Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeästä - Durga

 

Durga

Man lever ett steg innan

sin egen död ibland,

och gärna inom hinnan

kring fostrets fosterland

den stora moderskroppen

som hyser det vi ser

och gungar fram

till födelse

kolosserna av ler.

Vår stora tunga mamma

har mycket än att ge

och mycket än att döda.

En havande fe.

Efesiers Diana

och Kali, Sivas brud

vi ser, hon växlar uppsyn, sken och skrud.

Durga

Joskus, ennen kuolemaansa

elää askelen verran,

ja mielellään sikiön synnyinmaan kalvon sisäpuolella

suuressa äidinkehossa

joka vaalii näkyvää

ja keinahtelee kohti

savisten jättiläisten syntymää.

Suurella painavalla emollamme

on vielä paljon annettavaa

ja vielä paljon tapettavaa.

Raskaana oleva haltijatar

efesolaisten Diana

ja Kali, Shivan morsian

näemme, kun hän vaihtelee ilmettään, muotoaan

ja pukuaan.

Maria Smeds (+ K.N.)

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeästä - Lehdet

 

Blad

1

Det änkla som ändå är allt och bärande

finns överallt att fånga.

Ändå måste det länge sökas.

År efter år kastas det av och an bortblandat

i förvirringen,

dolt av fallande spillror eller spridande groddar.

Strömmar och krafter omkring dig förrycker alla grep efter

nyckeln.

Så blir det ofta tusen mil närmaste sanning.

2

Somrarna kommer med allt du glömt.

En bortsuddad mängd av minnen om livet

står åter fram.

Nya fjärler runt tistlarna upprepar stundens väsen.

Då minns du åter med ens det flygtigas hemlighet,

den att levande fly bort över ängen och aldrig mer återkomma.

Fåglarnas röster en sommarmånad läser för dig ur en grön och susaande bok.

Du dröjer dig längre kvar men fåglarna tystnar.

Läsande taltrastar somnar snart över gulnade blad.

3.

Blicken följer tyst en insekt

ut i ängens mängd och susning.

Livets lätta ouppnåelighet

bor i dessa obestigeliga torn av strån.

Tjugo steg dit ut i fjärran

fladdrar allt vi aldrig når.

Endast ögonblicken klättrar där

upp och ner och sommarsjälen klänger

högt mot solen, ned i strånas skogar

ängen andas och en insekt tickar

likt en klocka som ibland hörs stanna

medan nuet och det andelätta ljuset växlar tecken.

Lehdet

1

Yksinkertainen joka kuitenkin on kaikki ja kantavaa

on saavutettavissa kaikkialla.

Kuitenkin sitä pitää etsiä pitkään.

Vuosi vuoden jälkeen se viskataan ajoittain pois hämmennyksen vallassa.

putoavien roskien tai leviävien versojen kätköön.

Ympärilläsi olevat virrat ja voimat vääristävät kaikki otteet avaimesta.

Niin joudutaan kulkemaan usein tuhannen peninkulman matka lähimpään totuuteen.

2

Kesä tulee mukanaan kaikki

minkä olet unohtanut.

Joukottain muistoja eletystä elämästä

nousee jälleen esiin.

Hetken olemus kertautuu uusisssa perhosissa ohdakkeiden ympärillä.

Silloin muistat jälleen katoamisen salaisuuden

että elävä lentää pois yli niityn eikä koskaan enää palaa.

Lintujen äänet kesäkuukautena lukevat vihreää

ja kahisevaa kirjaa.

Sinä viivyt vielä mutta linnut vaikenevat.

Lukevat rastaat nukahtavat pian kellastuneiden lehtien matolle.

3

Katse seuraa hiljaa hyönteistä

niityn runsauteen ja suhinaan.

Elämän kevyt saavuttamattomuus

asuu näissä kiipeämättömissä korsien torneissa.

Kahdenkymmenen askelen etäisyydessä

lepattaa kaikki mitä emme koskaan saavuta.

Vain hetket kiipeilevät siellä

ylös ja alas ja kesäsielut kapuilevat

korkealle kohti aurinkoa, alas korsien metsään

niitty hengittää ja hyönteinen tikittää

kuin kello jonka joskus kuulee pysähtyvän

kun nykyisyys ja henkinen valo vaihtavat signaalejaan.

(K.N.)

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeästä - Syrjässä

 

Avlägset

I skydd av obrukbar myr

fann jag en sång,

ej sång med främmande inifrånklanger

talade den till mitt hjärta

som till en hemlighet invigd och förlupen.

Sammansusad av granar

och med fågelropet till tornur

kallade den alla skogens ting

till deras egna tider och möten:

till lingone morgon och tranbärs afton.

Syrjässä (Etäällä?)

Hyödyttömän suon suojassa

löysin laulun,

ei sisäsointuisesti laulettavana

se puhui sydämelleni

kuin salaisuuteen vihitylle ja karkulaiselle. (eksyneelle)

Kuusten yhteishuminalla

ja linnunhuudolla tornikellolle (???)

se kutsui kaikkia metsän olioita

omiin ajankohtiinsa ja tapaamisiinsa:

puolukka-aamuihin ja karpaloiltoihin.

K.N.

Viljelemättömän suon suojasta/

löysin laulun,/

epälauluna vieraine sisinsointuineen/

se puhui sydämelleni/

kuin salaisuuteen vihitylle ja harhautuneelle.

Kuusten kokoonsuhisemana /

linnunhuuto tornikellonaan/

se kutsui kaikkia metsän olioita/

niiden omiin aikoihin ja kohtaamisiin:/

puolukoiden aamuihin ja karpaloiden iltoihin. // .

P.R.

Avlägset

I skydd av obrukbar myr

fann jag en sång,

ej sång med främmande inifrånklanger

talade den till mitt hjärta

som till en hemlighet invigd och förlupen.

Sammansusad av granar

och med fågelropet till tornur

kallade den alla skogens ting

till deras egna tider och möten:

till lingone morgon och tranbärs afton.

Syrjässä (Etäinen?)

Hyödyttömän suon suojassa

löysin laulun,

ei sisäsointuisesti laulettavana

se puhui sydämelleni

kuin salaisuuteen vihitylle ja karkulaiselle. (eksyneelle)

Kuusten yhteishuminalla

ja linnunhuudolla tornikellolle (???)

se kutsui kaikkia metsän olioita

omiin ajankohtiinsa ja tapaamisiinsa:

puolukka-aamuihin ja karpaloiltoihin.

K.N.

Viljelemättömän suon suojasta/

löysin laulun,/

epälauluna vieraine sisinsointuineen/

se puhui sydämelleni/

kuin salaisuuteen vihitylle ja harhautuneelle.

Kuusten kokoonsuhisemana /

linnunhuuto tornikellonaan/

se kutsui kaikkia metsän olioita/

niiden omiin aikoihin ja kohtaamisiin:/

puolukoiden aamuihin ja karpaloiden iltoihin. // .

P.R.

Harry Martinson: Dikter om ljus och mörker - Kuilut

 

Avgrunderna

Går längs med kanten av frågorna.

Stirrar ner i den vältrande överbefolkningens avgrund.

Dit kan inga som bara åldras frivilligt falla ner för att avgöra saken.

Så enkelt och lättfattigt är det inte med avgången,

eller med avgrunden.

Då vore vi tillbaka i stenåldern.

Inte heller de svältande spädbarnen i Bengdalen

kan avgöra frågan i stort

där de dör med mammas förtorkade spene

i väntan på torrmjölk och vacuumtorkat.

Försändelserna hinner inte fram.

Det finns många hinder utom de naturliga.

Rent människa hinder, har man sagt.

Och politiska – av alla slag.

De flästa dör dock av att en svår hungersnöd

nästan alltid är en historia på knappa tre veckor.

Sedan tystnar den i många trakter helt och hållet,

emedan det inte längre finns några som kan hungra.

De av hunger döda kan inte längre dö av hunger.

De värkligt kalla fakta om dödstorka

är så torra och snabba att de fort och och obevekligen dödar.

Där hjlperr inga tårefloder.

Saliv och tårar torkar, också de av sig själva i Bengalen.

Envar som inte är av sten lyssnar till dessa röster

medan magsåret fortsätter att aldrig läkas.

Dettaa är en av avgrunderna.

Sedan finns de andra.

Päivikki Romppainen

Useimmat kuolevat aliravitsemukseen/

lähes aina vajaassa kolmessa viikossa./

Sitten monet alueet hiljenevät tyystin/

koska jäljellä ei enää ole ketään nälkiintymiskykyistä./

Nälkään kuolleet eivät voi nälkiintyä hengiltä./

Todella kylmät faktat kuolemankuivuudesta/

Ovat kuivuudessaan niin nopeita että tappavat pian ja vääjäämättä./

Siinä eivät auta kyyneltulvat./

Hiki ja kyynelet kuivuvat itsestään Bengalissa./

Jokainen joka ei ole kiveä kuuntelee näitä ääniä/

vaikka mahahaava on vielä parantamatta./

Tämä on yksi kuiluista (kadotuksista, syvyyksistä...)/

Sitten tulevat muut. (Sitten on muitakin).

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeästä - Hyönteiset

 

Insekterna

Insekterna som kilar på bladen och löven

i över- och undersides gång över

knickade och knäckta grenverk

och på de vindbrutna

grässtrånas broar.

Deras vakenheter ligger tätt inpå blåsten

punktprecisa i nuens delar.

Ett blåstkast inte bevakat

kan vara en olycka,

en hård blåst en bortförare

hän mot främlingsskap

insektsmil fjärran från hemtuva och välbekanta löv.

Riktmärken förlorade,

doftspår förblåsta och fjärran.

Tillvaron förvirrande.

Det blåser hela dagen i obekant land.

Och natten är lömsk bland stickande främlingar

som försvarar sina tuvor, sina invanda löv.

Så blir också människan driven hän,

kastad av och an

av en världsblåst med väldegare kraft.

Hon förvandlas till vilsekommen myra,

plötsligt kastad in

i kamp för sitt liv i främmande land.

Hon sänder ett insektsbrev hem

över förvirrande världskarta

som föreställer förändringens länder.

Hon är som en insekt med vapnet redo

eller som en slända

vingskavd av stötar mot främmande strån.

Sällan når hon hem igen om det hårdnar alltmera

och blåser emot under dagar och år.

Hyönteiset

Hyönteiset jotka vilistävät lehdillä ja lehvillä

niiden alta ja päältä kulkien

yli taittuneiden ja katkenneiden oksien

ja tuulessa murtuneiden korsisiltojen.

Heidän valppautensa on tiivistä tuulen puuskissa

täsmällisesti mukana nykyhetken osissa.

Ellei ole valppaana tuulenpuuskassa

voi joutua onnettomuuteen

kovan tuulen poiskuljettamana

päätyä tuntemattomattomalle seudulle

hyönteispeninkulmien päähän tutuista lehdistä, mättäistä.

Maamerkit menetettynä

tuoksujäljet poispuhallettuina ja kaukana.

Elämä hämmennyksessä.

Tuuli puhaltaa koko päivän tuntemattomassa maassa.

Ja yö on salakavala, pistävien muukalaisten maassa

jotka puolustavat omia mättäitään ja tuttuja lehtiään.

Niin on ihminenkin joutunut tähän

viskottavaksi sinne tänne

maailmantuulten valtavammissa voimissa.

Hän muuttuu eksyneeksi muurahaiseksi

heitettynä äkkiä 

taisteluun elämästään vierailla mailla.

Hän lähettää hyönteisviestin kotiin

yli seonneen maailmankartan

joka kuvaa muutosten maita.

Hän muistuttaa hyönteistä ase valmiina tanassa

tai on kuin sudenkorento

siivet levällään törmäämässä vieraisiin korsiin.

Harvoin hän löytää enää kotiinsa jos tuuli yhä kovenee

ja puhaltaa vastaisesti päivien ja vuosien ajan.

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeästä - Kriittinen vaellus IV

Harry Martinson: Kritisk förvandling 4

Envar gör sitt val

eller drages in i strömmar

som i sin tur drages in i andra.

Katastroferna skiftar ständigt.

De får olika namn liksom orkanerna

Alma, Beata, Catrina, Dorotea

eller insprickas på listan

som förkortningar.

Det som jag utelämmer

ropar mest om nätterna.

Jag låter dess hundskall och rodjursrop

rulla bort i inre dalar.

Det handlar om världen tillstånd

en oförförsonlighetens labyrint,

om en ond ekogrotta.

Den kan jag inte beskriva

så gärna jag än ville försöka.

De finns de som tror sig kunna.

De tappar snart vad det var i texten,

de klara tankarna stormat bort.

De ropar snart själv bland rovdjuren,

tystnar och glöms av stenen.

Harry Martinson: Kriittinen vaellus 4

Jokainen tekee itse omat valintansa

tai joutuu virtojen vietäväksi,

jotka puolestaan vetävät toisia mukaansa.

Katastrofit vaihtelevat loputtomasti.

Ne saavat erilaisia nimiä,

kuten Alma, Beata, Catrina, Dorotea,

tai ne merkitään listalle lyhenteinä.

Se minkä jätän ulkopuoliseksi

huutaa korviini enimmäkseen öisin.

Annan sen koiranhaukunnan ja petoeläintenhuudon

vieriä pois syvempiin laaksoihin.

On kysymys maailmantilasta

sovittamattomuuden labyrinttina,

pahasta ekologisesta kuilusta.

Sitä en voi kuvailla,

vaikka niin kernaasti haluaisinkin yrittää.

He ovat niitä jotka luulevat osaavansa.

He ovat niitä jotka unohtavat nopeasti mitä tekstissä lukee,

selkeät ajatukset ovat myrskyisästi kadonneet.

He huutelevat pian itse petoeläinten joukossa,

vaikenevat ja joutuvat kivien unohduksiin.

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeästä, Kriittinen vaellus III

 

Kritisk vandring 3

Den vanmäktige bygger upp sina tankar varje dag

som man bygger ett korthus.

På den nya verklighetens polerade bord

på perfektionismens iskanor av sellulosalacker,

nedför slutningar av glatt plast.

Även tiden är halkig, timmarna isblanka.

Nuet torkar till härdad yta på sju timmar.

Om dessa väggar som är glaserade

började vandra utåt

skulle de remna, öppna sig till blåhimlens friska svalg.

Löv skulle susa i mängd

klängrosor falla inåt

till hjärtat i kakel-hades.

Kriittinen vaellus 3

Voimaton rakentaa ajatuksensa joka päivä 

niinkuin korttitaloa rakennetaan. 

Uuden todellisuuden kiillotetulla pöydällä 

selluloosalakkojen täydellisillä liukuradoilla 

alaspäin muovinsileitä rinteitä. 

Myös aika on liukas, tunnit jäänkirkkaita. 

Nykyhetki kuivuu kovaksi pinnaksi seitsemässä tunnissa. 

Jos nämä lasitetut seinät alkaisivat vaeltaa ulospäin 

ne murtuisivat, avautuisivat sinitaivaiden raikkaaseen nieluun.

Lehdet havisisivat runsaudessaan 

köynnösruusut putoaisivat sisäänpäin 

kaakelihaadeksen sydämeen.

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeästä - Kriittinen vaellus II

 

Kritisk vandring II

Plötsliga uppenbarelser dunstar lätt av.

Insikten är aldrig plötslig.

Det krävs lager av jord och år

det krävs osynliga såll och utåt osynlygi lyktor

för en inre upplysning av jagets mörker.

Det gäller utdrivning av massans smak

allmänna meningas dunster.

En sådan utdrivning uppnås genom en själens feber och svettning.

Insikten kommer då

änslig, den är svår.

Den växer fram som en inre vinge.

13-14

Kriittinen vaellus II

Äkilliset ilmestykset haihtuvat helposti.

Ymmärrys ei ole koskaan äkillistä.

Se vaatii maan mullan ja vuosien varastoimista

se tarvitsee näkymättömiä seuloja ja ulospäin näkymättömiä lyhtyjä

itsensä pimeyden sisäiseen valaistumiseen.

Se koskee irtautumista massojen mausta

kaikkien yleisten mielipiteiden hämärästä.

Sellainen irtautuminen saavutetaan sielun kuumeella ja hikoilulla.

Ymmärrys tulee silloin

lopulta, se on vaikeaa.

Se kasvaa esiin kuin sisäinen siipi.

13-14

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeästä: Kriittinen vaellus

 

Kritisk förvandling

1

Med vantro inför allt som sammanstörtar

gick du till skogen

till ett slags avskedsplats,

till känslans avrettsplats,

till sagans skalleplats.

Till ett slags möte,

avsked, avgång

i en värld där allt beröres

av lågorna och åskan.

Skönhet lockkade än

med vilken mening -

13

Kriittinen vaellus

1

Mutta miten harhausko johtaa kaikkeen mikä luhistuu

mennessäsi metsään

eräänlaiselle jäähyväispaikalle

tunteiden hyvästijättöpaikalle

sadun pääkallopaikalle

Eräänlaista kohtaaamista

jäähyväisiä, lähtemistä

maailmassa jossa liekit ja ukkonen

koskettavat kaikkea.

Kauneus houkutteli kuitenkin

mutta millä aikomuksella -

Harry Martinson: Dikter on ljus och mörker - Suuri joki

Den stora floden

Styx flöt överallt.

En äkad kännedom om floder

gav nog av gåta och dödsdröm.

Overkligare än något flöt Amasona

med hela biflodsträdet fyllt

av outforskade fågelskaror

och i tillflödernas skogar

stam efter stam med sin mytvärd

med sin sagorna blod doppade offer.

En annan häl än Akilles ömmade

träffad av sin egen mytspets

i blåsrörspilarnas skog,

under paraplyer av aralia och mellan mohra-träd

tvättade en ljumt dödanderegntid

såren till obotlighet.

Styx flöt in från alla håll

på alla regnvägar,

överallt oundflyeliga

stakades karonstammar, karonstockar

i virvlar av dödsfloders sammanflöden.

12

Suuri joki

Styx virtaa kaikkialla.

Lisääntynyt tieto joista

synnytti arvoituksia ja kuoolemanunia

Epätodellisempana kuin mikään valui Amazon

koko sivujokien verkosto täynnä

tutkimattomia lintulaumoja

ja sivujokien metsissä

jokainen heimo myyttimaailmoineen

satujensa verta vuotavine uhreineen.

Toiselle kantapäässsä Akilleen kipu

koskien omaa myytinhuippuaan

puhallusputkien metsässä,

aralian sateenvarjojen alla ja mohra-puiden välissä

pesi haalea tappava sadekausi

haavat parantumattomiksi.

Styx valui sisään kaikilta tahoilta

kaikilla sadeteillä,

kaikkialla vääjäämättä

takertuivat kaaronrungot, kaaronpylväät

yhteenvirtaavien kuolemanjokien pyörteissä.

12

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeydestä: Ratkaisu

 

Uppgörelse

Sensommarkvällens lövverk mörknar, vinden går

med molnens mockasiner i tidens kronor. Tag det tillvara.

Förjagar du vemod återstår tristesser.

Förjagar du svårmod skänker tiden i din plastbägare

en oigenkännlig kalk,

ny bitterhet utan smak

en kallt påsmygande förtvivlan i nervmedeskvällar.

Du borde ha farit till badort, säger du.

Du borde ha rest ifrån dig själv till någon annan.

Tomt tal. Fastän hetsad och för tidigt ute

står du försent vid alla dina tåg,

det skymmer utan behag, bara skymmer.

Varför övergav du de sorger som dock hade sina ansikten.

Nej, nytt skulle ha det på alla sätt,

även liken skulle vara nya,

nydöda dödar.

När du far vilse vet du inte ens vad vilse är,

där du tynger med din tomhet

till den grad att planet har

svårt att lyfta.

Du bara jagar vidare en glädje som du önskar skuggfri.

10

Ratkaisu

Myöhäissyksyillan lehvistö tummenee, tuuli kulkee

pilvien mokkasiineilla ajan kruunuun. Ota se talteen.

Jos ajat pois melankoliaa jäljelle jää ilottomuus.

Jos ajat pois raskasmielisyyttä kaataa aika muovipikariisi

tunnistamattoman kalkin,

uuden katkeruuden ilman makua

kylmän ovelan epäilyksen hermoaineiltoihin.

Sinun olisi pitänyt lähteä uimarannalle, sinä sanot.

Sinun olisi pitänyt matkustaa pois itsestäsi johonkin toiseen.

Tyhjää puhetta. Vaikkakin kiihtyneenä ja liian varhain ulkona

olet myöhässä kaikista junistasi,

hämärtyy ilman mielihyvää, vain hämärtyy.

Miksi hylkäsit ne surut joilla kuitenkin olli kasvonsa.

Ei, kaiken pitäisi olla uutta kaikin tavoin,

jopa ruumiiden pitäisi olla uusia,

uuskuolleita kuolleita.

Kun sinä kuljet harhaan, et edes tkedä mitä eksyminen on,

siellä painat tyhjyydessäsi

siinä määrin että koneen on

vaikea nousta ilmaan.

Sinä vain edelleen etsit iloa jonka toivot varjottomaksi.

10

Men utan sorg finns ingen axel att vara trogen,

utan sorg som fördjupnar inget santa hav,

bara en plaskande förlängning av jaget mot intet

där du bäddar med tomhet i tomhet.

O vore vi fria från dig, du tomhet som ständigt synes och tränges,

du tomhetens hjärta hårt som en sten,

som bara äter glädje och förtär den

ovh sedan intet mer.

11

Mutta ilman surua ei ole mitään uskollisuudeen olkapäätä,

ilman surua joka ei syvennä mitään todellista merta,

vain loiskuva jatke ei minkään metsästyksessä

missä sinä nukut tyhjyyden kanssa tyhjyydessa.

Oi olisimmepa vapaat sinusta, sinä tyhjyys joka alituisesti olet näkyvä ja läpäisevä,

sinä tyhjyyden sydän kova kuin kivi,

joka vain syö iloa ilolla ja tuhoaa sen

ja sitten ei enää mitään.

11

Den stora floden

Styx flöt överallt.

En äkad kännedom om floder

gav nog av gåta och dödsdröm.

Overkligare än något flöt Amasona

med hela biflodsträdet fyllt

av outforskade fågelskaror

och i tillflödernas skogar

stam efter stam med sin mytvärd

med sin sagorna blod doppade offer.

En annan häl än Akilles ömmade

träffad av sin egen mytspets

i blåsrörspilarnas skog,

under paraplyer av aralia och mellan mohra-träd

tvättade en ljumt dödanderegntid

såren till obotlighet.

Styx flöt in från alla håll

på alla regnvägar,

överallt oundflyeliga

stakades karonstammar, karonstockar

i virvlar av dödsfloders sammanflöden.

12

Suuri joki

Styx virtaa kaikkialla.

Lisääntynyt tieto joista

synnytti arvoituksia ja kuoolemanunia

Epätodellisempana kuin mikään valui Amazon

koko jokivarsipuusto täynnä

tutkimattomia lintulaumoja

ja sivujokien metsissä

jokainen heimo myyttimaailmoineen

satujensa verta vuotavine uhreineen.

Toiselle kantapäässsä Akilleen kipu

koskien omaa myytinhuippuaan

nuoliputkipajujen metsässä,

aralian sateenvarjojen alla ja mohra-puiden välissä

pesi haalea tappava sadekausi

haavat parantumattomiksi.

Styx valui sisään kaikilta tahoilta

kaikilla sadeteillä,

kaikkien liejusoiden yllä

takertuivat kaaronrungot, kaaronpylväät

kuolemanjokien yhteenvirtaamisen pyörteisiin.

12

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeydestä

 

Harry Martinson: Dikter on ljus och mörker

Harry Martinson: Runoja valosta ja pimeydestä

Världsklockan

Tungt haven äter på tidens berg

och bergen samlas i tidens hav.

Där skogen fanns djupnar fiskens dalar.

Där haven låg susar skogen sval.

Världsklockor tickar oc rymden glimmar.

Allt växlar läge och ordningstal.

Dock är de räknade, världens timmar

på Gauriankar, i havets dal.

Maailmankello

Raskaina meret aterioivat ajan vuorella

ja vuoret kokoontuvat ajan meressä.

Missä oli metsää, siellä syvenevät kalojen laaksot.

Missä meret sijaitsivat, suhisevat metsät viileästi.

Maailmankellot tikittävät ja avaruus hohtaa.

Kaikki vaihtaa paikkaa ja järjestyslukua.

Toki ne ovat lasketut, maailman tunnit

Gaurisankarissa, meren laaksossa.

                         s.7

Någon sade: tiden ropar på dig.

Du svarade då: jag könner den och känner den ej.

Tiden är ett odjur med tusen huvuden.

Vilket av huvudena ropar på mig.

Så många vägar att gå

men alla slutar i en större:

den som med kraften att dra till sig de vilsna

på en och samma väg vilseför dem alla.

Har levt länge nog för att veta

att någon forma av övervåld alltid är given.

Att flyktförsöken är många från det väldiga lägret.

Att inga flyktförsök lyckas.

All denna omöglighet har du bara att övervinna

genom god min i ett alltmer elakartat spel.

Nödvändigt då att lägga in i spelet någon på dygd,

att införa i värnlöshetens spelbrickor gentemot vargspelet

ett nytt mått av kärlek.

                                *

                                s.8

Joku sanoi: aika huutaa sinua.

Vastasit silloin: minä tunnen sen enkä tunne.

Aika on tuhatpäinen hirviö.

Mikä näistä päistä huutaa minua.

Niin monia teitä kuljettavaksi,

mutta kaikki päättyvät yhteen suurempaan:

siihen joka voimallaan vetää luokseen eksyneet

yhdellä ja samalla tiellä johtaa heidät kaikki harhaan.

On eletty tarpeeksi pitkään tietääksemme,

että aina on annettuna jokin ylivallan muoto.

Että pako yrityksiä on monia valtavasta leiristä.

Että yksikään pakoyritys ei onnistu.

Kaikki tämä mahdottomuus sinun on vain voitettava

hyvällä katsannolla yhä ilkeämmässä pelissä.

Silloin on välttämätöntä asettaa peliin jokin uusi hyve

tuottaakseen arvottomuuden pelilaudalle sudenpeliä vastaan

jokin uusi rakkauden muoto.

                                     *

                                    s.8

För många som umgåtts med dödsfrågor

står frågan om de känslodöda

främst på listan av tankar.

Den har kommit att ställa sig där

utan att behöva föras dit

eller särskilt hållas i minne.

Den tränger sig på. Den flyter in

från olika håll och gör sig gällande

som en levande död oantastligt,

inte sällan maskerande sig med lidelse

i hopp om att kunna döljaa sitt elände,

sin del av världfrosten.

Närmare begrundad kan den vara

en överansträngfullt hoppfullhet

alltför ofta gäckad

men ännu oftare tagen i bruk och verktyg

av dem som lovar och hatar,

av dem som ger löften åt världen

men i hatets namn.

Så betraktad synes den vara ett skruvstäd

byggt av många

åtdragen av tusen

och slutligen låst

                                s.9

Monille jotka ovat käsitelleet kuolemankysymyksiä

on kysymys tunnekuolemasta

etusijalla ajatusten listalla.

Se on asettautunut sinne

ilman että sitä olisi tarvinnut johdatella

tai erityisesti säilyttää muistissa.

Se pakottautuu esiin. Se valuu sisään

eri tahoilta ja tekee itsensä tärkeäksi

kuin elävä kuollut ahdistamatta,

ei niinkään harvoin naamioituen kärsimyksellä

toivoen voivansa salata surkeutensa

osansa maailmankylmyydestä.

Lähemmin tarkastellen se voi olla

ylirasittunutta toiveikkuutta

liian usein petettynä

mutta vielä useammin otettuna käyttöön työkaluksi

niille jotka lupaavat ja vihaavat,

niille jotka antavat maailmalle lupauksia

mutta vihan nimissä.

Näin tarkastellen se näyttäisi olevan ruuvipihti

monien rakentama

tuhansien vastaanottama

ja lopullisesti lukittu.

                              s.9

Jaan Kaplinskin (22.1.1941-8.8.2021) muistolle

Virolainen kiirjailija Jaan Kaplinski on kuollut 8.8.2021 80-vuotiaana. Hän kirjoitti runoutta, proosaa, ja esseitä. Viron itsenäistymisen jälkeen Kaplinski valittiin Viron parlamentin jäseneksi.

Itse tutustuin hänen tuotantoonsa Anja Salokanteleen vuonna 1984 suomentaman runokokoelman "Sama meri kaikissa meissä" kautta. Kirja ajautui käsiini tuoreeltaan ja ihastuin siihen heti. Kaplinskin runoudessa minua kosketti sen zeniläinen kevyt hengitys ja henkevyys yhdistyneenä buddhalaiseen tyyneyteen ja hieman Gary Snyderin tyylisesti virtaavaan lauseeseen. Itse olin tuolloin ja edelleen kiinnostunut zen-buddhistisesta ja buddhalaisesta filosofiasta ja niinpä Kaplinskin runot kolahtivat tajunaani kuin metrin halko päähän.

Heti tämän lukuelämyksen jälkeeen lainasinkin vuonna 1982 suomeksi ilmestyneen Kaplinskin esseekokoelman "Olemisen avara hiljaisuus". Kokoelman alaotsikkona on "Ihmisestä, luonnosta, runoudesta". Itse nimiessee käsittelee taolaisuutta, taolaista filosofiaa ja ennen kaikkea taolaisuuden peruskiveä, Kiinan klassisella kaudella kirjoitettua Tao te chingia, jota on väitetty myyttisen Laotsen kirjoittamaksi. Suomeksi Tao te ching on ilmestynyt Pertti Niemisen "Keskitie - kiinalaista viisautta" antologiassa. Aihevalinta tuntuu melko rohkealta vielä entiseen Neuvostoliittoon kuuluneen, sen vallan ja valvonnan alla olleen Viron kirjailijalta.

Muuten kirjan esseet liikkuvat laajalla akselilla. Hän kirjoittaa kirjoittamisesta, kirjallisuudesta ja ennen kaikkea runoudesta, mutta kokoelman toisessa keskiössä ovat ympäristökysymykset sekä ihmisen ja luonnon suhde. Luonnon tuhoutumista Kaplinski katselee ja kuvaa surumielisen synkästi.

Esseehän nykyisessä koululaitoksessamme käsitetään ensisijaisesti asia-aineeksi, mutta Kaplinski kirjoittaa vapaata ja vapaasti hengittävää esseeetä, jossa koko ajan kuulee runoilijan kielen ja puheen. Itselleni "Olemisen avara hijaisuus opetti proosankin kirjoittamisessa sen, että tärkeintä kirjoituksessa - oli se sitten runoutta, proosaa tai esseitä - on tekstin hengittäminen ja kielen kirkkaus. Mitä on runous, Kaplinski kysyy yhden esseen otsikossa. Ja vastaa lopussa: "Oleminen ja muuttuminen, merkki ja ajatus, sääntö ja vapaus, kivi ja rauta synnyttävät yhteen iskiessään kipinän, elävän tulen, jotakin mikä ei ole kiveä eikä rautaa, merkki eikä ajatus, ei olemista eikä muuttumista." Ja toisaalla "Runous tuo mieleemme jotakin, jonka olemme unohtaneet tai jota emme ole tähän asti edes huomanneet."

Itselläni oli tilaisuus tavata Jaan Kaplinski yhden kerran 13.4.1986. En tietenkään muistaisi päivämäärää, mutta googletin sen. Tapasimme nimittäin Lapuan patruunatehtaaan räjähdysonnettomuuden muistomerkin "Yhteinen tuska" paljastustilaisuudessa. Minä olin paikalla toimittajan ominaisuudessa, hän juhlapuhujana. Tai ei se ollut varsinainen puhe, hän oli tilaisuutta varten kirjoittanut esseen "Idän ja lännen raja Euroopassa", missä hän asetteli niin Viroa kuin Suomeakin Euroopan kartalle idän ja lännen rajamaastoon. Haastattelin Kaplinskia lyhyesti Pohjanmaan Kansa -lehteen. Hän antoi minulle esseensä ja minä Kaplinskille esikoiskokoelmani Lintujen silmissä kivien kylmyys." Hän lupasi lukea kirjan ja viedä sen Viron Kansalliskirjastoon. En ole tarkistanut, löytyykö runokokoelmani kyseisestä paikasta. Satuin löytämään kyseisen esseen vain muutama viikko sitten muuttoa tedessäni, mutta nyt se on jälleen kadonnut jonnekin arkistojen syövereihin kuten kaikki muukin Kaplinskista kirjoittamani.

Jaan Kaplinski on minulle tietämättään opettanut kirjoittamisesta paljon ja siksi hänen kuolinuutisensa kouraisee oudosti, vaikkakin buddhalaiselta kannalta ajateltuna hän ei ole suinkaan kuollut vaan elää... Jaan Kaplinskin merkittävyyttä kirjailijana kuvaa se, että hän on useita kertoja ollut Nobelin kirjallisuuspalkintoehdokkaana, vaikka ei ole palkintoa koskaan lopulta saanutkaan.