Antti Tuuri: Alkemistit II - Taivaalliset häät

Antti Tuuri: Alkemistit II – Taivaalliset häät

Otava 2014

397 s.

I

Ennustin kerrankin oikein kun arvelin tammikuussa 2014 blogissani Antti Tuurin valmistelevan jo jatko-osaa teokselle Alkemistit – Maallinen rakkaus. Itse asiassa teoksen kokonaisrakenne on Tuurilla ollut jo olemassa ensimmäisen kirjan ilmestyessä ja toinenkin osa todennäköisesti viimeistelyä vaille valmiina.

Alkemistit II siis jatkaa siitä mihin ensimmäinen kirja päättyi. Vuorikapteeni August Nordenskiöldin rahat ovat huvenneet epäonnistuneessa kullanvalmistusyrityksessä Uudessakaupungissa ja hän on perheineen taloudellisen perikadon partaalla. Omaisuus on ulosmitattu eikä vuorikapteenilla ole antaa edes kymmentä taaleria matkarahoiksi maanmittari Gustav Bergklintille, kun kuningas vihdoin lupaa ottaa tämän vastaan Tukholmassa.

Berglint matkaa Turun kautta Tukholmaan heinäkuussa 1787 matkalukemisenaan Christian Rosenkreutzin Alkemialliset häät. Erityisesti Tuurin Alkemistit II:ssa kirjan sisällä onkin tämä toinen kirja, joka on suomennettu vuonna 1995 nimellä ”Hermeettinen romanssi, eli, Christian Rosenkreutz’in Kemialliset häät anno 1459”.

Tarinaperinteen mukaan Christian Rosenkreutz oli köyhä saksalainen ritari, jonka nimi suomennettuna tarkoittaa Ruusuristiä ja tarinan mukaan hän olisi perustanut myyttisen salaseuran Ruusuristiläiset. ”Chymishe Hochzeit ilmestyi kuitenkin sakasaksi vasta 1616, ja tutkimuksen mukaan koko ruusuristiläisyys on peräisin 1600-luvulta. Yhtä kaikki, ruusuristiläisyydestä juontaa juurensa teosofinen liike ja siitä puolestaan Pekka Ervastin Vuorisaarnan pasifismiin ja kalevalaiseen kansallisromantiikkaan pohjautuva Ruusu-Risti sekä hänen oppilaansa J.R. Hannulan siitä erkauttama suomalainen kristosofia.

Näistä salatieteiden historian myöhemmistä vaiheista Tuurin teoksen todellisella henkilöllä Carl Fredrik Bergklintillä (eikä näin ollen hänen kirjeisiinsä perustuvassa teoksessakaan) voi olla mitään tietoa. Bergklint on siis Tukholmassa ja odottaa pääsyä kuninkaan puheille mukanaan Vuorikapteenin kirje kuninkaalle. Kuninkaan tapaamista odotellessaan Bergklint vierailee myös Rosenkreutziin perehtyneen Gustaf Björnramin luona, jolta maanmittari saa vastauksia joihinkin alkemiallisten häiden herättämiin kysymyksiin. Selventävää tulkintaa Rosenkreutzin hämärä näynomainen kirja todella kaipaakin, eikä ole ihme että maanmittariparalla on pää täynnä kysymyksiä hänen perehtyessään kirjan salaisuuksiin.

Bergklintin Tukholman matkasta kuninkaan luo tuli paljon pidempi kuin hän mitenkään olisi osannut kuvitella. Kuningas suostuu ottamaan maanmittarin vasta kirjan kahdeksannessa luvussa ja elokuun viimeisellä viikolla. Vierailu kuninkaan luona jää kullanteon pyrkimyksiin nähden melko laihaksi. Kuningas ei audienssilla edes avaa Vuorikapteenin kirjettä ja Bergklint joutuu lähtemään mukanaan vain epämääräinen lupaus että Vuorikapteenin pyrkimyksiin suhtauduttaisiin suopeasti.

Rutiköyhänä Bergklint matkustaa laivalla takaisin Suomeen Raumalle, josta hän matkatavaroita ja paremmat vaatteet myytyään saa kyydin takaisin Uuteenkaupunkiin. Täällä tilanne ei ollut juuri parempi, Vuorikapteenin talo oli menossa pakkohuutokauppaan ja mies itse lähti yhdelle monista rahankeruumatkoistaan Poriin ja sen kautta teille tietymättömille. Vasta lokakuun puolivälissä Berglint saa kirjeen ”August-herralta”, joka majailikin Porin sijaan Upsalassa. Kirje oli tällä kertaa toivorikas, kuningas oli luvannut uuden laboratorion Drottningsholmiin, jonne Bergklintin piti välittömästi lähteä viidentoista kuukauden mittaiseen kullantekoyritykseen.

Pääsy Tukholmaan laivalla myöhäissyksystä ei kuitenkaan ole helppoa, mutta lopulta Bergklint saa kyydin sumppuveneestä, jolla lähdettiin viemään kalaa Tukholmaan. Matkasta vastineeksi maanmittarin piti hoitaa sumppuveneessä yhden venemiehen työt. Näin alkaa huikea kirjassa lähes 80 sivua vaativa venematkan kuvaus alkeellisella sumppuveneellä myöhäissyksyn kylmissä ja vaarallisissa tuulissa. Tuurihan harrastaa itsekin purjehdusta ja tämän venematkan kuvaus etsii todentuntuisuudessa vertaistaan kaunokirjallisten purjehduskuvausten joukossa.

Tukholmaan Bergklint pääsee parin viikon haukikeiton syömisen jälkeen vihdoin marraskuun lopulla Herran vuonna 1787 ja on valmis aloittamaan toisen kullantekoyrityksen yhdessä Vuorikapteenin kanssa. Sen moninaiset vaiheet ja Alkemiallisten häiden salatieteellinen hämärä teksti muodostuvat nyt Bergklintin elämänsisällöksi samalla kun hän kirjan ainoana henkilönä kilvoittelee henkisesti puhdasta pyyteetöntä tietä pitkin Korkealle vuorelle toivoen lopulta kohtaavansa edesmenneen kihlattunsa Katariina Palenin.

II

Jätän kertomatta tässä itse kullanteon vaiheet moninaisine vaiheineen tai Rosenkreutzin hämärän teoksen lähes yhtä hämärät selitykset, jotka siis muodostavat kirjajärkäleen loppuosan pääsisällön. Niihinhän saa selvyyden itse kirjan lukemalla. Sen sijaan jotakin kirjan taustoista. Tuuri jatkaa tässä teoksessa vähän tunnettujen uskontohistorian sivupolkujen kartoittamista. Kirjan henkilöt ovat todellisia ja heidän johtotähtenään on ruotsalaisen tiedemiehen, aatelisen ja myöhemmällä iällä itseoppineen henkiennäkijän Emanuel Swedenborgin (1688 – 1772) opetukset.

Tuurin teos nojautuu historiallisesti Ruotsin valtionarkistossa säilyneisiin Bergklintin kirjeisiin. Tältä pohjalta Tuuri kutoo romaaniaan kuin kalaverkkoa. Kerronnaltaan Alkemistit I – II on Antti Tuuria parhaasta päästä, yhtä vaikuttava kuin kirjasarja uskonsa tähden Pohjanmaalta karkotetuista mystikoista Eerikinpojista.

Kun tartuin Alkemistien ensimmäiseen osaan, minua hieman hämmästytti Tuurin aihevalinta. Alkemian, 1700-luvun lopun kullantekoyritysten ja hengentieteiden ei luulisi olevan kovin populääri aihe nykyisessä kovien taloudellisten realiteettien maailmassa. Mutta ehkä Antti Tuuri on kirjoittamisessaan jo siinä vaiheessa, että hän voi kirjoittaa juuri siitä mikä häntä itseään eniten kiinnostaa. Mihinkään suureen myyntimenestykseen en tämän kirjan osalla usko, vaikka se onkin Tuuria parhaimmillaan salaviisaine epäsuorine kerrontoineen, hersyvän humoristinen ja syvällinen, kooltaan ja sisällöltään painava romaani.

Anekdoottina kerrottakoon vain kirjan toisen päähenkilön, maallisempien rakkauksien loukuissa räpistelevän August Nordenskiöldin todellisen elämän myöhemmistä vaiheista. Kullantekohankkeen jälkeen Nordenskiöld matkusti Ruotsista Lontooseen ja Sierra Leoneen perustamaan suomalaista utopiayhteiskuntaa nimeltä Uusi Jerusalem. Paikalliset asukkaat eivät kuitenkaan ihastuneet uuteen ideologiaan vaan 1992 Nordenskiöld joko pahoinpideltiin hengiltä tai toisten lähteiden mukaan kuoli johonkin kuumetautiin.

Augustin pääkallo ja alkemistinen uuni ovat nähtävissä sukutilalla Mäntsälässä Alikartanon museossa. Jälkipolville hänen elämästään ovat säilyneet myös hänen lukuisat alkemiasta ja Uuden Jerusalemin kirkosta kirjoittamansa kirjat. Uskollisen apulaisen maanmittari Carl Fredrik Bergklintin jäljet sen sijaan päättyvät Tukholmaan, jossa hän ottaa kasvattilapsekseen August Nordenskiöldin nuorimman pojan August Carlin. Ja lopulta kirjan epilogissa maanmittari Bergklint antaa oman vastauksensa myös aikakausien halki ihmisiä askarruttaneeseen perimmäiseen kysymykseen, siihen mikä on elämän tarkoitus.

Antti Tuuri: Alkemistit - maallinen rakkaus

Antti Tuuri

Alkemistit

- Maallinen rakkaus

382s

Otava 2013

Antti Tuuri on jossain haastattelussa todennut vähän siihen suuntaan, että pohjalaisessa hulluudessa, itsepäisyydessä, yrittäjyydessä ja tämän heimon historiassa on niin paljon kirjoitettavaa, että se riittää kyllä yhden elämän ja kirjoittamisen tarpeiksi. Ja siitähän on osoituksena Helsingissä asuvan mutta kauhavalaissyntyisen Tuurin lähes koko tähänastinen tuotanto.

Antti Tuurin tänä vuonna ilmestynyt teos ”Alkemistit – Maallinen rakkaus” on kuitenkin poikkeus pohjalaisuuteen piirretystä tähänastisesta kaaresta. Se käsittelee Pohjanmaata vain nimeksi, parin Vaasan matkan verran, joita niitäkään ei tee kirjan päähenkilö.

Kirja on historiallinen romaani, joka sijoittuu vuosiin 1787 ja 1788. Se kertoo August Nordenskiöldin suuresta suunnitelmasta valmistaa kultaa Emanuel Swedenborgin oppien pohjalta. Apulaisekseen ja oppipojakseen Nordenskiöld houkuttelee Carl Henrik Bergklintin joka on Turun Akatemian käynyt maanmittari ja kasvanut ottopoikana vuorikapteeni Nordenskiöldin veljen Majurin ja Frugårdin kartanon herran talossa.

Täältä August Nordenskiöld houkuttelee nuoren maanmittarin kullantekoon Uuteenkaupunkiin kevättalvella 1787.

II

Kirjaan hieman taustaksi kannattaa luoda silmäys ruotsalaisen vuori-insinöörin, alkemistin ja enkelten näkijän Emanuel Swedenborgin elämään ja filosofiaan. Emanuel Swedenborg (1688-1772) oli jo aktiivisen työuransa aikana laajasti lukenut ja tunnustettu tiedemies, joka oli kiinnostunut kaikista aikakautensa keskeisistä ongelmista. Varsinaisen kuuluisuutensa Swedenborg hankki kuitenkin eläkevuosiensa toimesta henkien näkijänä, itseoppineena profeettana sekä alkemistina joka muun muassa keksi Viisasten kiven oikean olemuksen ja kullanvalmistuksen periaatteen.

Kun alkemiaa vielä 1700-luvun lopulla pidettiin hyvin varteenotettavana tieteenhaarana, myös Swedenborgin tutkimukset tällä alalla sekä hänen taivasmatkansa ja enkelien näkemisensä synnyttivät pienimuotoisen filosofisen kansanliikkeen - swedenborgilaisuuden - ei ainoastaan Pohjoismaissa vaan laajemminkin Euroopassa ja tämä liike nopeasti rantautui myös Suomeen erityisesti ruotsinkielisen aateliston ja sivistyneistön keskuuteen.

Niinpä Turussa esimerkiksi Magnus Otto Nordenberg oli rakentanut laboratorion, jossa hänen oli tarkoitus valmistaa kultaa ja kun Vuorikapteeni käytti nuorelle Bergklintille tämän laboratorion nuoren maanmittarin elämänsuunta muuttui ja hän tajusi elämänsä tarkoitukseksi puhdistaa itsensä sisäisesti niin valmiiksi, että hän voisi olla mukana myös maallisen kullan valmistuksessa.

August Nordenskiöldin kullanvalmistusperiaatteet olivat kuitenkin hieman toiset kuin Nordenbergin ja niin vuorikapteeni perusti oman kullanvalmistuslaboratorionsa talvella 1787 Uuteenkaupunkiin. Kesällä vuorikapteeni oli tullut Frugårdiin Uudellemaalle veljensä majurin luokse ja pyytänyt tämän ”ottopoikaa” maanmittari Bergklintiä mukaan kullanvalmistukseen. Sinne mentiin Hämeen härkätietä talvella reellä ja hevosella, mukana reessä olivat majurin huostassa olleet August Nordenskiöldin lapset.

III

Uudessakaupungissa kullanvalmistus ei ota sujuakseen kuitenkaan niinkuin on suunniteltu. August Nordenskiöld sukkuloi milloin Tukholmaan, milloin Turkuun tai Vaasaan hankkiakseen rahoitusta kullanvalmistushankkeelle, jonka perimmäisenä tarkoituksena on kohoaminen korkealle vuorelle ja maallisesta itsekkyydestä ja pyyteistä irtipääseminen. Vuorikapteenin kopea rouva epäilee kuitenkin että miehellään on muitakin siveettömämpiä hankkeita matkoillaan; näihin tavallaan oikeuttaa myös Swedenborgin opetus siitä, että miehellä on oikeus harjoittaa haureutta esiaviollisesti ja myös silloin jos vaimo ei anna miehelle kaikkea sitä tyytyväisyyttä mitä vaimolta kuuluisi saada.

Anna Charlotta -vaimollakaan ei tunnu olevan aivan puhtaat jauhot pussisssa vaan hän haikailee Uudenkaupungin moukkamaisen ja sivistymättömän porvariston piiristä takaisin Tukholmaan ja sen seurapiireihin. Uudessakaupungissa hän kokee ainoaksi sivistyneeksi ihmiseksi Turun Akatemiaa käyneen maanmittarin ja rasittaa tätä henkisen tien kulkijaa monilla odotuksilla ja vaatimuksilla. Lisää harmaita hiuksia aiheuttaa näsäviisas nuori Aurora-neiti joka on monella tavalla tullut jo äitiinsä ja aateluudestaan tietoinen.

Mutta Bergklint on kullanvalmistuksen odotuksessa uskollinen apuri, joka yrittää puhdistaa henkeään kullanvalmistusta varten samalla kun hän kuitenkin traagisesti rakastuu kauppiaantytär Katariina Paléniin. Suhde jää kuitenkin hyvin henkiseksi koska kullanvalmistuksen yhteydessä pitää ainakin valmistuksen ajan ja jo kuukausia ennen sitä pidättäytyä kaikesta seksuaalisuudesta. Tässä spidättäytymisen vaatimuksessa maanmittarilla on epäilyksiä kuitenkin August Nordenskiöldin oman pidättyvyyden suhteen.

Uudenkaupungin kauppiailla ja porvareilla ei puolestaan tunnu olevan suurta kiinnostusta kullanvalmistusta kohtaan muuta kuin siinä mielessä, että saisivat velkaantuneelta Nordenskiöldiltä saatavansa takaisin. Sysiä miiluun ei tunnu saatavan mistään ja kullanvalmistus vaatisi 12 – 15 kuukauden yhtämittaisen tulen ylläpidon kullan jalostamiseksi ja lisäämiseksi.

IV

Antti Tuuri kirjoittaa ylipäätään kaikissa kirjoissaan mainiota epäsuoraa kerrontaa, jossa jokainen virke ja kappale kirjassa on kuin tiiliskivi, joista hän rakentaa taloa vähä vähältä. Ihmiset ovat hykerryttävän sanavalmiita ja kommentit ovat kuin naulapyssyllä seinään naulatut.

Tuurin kirjan pintarakenteessa ovat heikkouksineen ja vahvuuksineen elämäänsä elävien ihmisten väliset suhteet, mutta sen perustuksena on 1700-luvun lopun alkemistinen tiede Swedenborgin, Nordenbergin ja August Nordenskiöldin omien kirjoitusten pohjalta. Tuurin romaanissa sekoitetaan jälleen faktaa ja fiktiota, mutta kirjan henkilöt ovat tosipohjaisia ja Tuurin tapaan tyypiteltyjä. Kullanvalmistuksen idea, into ja yritys Uudessakaupungissa 1700-luvun lopulla on kuitenkin tosipohjainen ja aito.

”Alkemistit – maallinen rakkaus” on monipolvinen mutta historiallisesti tarkka ajankuvaus, jonka loppu ja kullanvalmistus jää sillä tavalla keskeneräiseksi että tämän kirjan luettuaan jää vähän ketuttamaan, että mitenhän tässä loppujen lopuksi oikein kävi ja käy. Luulenkin että Tuuri on näyttöpäätteensä ääressä jo jatko-osaa tähän kirjaansa vääntämässä.