Ezra Pound: Pisan Cantot
suom. Kari Aronpuro
377 s. ntamo. 2018
”Unelman murenemisen murhe talonpojan
köyryissä
hartioissa
Manes! Manes nyljettiin ja täytettiin,
Niin Ben ja la Clara a Milano
kantapäistä
Milanossa
Että
raatokärpästen toukat söisivät kuolleen härän
DIGONOS,
Διόνυσος kerrassaan kahdesti
ristiinnaulittu
tunteeko historia
sellaista?
Mutta sano tämä Possumille: pamaus,
ei kitinä,
paukahtaen, ei
kitisten,
Rakentaa Deiokesin kaupunki, jonka
terasseilla tähtien värit.
(… )”
(Ezra Pound: Pisan Cantot LXXIV)
Näin alkaa Ezra Poundin (1885-1972)
”Pisan cantot”. Amerikkalainen runoilija Ezra Pound kirjoitti
pääteostaan The Cantos kaikkiaan 53 vuotta vuosina 1916-1969.
Cantot ilmestyivät vuosien mittaan yhdeksänä erillisenä
”sikermänä”. 116 vapaamittaista runoa sisältävän kokoelman
ytimessä on The Pisan Cantos (1948),
joka sisältää kaikkiaan 11 cantoa, runoa (canto = laulu). Kari
Aronpuron suomennoksessa Pisan cantot sisältää 132 sivua tekstiä,
146 sivua selityksiä ja 78-sivuisen Suomentajan epilogin. Näin on
saaatu aikaan vihdoin 2018 ilmestynyt 377-sivuinen pehmeäkantinen
tiiliskivi. Siinä minulla riittää pureksittavaa jatkossakin vielä
pitkäksi aikaa.
Ezra Pound –
elämä ja runous
Minun on heti
myönnettävä, että tunnen Ezra Poundin tuotantoa äärettömän
huonosti. Toki olen tiennyt hänen kuuluvan 1900-luvun
merkittävimpiin runoilijoihin, mutta jotenkin olen onnistunut
sivuuttamaan hänet melkeinpä olankohauksella. Osittain se tietenkin johtuu
siitä, että Poundia on suomennettu yllättävän vähän. Ennen
Aronpuron Pisan Cantoja suomeksi on ilmestynyt vain yksi kokoelma
Poundin runoja: Tuomas Anhavan suomentama ja Otavan vuonna 1971
julkaisema Personae – valikoima runoja vuosilta 1908-1919 (jonka
muistelen lukeneeni hieman yli 40 vuotta sitten). Lisäksi
yksittäisiä cantoja on suomennettu ja julkaistu antologioissa ja
runolehdissä. Mutta vasta Kari Aronpuron valtava suomennostyö avaa
jonkinlaisen konkreettisen ikkunan Ezra Poundin elämään ja hänen
runouteensa.
Ezra Weston Loomis
Pound – mielisairas nero, fasisti, Mussolinin kiihkeä ihailija,
amerikkalainen maaailmankansalainen ja maanpetturi, anarkistinen
taloustieteilijä, kehno poliitikko ja filosofi, jonkin verran
tunnettu säveltäjä ja muusikko, jukuripäinen vastarannan kiiski,
kungfutselainen, pythagoralainen teosofi, sovinistinen
juutalaisvihaaja, imagistisen runouden perustaja ja oppi-isä,
omalaaatuinen esseisti, kävelevä länsimaisen kulttuurihistorian ja
kiinalaisen klassisen kirjallisuuden ensyklopedia,
äärikonservatiivinen poliittinen sananjulistaja, Amerikan ja
Rooseveltin vastainen ristiretkeilijä, eräs monimutkaisimmista ja
ärsyttävimmistä persoonista kirjallisuuden historiassa, mutta
1900-luvun alun merkittävin runouden uudistaja ja ennen kaikkea
huikean nerokas ja samalla tajuttoman vaikea runoilija. Tätä
kaikkea ja suunnattoman paljon muuta oli Ezra Pound.
Aronpuron
suomentama Pisan cantot on paitsi koko vuosikymmenten mittaisen
Cantojen muodostaman jättiläismäisen runoelman ytimessä, myös
kirjoitettu hänen elämänsä merkittävimmässä käännekohdassa
tai pitäisikö sanoa järkyttävimmässä vaiheessa. Ne on
kirjoitettu II maailmansodan lopulla USAn joukkojen poliittisena
vankina Italiassa Pisan kaupungin liepeillä sijaitsevassa Metaton
kylässä maanpetoksesta epäiltynä, kuolemantuomion uhan
varjostamana. Vuonna 1945 Metaton vankileirissä oli noin 3600
amerikkalaista vankia.
Vankileirille
Mussolinia sodan aikana avoimesti kannattanut ja Rooseveltin
sotapolitiikkaa ja yleensä synnyinmaataan Yhdysvaltoja Italian
radion Radio Roman englanninkielisissä lähetyksissä vuosina
1941-1943 arvostellut Pound tuotiin Genovasta 24. toukokuuta 1945 ja
sieltä hänet siirrettiin 16. marraskuuta 1945 Yhdysvaltoihin
Bollingerin lentotukikohtaan Washington DCssä. Ensimmäiset 24
päivää leirillä runoilijaa pidettiin vankina parin neliömetrin
teräsverkkohäkkiin suljettuna ”tuulten ja sateiden, paahtavan
auringon ja maantien pölyn armoilla voimakkaan valonheittäjän yötä
päivää valvovan katseen alla”. Kun vangin henkinen ja fyysinen
kunto romahti hänet siirrettiin telttamajoitukseen 18. kesäkuuta.
Pound aloitti Pisan cantojen kirjoittamisen ”gorillahäkissä”
vessapaperille. Viimeinen canto alkaa päiväyksellä 8.lokakuuta
(1945), mutta itse kokoelma julkaistiin vuonna 1948. Niin, sodan
päätyttyä Poundia ei kuitenkaan tuomittu teloitettavaksi, vaan
hänet suljettiin marraskuussa 1945 Washingtonissa St. Elisabethin
mielisairaalaan ”rikollisten mielisairaiden osastolle”, josta hän
vapautui huhtikuussa 1958.
Pisan cantot
Suopeat silmät,
vaiteliaat, eivät ylimieliset
myös sade kuuluu tapahtumiseen
Se mistä lähdet
ei ole tie
ja oliivipuu kukkii
valkeana tuulessa
Kiangissa ja
Hanissa pesty
minkä valkoisuuden
lisäät tähän valkoisuuteen,
minkä puhtauden?
”suuri periplum
tuo tähdet rannallemme”
Kun Pound
pidätettiin, hän otti mukaansa kaksi kirjaa: kungfutselaisuuden
pääteokset sekä pienen kiina-englanti sanakirjan. Lisäksi hän
sai leiripapilta ohuen Kappalaisen kenttäkirjan ja löysi vankilan
vessasta pienen runoutta käsittelevän teoksen. Nämä olivat siis
käytännön lähdemateriaalia Pisan cantojen kirjoittamiseen. Mutta
tämän lisäksi Pound kantoi sekä koko kirjallisuudenhistorian että
länsimaisen ja itämaisen (ennen muuta kiinalaisen)
kulttuurihistorian ensyklopediaa omassa päässään. Tälle
perustalle Pound rakensi runoelmansa. Koko Cantojen lähtökohtana on
Dante Allighierin Jumalaisen näytelmän kaltainen eeppinen runoelma
Paratiisista ja Helvetistä.
Pound on leirillä
suljettuna ahtaaseen tilaan. Hän siis kirjoittaa ensin lähes
kuukauden gorillahäkissä, aluksi vessapaperille. Mutta
runoelmassaan hän yhdistää leirin ankeisiin olosuhteisiin ja
jokapäiväisyyteen muistonsa ja muistinsa, liikkuu ajassa ja
ulottuvuudessa kätevästi milloin muinaiseen Kreikkaan ja sen
jumaliin tai Odysseuksen harharetkiin, milloin matkustaa aikakoneessa
1200-luvun Italiaan ja Danten kuvitelmiin, milloin klassisten
kiinalaisten suurten keisareiden hoveihin ja kungfutselaisten
mestareiden opetustensa ytimeen, tekstiin ahtautuvat
aikalaiskirjailijoiden kohtaamiset ja mietteet ja englannin lisäksi
kirjassa on ainakin 13 eri kielellä kirjoitettuja sitaatteja.
Vankila-alue laajenee koko Euroopan kartaksi, paikoiksi joissa hän
on itse käynyt, reiteiksi joita Odysseus on kulkenut tai paikoiksi,
joita Dante on Paratiisissa ja Helvetissä kuvannut. Ja sitten
mausteeksi vähän vankilaslangia, kohtalotovereiden suusta kuultuja
katkelmia.
Imagismin
periaatteita oli runon tiivistäminen lyhyeksi, teräväksi ja
täsmälliseksi. Poundia kuitenkin kiehtoi myös pidempi muoto.
Cantoissa hän oli löytänyt tavan yhdistää nämä kaksi
ristiriitaista asiaa. Hän kutoo pienistä fragmenteista räsymattoa,
tekee niistä jättiläismäistä palapelia, jossa ajatus liikkuu rivi
riviltä milloin missäkin aikakaudessa, paikassa, ajankohdassa tai
tapahtumassa. Se monikielisten sitaattien ohella ei todellakaan tee lukemista
helpoksi. Aronpuron selitykset ja epilogi tulevat perusteellisessa
lukemisessa toden totta enemmän kuin tarpeeseen, jotta runoelman
syvemmät merkitykset avautuisivat lukijalle.
Miten muuten
tietäisimme että väliotsikon alla olevat ”suopeat silmät”
kuuluvat 1200-luvulla eläneelle ylhäisönaiselle Gunizza Romanolle,
jonka Dante sijoitti Paratiisissa Venuksen taivaaseen ja tässä
katkelmassa runo keskittyy valon ja järjen lunastusvoimaan sekä
muistelemisen puhdistavaan vaikutukseen. Miten ”sade kuuluu
tapahtumiseen” liittyy taolaiseen tien filosofiaan, missä tao on
tie tai polku, jossa kaikki elämä sekoittuu ja virtaa luonnon
vuohon ja tämä taas johdattaa taivaan meille suomiin
kungfutselaisiin moraalilakeihin jne. hengästyttävinä
harppauksina.
Tietenkin kirjaa
voi lukea myös toisin: Lukemalla runot runona ja ottamalla kopin
siitä minkä sattuu runoista löytämään ja ymmärtämään,
kuuntelemalla niiden musiikkia, puron tai sanojen virran ryöppyä
korvissa, kielen kauneutta ja ajatuksen estotonta liikettä läpi
aikojen ja aikakausien. Tätäkin yritin - ja sittenkin korvan taakse
tällä lukutavalla Pisan cantoja lukiessa korvien taakse jää
kihelmöimään sama tunne kuin minulle joskus nuorena syntyi Poundin
aikalaisen James Joycen Odysseusta lukiessani: Kun olen lukenut noin
30 sivua tekstiä, Joycella Odysseuksen ensimmäisen luvun, Poundilla
ensimmäisen canton, minun on tunnustettava etten ole ymmärtänyt
yhtään mitään ja aloitettava taas alusta...
Tai lopusta:
”Kun hyinen halla
hamuaa sun telttaas
Niin kiität kun yö
päiväksi kääntyy taas.”