Tanka 12.10.2015
Hevonen haassa
syö apetta saavista
närhi tarkkailee
ja odottaa vuoroaan
kukot vapaina pihassa
Runo 13.10.2015
Tänään tuulee.
Kuvat eivät kertaudu veden pinnasta.
Laituri on nostettu rannasta talviteloille.
Parvi sorsakoiraita lentää jokiuomaa pitkin ylävirtaan.
Urpiaisia on vaeltanut jo pohjoisesta tänne talvehtimaan.
Minä kirjoitan muistiin yksinkertaisia luonnonkuvia.
Suuria ideologioita tässä iässä ei enää ole.
Vain luonnon hiljaisia puheita kuuntelen.
Runo 14.10.2015
Tuuli on tyyntynyt.
Veden pinnasta heijastuvat kaikki värit.
Vastarannan pajujen ruskea,
kaislojen oljenkeltainen,
kuusten vihreä, koivunrungon valkoinen,
taivaan siniset laikut
ja taustan ruskea umbra syventää kaiken.
Kuka vielä väittää että vesi on väritön?
Tanka 14.10.2015
Vastarannalla
fasaanikukko yskii
kuin vanha wickström.
Kukko on kylmettynyt
eikä wickström saa bensaa.
Runo 15.10.2015
Parvi koivunlehtiä putoaa veteen
vesi kareilee,
tuuli kuljettaa kevyitä aaltoja vastavirtaan
pintaa pitkin.
Aallot eivät liiku minulle sanotaan,
ne vain nousevat veden pinnassa ylös ja alas.
Sitä on vaikea uskoa silmilläni,
kun katselen niiden virtaavaa rytmiä vedessä.
Katselen tätä jokea,
olen kuin Linnanmäellä peilimaailmassa.
Haiku 15.10.2015
Fasaanin jäljet
hiekkaan tatuoituna
pakkasyön jälkeen
Runo 20.10.2015
En enää etsi runoja,
ne tulevat,
iskevät kuin naula silmään.
Vaellan vaellustani,
sen varrelta kerään
luonnonhavaintoja, kuvia,
täsmennän lausetta tarkemmaksi.
Ei minulla mitään suurempaa ole:
luonnon pieniä yksityiskohtia,
lehden lentoa tuulessa,
takiaisten höytyväpalloja ilmavirrassa
tai myöhäisen amiraalin lepattavaa lentoa lokakuussa,
kun se lopulta istahtaa olkavarrelleni
ja katselee minua silmiin.
Ja kun saavun vihdoin kotiin,
otan kynän ja runovihkoni
tai avaan tietokoneen,
niin runo on siinä edessäni työpöydällä,
mieleen kirjoitettuna,
muistiinmerkitsemistä vaille valmis
2 haikua 23.10.2015
lintu särähtää
peukaloinen mittailee
rankapinoa
lakeus virtaa
junan ikkunan ohi
pisaroi lasiin
Runo (raakile) 23.10.2015
Jokivarresta on kaadettu
kaksi pikkutikkametsää
Kauhajoen keskustassa.
Kirkon takana vastarannalla
kaadettujen rantapuiden muiston läpi
kasvaa nyt rakennustyömaa.
Sedun vastarannalta
haapametsikkö on kaadettu
ilman suurempaa tarkoitusta,
hukkapuuna, paikalla on
hormapeltoa, etäisyydessä
metsänreuna ja omakotitalon sininen seinä
joka ennen piiloutui katseelta.
Näen evakkoon joutuneen puukiipijän
kapuavan runkoa pitkin
ja menen asemiin.
Heittolaukauksella saan kännykkä kuvan
vajaan metrin etäisyydeltä.
Tilhiparvia kiertelee pitkin kylää.
Runo 24.10.2015
Syksyn viimeisiä aurinkoisia päiviä
vietän Kauhajoen varrella
jokivarsipusikossa
intiaanikyykyssä.
Joen vesi virtaa määrätietoisena ohi.
Vastarannan kannonpäähän kasvanut sammalmätäs
hehkuu kirkkaanvihreää
kylmän auringon hohteessa.
Tiaisparvi tulee ihmettelemään minua
ympäröivien paljaiden lehtipuiden oksiin.
Yli neljäkymmentä vuotta olen opetellut
kirjoittamaan tarkemmin, tarkasti.
Minulle sanotaan, että se on lahjakkuutta.
En tiedä olenko vieläkään oppinut.
Mutta jatkan kyykkimistä tässä,
urpiaisparvi ohittaa etäämpää,
tunnistan linnut äänistä.
Elämässäni olen oppinut kaikenlaista
mitä ihmiset ylipäänsä nimittävät hyödyttömäksi
ja mitä ei saa vaihdettua rahaksi.
Enkä kyllä vaihtaisikaan
näitä syksyn hetkiä mihinkään muuhun.
Intiaanikyykyssä, kunnes jalat puutuvat,
niin että on vaikea päästä ylös.
Kun tunto palaa, jatkan vaellustani
etäisen auringon suuntaan.
Haiku 28.10.2015
joki on tyhjä
vesilinnut lähteneet
kaislat kuurassa
Runo 30.10.2015
Hämähäkin seittilanka
putoaa pystysuoraan katosta alas
tietokoneen näytön kulmaan.
Matala auringonvalo
ikkunalasin ja verhon läpi
kiillottaa sen näkyviin.
Pieni ihme. Ihastelen sitä.
Vahvinta tunnettua orgaanista ainetta.