keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeästä - Kriittinen vaellus II

 

Kritisk vandring II


Plötsliga uppenbarelser dunstar lätt av.

Insikten är aldrig plötslig.

Det krävs lager av jord och år

det krävs osynliga såll och utåt osynlygi lyktor

för en inre upplysning av jagets mörker.

Det gäller utdrivning av massans smak

allmänna meningas dunster.

En sådan utdrivning uppnås genom en själens feber och svettning.

Insikten kommer då

änslig, den är svår.

Den växer fram som en inre vinge.

13-14


Kriittinen vaellus II


Äkilliset ilmestykset haihtuvat helposti.

Ymmärrys ei ole koskaan äkillistä.

Se vaatii maan mullan ja vuosien varastoimista

se tarvitsee näkymättömiä seuloja ja ulospäin näkymättömiä lyhtyjä

itsensä pimeyden sisäiseen valaistumiseen.

Se koskee irtautumista massojen mausta

kaikkien yleisten mielipiteiden hämärästä.

Sellainen irtautuminen saavutetaan sielun kuumeella ja hikoilulla.

Ymmärrys tulee silloin

lopulta, se on vaikeaa.

Se kasvaa esiin kuin sisäinen siipi.

13-14

maanantai 6. syyskuuta 2021

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeästä: Kriittinen vaellus

 

Kritisk förvandling


1


Med vantro inför allt som sammanstörtar

gick du till skogen

till ett slags avskedsplats,

till känslans avrettsplats,

till sagans skalleplats.



Till ett slags möte,

avsked, avgång

i en värld där allt beröres

av lågorna och åskan.


Skönhet lockkade än

med vilken mening -

13



Kriittinen vaellus


1


Mutta miten harhausko johtaa kaikkeen mikä luhistuu

mennessäsi metsään

eräänlaiselle jäähyväispaikalle

tunteiden hyvästijättöpaikalle

sadun pääkallopaikalle


Eräänlaista kohtaaamista

jäähyväisiä, lähtemistä

maailmassa jossa liekit ja ukkonen

koskettavat kaikkea.


Kauneus houkutteli kuitenkin

mutta millä aikomuksella -




sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Harry Martinson: Dikter on ljus och mörker - Suuri joki

Den stora floden


Styx flöt överallt.

En äkad kännedom om floder

gav nog av gåta och dödsdröm.

Overkligare än något flöt Amasona

med hela biflodsträdet fyllt

av outforskade fågelskaror

och i tillflödernas skogar

stam efter stam med sin mytvärd

med sin sagorna blod doppade offer.

En annan häl än Akilles ömmade

träffad av sin egen mytspets

i blåsrörspilarnas skog,

under paraplyer av aralia och mellan mohra-träd

tvättade en ljumt dödanderegntid

såren till obotlighet.

Styx flöt in från alla håll

på alla regnvägar,

överallt oundflyeliga

stakades karonstammar, karonstockar

i virvlar av dödsfloders sammanflöden.

12


Suuri joki


Styx virtaa kaikkialla.

Lisääntynyt tieto joista

synnytti arvoituksia ja kuoolemanunia

Epätodellisempana kuin mikään valui Amazon

koko sivujokien verkosto täynnä

tutkimattomia lintulaumoja

ja sivujokien metsissä

jokainen heimo myyttimaailmoineen

satujensa verta vuotavine uhreineen.

Toiselle kantapäässsä Akilleen kipu

koskien omaa myytinhuippuaan

puhallusputkien metsässä,

aralian sateenvarjojen alla ja mohra-puiden välissä

pesi haalea tappava sadekausi

haavat parantumattomiksi.

Styx valui sisään kaikilta tahoilta

kaikilla sadeteillä,

kaikkialla vääjäämättä

takertuivat kaaronrungot, kaaronpylväät

yhteenvirtaavien kuolemanjokien pyörteissä.

12




torstai 2. syyskuuta 2021

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeydestä: Ratkaisu

 

Uppgörelse


Sensommarkvällens lövverk mörknar, vinden går

med molnens mockasiner i tidens kronor. Tag det tillvara.

Förjagar du vemod återstår tristesser.

Förjagar du svårmod skänker tiden i din plastbägare

en oigenkännlig kalk,

ny bitterhet utan smak

en kallt påsmygande förtvivlan i nervmedeskvällar.


Du borde ha farit till badort, säger du.

Du borde ha rest ifrån dig själv till någon annan.

Tomt tal. Fastän hetsad och för tidigt ute

står du försent vid alla dina tåg,

det skymmer utan behag, bara skymmer.

Varför övergav du de sorger som dock hade sina ansikten.

Nej, nytt skulle ha det på alla sätt,

även liken skulle vara nya,

nydöda dödar.

När du far vilse vet du inte ens vad vilse är,

där du tynger med din tomhet

till den grad att planet har

svårt att lyfta.

Du bara jagar vidare en glädje som du önskar skuggfri.

10


Ratkaisu


Myöhäissyksyillan lehvistö tummenee, tuuli kulkee

pilvien mokkasiineilla ajan kruunuun. Ota se talteen.

Jos ajat pois melankoliaa jäljelle jää ilottomuus.

Jos ajat pois raskasmielisyyttä kaataa aika muovipikariisi

tunnistamattoman kalkin,

uuden katkeruuden ilman makua

kylmän ovelan epäilyksen hermoaineiltoihin.


Sinun olisi pitänyt lähteä uimarannalle, sinä sanot.

Sinun olisi pitänyt matkustaa pois itsestäsi johonkin toiseen.

Tyhjää puhetta. Vaikkakin kiihtyneenä ja liian varhain ulkona

olet myöhässä kaikista junistasi,

hämärtyy ilman mielihyvää, vain hämärtyy.

Miksi hylkäsit ne surut joilla kuitenkin olli kasvonsa.

Ei, kaiken pitäisi olla uutta kaikin tavoin,

jopa ruumiiden pitäisi olla uusia,

uuskuolleita kuolleita.

Kun sinä kuljet harhaan, et edes tkedä mitä eksyminen on,

siellä painat tyhjyydessäsi

siinä määrin että koneen on

vaikea nousta ilmaan.

Sinä vain edelleen etsit iloa jonka toivot varjottomaksi.

10


Men utan sorg finns ingen axel att vara trogen,

utan sorg som fördjupnar inget santa hav,

bara en plaskande förlängning av jaget mot intet

där du bäddar med tomhet i tomhet.

O vore vi fria från dig, du tomhet som ständigt synes och tränges,

du tomhetens hjärta hårt som en sten,

som bara äter glädje och förtär den

ovh sedan intet mer.

11


Mutta ilman surua ei ole mitään uskollisuudeen olkapäätä,

ilman surua joka ei syvennä mitään todellista merta,

vain loiskuva jatke ei minkään metsästyksessä

missä sinä nukut tyhjyyden kanssa tyhjyydessa.

Oi olisimmepa vapaat sinusta, sinä tyhjyys joka alituisesti olet näkyvä ja läpäisevä,

sinä tyhjyyden sydän kova kuin kivi,

joka vain syö iloa ilolla ja tuhoaa sen

ja sitten ei enää mitään.

11


Den stora floden


Styx flöt överallt.

En äkad kännedom om floder

gav nog av gåta och dödsdröm.

Overkligare än något flöt Amasona

med hela biflodsträdet fyllt

av outforskade fågelskaror

och i tillflödernas skogar

stam efter stam med sin mytvärd

med sin sagorna blod doppade offer.

En annan häl än Akilles ömmade

träffad av sin egen mytspets

i blåsrörspilarnas skog,

under paraplyer av aralia och mellan mohra-träd

tvättade en ljumt dödanderegntid

såren till obotlighet.

Styx flöt in från alla håll

på alla regnvägar,

överallt oundflyeliga

stakades karonstammar, karonstockar

i virvlar av dödsfloders sammanflöden.

12


Suuri joki


Styx virtaa kaikkialla.

Lisääntynyt tieto joista

synnytti arvoituksia ja kuoolemanunia

Epätodellisempana kuin mikään valui Amazon

koko jokivarsipuusto täynnä

tutkimattomia lintulaumoja

ja sivujokien metsissä

jokainen heimo myyttimaailmoineen

satujensa verta vuotavine uhreineen.

Toiselle kantapäässsä Akilleen kipu

koskien omaa myytinhuippuaan

nuoliputkipajujen metsässä,

aralian sateenvarjojen alla ja mohra-puiden välissä

pesi haalea tappava sadekausi

haavat parantumattomiksi.

Styx valui sisään kaikilta tahoilta

kaikilla sadeteillä,

kaikkien liejusoiden yllä

takertuivat kaaronrungot, kaaronpylväät

kuolemanjokien yhteenvirtaamisen pyörteisiin.

12





keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeydestä

 

Harry Martinson: Dikter on ljus och mörker

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeydestä


Världsklockan


Tungt haven äter på tidens berg

och bergen samlas i tidens hav.

Där skogen fanns djupnar fiskens dalar.

Där haven låg susar skogen sval.

Världsklockor tickar oc rymden glimmar.

Allt växlar läge och ordningstal.

Dock är de räknade, världens timmar

på Gauriankar, i havets dal.



Maailmankello


Raskaina meret aterioivat ajan vuorella

ja vuoret kokoontuvat ajan meressä.

Missä oli metsää, siellä syvenevät kalojen laaksot.

Missä meret sijaitsivat, suhisevat metsät viileästi.

Maailmankellot tikittävät ja avaruus hohtaa.

Kaikki vaihtaa paikkaa ja järjestyslukua.

Toki ne ovat lasketut, maailman tunnit

Gaurisankarissa, meren laaksossa.

                         s.7


Någon sade: tiden ropar på dig.

Du svarade då: jag könner den och känner den ej.

Tiden är ett odjur med tusen huvuden.

Vilket av huvudena ropar på mig.


Så många vägar att gå

men alla slutar i en större:

den som med kraften att dra till sig de vilsna

på en och samma väg vilseför dem alla.


Har levt länge nog för att veta

att någon forma av övervåld alltid är given.

Att flyktförsöken är många från det väldiga lägret.

Att inga flyktförsök lyckas.


All denna omöglighet har du bara att övervinna

genom god min i ett alltmer elakartat spel.

Nödvändigt då att lägga in i spelet någon på dygd,

att införa i värnlöshetens spelbrickor gentemot vargspelet

ett nytt mått av kärlek.

                                *

                                s.8



Joku sanoi: aika huutaa sinua.

Vastasit silloin: minä tunnen sen enkä tunne.

Aika on tuhatpäinen hirviö.

Mikä näistä päistä huutaa minua.


Niin monia teitä kuljettavaksi,

mutta kaikki päättyvät yhteen suurempaan:

siihen joka voimallaan vetää luokseen eksyneet

yhdellä ja samalla tiellä johtaa heidät kaikki harhaan.


On eletty tarpeeksi pitkään tietääksemme,

että aina on annettuna jokin ylivallan muoto.

Että pako yrityksiä on monia valtavasta leiristä.

Että yksikään pakoyritys ei onnistu.


Kaikki tämä mahdottomuus sinun on vain voitettava

hyvällä katsannolla yhä ilkeämmässä pelissä.

Silloin on välttämätöntä asettaa peliin jokin uusi hyve

tuottaakseen arvottomuuden pelilaudalle sudenpeliä vastaan

jokin uusi rakkauden muoto.

                                     *

                                    s.8



För många som umgåtts med dödsfrågor

står frågan om de känslodöda

främst på listan av tankar.

Den har kommit att ställa sig där

utan att behöva föras dit

eller särskilt hållas i minne.

Den tränger sig på. Den flyter in

från olika håll och gör sig gällande

som en levande död oantastligt,

inte sällan maskerande sig med lidelse

i hopp om att kunna döljaa sitt elände,

sin del av världfrosten.

Närmare begrundad kan den vara

en överansträngfullt hoppfullhet

alltför ofta gäckad

men ännu oftare tagen i bruk och verktyg

av dem som lovar och hatar,

av dem som ger löften åt världen

men i hatets namn.

Så betraktad synes den vara ett skruvstäd

byggt av många

åtdragen av tusen

och slutligen låst

                                s.9



Monille jotka ovat käsitelleet kuolemankysymyksiä

on kysymys tunnekuolemasta

etusijalla ajatusten listalla.

Se on asettautunut sinne

ilman että sitä olisi tarvinnut johdatella

tai erityisesti säilyttää muistissa.

Se pakottautuu esiin. Se valuu sisään

eri tahoilta ja tekee itsensä tärkeäksi

kuin elävä kuollut ahdistamatta,

ei niinkään harvoin naamioituen kärsimyksellä

toivoen voivansa salata surkeutensa

osansa maailmankylmyydestä.

Lähemmin tarkastellen se voi olla

ylirasittunutta toiveikkuutta

liian usein petettynä

mutta vielä useammin otettuna käyttöön työkaluksi

niille jotka lupaavat ja vihaavat,

niille jotka antavat maailmalle lupauksia

mutta vihan nimissä.

Näin tarkastellen se näyttäisi olevan ruuvipihti

monien rakentama

tuhansien vastaanottama

ja lopullisesti lukittu.

                              s.9











maanantai 9. elokuuta 2021

Jaan Kaplinskin (22.1.1941-8.8.2021) muistolle

Virolainen kiirjailija Jaan Kaplinski on kuollut 8.8.2021 80-vuotiaana. Hän kirjoitti runoutta, proosaa, ja esseitä. Viron itsenäistymisen jälkeen Kaplinski valittiin Viron parlamentin jäseneksi.

Itse tutustuin hänen tuotantoonsa Anja Salokanteleen vuonna 1984 suomentaman runokokoelman "Sama meri kaikissa meissä" kautta. Kirja ajautui käsiini tuoreeltaan ja ihastuin siihen heti. Kaplinskin runoudessa minua kosketti sen zeniläinen kevyt hengitys ja henkevyys yhdistyneenä buddhalaiseen tyyneyteen ja hieman Gary Snyderin tyylisesti virtaavaan lauseeseen. Itse olin tuolloin ja edelleen kiinnostunut zen-buddhistisesta ja buddhalaisesta filosofiasta ja niinpä Kaplinskin runot kolahtivat tajunaani kuin metrin halko päähän.

Heti tämän lukuelämyksen jälkeeen lainasinkin vuonna 1982 suomeksi ilmestyneen Kaplinskin esseekokoelman "Olemisen avara hiljaisuus". Kokoelman alaotsikkona on "Ihmisestä, luonnosta, runoudesta". Itse nimiessee käsittelee taolaisuutta, taolaista filosofiaa ja ennen kaikkea taolaisuuden peruskiveä, Kiinan klassisella kaudella kirjoitettua Tao te chingia, jota on väitetty myyttisen Laotsen kirjoittamaksi. Suomeksi Tao te ching on ilmestynyt Pertti Niemisen "Keskitie - kiinalaista viisautta" antologiassa. Aihevalinta tuntuu melko rohkealta vielä entiseen Neuvostoliittoon kuuluneen, sen vallan ja valvonnan alla olleen Viron kirjailijalta.

Muuten kirjan esseet liikkuvat laajalla akselilla. Hän kirjoittaa kirjoittamisesta, kirjallisuudesta ja ennen kaikkea runoudesta, mutta kokoelman toisessa keskiössä ovat ympäristökysymykset sekä ihmisen ja luonnon suhde. Luonnon tuhoutumista Kaplinski katselee ja kuvaa surumielisen synkästi.

Esseehän nykyisessä koululaitoksessamme käsitetään ensisijaisesti asia-aineeksi, mutta Kaplinski kirjoittaa vapaata ja vapaasti hengittävää esseeetä, jossa koko ajan kuulee runoilijan kielen ja puheen. Itselleni "Olemisen avara hijaisuus opetti proosankin kirjoittamisessa sen, että tärkeintä kirjoituksessa - oli se sitten runoutta, proosaa tai esseitä - on tekstin hengittäminen ja kielen kirkkaus. Mitä on runous, Kaplinski kysyy yhden esseen otsikossa. Ja vastaa lopussa: "Oleminen ja muuttuminen, merkki ja ajatus, sääntö ja vapaus, kivi ja rauta synnyttävät yhteen iskiessään kipinän, elävän tulen, jotakin mikä ei ole kiveä eikä rautaa, merkki eikä ajatus, ei olemista eikä muuttumista." Ja toisaalla "Runous tuo mieleemme jotakin, jonka olemme unohtaneet tai jota emme ole tähän asti edes huomanneet."

Itselläni oli tilaisuus tavata Jaan Kaplinski yhden kerran 13.4.1986. En tietenkään muistaisi päivämäärää, mutta googletin sen. Tapasimme nimittäin Lapuan patruunatehtaaan räjähdysonnettomuuden muistomerkin "Yhteinen tuska" paljastustilaisuudessa. Minä olin paikalla toimittajan ominaisuudessa, hän juhlapuhujana. Tai ei se ollut varsinainen puhe, hän oli tilaisuutta varten kirjoittanut esseen "Idän ja lännen raja Euroopassa", missä hän asetteli niin Viroa kuin Suomeakin Euroopan kartalle idän ja lännen rajamaastoon. Haastattelin Kaplinskia lyhyesti Pohjanmaan Kansa -lehteen. Hän antoi minulle esseensä ja minä Kaplinskille esikoiskokoelmani Lintujen silmissä kivien kylmyys." Hän lupasi lukea kirjan ja viedä sen Viron Kansalliskirjastoon. En ole tarkistanut, löytyykö runokokoelmani kyseisestä paikasta. Satuin löytämään kyseisen esseen vain muutama viikko sitten muuttoa tedessäni, mutta nyt se on jälleen kadonnut jonnekin arkistojen syövereihin kuten kaikki muukin Kaplinskista kirjoittamani.

Jaan Kaplinski on minulle tietämättään opettanut kirjoittamisesta paljon ja siksi hänen kuolinuutisensa kouraisee oudosti, vaikkakin buddhalaiselta kannalta ajateltuna hän ei ole suinkaan kuollut vaan elää... Jaan Kaplinskin merkittävyyttä kirjailijana kuvaa se, että hän on useita kertoja ollut Nobelin kirjallisuuspalkintoehdokkaana, vaikka ei ole palkintoa koskaan lopulta saanutkaan.


tiistai 18. toukokuuta 2021

Runo 18.5.2021

 Runo

Istun puistonpenkillä Kajaaninjokivarressa ja mietin

sellaistakin, että

ihmisen elämä tai ihmisyys yleisemmin

on aika vaikea ammattiurheilulaji,

vaikka lähes jokainen meistä on sen lajin ammattilainen,

ehkä vaikein kaikista urnheilulajeista,

en ymmärrä miksi sitä ei ole hyväksytty Tokion olympialaisiin.

istun kauan,

pari haarapääskyä lentää pään yli,

on alkukesä, kalalokit huutavat korvaan-

Muuan elämää nähnyt mies tunkeutuu väkisin viereeni

puistonpenkille istumaan ja sanoo:

en ole sarjamurhaaja,

olen 47-vuotias eläkeläinen,

mutta tiedätkö mitä on olla suomalainen.

Luulen nyt että versio on Jorma Eton runosta,

mutta hän vastaa itse:

Yksikään matu ei tule tähän puistonpenkille istumaan!

Nousen ylös ja lähden kävelemään johonkin toiseen suuntaan elämässäni.