Kissan oikeuksista, vapaudesta ja kissanarvoisesta elämästä

 Kun SEY nyt on lähtenyt Don Quijoten sotaan kaikkia vapaana ulkona liikkuvia kissoja vastaan katsellen kissojen elämäntapoja jostain helsinkiläisen tornitalon ikkunasta käsin. Niin Kisu Jellona toivoo jonkinlaista käänteistä kansalaisaloitetta vähintään 200 000 vapaana ulkoilevan kissan oikeuksien puolesta.

Minä Kisu Jellonan toisena omistajana esitän seuraavaa:

Kaikilla kissoilla täytyy olla lakisääteinen mahdollisuus ulkoiluun ja vapauteen. Itse emme olisi edes harkinneet kissan hankkimista, ellei sille olisi ollut tarjolla varsin turvallista ja rauhallista elinympäristöä täällä Kajaanissa Hoikankankaalla, kaupungin kaava-alueen ulkopuolella, missä se voi retkeillä vapaana turvallisesti mahdollista ilkivaltaa ja hiljaista liikennettä lukuun ottamatta.

Mutta ymmärrän myös sellaisia kissoja rakastavia ihmisiä, jotka asuvat jossain keskellä Ruuhka-Helsinkiä tai muussa vastaavassa paikassa, missä kissan vapaa ulkoilu on käytännössä hengenvaarallista ja suorastaan mahdotonta. Mutta miten kovasti kissoja rakastava henkilö sittenkin kaipaa kerrostaloasuntoonsakin seurakseen ihanaa kissakaveria.

Tässä tilanteessa sisäkissan hankkiminen niin että kissa joutuu kärsimään asunnossa elinikäistä vankeutta pääsemättä koskaan nauttimaan ulkoilusta vapaana luonnossa ei ole oikea ratkaisu. Kaikille kissoille tulee antaa oikeus vapauteen, ulkoiluun ja kissan luonnonmukaiseen elämään.

Yhtenä pienenä osaratkaisuna voisi olla kissan totuttaminen jo pentuna valjaisiin. Mainitsen tässä yhteydessä, että olen vähän eri mieltä kissan valjasulkoilusta kuin monet sen kokonaan tyrmäävät. Kisu Jellona muuten, vaikka enimmäkseen kulkeekin vapaana pikkumetsän kautta kahden pienkerrostalon välistä mäenrinnemetsään missä se suorittaa omia myyrätutkimuksiaan, niin yllättävää kyllä se nauttii myös suuresti siitä että sitä aina joskus ulkoilutetaan valjaissa tai sitä seurataan muuten vain sen tutkimusretkillä, koska se ymmärtää silloin(kin), että sitä rakastetaan ja siitä välitetään. Mutta tämän ulkoilun on aina tapahduttava kissan omilla ehdoilla niin että kissa saa päättää minne se milloinkin mennä mielii.

Esitän sekä kissan että koiranomistajille pakollista vähintään 2 tunnin päivittäistä ulkoilutuspakkoa, joka tulee kirjata lakiin. Ei koirien elämäkään kovin onnellista ole jos koiraa käytetään hihnassa hätäisesti tarpeillaan ja sitten kiireesti kiskotaan sitä takaisin kotiin ilman että se ehtii kunnolla tutustua edes sähköpylväiden hajumaailmaan saati etä itse saisi päättää ja mennä sinne minne mieli tekee.

Suurkaupungeissakin on myös puistoja ja metsiäkin, ihmisten koirien ja kissojen henkireikiä, missä niitä voi ulkoiluttaa vapaammin ja tutustua mielenkiintoisiin ympäristöihin. Niissä hihnanmittaisessa vapaudessakin koira tai kissa voi ainakin hieman toteuttaa kaipuutaan luonnolliseen luontoon.

On hienoa että koirille on (tosin enimmäkseen vasta 2000-luvulla) perustettu koirapuistoja. Niissä koirilla on mahdollisuus tavata lajitovereitaan, viettää laatuaikaa ja sosiaalista elämää. Myös nykyisille sisäkissoille tulee antaa mahdollisuus tähän. Kissoille kuntien olisikin perustettava kissapuistoja yhtä paljon kuin nykyään on koirapuistoja niin että ne nykyään monesti omassa asuinympäristösään melko yksinäiseen kissanelämään pakotettuina saisivat seurustella lajitovereidensa kanssa ja kohtaisivat samaa sosiaalista vuorovaikutusta mitä ihmisetkin omana lajinaan kaipaavat: ystävyyttä ja kumppanuutta kanssakissojen seurassa. Lakiin olisi kirjattava pakolliseksi kissapuistojen perustaminen jokaiseen kuntaan.

Viime vuosina etupäässä suurimpiin kaupunkeihin on uutena hyvänä ideana perustettu myös kissakahviloita. Niissä kissat ja kissanomistajat voivat seurustella lajitovereidensa kanssa ja keskustella tärkeistä kissakysymyksistä, ihmiset ihmisten kanssa ja kissat keskenään. Olen käsittänyt että kissakahvilat tällä hetkellä on kuitenkin perustettu enemmän näiden kissakahvilan pitäjien eläinrakkauden kuin taloudellisen hyödyn takia. Yhteiskunnan pitäisikin voimakkaasti tukea tätä toimintaa niin että jokaiseen pieneenkin kuntaan saataisiin ainakin yksi kissakahvila kunnan tai valtion tuella.

On muistettava että nykyään useimmilla kotitalouksilla on käytössä autot. Nykyisin sisäkissoiksi vangittujen ahdistuksesta ja stressistä sekä virikkeiden puutteesta kärsivien kissaraukkojen omistajien olisikin ymmärrettävä, että auto on myös kissalle mahdollisuus päästä retkeilemään kauemmas, tutustumaan uusiin maisemiin ja seutuihin. Niille jolla autoa ei ole on olemassa julkiset kulkuneuvot, joilla kissat voivat matkustaa omistajiensa kanssa uusiin paikkoihin, tutustumaan kävelymatkaa laajemmin koko kotiseutuun.

Kissan oikeuksiin kuuluu ja kissan hankkimisen perusehtona on oltava syvällinen kaiken kattava välittäminen, sen elämän onnellisuudesta huolehtiminen. Eivät ihmisetkään viihdy elinkautisessa vankeudessa eikä kissan huolehtimiseen riitä pelkkä ruokakupin täyttäminen ilman virikkeellistä elämää ja rakkaudellisuutta. Se voi työssäkäyvistä ja kiireestä kärsivistä lemmikin omistajista tuntua hieman haasteelliselta, mutta takaan että sen seurauksena tuotettu kissan onnellisuus, tyytyväisyys ja vastarakkaus palkitsee monin verroin kaiken lemmikin parhaaksi uhratun ajan ja ”vaivannäön”.

Ensi sijaisesti pitääkin nopeasti saada aikaan kissan oikeuksien julistus niin että se on merkitykseltään yhtä arvokas ja sitova kuin YK:n ihmisoikeuksien julistus. Ja sitä on jokaisen kissanomistajan rangaistuksen uhalla noudatettava. Se on julistus Kissan oikeuksista, vapaudesta ja kissanarvoisesta elämästä.