sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Haikuilua

Haikuilua I

I Haikusta ja vähän tankastakin

Japanilaisessa runoudessa ovat käsitteet haiku ja tanka kantaneet jo yli tuhannen vuoden ajan. Ne ovat klassista runoutta jota on kirjoitettu tiettyjen periaatteiden mukaan. Länsimaisen käännösperiaatteen mukaan haiku käsittää kolmerivisen runon jonka tavumitat ovat 5-7-5 tavua ja tankan 5-7-5-7-7 tavua. Alunperin japanissa haikut on kirjoitettu pystysuoraan yhdelle riville ja yksi japaninkielinen kirjoitusmerkki on katsottu suunnilleen yhtä länsimaista tavua vastaavaksi.

Haikussa on kuitenkin varsinkin länsimaistettuna epäluontevaa noudattaa täsmällistä tavukaavaa. Sen sijaan haikussa ja tankassa on joukko muita periaatteita, jotka paremmin luonnehtivat sitä mikä on haiku tai tanka. Keskityn tässä haikuun. Se on yleensä tiivistetty luontokuva, länsimaissa kolmelle riville tiivistetty. Ja usein noudatetaan tuota tavutusperiaatetta, ei aina. Se sisältää siis luontokuvan. Tämä kuva ei kaipaa selittelijöitä, selittämistä, ei kokijaa tai näkijää, eikä ilmaistua tunnetta hetkestä jota runo kuvaa. Olennaista on että se yleensä sisältää lyhyydestään huolimatta käännekohdan joka voi olla ensimmäisen tai toisen rivin lopussa, mutta koska haiku on epäortodoksinen pohjimmiltaan, joskus koko käännekohta jää puuttumaan. Esimerkiksi otan kuitenkin Veikko Polameren haikun:

poltan piippua
pitkä kesäyö tietää
monta haikua

Runo aloitetaan pienellä kirjaimella (toisin kuin itse monesti teen) eikä välimerkkejä merkitä näkyviin. Tyypillistä on että haikussa usein ilmaistaan näiden vaatimusten lisäksi vihjeenomaisesti vuodenaika, josta haiku kertoo, kirjoittamatta sitä näkyviin (Toisin kuin vaikka polameren runossa). Koska kaikkia näitäkin periaatteita on vaikea sovittaa kolmeen lyhyeen riviin on varsinkin modernissa länsimaisissa haikurunoissa monesti tingitty jostakin. Ortodoksisia haikurunoilijoitakin toki on.

Itse olen kirjoittanut muistiinpanoihini silloin tällöin haikuja ja tankoja, joilla ei ole sen syvempää merkitystä edes itselleni, kirjoitan niitä aika ajoin eräänlaisena verryttelynä, vailla mitään haikukokoelman julkaisemisen aikomusta tai ilman mitään syventynyttä harrastusta asiaan. Niissä olennaista on kielen tarkkuus ja niukkuus ja kun väännän runonpätkiä haikun mittaan, joudun etsimään ja sovittelemaan sanoja ja kaivamaan niille vaihtoehtoja, toisia sanoja ilmaista sama asia, niin että ne olisivat haiku.

Se on yksinkertaisesti hauskaa leikkiä kielen ja sen tiivistämisen äärellä niin, että lopputuloksena olisi haiku, ja itselle kirjoittamisen oppimiseksi ja täsmällistämiseksi se on todella hyvä harjoitusmuoto. Tiedän että vakavastikin haikuja kirjoittavia runoilijoita löytyy suomestakin, mainittakoon vaikka fb-kaverini runoilija Juhani Tikkanen joka on kotimaisen haikuilun nykymestari.

II Matsuo Basho ja Vaelluskirja

http://nevaranta.blogspot.fi/2012/01/kirjoja-hyllystani-basho-kapea-tie.html

Itse olen haikujen lisäksi kirjoittanut silloin tällöin blogiini Vaelluskirjaa, jonka juuret löytyvät Matsuo Bashõn (1644-1694) proosasta ja runoudesta, jotka nekin edelleen pohjautuvat japanilaiseen kirjalliseen vanhempaan perinteeseen. Bashõ kuitenkin uudisti merkittävästi tätä perinnettä teki tuhansien virstojen vaelluksia kirjoissa Kapea tie pohjoiseen ja Alati matkalla, sekä paikallaan pysyvämpää runoutta kokoelmassa Harhojen maja. Bashõ kirjoitti vaelluksen varrelta proosaa ja lyhyitä runokuvia. Proosassaan hän selitti paikkoja ja tilanteita joissa tekstin sisältä putkahtavat runokuvat ovat ilmestyneet kulkijan mieleen. Samaan tapaan olen siis muutaman vuoden itse kirjoittanut Vaelluskirjaani.


Tällaista siitä tuli eilen ja tänään:

III Haikuilua

Eilen istuin Kaukolanrannassa. Minä olen löytänyt sieltä arkunmuotoisen vaakatasoon asetetun kivipaaden, jolle usein kauppamatkalla rannassa käydessäni istun. Nyt joku paikallinen oli viskannut tyhjän kaljapullon rikki kivipaateen ja jouduin puhdistamaan paatta lasinsiruista kauan ennen kuin pääsin vaellusreppuni päälle paadelle istumaan. Katselin siinä jokea, josta jäät ovat jo lähteneet, vain rannoilla on riitettä vähän. Joki virtaa tähän aikaan vuodesta vuolaana ja kuljettaa viimeisiä jäänpaloja merta kohti. Tapaan istua näin ja katsella kauan, sillä kun odottaa tarpeeksi pitkään, jotain tapahtuu. Sepelkyyhky huhuili vastarannalla, naakkaparvia suunnisti joen yli edestakaisin päivystyslennoillaan. Sinitiaiset touhusivat jo avioparnia tehden pesäsuunnitelmaa. Läheisen omakotitalon savupiipun päässä päivysti naakka joka silloin tällöin kajautti ilmaan jonkin merkkihuudon. Kirjoitin:

naakka kajahtaa
savupiipun nokassa
vartioi pesää

(20.3.2015)

Eilen paistoi aurinko kirkkaana silmiin ja tuntui keväältä. No kyllä tänäänkin aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta mutta sää oli kylmentynyt ja kevään tuntu oli kateissa kun pyöräilin vastatuuleen kauppaan. Jäämereltä puhalsi vastaan kylmä tuuli, kun sinnittelin pyörällä yli peltoaukean kohti kylää. Kirjoitin mieleeni muistiin:

korvat kohmeessa
pyöräilen vastatuuleen
pohjoinen puhuu

(21.3.2015)

Kaksi joutsenta lensi kylän yli ja ohitseni. Ne olivat luultavasti joutsenia jotka olivat muutaman päivän oleilleet jokirannassa, olivatko ne päättäneet lähteä takatalven tuloa karkuun takaisin etelämmäksi? Tosin mitään takatalvea varsinaisesti ei vielä ollut, muutama hiutale räntää tippui välillä taivaalta. Pelloilla olevat vesilammikot olivat jäätyneet uudelleen eivätkä sulaneet koko päivänä. Hytisin kylmästä kun pääsin kaupan suojaan. Kirjoitin muistiin:

kaksi joutsenta
muuttamassa takaisin
etelää kohti

(21.3.2015)

Kirkonkylällä kaupan läheisyydessäni ylitseni lensi mustavaris. Ne ovat saapuneet tänne Ylistaroon jo pari viikkoa sitten. Tämä paikkakunta on yksi harvoja paikkoja Suomessa jossa keväisin pesii yhdyskunnallinen mustavariksia. Muutamaa päivää aiemmin laskin yli 30 mustavarista jotka pareittain lensivät pari toisensa jälkeen ohitseni kun olin pusikon suojassa intiaanikyykyssä ajattelemassa ajatuksiani. Nyt muotoilin kokemuksen haikuksi

mustavarikset
muuttaneet jo takaisin
pesäpaikoilleen

Haikuilua II

Tänä aamuna - 4 astetta celsiusta. Kevään tulon tuntu oli kadonnut. Ei tehnytkään mieli runovaellukselle. Joutavan aikani päätin uhrata televisiourheilulle ja siivoamisen aloittamisen yrittämiseen. Ensi viikolla tiedossa on nimittäin taloyhtiön tupatarkastus. Sain kuin sainkin vietyä matot ulos. Kädet kohmettuivat mattoja piiskatessa. tuuli oli viskonut yhden maton alas kuistin kaiteelta. Tuuli vinhasti ja kylmästi korviin. Taivaalta alkoi tippua räntää:

räntähiutaleet
pyörteilevät tuulessa
viiltävä ilma

Sisällä mietin, kun nyt lämpimien päivien jälkeen kevät näytti taas oikullisuutensa, vanhaa sananlaskua: kevät keikkuen tulevi. Sen pohjalta vääntelin toista haikua johonkin muotoon:

kolea aamu
kevät tulee keikkuen
västäräkki

Pysähdyin katsomaan viime keväänä katkottua puuriviä tontin rajalla. Pajua oli versonut kaadetun tilalle jo toista metriä pitkät varret. Pajunkissoja versoi pakkasesta huolimatta. Kirjoitin:

pajunkissoja
kiipeämässä oksiin
räntäsateessa

Räntähiutaleet muuttuivat lumihiutaleiksi. Laitoin korvalaput korville koska edellisenä päivänä tuuli oli repiä korvat päästä. Korvalappujen päälle vedin pipon, villapaidan päälle toisen villapaidan ja talvitakin, käteen hanskat ja pyöräilin keskustaan. Tällä kertaa menin hiekkatien kautta pidempää reittiä, se on hieman suojaisempi. Tuuli puhui kylmää kieltään pohjoisesta. Puronvarressa veden pintaan oli ilmestynyt paikoitellen uudelleen jäinen kansi, kirjoitin:

pakkaspäivänä
kerran sulanut puro
vetää taas jäähän

Kun palasin kaupasta kotiin huomasin, että olin matkalla nähnyt vain yhden naakan, linnunääniä ei kuulunut mistään, vaikka ne jo pari viikkoa olivat laulaneet innoissaan kevättä. Kirjoitin päivän viimeisen haikun.

linnut vaienneet
lämpimän kauden jälkeen
kohmeiseen päivään

 

Haikuilua III

Aamulla mittarissa +2 astetta. Nuhruinen, tuhruinen ilma. Postilaatikosta löysin iloisen yllätyksen. Pari odottamaani kirjettä, kaksi runoantologiaa ja - mikä ei ollut niin iloista - Lindorffin perintäkirjeen. Pohjoinen tuuli puhaltaa edelleen kolkosti. Eräässä kirjeessä niin aidon kaunista tekstiä, että alkoi itkettämään. Kotona kirjoitin haikun josta puuttuu vuodenaika:

tuli kirjeitä
miten se ilahduttaa
niin harvoin enää

Lähdin pyöräilemään tihkusateessa kylälle ja asioilleni. Kirjasto ei ollut vielä auennut kun pääsin perille. Menin Kaukolanrantaan istumaan kivipaadelleni, jota en omista, mutta johon ahterini on kuluttanut koloja. Siivoilin taas lasinsiruja kiveltä. Mietin mahtavatko ne pullojenrikkojat tietää miten kauan lasin kestää maatua ja mitä tulevaisuuden arkeologit tästä kaikesta ajattelevat. Mutta istuin siinä, kivellä, niin kauan kuin tarkenin. Kevään ensimmäinen näkemäni telkkäpari lensi huristen jokivartta ohi. Harakat etsivät pesimäpaikkaa, tiaiset ja viherpeipot lauloivat. Minä kirjoitin:

jokirannassa
tihkusateessa istun
kunnes hytisen

Kävin kirjastossa lämmittelemässä. Minua tervehditään jo nykyään siellä vaikka ei muualla. Askastelin muutamia kirjalähetyksiä postiin. Muuan hieman taiteellisen näköinen naishenkilö käveli ohi ja paljastuikin ilmajokelaiseksi Sedun kuvaamataidon opettajaksi joka suunnitteli oppilaille näyttelyä. Minä lähdin ulos tuttuun kahden aarin kokoiseen pyöreään metsään miettimään mitä kirjoittaisin tai olemaan miettimättä mitään. Kirjoitin:

kuusen juurella
kyykin sateensuojassa
ihmettelemässä

Sain byrokratiat hoidettua, sähkölaskut maksettua, lindorffin selvitettyä, uuden pankkikortin tilattua, eikä tästä kaikesta mieleen tullut runon poikastakaan, Tai tuli, mutta siinä on hieman epäkorrektia kielenkäyttöä. Lähdin pyöräilemään takaisin kotiin ja taas oli vastatuuli. Pieni takatalvi on yllättänyt lämpimien kevätpäivien jälkeen. Vesitihku oli muuttunut räntäsateeksi. Kevät tuntuu vetäytyneen poteroon. Kirjoitin muistiin:

vastatuulessa
räntää viskoutuu silmiin
kevät odottaa

Kotona, katselin ikkunasta ja välillä kuistilta kun räntäsade yltyi ja pilvet putosivat valkoisina hiukkasparvina maahan. Maahan tuli ohuelti pikku hiljaa ohut valkoinen lumikerros. Haikailin kevään todellista saapumista. Kirjoitin:

maassa uudelleen
ohut valkoinen peitto
tuoretta lunta



 

 

Haikuilua IV


Huonoon aikaan tuli tämä runohaaste. ei tee mieli lähteä metsään patikoimaan vaelluskirjaa kun on niin perkeleen kylmä. Tosin näis lämpötilois tarkeni ihan talvella mutta kun välil ehti olla + 10 astetta. Viime yönä heräsin rankkasateeseen katolla. Näistä kaikista puuttuu muuten vuodenaika:

yöllä sadetta
rummutti peltikattoon
kuuro herätti

Pyöräilin taas vastatuuleen kylälle mutta siitä olisi tullut niin samanlainen runo kuin edellisistäkin. Korvalaput ja pipo korvilla pinnistelin polkupyörällä kylille ykkösvaihteella. Kirjoitin toisin:

alati tuuli
lakeudella vastainen
viiltää korvia

Kylillä kesti vielä puoli tuntia kirjaston avautumiseen. Siinä kirjaston takana on pieni pyöreä lehto, kunnanpuutarhurin aikanaan keksimä, halkaisijaltaan noin 15 metriä. Siellä kädet kohmeessa käärijn sätkää ja join yhden öh kivennäisvesipullon:

tuulen suojassa
kahden aarin puistossa
olen ja mietin

Istuin siinä saman kuusen juuressa, missä eilenkin, ei minun elämässäni ylistarossa tähän aikaan vuodesta ole kovin vaihtelevia tapahtumia. Muistelin syksyä, talvea ja miten ylipäätään olen jaksanut kaiken täällä. Istuin kuusen tyvessä, mutta keskellä puistoa oli vanha lehmus, josta sinitiaiset etsivät jo pesäpaikkaa. Maa oli täynnä syksyisiä lehtiä. Siitä kirjoitin:

vanhan lehmuksen
juurella lehtimatto
syksyn muistoja

Ja pyöräilin myötätuuleen kotiin.

Haikuilua V

Pyöräilin kylälle mutta olin unohtanut kynän kotiin. Yritin kirjoittaa muistiin mutta unohdin matkalla. Nämä vain jäivät:

leivosen laulu
lentää joen ylitse
taivaankirkkaana

jokivarressa
aurinko iskee silmään
kevään merkkejä

tuuli kääntynyt
ei enää niin koleaa
sittenkin kevät