keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Rakkautta koronan jälkeen

Näin koronan aikaan ihmiset joutuvat odottamattoman ongelman eteen. Viitsisikö mennä kauppaan, voisiko tulla toimeen vähemmällä?
Euroopassa on noudatettu jatkuvan kasvun väkivaltaista ideologiaa, voitonhimoista talouspolitiikkaa jossa osakkaat keräävät kermat työntekijöiden hiestä ja selkänahasta, ideana siis kasvu.
Toisen maailmansodan jälkeen ihmiskunnan historiassa ehkä ensimmäisen kerran havahdutaan sellaiseen tilaan, että nyt on pakko vähentää jotain, liikkumista, ystävien tapaamista, työssäkäyntiä jne, tilalla lomautuksia, kotioloja ja arvojen uudelleenarviointia.
Itse olen 70-luvulta lähtien kannattanut vähenemisen ideologiaa: loogisesti, kun maapallon väestömäärä ja kulutus kasvaa eksponentiaalisesti, maapallon rajat eivät riitä. Katsotaan nyt vaikka miten ilmastonmuutos taivaalla pilviä liikuttaa.
Yksikään korona-virus ei edesmenneen Pentti Linkolan sanoin pysty pelastamaan tätä planeettaa, mutta henkilökohtaisesti toivon että se auttaisi edes joitakin yksilöitä havahtumaan ja ajattelemaan toisin.
Voisimme rakastaa ihmiskuntana ja ihmisinä toisiamme enemmän sitten kun saamme taas kokea läheisyyttä ja halata, rakkautta koronan jälkeen.

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Ezra Pound: Pisan Cantot


Ezra Pound: Pisan Cantot
suom. Kari Aronpuro
377 s. ntamo. 2018

”Unelman murenemisen murhe talonpojan köyryissä

hartioissa

Manes! Manes nyljettiin ja täytettiin,

Niin Ben ja la Clara a Milano

kantapäistä Milanossa

Että raatokärpästen toukat söisivät kuolleen härän

DIGONOS, Διόνυσος kerrassaan kahdesti ristiinnaulittu

tunteeko historia sellaista?

Mutta sano tämä Possumille: pamaus, ei kitinä,

paukahtaen, ei kitisten,

Rakentaa Deiokesin kaupunki, jonka terasseilla tähtien värit.

(… )”



(Ezra Pound: Pisan Cantot LXXIV)



Näin alkaa Ezra Poundin (1885-1972) ”Pisan cantot”. Amerikkalainen runoilija Ezra Pound kirjoitti pääteostaan The Cantos kaikkiaan 53 vuotta vuosina 1916-1969. Cantot ilmestyivät vuosien mittaan yhdeksänä erillisenä ”sikermänä”. 116 vapaamittaista runoa sisältävän kokoelman ytimessä on The Pisan Cantos (1948), joka sisältää kaikkiaan 11 cantoa, runoa (canto = laulu). Kari Aronpuron suomennoksessa Pisan cantot sisältää 132 sivua tekstiä, 146 sivua selityksiä ja 78-sivuisen Suomentajan epilogin. Näin on saaatu aikaan vihdoin 2018 ilmestynyt 377-sivuinen pehmeäkantinen tiiliskivi. Siinä minulla riittää pureksittavaa jatkossakin vielä pitkäksi aikaa.



Ezra Pound – elämä ja runous



Minun on heti myönnettävä, että tunnen Ezra Poundin tuotantoa äärettömän huonosti. Toki olen tiennyt hänen kuuluvan 1900-luvun merkittävimpiin runoilijoihin, mutta jotenkin olen onnistunut sivuuttamaan hänet melkeinpä olankohauksella. Osittain se tietenkin johtuu siitä, että Poundia on suomennettu yllättävän vähän. Ennen Aronpuron Pisan Cantoja suomeksi on ilmestynyt vain yksi kokoelma Poundin runoja: Tuomas Anhavan suomentama ja Otavan vuonna 1971 julkaisema Personae – valikoima runoja vuosilta 1908-1919 (jonka muistelen lukeneeni hieman yli 40 vuotta sitten). Lisäksi yksittäisiä cantoja on suomennettu ja julkaistu antologioissa ja runolehdissä. Mutta vasta Kari Aronpuron valtava suomennostyö avaa jonkinlaisen konkreettisen ikkunan Ezra Poundin elämään ja hänen runouteensa.



Ezra Weston Loomis Pound – mielisairas nero, fasisti, Mussolinin kiihkeä ihailija, amerikkalainen maaailmankansalainen ja maanpetturi, anarkistinen taloustieteilijä, kehno poliitikko ja filosofi, jonkin verran tunnettu säveltäjä ja muusikko, jukuripäinen vastarannan kiiski, kungfutselainen, pythagoralainen teosofi, sovinistinen juutalaisvihaaja, imagistisen runouden perustaja ja oppi-isä, omalaaatuinen esseisti, kävelevä länsimaisen kulttuurihistorian ja kiinalaisen klassisen kirjallisuuden ensyklopedia, äärikonservatiivinen poliittinen sananjulistaja, Amerikan ja Rooseveltin vastainen ristiretkeilijä, eräs monimutkaisimmista ja ärsyttävimmistä persoonista kirjallisuuden historiassa, mutta 1900-luvun alun merkittävin runouden uudistaja ja ennen kaikkea huikean nerokas ja samalla tajuttoman vaikea runoilija. Tätä kaikkea ja suunnattoman paljon muuta oli Ezra Pound.



Aronpuron suomentama Pisan cantot on paitsi koko vuosikymmenten mittaisen Cantojen muodostaman jättiläismäisen runoelman ytimessä, myös kirjoitettu hänen elämänsä merkittävimmässä käännekohdassa tai pitäisikö sanoa järkyttävimmässä vaiheessa. Ne on kirjoitettu II maailmansodan lopulla USAn joukkojen poliittisena vankina Italiassa Pisan kaupungin liepeillä sijaitsevassa Metaton kylässä maanpetoksesta epäiltynä, kuolemantuomion uhan varjostamana. Vuonna 1945 Metaton vankileirissä oli noin 3600 amerikkalaista vankia.



Vankileirille Mussolinia sodan aikana avoimesti kannattanut ja Rooseveltin sotapolitiikkaa ja yleensä synnyinmaataan Yhdysvaltoja Italian radion Radio Roman englanninkielisissä lähetyksissä vuosina 1941-1943 arvostellut Pound tuotiin Genovasta 24. toukokuuta 1945 ja sieltä hänet siirrettiin 16. marraskuuta 1945 Yhdysvaltoihin Bollingerin lentotukikohtaan Washington DCssä. Ensimmäiset 24 päivää leirillä runoilijaa pidettiin vankina parin neliömetrin teräsverkkohäkkiin suljettuna ”tuulten ja sateiden, paahtavan auringon ja maantien pölyn armoilla voimakkaan valonheittäjän yötä päivää valvovan katseen alla”. Kun vangin henkinen ja fyysinen kunto romahti hänet siirrettiin telttamajoitukseen 18. kesäkuuta. Pound aloitti Pisan cantojen kirjoittamisen ”gorillahäkissä” vessapaperille. Viimeinen canto alkaa päiväyksellä 8.lokakuuta (1945), mutta itse kokoelma julkaistiin vuonna 1948. Niin, sodan päätyttyä Poundia ei kuitenkaan tuomittu teloitettavaksi, vaan hänet suljettiin marraskuussa 1945 Washingtonissa St. Elisabethin mielisairaalaan ”rikollisten mielisairaiden osastolle”, josta hän vapautui huhtikuussa 1958.



Pisan cantot



Suopeat silmät, vaiteliaat, eivät ylimieliset

myös sade kuuluu tapahtumiseen

Se mistä lähdet ei ole tie

ja oliivipuu kukkii valkeana tuulessa

Kiangissa ja Hanissa pesty

minkä valkoisuuden lisäät tähän valkoisuuteen,

minkä puhtauden?

”suuri periplum tuo tähdet rannallemme”



Kun Pound pidätettiin, hän otti mukaansa kaksi kirjaa: kungfutselaisuuden pääteokset sekä pienen kiina-englanti sanakirjan. Lisäksi hän sai leiripapilta ohuen Kappalaisen kenttäkirjan ja löysi vankilan vessasta pienen runoutta käsittelevän teoksen. Nämä olivat siis käytännön lähdemateriaalia Pisan cantojen kirjoittamiseen. Mutta tämän lisäksi Pound kantoi sekä koko kirjallisuudenhistorian että länsimaisen ja itämaisen (ennen muuta kiinalaisen) kulttuurihistorian ensyklopediaa omassa päässään. Tälle perustalle Pound rakensi runoelmansa. Koko Cantojen lähtökohtana on Dante Allighierin Jumalaisen näytelmän kaltainen eeppinen runoelma Paratiisista ja Helvetistä.



Pound on leirillä suljettuna ahtaaseen tilaan. Hän siis kirjoittaa ensin lähes kuukauden gorillahäkissä, aluksi vessapaperille. Mutta runoelmassaan hän yhdistää leirin ankeisiin olosuhteisiin ja jokapäiväisyyteen muistonsa ja muistinsa, liikkuu ajassa ja ulottuvuudessa kätevästi milloin muinaiseen Kreikkaan ja sen jumaliin tai Odysseuksen harharetkiin, milloin matkustaa aikakoneessa 1200-luvun Italiaan ja Danten kuvitelmiin, milloin klassisten kiinalaisten suurten keisareiden hoveihin ja kungfutselaisten mestareiden opetustensa ytimeen, tekstiin ahtautuvat aikalaiskirjailijoiden kohtaamiset ja mietteet ja englannin lisäksi kirjassa on ainakin 13 eri kielellä kirjoitettuja sitaatteja. Vankila-alue laajenee koko Euroopan kartaksi, paikoiksi joissa hän on itse käynyt, reiteiksi joita Odysseus on kulkenut tai paikoiksi, joita Dante on Paratiisissa ja Helvetissä kuvannut. Ja sitten mausteeksi vähän vankilaslangia, kohtalotovereiden suusta kuultuja katkelmia.



Imagismin periaatteita oli runon tiivistäminen lyhyeksi, teräväksi ja täsmälliseksi. Poundia kuitenkin kiehtoi myös pidempi muoto. Cantoissa hän oli löytänyt tavan yhdistää nämä kaksi ristiriitaista asiaa. Hän kutoo pienistä fragmenteista räsymattoa, tekee niistä jättiläismäistä palapelia, jossa ajatus liikkuu rivi riviltä milloin missäkin aikakaudessa, paikassa, ajankohdassa tai tapahtumassa. Se monikielisten sitaattien ohella ei todellakaan tee lukemista helpoksi. Aronpuron selitykset ja epilogi tulevat perusteellisessa lukemisessa toden totta enemmän kuin tarpeeseen, jotta runoelman syvemmät merkitykset avautuisivat lukijalle.



Miten muuten tietäisimme että väliotsikon alla olevat ”suopeat silmät” kuuluvat 1200-luvulla eläneelle ylhäisönaiselle Gunizza Romanolle, jonka Dante sijoitti Paratiisissa Venuksen taivaaseen ja tässä katkelmassa runo keskittyy valon ja järjen lunastusvoimaan sekä muistelemisen puhdistavaan vaikutukseen. Miten ”sade kuuluu tapahtumiseen” liittyy taolaiseen tien filosofiaan, missä tao on tie tai polku, jossa kaikki elämä sekoittuu ja virtaa luonnon vuohon ja tämä taas johdattaa taivaan meille suomiin kungfutselaisiin moraalilakeihin jne. hengästyttävinä harppauksina.



Tietenkin kirjaa voi lukea myös toisin: Lukemalla runot runona ja ottamalla kopin siitä minkä sattuu runoista löytämään ja ymmärtämään, kuuntelemalla niiden musiikkia, puron tai sanojen virran ryöppyä korvissa, kielen kauneutta ja ajatuksen estotonta liikettä läpi aikojen ja aikakausien. Tätäkin yritin - ja sittenkin korvan taakse tällä lukutavalla Pisan cantoja lukiessa korvien taakse jää kihelmöimään sama tunne kuin minulle joskus nuorena syntyi Poundin aikalaisen James Joycen Odysseusta lukiessani: Kun olen lukenut noin 30 sivua tekstiä, Joycella Odysseuksen ensimmäisen luvun, Poundilla ensimmäisen canton, minun on tunnustettava etten ole ymmärtänyt yhtään mitään ja aloitettava taas alusta...



Tai lopusta:



”Kun hyinen halla hamuaa sun telttaas

Niin kiität kun yö päiväksi kääntyy taas.”