkautumisista, tiettyjen vieraiden voimien, intituutioiden ja hallitusten aikaansaamista tsunameista, hurrikaaneista ja tulvista sekä ilmaston muokkaamisesta, vaan hän on Peevelinvuorelta käsin voinut omiin silmin todistaa ne todellisiksi. Hänen kirjeensä maanosansa ulkoministerille, huoli ihmiskuntaa vastaan suunnatuista rikoksistako on aiheuttanut, tuominnut tai johtanut hänet Hotel Sapiensin asiakkaaksi tai asukkaaksi, paikkaan jossa taivasta peittää kelmeä kalvo, maidonvalkea himmeys, joka päästää lävitseen vain osan auringonsäteistä?

Kertojan Hotel Sapiensissa tapaamat ja tuntemat ihmiset sekä heidän Kaitsijoidensa toiminta ja heidän yksityiset kohtalonsa muodostavat Leena Krohnin kirjassa eräänlaisen omituisten otusten kerhon; tämän irrationaalisen todellisuuden, pienten kertomusten sarjan, joka vankistuu kirjan edetessä romaanin muotoon. Joitakin näistä henkilöistä kohtaamme kirjan mittaan useasti, kuten Kukkakauppiaan joka uskoo että kasveilla on paitsi sielu myös mieli ja ymmärrys, Peikin jolle materiaalinen maailma on vain todellisuuden vähäinen sivujuonne ja joka käy kirjeenvaihtoa tytärvainajansa kanssa, Mr. Higgsin joka tämän antiteesinä uskoo että aivot ovat kaiken järjellisyyden välttämätön ehto, maanpäällinen elämä ainoa mahdollinen ja kuolema tiedon ja havaitsemisen loppu. On myös ainoa Hotel Sapiensissa asuva lapsi Sakari joka kuuntelee sokerimuurahaisten puhetta, Arki-ihminen joka ruokapöytäkeskusteluissa vetää korkealentoisuutta maan pinnalle todeten, ettei ihan arki-ihmisenä voi sitä tai tätä ymmärtää sekä kokonainen liuta muita kummallisuuksia, kuten esimerkiksi kaksiulotteinen Varjo tai Hullu huoneesta 111.

Näistä ja lukuisista tässä mainitsemattomista aineksista Leena Krohn kutoo taitavasti kuin hämähäkki romaanin verkon ja verkoston. Lopputuloksena on runollisen kaunis ja syvällinen kirja, joka suhteellisen pienestä koostaan huolimatta asettaa lukijan vaativien haasteiden ja mittavien kysymysten eteen: pohtimaan ihmiskunnan tuhoa tai tulevaisuutta, ihmisen moraalia ja etiikkaa tässä maailmassa, missä me elämme juuri nyt.