Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
215 s. Gummerus Oy. 2016
"Olen luvannut Charlottelle, että olemme Helsingissä kuusi vuotta. Sen verran uskon uudelleenrakentamisen vievän ja sen verran on kirjattu sopimukseen. Lupausta ei ole vaikea pitää, sillä tämä on luotaantyöntävin paikka, minne matkani on koskaan vienyt. Voidaankin sanoa, että kun jotain työnnetään syrjään, se työnnetään Helsinkiin.
Vain kuusi vuotta, sanon Charlottelle. Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan."
Näin alkaa Jukka Viikilän vuonna 2016 Finlandia-palkittu teos "Akvarelleja Engelin kaupungista". Kaksisataa vuotta aiemmin, keväällä 1816 saksalainen arkkitehti Johan Carl Ludvig Engel palkataan Helsinkiin arkkitehdiksi, jonka tehtäväksi tulee uuden pääkaupungin rakennussuunnittelu Johan Albrecht Ehrenströmin laatiman modernin ruutuasemakaavan pohjalta. Näiden kahden henkilön kynänjälkien perustalle voi sanoa Helsingin kaupungin rakentuneen.
Helsingin rakentamisen kuusi vuotta venyy lopulta 24 vuodeksi, Engellin loppuelämän mittaiseksi. Hän kuolee sairasteltuaan jo pidempään 14. toukokuuta 1840. Tuolloin esimerkiksi Suurkirkon rakennustyöt ovat vielä pahasti kesken. Tämän Engelin perheen Helsingissä asumisen aikajanan kattaa Jukka Viikilän palkittu esikoisromaani.
Romaani on väljä määritelmä Viikilän teokselle. Se on Engelin kuvitteellinen yöpäiväkirja Helsingin rakentumisesta. Vaikka kirja perustuu asiapohjaltaan Engelin elämään ja vaikutukseen Helsingissä, ei Viikilän lähtökohtana ole puiseva elämäkerrallisuus, kaukana siitä.
Kuten kirjan nimikin "Akvarelleja Engelin kaupungista" antaa ymmärtää, teoksessa ei niinkään kiinnitetä huomiota Engelin arkkitehtuuriin vaan piirretään herkällä siveltimellä tuokiokuvia Engelin perheen elämästä, elämästä tuon ajan Helsingissä yleensä, vanhan kaupungin purkamisesta ja katoamisesta uuden, valoisamman kaupungin alta.
Kirjan teksti on päiväkirjan muotoon puettua katkelmallista runollista proosaa tai proosarunoa. Dramaturgina ja runoilijana Viikilän on ollut helppo eläytyä toisen alan ja toisen aikakauden taiteilijan - arkkitehdin - tuntoihin. On ajoittain vaikea vetää rajaa sille, millloin mietteitä esittää 1800-luvulla vaikuttanut Engel tai milloin ne ovat nykyajan Helsingissä elävän kirjailijan omasta näkökulmasta kirjoitettuja.
Varsinkin kirjan alkupuolta leimaa arkkitehti Engellin ja varsinkin hänen vaimonsa Charlotten vieraantuneisuuden tunne ja koti-ikävä tuossa pohjoisessa, kylmässä ja ankeassa kaupungissa, jossa taustamusiikkina kuuluu vanhan purkaminen, hankalat kallioiden räjäytystyöt ja uusien rakennusten nouseminen työläästi suunnitelmien usein muuttuessa keisari Aleksanteri I:n käskykirjeiden pohjalta.
Kirjan yhtenä kantavana teemana on Carl Ludvigin ja Charlotten tyttären Emilien koko elämän mittainen heikkous ja sairasteleminen (englannintauti) ja lopulta sekä Charlotte-vaimon kuolema vuonna 1931 että tytär Emilien poismeno helmikuussa 1840. Viimeinen päiväkirjamerkintä on Viikilän kirjassa päivätty 7. maaliskuuta, kun arkkitehti itse lopulta kuolee 14.5.1840.
II
"Kaikkialla on niin läpipääsemättömän pimeää, että sytytettyäni kynttilän teen vain pimeän näkyväksi. Pimeän maan kirkko kuuluisi piirtää pimeässä ja rakentaa pimeällä, mutta kirkosta tulee vaalea niin kuin koko kaupungista, jonka on määrä syrjäyttää pimeys. Nähtäväksi jää.
Kun sytytän kynttilän, valon piiri kyselee, olenko varma tästä poluttomastaa aukeasta. Myönnttyäni liekki tarttuu taliin kaikella kyvyllään ja kasvaa niin kuin säikky peto kokonsa ääriin."
Jukka Viikilä on jakanut Engelin yöpäiväkirjan kolmiosaiseksi. Sen ajanjaksot käsittävät kolme hieman erilaista elämänvaihetta Engelien Helsingin kaudelta, vuodet 1816-1823, 1824-1830 ja 1831-1840. Kerronnallisesti tai kirjan rakenteen kannalta tällä jaottelulla ei ole oikeastaan merkitystä. Mutta nän syntyy kuitenkin Engelin Helsingin ajan elämänvaiheisiin kaari, vaikka itse kaupungin suunnittelu ja rakentuminen soluu tasaisena virtana läpi koko teoksen.
Teoksen alkuosassa Engelin elämää kuvataan varsin ristiriitaisessa valossa. Preussilaissyntyinen Engel saapuu perheineen Helsinkiin työskenneltyään aiemmin Berliinissä, Pietarissa ja Tallinnassa. Yhteys Suomeen syntyy Turun tähtitorninmäen observatorion suunnittelun kautta. Tällaisessa pohjoisessa, kylmässä ja ankeassa kaupungissa arkkitehti ei kuitenkaan aiemmin ole asunut. Toisaalta kokonaisen nuoren pääkaupungin keskeisten rakennusten suunnittelu tarjoaa niin mielenkiintoisen haasteen, että siitä on mahdoton kieltäytyä. Vain kuusi vuotta, kuten hän aluksi Charlottelle vakuuttaa ja kuten hän itsekin vahvasti uskoo.
Alkuvuodet Engel perheineen elää näiden ristiriitaisten tunteiden varassa. Toisaalta hän tuntee suurta mielihyvää kaupungin suunnittelun edistymisestä ja niistä merkittävistä rakennuskohteista, joiden hän vähä vähältä näkee kaupunkiin hänen kynänsä ohjaamana kasvavan. Toisaalta hän kokee erityisesti talvien pimeyden ja kylmyyden ahdistavuuden.
Engel ei koskaan kunnolla tunnu kotiutuvan Helsinkiin ja etenkin alkuvuosien pitkien talvien aikana hän kärsii koti-ikävän puuskista ja hautoo paluuta Berliiniin. Erityisesti vaimo Charlotte kärsii yksinäisyydestä, Engeliä itseään häiritsee myös se, ettei hän kunnolla opi sivistyneistön käyttämää ruotsin kieltä. Yhteydet ystäväpiiriin kotimaahan katkeavat merkityksetöntä kirjeenvaihtoa lukuunottamatta. Elämää varjostaa myös Engelille rakkaimman lapsen Emilien sairastelu ja hieman yllättäen myös taloudelliset huolet. "Helsingin köyhät tervehtivät minua herrana, vaikkka luultavasti minulla on vähemmän rahaa käytettävissäni kuin heillä."
Kotiinpaluusuunnitelmia Engel ei kuitenkaan koskaan pane täytäntöön, sillä hän tietää hyvin, ettei voisi kotimaassa saavuttaa samanlaista asemaa ja saada yhtä ainutlaatuisia suunnittelutöitä kuin Suomessa. Lopullisesti hän hylkää lähtösuunnitelmansa tullessaan valituksi intendentinkonttorin johtajaksi vuonna 1824. Se takaa perheelle taloudellisen vaurauden ja avaa arkkitehdille ikkunan koko keisarikuntaan kuuluvan Suomen rakentamisen ja kaupunkisuunnittelun johtamiseen.
III
"Mustarastas on nostanut valon kevyen vaatteen kirkon tapuliin ja aloittanut pitkälinjaisen fuugan. Musiikki lävistää ihmisen tietoisuudet vielä kaukana esikaupunkien rajalla, mutta vain harva joka musiikin kuulee, kuuntelee, valo on niin sisäistä ja läpinäkyvää että sitä tuskin huomaa, on vain äkkiä onnellisempi, työ tuntuu helpommalta ja kiire katoaa."
Vuodet 1824-1830 on Engelin elämän seesteistä aikaa. Kun samana vuonna uudelleenrakennuskomitea lakkautetaan, yhteistyö Ehrensvärdin kanssa päättyy. Hän johtaa nyt yksin koko Suomen rakentamista. Emiliekin voi paremmin. Hän ryhtyy myös toteuttamaan haavetta oman talon ja puutarhan rakentamisesta perheelle ja uskoo sen muuttavan elämän kaupungissa paremmaksi. Puutarha valmistuu jo samana vuonna ja talo pari vuotta myöhemmin. Puutarha on Helsingin ensimmäinen eikä kooltaan aivan mitätön, koska sinne istutetaan muun muassa satakunta kirsikkapuuta.
Vuonna 1827 Turku palaa ja Engel saa tehtäväkseen kaupungin uuden, paloturvallisemman asemakaavan laatimisen. Helsinkiin hän suunnittelee päätöitään, Helsingin tuomiokirkkoa ja yliopistoa Senaatintorille. Intendentin konttorin kautta johdetaan pitkin Suomea kymmenien kirkkojen, koulujen, sairaaloiden, kartanoiden, lääninhallitusten ym. julkisten rakennusten rakentamista pitkin Suomea. Kesäkuussa 1830 lasketaan Suurtorin kirkon peruskivi, joulukuussa Engelin vaimo Charlotte sairastuu. Hän kuolee vuoden 1831 syyskuussa ja se johtaa Engelin elämässä uuteen vaiheeseen.
"On onni elää muuttuvassa kaupungissa. Minun sisimpänikin on nyt muuttunut kun Charlotte on poissa. Ikään kuin sisäinen maailma olisi kääntynyt ulkoiseksi: kaupunki muuttuu vaikka sydän on jäätynyt. Ja niin kai onkin tässä kylmässä maassa: ihmisten sisempi koneisto, sen hienoimmat rattaat ovat pysähtyneet, enää ei kuulu hienostuneita sirinöitä ja tikityksiä vaan yksinkertainen lonksutus, joka vain vaimenee yöksi ja voimistuu taas päivällä."
1930-luvun teemana Engelin elämässä voisi olla hidas liudentuminen. Mitä elämästä lopulta jää käteen? Engelin suuret rakennushankkeet toteutuvat omilla aikatauluillaan. Viikilä saa Engelin tuntumaan omassa elämässään jo jotenkin ulkopuoliselta. Hän miettii tulevaa mainettaan ja pohtii sitä mitä on toteuttanut, saanut aikaan. 22. helmikuuta 1840 tytär Emilie kuolee. Tämän jälkeen työpäiväkirjaan ilmestyy enää pari merkintää ennen Engelin omaa kuolemaa 14 toukokuuta 1840.
"Ja reki syöksyy milloin metsään, milloin aavalle ja on aina ennakoivinaan jotakin suurempaa tapahtumaa, valtakunnan rajaa tai vuorta, jota on mahdoton ylittää, mutta nekin kuvitelmat häviävät nopeasti: on vain lumi ja jää ja mittaamaton tuulen suuruus. On lyötävä hevosta, sillä hevosten lihaksissa on matkustajan vapaus. Lapsi kääntää kylkeään avaran tietämättömyyden sylissä."
Jukka Viikilä on kirjoittanut päiväkirjan muotoon kirkkaan ja kauniin elämäkertaromaanin Suomen ja Helsingin kaupunkirakentamiseen ehkä eniten vaikuttaneesta arkkitehdista Carl Ludvig Engelistä. On muistettava, että koko Engelin ajatusmaailma kirjassa on fiktiota. Tuntuu kuitenkin että kirjailija on löytänyt jotain hyvin olennaista kirjoittamisensa kohteesta.
Tämä teos tuo mieleen erään toisen minua syvältä koskettaneen elämäkertaromaanin Rakel Liehun Helena Schjerfbeckistä kirjoittaman Helenen. Molemmat kirjat ovat samalla tavalla runollisenkauniita, syvälle toisen ihmisen ajatuksiin ja tunteisiin meneviä, fiktiona uskottavalla tavalla tosia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste proosaruno. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste proosaruno. Näytä kaikki tekstit
torstai 6. kesäkuuta 2019
lauantai 19. marraskuuta 2016
Ensimmäinen kirja
Tammikuu
Tein lumiseen metsään
nuotion. Paistoin makkaroita. Katselin aurinkoa, joka kaartui muutaman asteen
horisontin yläpuolelle. Kotona tarkistin almanakasta auringon korkeuden.
Yhdeksän astetta horisontin yläpuolella keskipäivän aikaan. Aurinko on voimaton
ja heikko. Minun tahtoni tuntuu olevan siihen sitoutunut. Pakkaskausi jatkuu, -
24 C. Luonnossa kaikki tuntuu hiljentyneen. Silti kuljen mieluummin näissä metsissä
kuin istun toimettomana kotona. Luonnossa elämän mielekkyys korostuu, hiljainen
rauha.
Elämä on jokin aluton
ja loputon ketju. Minun elämäni mielekkyys on olla tämän ketjun osa, täyttää
paikkani. Henki on yksi ja henki on kaikkialla. Sama elämä, joka on minussa, on
myös kauriissa jota tähtään jousellani. Mennyt elämäni voi olla kauriin elämä,
tulevaisuudessa henkeni voi olla kauriin henkeä. Vaikka ei näissä metsissä
mitään kauriita näe. Hirviä joskus.
Kävin hakemassa
katajassa säilyneen hempon pesän. Kannoin sen kotiin, vaikka en oikeastaan
tiedä, mitä teen koko pesällä. Yöllä en nukkunut. Makasin sängyssä silmät auki
ja mietin. Kissaan tuntui siirtyvän oma unettomuuteni. Se makasi vatsani päällä
ja kehräsi. Molemmat varoimme häiritsemästä toista. <
Joskus joudun
tilanteeseen, jossa relämä äkkiä tuntuukin merkityksettömältä. Ei auta vaikka
kuinka todistelisi vastaan, että on Riitta ja pojat ja tutkimus. Yhtäkkiä
huomaa miten pinnallista ja jokapäiväistä elämää elää, tajuaa, että mikään ei
pysty vastaanottamaan syvempiä kokemuksia. Tyhjyys on kokonaisvaltainen tila,
äkkiä huomaa vieraantuneensa, eristäytyneensä koko muusta maailmasta.
Eristäytymistähän tämä minun elämäni pitkälle onkin. Tuntuu että ei pysty täyttämään
paikkaansa.
Vein kirjoituksen
lehteen. Ennen olin tyytyväinen, kun huomasin, että ihmiset lukevat
lintupalstaa. Nyt jokin on muuttunut Tuntuu että pitäisi sanoa muutakin kuin
luetella lajeja. Selittää jotain mitä ei itsekään ymmärrä.
Helmikuu
Illalla kävelin
pakkasessa etsien tähtien valoa, pois katulamppujen kehistä. Pimeän rajalla
tunsin selvästi pelon liikahduksen. Mitä on pelko? Vanha perinne pimeää
kohtaan. Pohjimmiltaan me olemme petoja.
Kivi ei jaksa lentää,
jäinen, mykkä. Minä uppoan, uppoan...
Meren rannalla.
Jääkenttiä. Mitä minä täältä etsin? Kylmyyttä. Yksinäisyyttä. Etäisyyttä
asioihin ja itseeni. En tiedä. Täm jäinen ahdistus pakottaa. Mietin kalastajia,
jotka ovat hukkuneet.
Maaliskuu
Katselen kissaa. Sekin
viihtyy hyvin itsekseen.
Heinäkuu
Pitäisi kirjoittaa
useammin näitäkin. Selvittää asioita itselleen. Mitä muuta elämä on kuin näiden
tekemisten kokonaisuus. Tuntuu että olen taas hajalla, rikkinäinen ja hukkunut.
Olen elänyt mukana tässä kaikessa.
Ajatukset vaeltavat
jossain kaukana. Minä hätkähdän hereille kuin unesta. Aamun valo sattuu
kipeästi silmiin, jotka eivät ole levänneet luomien alla.
Aamuyöllä lähdin
lintutornille. Kahlaajien syysmuutto on alkanut. Matkalla katselin kettua, joka
yritti pyydystää tielle lentäneitä harakoita. Kettu oli niin metsästyksensä
pauloissa, että ei huomannut minua.
Syksy on tulossa.
Kapustarinta lentää lahden yli ja valittaa.
Lokakuu
Ilma on kirkasta. Voi
hengittää. Tällaisina aamuina tuntuu, että minä elän. Että elämällä,
tutkimuksilla, kaikella on jokin merkitys.
Marraskuu
Lahti on vetäytynyt
jäähän. Seison lahden rannalla, katselen pimeää, risahtelevaa jääkenttää, Veden
jännitystä kylmyydessä. Heitän kiven ohuen jääkentän läpi. Kuin lahteen olisi
syöksynyt jotain avaruudesta, meteori.
En enää tiedä mihin
todellisuuteen uskon. Unen, ajatusten?
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Haikuilua
Haikuilua I
I Haikusta ja vähän tankastakin
Japanilaisessa runoudessa ovat käsitteet haiku ja tanka kantaneet jo yli tuhannen vuoden ajan. Ne ovat klassista runoutta jota on kirjoitettu tiettyjen periaatteiden mukaan. Länsimaisen käännösperiaatteen mukaan haiku käsittää kolmerivisen runon jonka tavumitat ovat 5-7-5 tavua ja tankan 5-7-5-7-7 tavua. Alunperin japanissa haikut on kirjoitettu pystysuoraan yhdelle riville ja yksi japaninkielinen kirjoitusmerkki on katsottu suunnilleen yhtä länsimaista tavua vastaavaksi.
Haikussa on kuitenkin varsinkin länsimaistettuna epäluontevaa noudattaa täsmällistä tavukaavaa. Sen sijaan haikussa ja tankassa on joukko muita periaatteita, jotka paremmin luonnehtivat sitä mikä on haiku tai tanka. Keskityn tässä haikuun. Se on yleensä tiivistetty luontokuva, länsimaissa kolmelle riville tiivistetty. Ja usein noudatetaan tuota tavutusperiaatetta, ei aina. Se sisältää siis luontokuvan. Tämä kuva ei kaipaa selittelijöitä, selittämistä, ei kokijaa tai näkijää, eikä ilmaistua tunnetta hetkestä jota runo kuvaa. Olennaista on että se yleensä sisältää lyhyydestään huolimatta käännekohdan joka voi olla ensimmäisen tai toisen rivin lopussa, mutta koska haiku on epäortodoksinen pohjimmiltaan, joskus koko käännekohta jää puuttumaan. Esimerkiksi otan kuitenkin Veikko Polameren haikun:
poltan piippua
pitkä kesäyö tietää
monta haikua
Runo aloitetaan pienellä kirjaimella (toisin kuin itse monesti teen) eikä välimerkkejä merkitä näkyviin. Tyypillistä on että haikussa usein ilmaistaan näiden vaatimusten lisäksi vihjeenomaisesti vuodenaika, josta haiku kertoo, kirjoittamatta sitä näkyviin (Toisin kuin vaikka polameren runossa). Koska kaikkia näitäkin periaatteita on vaikea sovittaa kolmeen lyhyeen riviin on varsinkin modernissa länsimaisissa haikurunoissa monesti tingitty jostakin. Ortodoksisia haikurunoilijoitakin toki on.
Itse olen kirjoittanut muistiinpanoihini silloin tällöin haikuja ja tankoja, joilla ei ole sen syvempää merkitystä edes itselleni, kirjoitan niitä aika ajoin eräänlaisena verryttelynä, vailla mitään haikukokoelman julkaisemisen aikomusta tai ilman mitään syventynyttä harrastusta asiaan. Niissä olennaista on kielen tarkkuus ja niukkuus ja kun väännän runonpätkiä haikun mittaan, joudun etsimään ja sovittelemaan sanoja ja kaivamaan niille vaihtoehtoja, toisia sanoja ilmaista sama asia, niin että ne olisivat haiku.
Se on yksinkertaisesti hauskaa leikkiä kielen ja sen tiivistämisen äärellä niin, että lopputuloksena olisi haiku, ja itselle kirjoittamisen oppimiseksi ja täsmällistämiseksi se on todella hyvä harjoitusmuoto. Tiedän että vakavastikin haikuja kirjoittavia runoilijoita löytyy suomestakin, mainittakoon vaikka fb-kaverini runoilija Juhani Tikkanen joka on kotimaisen haikuilun nykymestari.
II Matsuo Basho ja Vaelluskirja
http://nevaranta.blogspot.fi/2012/01/kirjoja-hyllystani-basho-kapea-tie.html
Itse olen haikujen lisäksi kirjoittanut silloin tällöin blogiini Vaelluskirjaa, jonka juuret löytyvät Matsuo Bashõn (1644-1694) proosasta ja runoudesta, jotka nekin edelleen pohjautuvat japanilaiseen kirjalliseen vanhempaan perinteeseen. Bashõ kuitenkin uudisti merkittävästi tätä perinnettä teki tuhansien virstojen vaelluksia kirjoissa Kapea tie pohjoiseen ja Alati matkalla, sekä paikallaan pysyvämpää runoutta kokoelmassa Harhojen maja. Bashõ kirjoitti vaelluksen varrelta proosaa ja lyhyitä runokuvia. Proosassaan hän selitti paikkoja ja tilanteita joissa tekstin sisältä putkahtavat runokuvat ovat ilmestyneet kulkijan mieleen. Samaan tapaan olen siis muutaman vuoden itse kirjoittanut Vaelluskirjaani.
Tällaista siitä tuli eilen ja tänään:
III Haikuilua
Eilen istuin Kaukolanrannassa. Minä olen löytänyt sieltä arkunmuotoisen vaakatasoon asetetun kivipaaden, jolle usein kauppamatkalla rannassa käydessäni istun. Nyt joku paikallinen oli viskannut tyhjän kaljapullon rikki kivipaateen ja jouduin puhdistamaan paatta lasinsiruista kauan ennen kuin pääsin vaellusreppuni päälle paadelle istumaan. Katselin siinä jokea, josta jäät ovat jo lähteneet, vain rannoilla on riitettä vähän. Joki virtaa tähän aikaan vuodesta vuolaana ja kuljettaa viimeisiä jäänpaloja merta kohti. Tapaan istua näin ja katsella kauan, sillä kun odottaa tarpeeksi pitkään, jotain tapahtuu. Sepelkyyhky huhuili vastarannalla, naakkaparvia suunnisti joen yli edestakaisin päivystyslennoillaan. Sinitiaiset touhusivat jo avioparnia tehden pesäsuunnitelmaa. Läheisen omakotitalon savupiipun päässä päivysti naakka joka silloin tällöin kajautti ilmaan jonkin merkkihuudon. Kirjoitin:
naakka kajahtaa
savupiipun nokassa
vartioi pesää
(20.3.2015)
Eilen paistoi aurinko kirkkaana silmiin ja tuntui keväältä. No kyllä tänäänkin aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta mutta sää oli kylmentynyt ja kevään tuntu oli kateissa kun pyöräilin vastatuuleen kauppaan. Jäämereltä puhalsi vastaan kylmä tuuli, kun sinnittelin pyörällä yli peltoaukean kohti kylää. Kirjoitin mieleeni muistiin:
korvat kohmeessa
pyöräilen vastatuuleen
pohjoinen puhuu
(21.3.2015)
Kaksi joutsenta lensi kylän yli ja ohitseni. Ne olivat luultavasti joutsenia jotka olivat muutaman päivän oleilleet jokirannassa, olivatko ne päättäneet lähteä takatalven tuloa karkuun takaisin etelämmäksi? Tosin mitään takatalvea varsinaisesti ei vielä ollut, muutama hiutale räntää tippui välillä taivaalta. Pelloilla olevat vesilammikot olivat jäätyneet uudelleen eivätkä sulaneet koko päivänä. Hytisin kylmästä kun pääsin kaupan suojaan. Kirjoitin muistiin:
kaksi joutsenta
muuttamassa takaisin
etelää kohti
(21.3.2015)
Kirkonkylällä kaupan läheisyydessäni ylitseni lensi mustavaris. Ne ovat saapuneet tänne Ylistaroon jo pari viikkoa sitten. Tämä paikkakunta on yksi harvoja paikkoja Suomessa jossa keväisin pesii yhdyskunnallinen mustavariksia. Muutamaa päivää aiemmin laskin yli 30 mustavarista jotka pareittain lensivät pari toisensa jälkeen ohitseni kun olin pusikon suojassa intiaanikyykyssä ajattelemassa ajatuksiani. Nyt muotoilin kokemuksen haikuksi
mustavarikset
muuttaneet jo takaisin
pesäpaikoilleen
I Haikusta ja vähän tankastakin
Japanilaisessa runoudessa ovat käsitteet haiku ja tanka kantaneet jo yli tuhannen vuoden ajan. Ne ovat klassista runoutta jota on kirjoitettu tiettyjen periaatteiden mukaan. Länsimaisen käännösperiaatteen mukaan haiku käsittää kolmerivisen runon jonka tavumitat ovat 5-7-5 tavua ja tankan 5-7-5-7-7 tavua. Alunperin japanissa haikut on kirjoitettu pystysuoraan yhdelle riville ja yksi japaninkielinen kirjoitusmerkki on katsottu suunnilleen yhtä länsimaista tavua vastaavaksi.
Haikussa on kuitenkin varsinkin länsimaistettuna epäluontevaa noudattaa täsmällistä tavukaavaa. Sen sijaan haikussa ja tankassa on joukko muita periaatteita, jotka paremmin luonnehtivat sitä mikä on haiku tai tanka. Keskityn tässä haikuun. Se on yleensä tiivistetty luontokuva, länsimaissa kolmelle riville tiivistetty. Ja usein noudatetaan tuota tavutusperiaatetta, ei aina. Se sisältää siis luontokuvan. Tämä kuva ei kaipaa selittelijöitä, selittämistä, ei kokijaa tai näkijää, eikä ilmaistua tunnetta hetkestä jota runo kuvaa. Olennaista on että se yleensä sisältää lyhyydestään huolimatta käännekohdan joka voi olla ensimmäisen tai toisen rivin lopussa, mutta koska haiku on epäortodoksinen pohjimmiltaan, joskus koko käännekohta jää puuttumaan. Esimerkiksi otan kuitenkin Veikko Polameren haikun:
poltan piippua
pitkä kesäyö tietää
monta haikua
Runo aloitetaan pienellä kirjaimella (toisin kuin itse monesti teen) eikä välimerkkejä merkitä näkyviin. Tyypillistä on että haikussa usein ilmaistaan näiden vaatimusten lisäksi vihjeenomaisesti vuodenaika, josta haiku kertoo, kirjoittamatta sitä näkyviin (Toisin kuin vaikka polameren runossa). Koska kaikkia näitäkin periaatteita on vaikea sovittaa kolmeen lyhyeen riviin on varsinkin modernissa länsimaisissa haikurunoissa monesti tingitty jostakin. Ortodoksisia haikurunoilijoitakin toki on.
Itse olen kirjoittanut muistiinpanoihini silloin tällöin haikuja ja tankoja, joilla ei ole sen syvempää merkitystä edes itselleni, kirjoitan niitä aika ajoin eräänlaisena verryttelynä, vailla mitään haikukokoelman julkaisemisen aikomusta tai ilman mitään syventynyttä harrastusta asiaan. Niissä olennaista on kielen tarkkuus ja niukkuus ja kun väännän runonpätkiä haikun mittaan, joudun etsimään ja sovittelemaan sanoja ja kaivamaan niille vaihtoehtoja, toisia sanoja ilmaista sama asia, niin että ne olisivat haiku.
Se on yksinkertaisesti hauskaa leikkiä kielen ja sen tiivistämisen äärellä niin, että lopputuloksena olisi haiku, ja itselle kirjoittamisen oppimiseksi ja täsmällistämiseksi se on todella hyvä harjoitusmuoto. Tiedän että vakavastikin haikuja kirjoittavia runoilijoita löytyy suomestakin, mainittakoon vaikka fb-kaverini runoilija Juhani Tikkanen joka on kotimaisen haikuilun nykymestari.
II Matsuo Basho ja Vaelluskirja
http://nevaranta.blogspot.fi/2012/01/kirjoja-hyllystani-basho-kapea-tie.html
Itse olen haikujen lisäksi kirjoittanut silloin tällöin blogiini Vaelluskirjaa, jonka juuret löytyvät Matsuo Bashõn (1644-1694) proosasta ja runoudesta, jotka nekin edelleen pohjautuvat japanilaiseen kirjalliseen vanhempaan perinteeseen. Bashõ kuitenkin uudisti merkittävästi tätä perinnettä teki tuhansien virstojen vaelluksia kirjoissa Kapea tie pohjoiseen ja Alati matkalla, sekä paikallaan pysyvämpää runoutta kokoelmassa Harhojen maja. Bashõ kirjoitti vaelluksen varrelta proosaa ja lyhyitä runokuvia. Proosassaan hän selitti paikkoja ja tilanteita joissa tekstin sisältä putkahtavat runokuvat ovat ilmestyneet kulkijan mieleen. Samaan tapaan olen siis muutaman vuoden itse kirjoittanut Vaelluskirjaani.
Tällaista siitä tuli eilen ja tänään:
III Haikuilua
Eilen istuin Kaukolanrannassa. Minä olen löytänyt sieltä arkunmuotoisen vaakatasoon asetetun kivipaaden, jolle usein kauppamatkalla rannassa käydessäni istun. Nyt joku paikallinen oli viskannut tyhjän kaljapullon rikki kivipaateen ja jouduin puhdistamaan paatta lasinsiruista kauan ennen kuin pääsin vaellusreppuni päälle paadelle istumaan. Katselin siinä jokea, josta jäät ovat jo lähteneet, vain rannoilla on riitettä vähän. Joki virtaa tähän aikaan vuodesta vuolaana ja kuljettaa viimeisiä jäänpaloja merta kohti. Tapaan istua näin ja katsella kauan, sillä kun odottaa tarpeeksi pitkään, jotain tapahtuu. Sepelkyyhky huhuili vastarannalla, naakkaparvia suunnisti joen yli edestakaisin päivystyslennoillaan. Sinitiaiset touhusivat jo avioparnia tehden pesäsuunnitelmaa. Läheisen omakotitalon savupiipun päässä päivysti naakka joka silloin tällöin kajautti ilmaan jonkin merkkihuudon. Kirjoitin:
naakka kajahtaa
savupiipun nokassa
vartioi pesää
(20.3.2015)
Eilen paistoi aurinko kirkkaana silmiin ja tuntui keväältä. No kyllä tänäänkin aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta mutta sää oli kylmentynyt ja kevään tuntu oli kateissa kun pyöräilin vastatuuleen kauppaan. Jäämereltä puhalsi vastaan kylmä tuuli, kun sinnittelin pyörällä yli peltoaukean kohti kylää. Kirjoitin mieleeni muistiin:
korvat kohmeessa
pyöräilen vastatuuleen
pohjoinen puhuu
(21.3.2015)
Kaksi joutsenta lensi kylän yli ja ohitseni. Ne olivat luultavasti joutsenia jotka olivat muutaman päivän oleilleet jokirannassa, olivatko ne päättäneet lähteä takatalven tuloa karkuun takaisin etelämmäksi? Tosin mitään takatalvea varsinaisesti ei vielä ollut, muutama hiutale räntää tippui välillä taivaalta. Pelloilla olevat vesilammikot olivat jäätyneet uudelleen eivätkä sulaneet koko päivänä. Hytisin kylmästä kun pääsin kaupan suojaan. Kirjoitin muistiin:
kaksi joutsenta
muuttamassa takaisin
etelää kohti
(21.3.2015)
Kirkonkylällä kaupan läheisyydessäni ylitseni lensi mustavaris. Ne ovat saapuneet tänne Ylistaroon jo pari viikkoa sitten. Tämä paikkakunta on yksi harvoja paikkoja Suomessa jossa keväisin pesii yhdyskunnallinen mustavariksia. Muutamaa päivää aiemmin laskin yli 30 mustavarista jotka pareittain lensivät pari toisensa jälkeen ohitseni kun olin pusikon suojassa intiaanikyykyssä ajattelemassa ajatuksiani. Nyt muotoilin kokemuksen haikuksi
mustavarikset
muuttaneet jo takaisin
pesäpaikoilleen
Haikuilua II
Tänä
aamuna - 4 astetta celsiusta. Kevään tulon tuntu oli kadonnut. Ei
tehnytkään mieli runovaellukselle. Joutavan aikani päätin uhrata
televisiourheilulle ja siivoamisen aloittamisen yrittämiseen. Ensi
viikolla tiedossa on nimittäin taloyhtiön tupatarkastus. Sain kuin
sainkin vietyä matot ulos. Kädet kohmettuivat mattoja piiskatessa. tuuli
oli viskonut yhden maton alas kuistin kaiteelta. Tuuli vinhasti ja
kylmästi korviin. Taivaalta alkoi tippua räntää:
räntähiutaleet
pyörteilevät tuulessa
viiltävä ilma
Sisällä mietin, kun nyt lämpimien päivien jälkeen kevät näytti taas oikullisuutensa, vanhaa sananlaskua: kevät keikkuen tulevi. Sen pohjalta vääntelin toista haikua johonkin muotoon:
kolea aamu
kevät tulee keikkuen
västäräkki
Pysähdyin katsomaan viime keväänä katkottua puuriviä tontin rajalla. Pajua oli versonut kaadetun tilalle jo toista metriä pitkät varret. Pajunkissoja versoi pakkasesta huolimatta. Kirjoitin:
pajunkissoja
kiipeämässä oksiin
räntäsateessa
Räntähiutaleet muuttuivat lumihiutaleiksi. Laitoin korvalaput korville koska edellisenä päivänä tuuli oli repiä korvat päästä. Korvalappujen päälle vedin pipon, villapaidan päälle toisen villapaidan ja talvitakin, käteen hanskat ja pyöräilin keskustaan. Tällä kertaa menin hiekkatien kautta pidempää reittiä, se on hieman suojaisempi. Tuuli puhui kylmää kieltään pohjoisesta. Puronvarressa veden pintaan oli ilmestynyt paikoitellen uudelleen jäinen kansi, kirjoitin:
pakkaspäivänä
kerran sulanut puro
vetää taas jäähän
Kun palasin kaupasta kotiin huomasin, että olin matkalla nähnyt vain yhden naakan, linnunääniä ei kuulunut mistään, vaikka ne jo pari viikkoa olivat laulaneet innoissaan kevättä. Kirjoitin päivän viimeisen haikun.
linnut vaienneet
lämpimän kauden jälkeen
kohmeiseen päivään
räntähiutaleet
pyörteilevät tuulessa
viiltävä ilma
Sisällä mietin, kun nyt lämpimien päivien jälkeen kevät näytti taas oikullisuutensa, vanhaa sananlaskua: kevät keikkuen tulevi. Sen pohjalta vääntelin toista haikua johonkin muotoon:
kolea aamu
kevät tulee keikkuen
västäräkki
Pysähdyin katsomaan viime keväänä katkottua puuriviä tontin rajalla. Pajua oli versonut kaadetun tilalle jo toista metriä pitkät varret. Pajunkissoja versoi pakkasesta huolimatta. Kirjoitin:
pajunkissoja
kiipeämässä oksiin
räntäsateessa
Räntähiutaleet muuttuivat lumihiutaleiksi. Laitoin korvalaput korville koska edellisenä päivänä tuuli oli repiä korvat päästä. Korvalappujen päälle vedin pipon, villapaidan päälle toisen villapaidan ja talvitakin, käteen hanskat ja pyöräilin keskustaan. Tällä kertaa menin hiekkatien kautta pidempää reittiä, se on hieman suojaisempi. Tuuli puhui kylmää kieltään pohjoisesta. Puronvarressa veden pintaan oli ilmestynyt paikoitellen uudelleen jäinen kansi, kirjoitin:
pakkaspäivänä
kerran sulanut puro
vetää taas jäähän
Kun palasin kaupasta kotiin huomasin, että olin matkalla nähnyt vain yhden naakan, linnunääniä ei kuulunut mistään, vaikka ne jo pari viikkoa olivat laulaneet innoissaan kevättä. Kirjoitin päivän viimeisen haikun.
linnut vaienneet
lämpimän kauden jälkeen
kohmeiseen päivään
Haikuilua III
Aamulla
mittarissa +2 astetta. Nuhruinen, tuhruinen ilma. Postilaatikosta
löysin iloisen yllätyksen. Pari odottamaani kirjettä, kaksi
runoantologiaa ja - mikä ei ollut niin iloista - Lindorffin
perintäkirjeen. Pohjoinen tuuli puhaltaa edelleen kolkosti. Eräässä
kirjeessä niin aidon kaunista tekstiä, että alkoi itkettämään. Kotona
kirjoitin haikun josta puuttuu vuodenaika:
tuli kirjeitä
miten se ilahduttaa
niin harvoin enää
Lähdin pyöräilemään tihkusateessa kylälle ja asioilleni. Kirjasto ei ollut vielä auennut kun pääsin perille. Menin Kaukolanrantaan istumaan kivipaadelleni, jota en omista, mutta johon ahterini on kuluttanut koloja. Siivoilin taas lasinsiruja kiveltä. Mietin mahtavatko ne pullojenrikkojat tietää miten kauan lasin kestää maatua ja mitä tulevaisuuden arkeologit tästä kaikesta ajattelevat. Mutta istuin siinä, kivellä, niin kauan kuin tarkenin. Kevään ensimmäinen näkemäni telkkäpari lensi huristen jokivartta ohi. Harakat etsivät pesimäpaikkaa, tiaiset ja viherpeipot lauloivat. Minä kirjoitin:
jokirannassa
tihkusateessa istun
kunnes hytisen
Kävin kirjastossa lämmittelemässä. Minua tervehditään jo nykyään siellä vaikka ei muualla. Askastelin muutamia kirjalähetyksiä postiin. Muuan hieman taiteellisen näköinen naishenkilö käveli ohi ja paljastuikin ilmajokelaiseksi Sedun kuvaamataidon opettajaksi joka suunnitteli oppilaille näyttelyä. Minä lähdin ulos tuttuun kahden aarin kokoiseen pyöreään metsään miettimään mitä kirjoittaisin tai olemaan miettimättä mitään. Kirjoitin:
kuusen juurella
kyykin sateensuojassa
ihmettelemässä
Sain byrokratiat hoidettua, sähkölaskut maksettua, lindorffin selvitettyä, uuden pankkikortin tilattua, eikä tästä kaikesta mieleen tullut runon poikastakaan, Tai tuli, mutta siinä on hieman epäkorrektia kielenkäyttöä. Lähdin pyöräilemään takaisin kotiin ja taas oli vastatuuli. Pieni takatalvi on yllättänyt lämpimien kevätpäivien jälkeen. Vesitihku oli muuttunut räntäsateeksi. Kevät tuntuu vetäytyneen poteroon. Kirjoitin muistiin:
vastatuulessa
räntää viskoutuu silmiin
kevät odottaa
Kotona, katselin ikkunasta ja välillä kuistilta kun räntäsade yltyi ja pilvet putosivat valkoisina hiukkasparvina maahan. Maahan tuli ohuelti pikku hiljaa ohut valkoinen lumikerros. Haikailin kevään todellista saapumista. Kirjoitin:
maassa uudelleen
ohut valkoinen peitto
tuoretta lunta
tuli kirjeitä
miten se ilahduttaa
niin harvoin enää
Lähdin pyöräilemään tihkusateessa kylälle ja asioilleni. Kirjasto ei ollut vielä auennut kun pääsin perille. Menin Kaukolanrantaan istumaan kivipaadelleni, jota en omista, mutta johon ahterini on kuluttanut koloja. Siivoilin taas lasinsiruja kiveltä. Mietin mahtavatko ne pullojenrikkojat tietää miten kauan lasin kestää maatua ja mitä tulevaisuuden arkeologit tästä kaikesta ajattelevat. Mutta istuin siinä, kivellä, niin kauan kuin tarkenin. Kevään ensimmäinen näkemäni telkkäpari lensi huristen jokivartta ohi. Harakat etsivät pesimäpaikkaa, tiaiset ja viherpeipot lauloivat. Minä kirjoitin:
jokirannassa
tihkusateessa istun
kunnes hytisen
Kävin kirjastossa lämmittelemässä. Minua tervehditään jo nykyään siellä vaikka ei muualla. Askastelin muutamia kirjalähetyksiä postiin. Muuan hieman taiteellisen näköinen naishenkilö käveli ohi ja paljastuikin ilmajokelaiseksi Sedun kuvaamataidon opettajaksi joka suunnitteli oppilaille näyttelyä. Minä lähdin ulos tuttuun kahden aarin kokoiseen pyöreään metsään miettimään mitä kirjoittaisin tai olemaan miettimättä mitään. Kirjoitin:
kuusen juurella
kyykin sateensuojassa
ihmettelemässä
Sain byrokratiat hoidettua, sähkölaskut maksettua, lindorffin selvitettyä, uuden pankkikortin tilattua, eikä tästä kaikesta mieleen tullut runon poikastakaan, Tai tuli, mutta siinä on hieman epäkorrektia kielenkäyttöä. Lähdin pyöräilemään takaisin kotiin ja taas oli vastatuuli. Pieni takatalvi on yllättänyt lämpimien kevätpäivien jälkeen. Vesitihku oli muuttunut räntäsateeksi. Kevät tuntuu vetäytyneen poteroon. Kirjoitin muistiin:
vastatuulessa
räntää viskoutuu silmiin
kevät odottaa
Kotona, katselin ikkunasta ja välillä kuistilta kun räntäsade yltyi ja pilvet putosivat valkoisina hiukkasparvina maahan. Maahan tuli ohuelti pikku hiljaa ohut valkoinen lumikerros. Haikailin kevään todellista saapumista. Kirjoitin:
maassa uudelleen
ohut valkoinen peitto
tuoretta lunta
Haikuilua IV
yöllä sadetta
rummutti peltikattoon
kuuro herätti
Pyöräilin taas vastatuuleen kylälle mutta siitä olisi tullut niin samanlainen runo kuin edellisistäkin. Korvalaput ja pipo korvilla pinnistelin polkupyörällä kylille ykkösvaihteella. Kirjoitin toisin:
alati tuuli
lakeudella vastainen
viiltää korvia
Kylillä kesti vielä puoli tuntia kirjaston avautumiseen. Siinä kirjaston takana on pieni pyöreä lehto, kunnanpuutarhurin aikanaan keksimä, halkaisijaltaan noin 15 metriä. Siellä kädet kohmeessa käärijn sätkää ja join yhden öh kivennäisvesipullon:
tuulen suojassa
kahden aarin puistossa
olen ja mietin
Istuin siinä saman kuusen juuressa, missä eilenkin, ei minun elämässäni ylistarossa tähän aikaan vuodesta ole kovin vaihtelevia tapahtumia. Muistelin syksyä, talvea ja miten ylipäätään olen jaksanut kaiken täällä. Istuin kuusen tyvessä, mutta keskellä puistoa oli vanha lehmus, josta sinitiaiset etsivät jo pesäpaikkaa. Maa oli täynnä syksyisiä lehtiä. Siitä kirjoitin:
vanhan lehmuksen
juurella lehtimatto
syksyn muistoja
Ja pyöräilin myötätuuleen kotiin.
Haikuilua V
Pyöräilin kylälle mutta olin unohtanut kynän kotiin. Yritin kirjoittaa muistiin mutta unohdin matkalla. Nämä vain jäivät:
leivosen laulu
lentää joen ylitse
taivaankirkkaana
jokivarressa
aurinko iskee silmään
kevään merkkejä
tuuli kääntynyt
ei enää niin koleaa
sittenkin kevät
torstai 18. joulukuuta 2014
Vaelluskirjaa Vuosikirja 2010
Keijo Nevaranta: Vuosikirja
Runoilijan työpäiväkirja
lokakuusta lokakuuhun
Motto:
”Eihän tässä elämässä
loppujen lopuksi
vielä ole käynyt juuri kuinkaan”
27.12.2006
Lokakuu 2008
8.10. Hain eilen eu-pussin. Tänään kävin köyhien ruokailussa, vaikka en saanut unta ennen kuin yökolmen jälkeen. Väsyttää, mutta yritän kirjoittaa jotain. Ihmettelen, koska olen viimeksi kirjoittanut runon.
Haravoin lehtiä
löytämättä juuri mitään tärkeää
ellei sitten kuolemaa.
16.10. Olen väsynyt. Join eilen pullon viiniä. Tänään ostin kaupasta 12-pakin. Runokirjani ilmestyy huomenna. Sataa. Olen juonut neljä olutta. Yritän kirjoittaa sittenkin jotain.
Saankohan venettä tänäkään syksynä ylös.
Se makaa puolittain uponneena Kyrkösjärvessä.
En jaksa nostaa sitä yksin.
Pitäisi lappaa ämpäri ämpäriltä vesi pois.
Kaikki riippuu siitä, miten korkealla Kyrkösjärven pinta on.
28.10. Keitän aamukahvia.
Marraskuu
4.11. Haisen kuselta. Vein pyykkiä koneellisen pesuun, mutta tähän hätään ne eivät ehdi auttaa. Vene on yhä järven pohjassa. Kello on nyt 0.00. USA:ssa on presidentinvaalit. Jos jaksaisin voisin mennä suihkuun.
11.11. Näin kaupungilla västäräkin ja varpushaukan.
12.11. Keitän kahvia. Mietin tämän päivän tekemisiäni.
Joulukuu
13.12.
Mikään ei ole tarpeeksi vähän.
Paljon on liikaa.
Olen valvonut yön.
en keksinyt mitään
läheskään vanhaa
Jostain on lähdettävä;
aloitan uuden sivun.
luovun kuvista
välimerkeistä
merkityksestä
Olen jäänyt viime vuosituhannen asemalle.
Aikataulut ovat vanhentuneet.
Junat eivät pysähdy;
tuskin on raiteitakaan.
Olen tästä oudosti onnellinen.
Makaan vain
ja katselen kattoon.
Talvihiiri on tullut taloon.
Olen kauhuissani.
Säpsähtelen.
Kävelen yhtä jalkaa:
ideologia on
rasittava turha
Teen yhteenvetoa hyödyttömästä:elämättä jäänyt elämä
aforismiko?
Toivoa jatkan
tyhjältä pöydältä.
Aamu on jo,
ehkä myös päivä ja ilta.
Aika,
ei minulla ole kelloa.
Tyhjentävästi:
epämääräisyys
epätietoisuus
epävarmuus
ei riitä.
Vähenen.
Nukkuessa näen unta.
Heitän sikseen.
Kestävä jää.
13.12.
Lunta oli maassa jo kourallinen.
Nyt se taas sulaa.
Viime talvena sukset jäivät vinttiin,
sitä kesti vain viikon.
Yksinäinen jouluni on peruutettu,
en ole ollut kiltti,
vaikka ei sitä voi estää tulemasta
radion kautta sisään.
Jouluhiiri kävi jo,
rapisi keittiössä kaksi päivää.
Nyt on hiljaista,
en tiedä lähtikö nälkää pakoonvai hakemaan kavereita,
kun sisällä on kuitenkin lämmin.
Ne tulevat rappauksen reiästä
ja lämmitysputkea pitkin
vessan kautta keittiöön,
majailevat jääkaapin takana.
Pakastimessa on sentään sieniä,
puolukoita ja muita marjoja,
kaapissa jauhoja ja makaronia.
Jääkaapissa ei ole mitään,
vaikka sitä on vaikea uskoa,
kun aina oven avatessaan näkee valot.
En ole köyhä vaikka en omista mitään.
Ei metsähiirikään omistanut
muuta kuin vapautensa.
14.12.
Jonkin tutun ääreen on helpompi nukahtaa
olkoon se sitten vaikka radio
nyt kun olen taas kokonaan yksin
ja unet kommentoivat ohjelmia
surrealistisesti
niin että monesti aamulla herää ihmetellen
Olen aloittanut siivoamisen.
Pesin pyykkiä.
Yritin tehdä ensimmäistä kertaa elämässäni mustikkapiirakkaa.
Ei siitä mitään piirakkaa tullut:
kauhea sotku ja jotain epämääräisen muotoista
joka maistuu jonkin verran pullalta ja mustikoilta
ei kyllä ollut kaulintakaan
eikä desin mittaa
eikä reseptiä.
Olen kiertänyt kaupunkia ja etsinyt laukkuani.
Nyt on enää yksi paikka missä se voi olla:
puolitutun luona jonka nimeä en tiedä
ja osoitetta en muista.
Olin todistajana kahden tutun kohtaamisessa:
Vanhempi mies kulki kävellen.
Vastaan tuli toinen polkupyörällä
muovipussi pyöränsarvessa.
”Mitä Villellä on siinä muovipussissa?”
”Ei mitään… Tuulta!”
Kehitin pari ideaa runosta.
Olen unohtanut ne molemmat.
Oli hyvä päivä.
Kun on juuri nukahtamaisillaan,
muistaakin ärsyttävästi
ja on noustava uudelleen ylös,
käärittävä sätkä,
avattava tietokone
ja silti jokin jää aina vaivaamaan.
Minulta kysellään, mitä minä oikein teen.
Yleensä voin vastata rehellisesti:
en mitään.
Taivaalta sataa runon riekaleita.
Ja kun lopulta lähtee
alkaa supistuminen kohti kaukaista pistettä.
Ja ennen sitä tai sen jälkeen
on jo kokonaan toinen:
musta kääpiö, ehkä useampikin.Olen hylännyt järkeistymisen.
Tunnen eräitä ihmisiä
jotka osaavat suunnitella elämäänsä
jopa päiviä eteenpäin.
Minulle kaikki on vain nyt.
15.12.
Pihassa tänään 14 pyrstötiaista.
Muistan nähneeni äskettäin myös puukiipijän.
Missä se tapahtui?
Luultavasti unessa.
Tammikuu 2009
9.1. Kirjoitan lintuhavaintoja muistiin.
10.1. Lintuhavaintoja ja lumenluontia pihassa.
11.1. Kävelyretkellä Pajuluoman kautta Routakalliolle ja ratavartta takaisin.
Tein Tribal-viinipönikästä lintulaudan pihaan. Harakka sitä kävi heti ihmettelemässä mutta ei mahtunut syömään. Muut linnut eivät ole sitä vielä tajunneet lintulaudaksi. Suojakeli. Maassa noin 5 senttiä lunta. Yhdet lumityöt olen tehnyt.
12.1. Lumi on sulanut lähes kokonaan, sitä on vain pieninä laikkuina jäljellä. Säätiedotuksen mukaan 2 – 6 astetta lämmintä. Päivällä talitintti kävi ihmettelemässä ruokintapönikkääni, mutta ei uskaltanut sisälle. No, sulasta maastakin saa ruokaa. Linturintamalla ei muuten mitään kiinnostavaa.
Huomenna pitää hakea EU-lappu ja ruokaa, jos sitä on jaossa jo.
15.1. On pakastanut uudelleen. Maassa taas hitunen lunta. Nenää kipristi kun kävelin kaupungille. Pajuluoma oli jäätynyt uudelleen ja sorsat häipyneet. Venus loisti taivaalla hyvin kirkkaana kun kävelin kotiin.
Kaksi talitiaista pyöri aamuhämärissä ruokintapönikän ympärillä, en tiedä uskalsivatko jo sisään.
Orava juoksi viereisen talon ikkunalautaa edes takaisin. Hyppäsi lopulta seinää pitkin alas.
17.1. Eilen –15 astetta pakkasta. Kävin Törnävällä etsimässä koskikaraa. En löytänyt. Tänään melkein yhtä kylmää. Löysin koskikaran Sahalammin padon alapuolelta. Illalla olen kuunnellut oopperaa atominpommin kehittäjästä Oppenheimerista. Äsken keitin kahvit. Pitäisi vielä mennä suihkuun.
19.1. Keitän puolukkamehua. Olen pessyt keittiön lattian. Äiti tulee käymään tänään.
Päivällä kävelin taidehallin kautta kirjastoon. Vainiotien varrella lähellä Pajuluomaa oli kaksi turkinkyyhkyä.
Ilma on lauhtunut lähes nollaan. Illalla satoi himpun verran lunta. Nyt yöllä lumitihkua. Tein tässä välissä puolukkakiisselin.
20.1. Unettomuus on taas ongelmana, eilisaamuna nukahdin noin viideltä. Heräsin yhdeltä.
Matkahuollossa tapasin lasinpuhaltajan, joka kertoi tarinaa Simo Salmisesta, joka oli viikon oppipoikana Humppilassa.
Turkinkyyhkyjä ei näkynyt, ei paljon muutakaan tänään. On satanut himpun verran lisää lunta, sitä on pian 5 senttiä.
21.1. Nukuttaa, mutta unettomuus vaivaa. Suurensin ruokintapönikän suuaukkoa, uskaltaisivatkohan tiaiset jo? Ulkona sataa lunta, päivällä voi tehdä vähän lumitöitä ennen kaupunkiin lähtöä. Sukset pitäisi hakea vintistä. Kävelin kaupunkiin, tulin kotiin ja siinä päivän tekemiset sitten olivatkin. Pitäisi kirjoittaa kirja jossa ei mitään tapahdu. Yritän nukkumaan.
Kaupungilta tulon jälkeen keitin perunat ja porkkanan sekä söin niiden kanssa lanttulaatikon lopun. Päivällä sinitiainen uskalsi jo lintupönikälle. Kävelin kaupunkiin. Rastaita ja tilhiä ei näkynyt. Vein sosiaalitoimiston lapun. Pauli hakee minut perjantaina Kauhajoelle.
28.1. Masentaa. Kävin Kauhajoella.
Helmikuu
8.2. Lumitöitä taukojen kanssa koko iltapäivän. Puukiipijä kävi pihakoivussa.
9.2. Taistelua. Pesen pyykkiä. Alkukuu meni juuri niin kuin ei pitänyt. Huomenna mahdollisuus hakea EU-pakettia.
10.2. Oli kaunis kevättalvinen päivä. Pihassa aamulla orava tappeli tiaisten kanssa. Oli kai mennyt omin luvin suurentamaan niiden yömajan oviaukkoa. Viihdyin puronvarrella kun oli joutilasta aikaa ennen eu-pakettien hakua. Köyhää tällä kerralla. Uni on ollut kateissa. Saa nähdä miten tänä yönä. Illalla nukuin 2 tuntia. Pitää lämmittää sopan loppu, jos täysi maha auttaisi nukkumaan.
Lähes valkoinen pulu kaupungilla.
11.2. Nukahdin vasta aamukahdeksalta. Pajuluoman rannassa 2 tikkaa rummutti innokkaasti. Kävelin ammattikorkeakoululle. Radiosta tuli tähti-ilta, mielenkiintoista. Yritän vaihteeksi nukkua.
12.2. Sain unen vasta aamulla. Päivällä kävelin Pajuluoman vartta ammattikorkean kirjastoon. Kuljin Itikan risteyksen yli peltoaukeille. Palasin takaisin ja kaupunginkirjaston lehtisaliin. Illalla paistoin jauhelihan ja makaronia. Saisikohan ensi yönä paremmin nukuttua? Ei uutisia linturintamalta.
13.2. Kävin Varikolla, missä Minna oli pakkaamassa tauluja Tampereen näyttelyyn. Taidehallissa tapasin Pirkko-Liisa Murtomäen. Ossi Polari on kirjoittanut Ilkassa, että Seinäjoki ei ole mikään kulttuurikaupunki. Totta.
14.2. Kävelin päivällä kaupunkiin katsomaan ystävänpäivätapahtumaa. Kävin kirjastossa. Huomenna on Alpo Keturin muistonäyttelyn avajaiset. Minä yritän löytää jostain hippiäisen.
15.2. Alpo Keturin näyttely on hieno.
Lintuhavaintoja pihassa.
Maaliskuu
12.3. Olen toipunut Helsingin matkasta, Nurmon häpeällisestä käynnistä ja Seinäjoen krapuloista. Rahaa on noin 3 euroa loppukuuksi. Sätkäpussi on lähes täysi. Kahvia ostin tänään paketin. Ruokaa on parhaassa tapauksessa pariksi viikoksi. Onhan sitten vielä marjat ja sienet ja makaronia + kauraryyniä. Tupakan riittävyys tässä suurin ongelma on.
Kävelin Kyrkösjärvelle ja voimalaitokselle asti katsomaan sulaa. Kaksi kesyä joutsenta on tuotu sinne jostain. Näin 7 västäräkkiä, jotka ovat talvehtineet kasvihuoneilla. Jalat puhki kävelemisestä.
Kotona tiskasin pääosan ja aloin tutkia Onni Ojan Piirtämisen taitoa.
Kuuntelin Pekka Strengin Unen maata.
20.3. Masennusta ja ahdistusta rahattomuudesta. Tunnen yksinäisyyttä. Päivällä kävelin Heikkilänmäelle ja ratavartta pitkin takaisin osaksi lumihangessa kahlaten. Kyrönjoen risteyksessä lensi etäältä muuttava joutsen. Sahalammelta löytyi taas koskikara. Ratavarressa kävelytiellä Hallilan ja kaupungin välissä oli päätön pulu. Kaikki tuntuu tarkoituksettomalta. On ollut kevätpäiviä, plussaa, mutta tuulista. Vessa alkoi vuotaa ja korjaaja kävi aamulla. Olisipa edes televisio.
21.3. Pitäisi keskittyä nyt raittiuteen. Sepon kanssa haimme lautoja rakennustyömaalta. Osaisinko vielä tehdä linnunpöntön? Kävimme saunassa. Aamulla pitkähkö lenkki Kyrkösjärvelle ja Soukanjoen kautta kotiin. Kaksi joutsenparia nahisteli kiivaasti keskenään. Teerikukko ja kaksi naarasta näkyi hyvin kiikarilla uimarannan vieressä koivuissa.
Ruoka alkaa sieniä ja makaroneja lukuunottamatta olla vähissä. Huomiseksi vielä perunaa, kukkakaalia ja yksi pihvi. Seppo lainasi Beuysin kirjan. Olen ollut hyvin väsynyt koko iltapäivän. Huomenna sunnuntai.
Huhtikuu 2009
10.4. Pitkäperjantai. Eilen oli todella pitkä päivä. Nukahdin aamulla noin tunnin ja lähdin sitten lintuvaellukselle. Kävelin Seinäjoki- ja Kyrönjokivartta Paukanevalle asti ja sieltä valtatietä takaisin. Ei ollut enää kovin lämmin, lähellä nollaa, tuulista. Paukanevalla rämpiessäni huomasin että oikeaan saappaaseen tihkuu vettä. Jalka ja sukat kastuivat täysin. Oli aikomus palata Nurmon kautta mutta lähdinkin siis takaisin. Alkoi sataa rakeita. Ne iskivät Murron oikoosella kipeästi silmiin. Palelin ja olin kuolemanväsynyt kun pääsin kaupunkiin.
Yritän rauhoittua tänään.
Lämmitän mikrossa makkarakeittoa.
Tänään olisi hyvä päivä kuolla tai tehdä linnunpönttö.
Minulla on nyt äkkiä taas kädet täynnä työtä. Aikaa on onneksi elämä.
21.4. Eilen kävin Askolla ja olin viemässä sosiaalitoimistoon raha-anomusta, joka olikin jäänyt kotiin. Tänään uusi reissu. Luonnostelen kirjettä.
Menen nyt nukkumaan.
22.4. Yritän nyt keskittyä johonkin. En ole jaksanut mitään, en siivota, en tiskata, kaikkea pitäisi. Yritän tänään. Äsken istuin kuitenkin tunnin verran kuistin portaalla ja katselin lintuja. Juuri mitään ei mennyt ohi. Harakat tekevät pesäänsä pöntön taakse naapurin pihakuuseen. Muuten lintuja ei juuri näkynyt, vaikka on aurinkoinen iltapäivä ja tuuli kääntynyt lämpimämmäksi lounaaseen. On taas kevät viikon takatalven jälkeen. Ajattelin pihassa ajatuksiani. Runonpoikasia (niin pitkästä aikaa!):
On kuistin portailla istumispäivä.
Maassa vielä lumen rippeitä.
Toiselle puolelle pihaa
olen kiinnittänyt haapaan linnunpöntön.
Odotan että tiaiset tulevat ja tekevät pesän.
Lintujen pihabongaus
on helppo ja mukava urheilulaji.
Tarvitsee istua vain portaalla
ja odottaa
että linnut ja pilvet lentävät yli.
Kun istuu riittävän pitkään hiljaa
yleensä lopulta tapahtuu jotain.
Minulla on henkinen kriisi. Tajusin kotimatkalla, että jos olisin töissä, olisin nyt pitkällä sairaslomalla tai mielisairaalassa. Mutta karenssissa olevaa työtöntä taiteilijaa ei yhteiskunnan terveyspalveluissa auteta millään tavalla. Mehän olemme vain painolastia ruumassa. Ketä me enää kiinnostaisimme, kuka meille haluaisi kustantaa terveys- tai mielenterveyspalveluja? Kaikessa ahdistuksessa saamme tulla toimeen omillamme. En minä pääse mielisairaalaankaan mitään kautta.
Toivon että kevät piristää mielen. Radiosta kuuntelin Harri Närhen haastattelua. Aivoinfarkti oli hänen elämänsä ihastuttavimpia kokemuksia. Vapauttava hetki. Minun on nyt taas kerran aloitettava kaikki täysin alusta ja keskityttävä vain olennaisimpaan. Yritän aloittaa siivoamisesta. Tämä on taas hirveä läävä. Sanoista tekoihin.
25.4. Vuoristopäiväkirjaa
Vuorelle kiivetäkseen
on ensiksi päästävä vuoren juurelle.
Olen kärsinyt unettomuudesta taas viikon. Nukahdin ja heräsin aivan liian myöhään linturetkelle. Aamupäiväkahvin jälkeen päätin lähteä tietämättä sen tarkemmin suuntaa johon olin matkalla.
Pakkasin olkalaukkuun kiikarin ja lähdin. Painoin oven lukkoon perässäni. Pihassa Tanninen haravoi ja juutuin kuuntelemaan esitelmää haravoimisen filosofiasta. Lopulta pääsin karkuun.
Kävelin talonmitan Villenraittia ja käännyin Liisanraitille, siitä Ruukintielle ja liikenneympyrään, jossa jouduin hetken pyörimään ympyrää. Olin menossa Törnävälle päin, mutta päätin käydä katsomassa näkymän Pajuluoman kaupunginosaan vievältä sillalta. Puro virtasi vuolaana ja synkänruskeana sillan alitse. Vanhan omakotitalon katon pahimmat vuotokohdat oli peitelty sinisellä pressulla. Pihasaunasta nousi savu: sitä lämmitettiin.
Pihaan johtavalla kävelysillalla oli punainen lasten leikkiämpäri kuin matopurkkina tai orapihlajanpiikkinä silmässä.
Tuossa talossa tapettiin syksyllä mies. Savu nousi kauniin harmaana vasten kuusikon ikivihreyttä.
Näissä mietteissä jatkoin matkaa.
Liikennevalot ja linnunäänet:
kaikki sekaisin.
Pikkutikka huutelee oudossa paikassa.
Huhtikuu.
Kävelen Vuoritietä pitkin.
Yritän muistella haiku-runouden sääntöjä.
Haikurunous huolimatta lyhyydestään sisältää aina sekä luonnonhavainnon että vuodenajan, mutta myös yllättävän tapahtuman ja usein myös sen havaitsijan.
Minä olen havaitsija. Kävelen kohti Kyrkösvuorta ja pyrin matkan varrella tekemään luonnonhavaintoja.
Käveleminen ei sido ajattelemista. Käveleminen on ajattelemista, ajattelen.
Vielä viikko sitten pyrytti lunta takatalven tuiskussa. Nyt lämpömittarin patsas nousee osoittamaan kevään lämpimintä päivää ja noin 16 asteen lämpötilaa.
Mielessäni on kirkkaana Kyrkösvuori,
sen tavoittaminen.
Mutta matka ei edisty.
Koko ajan jään ajatukseen tai tapahtumaan kiinni.
Yritän eteenpäin.
Nyt kävelen ohi tien oikeassa sivussa olevan vanhan hylätyn puutalon. Sen ikkunoissa on verhot. Talo on vanha maatalo, mutta pellot on rakennettu kaupunkikuvaan. Talon historiaa joudun miettimään aina kulkiessani talon ohi. Sen puutarha on villiintynyt.
Pihan läpi kulkee hiekkatie kauempana oleviin jokirannan taloihin. Sitä pitkin nyt astelen pihassa, oikealla kädellä harmaantunut puutalo, vasemmalla kookas punainen piharakennus ja jossain etuviistossa joen suuntaan linnunlaulu puun latvassa.
Toukokuu
25.5. Eilen Ilmajoelta ongella kesän ensimmäinen ahven.
Kesäkuu 2009
24.6. Aforismi:
Jos ei tee koskaan mitään pahaa kenellekään
ei itsellekään voi käydä kovin hyvin.
26.6. Mietteitä:
Ilman virheitä ja mokia
koko elämä mahtuisi marginaaliin.
Maailma on valmis.
Työnteko tässä yhteiskunnassa on epäeettistä toimintaa.
Olen joutunut vahingossa facebookiin ja opettelen nyt käyttämään sitä:
Kun jouduin vahingossa tähän maailmaan,
opettelen nyt käyttäytymään siinä.
Olen lähdössä Kauhajoelle Virpin rippijuhliin. Löysin vanhan valokuvan Virpistä ja itsestäni Paulin mökin portailla. Teetän siitä suurennosta:
Ei aika kulu, ihmiset kuluvat.
Kivisiä ajatuksia.
Elokuu 2009
22.8. Edellisenä iltana olin kuullut Pirkon kuolleen:
Kuultuani että olet kuollut
kävelin Pajuluoman rantaan,
istuin puistonpenkillä.
Katsoin miten vesi virtasi purossa
ja miten pilvet virtasivat taivaalla.
Kaikki virtaa
ja jatkaa kulkuaan edelleen.
Siinä Pajuluoman rannalla kasvoi puu,
jonka kaksi käppyräistä vartta
kiemurteli, kietoutui yhteen ja erosi
mennäkseen omiin suuntiinsa.
Ajattelin että se muistuttaa ihmiselämää,
sitoutumista ja eroa
joka lopulta aina on vääjäämätön,
vaikka vesi jatkaa virtaustaan purossa
ja pilvet jatkavat virtaustaan taivaalla.
25.8. Olen väsynyt mutta onnellinen. Nyt nukkumaan.
27.8. Valvon yötä.
31.8. Yöuutinen radiosta väsyneeseen korvaan. Vaatekaupoissa noin 5 prosenttia vaatteista jää myymättä. Ne mieluummin hävitetään kuin lahjoitetaan esim. kierrätykseen tai kehitysmaihin, koska vaatekaupan edustajan mukaan ”ei ole ylvästä todeta, että jonkin tietyn firman vaatteita jää myymättä.” Sehän olisi huonoa mainosta vaatefirmoille, että käyttämättömiä vaatteita kierrätettäisiin.
31.8. Mustikkaa illalla vajaa litra. Äsken puolukkamehun keittoa. Sihvilä on pahasti puhki.
Syyskuu
13.9. Istun kirjoittamisen ääreen. Olen yrittänyt vältellä tätä koko illan. Tänään oli hyvin kaunis päivä, ilma kirkas ja kevyt hengittää. Syksyn ensimmäinen päivä.
Tänään mieli oli kirkas kuin syysilma. Lämmin ja tyhjä olo. Illalla juuri ennen pimeän tuloa kävin Kyrkösvuorella vilkaisemassa puolukoita. Sain kokoon vain litran ennen kuin pimeä tuli. Kyrkösjärvellä kaunis auringonlasku ja lokit siluetteina sitä vasten. Aamusta lähden Hallilanvuoren taakse. Helluntaikirkon ruuanjako kello 12. Toivon herääväni aamulla auringonnousuun. Nyt ei kuitenkaan enää ole kiire mihinkään. Pidän lomaa loppusyksyn ja teen pelkästään sellaista mikä tuntuu hyvältä.
Väsyttää. Yritän tupakan jälkeen unta.
16.9. Eilen Seinäjoella virallinen lämpötila + 20,5 astetta. Eläköön ilmastonmuutos! Etsin puolukoita Kyrkösvuoren oikealta sivulta enkä löytänyt mitään. Näin kolme kulorastasta muuttomatkalla. Tupakaton ja rahaton olo. Lähdössä kirjastoon.
18.9. Kurkien päämuutto on meneillään. Eilen n.30 ja 40 kurjen aurat lensivät marjapaikan yli. Pitäisi miettiä mikä minulle on elämässä tärkeintä. Ennen se oli ongenkohon tuijotus meren rannalla, ja katsella miten kaislat kasvavat. Nyt olen menettänyt meren. Ehkä erilaisilla poluilla käveleminen. Joutilaisuuden filosofia. Marjastus ja sienestys syksyisin.
Yönmusta on vaihtunut tummaan sinisyyteen joka ennakoi valostumista. Linnut ovat vielä hiljaa.
19.9. ”Biologisesti katsoen ihminen on kohtalaisessa määrin parveileva eläin, ei mikään täydellinen laumaeläin – enemmän sanokaamme suden tai norsun kuin mehiläisen tai muurahaisen kaltainen olento.”
(Aldous Huxley: Sääli uutta sukupolvea)
24.9. Yö on tähtinen. Nyt nukkumaan. Nukuin kyllä jo illalla. Tiskannut ja tehnyt puolukkakiisselin. Helluntaikirkolta 2 Mozzarellaa.
26.9. Nukahdin illalla aikaisin ja heräsin ennen klo 4:ää. Olen kasaillut papereita.
Taivaalla on aavistus valosta, kun kirjoitan tätä.
27.9. Syksyn mittaan olen kerännyt kolme ämpärillistä puolukoita Tikkuvuoren rinteiltä, kulkenut polkuja pitkin näitä rinteitä, vuoren huipulle edestakaisin. Olen löytänyt vuorelta mättäällisen kanttarelleja ja kerännyt puolukkaa. Vasta äsken tarkastin kartasta, että olen tosiaan samonnut Tikkuvuorta. Jonkun mielestä se olisi pelkkä mäki, mutta Seinäjoella ei mäkiä juuri olekaan. Tänne ei vuoren ja laakson väliin mäkeä edes mahdu. (Yksi Vuorimäki on, mikä sinänsä on hämmentävä paikannimi.) Tikkuvuori on Kyrkösvuoren vuoristoalueen kaakkoisin huippu. Se kohoaa yksinään korkeuksiinsa muutaman metrin Kyrkösjärven vedenpinnan alapuolelle, ainoana Kyrkösvuoren ja -järven tällä puolen.
Pidän taukoa Tikkuvuoren huipulla,
puolukkametsässä.
Makaan selälläni jäkälämättäällä.
Horisonttini muuttuu vertikaaliseksi.
Toisiaan kohti lähenevien puiden latvojen tunnelista
katselen taivasta, ohi purjehtivia pilviä.
Metsä on lähes hiljaa,
vain muutama keltasirkku
ylilennolla, syksyyn parveilevia rastaita,
käpytikan nakutus työmaallaan pienessä kelossa,
etäällä palokärjen merkkihuudot
(jotka jostain syystä tuovat mieleeni laivan sumutorven,
vaikka täältä puuttuu meri, laivat ja sumu.)
Ja sitten lentoonlähdön kry-kry-kry-ytys.
Jäkälä on kuivaa, ämpärissä muutama litra puolukkaa,
Ihmisiä ei kuulu, tässä on nyt hyvä, vain olen.
Tuuli puhaltaa koivunlehdet suoraan eteiseen
kun avaan ulko-oven.
Pihaan on ilmestynyt kellanruskea matto.
Minä viihdyn marjametsässä, sienimetsässä
nämä syksyn viikot.
Mitään näkyvää en saa aikaan.
Lokakuu
19.10. Masennusta ja ahdistusta. Rahaa vähän yli 5 euroa. Pitäisi jaksaa mennä suihkuun ja pesemään pyykkiä. Lähtisikö kävelemään? Huomenna pitää yrittää hakea syksyn viimeiset eu-tuet. Haisen. En saa nukuttua enkä jaksa mitään. Menen suihkuun.
21.10. Yökävelyllä:
Kävelin Aapelinraittia pitkin
vain tupakanmitan
katulamput valaisivat kulkutieni
mutta peittivät tähdet
yömuuttajien ääniä ei kuulunut
käännyin takaisin.
Aamulla piha on huurteessa. Keitän kahvia. Ryhdyn taas kävelemään. Olen katsellut keskeneräistä pastellityötä niin, että se on kohta pakko nostaa työpöydälle. Siitä on pian vuosi kun aloitin luonnoksen. Luen kahvinjuonnin lomassa vähän Bashoa ja lähden pian Seurakuntakeskuksen ruokailuun.
22.10. Aamukahvilla tupakan jälkeen. Linnut ovat vielä yöpuulla.
Illan hämärtyessä:
Erikoinen näky
fasaani lensi korkealle
haavan oksalle
käänteli päätään
tarkkaillen, mitä?
Luontoillassa ratkesi
syksyinen ihmetyksen aiheeni:
Mikä tuo lakittomia kärpässienen jalkoja pihaan?
Sain kuulla oravien syövän kärpässieniä,
se ei ollutkaan Tanninen.
Jälkisanat, Chuangtse
22.10.2009 Chuangtse kalasteli kerran P’u-joella, kun Ch’un ruhtinas lähetti kaksi korkeata virkamiestä viemään hänelle sanaa. He sanoivat: ”Meidän hallitsijamme haluaisi sinun ottavan osaa Ch’un hallitsemiseen hänen rinnallaan.”
Chuangtse jatkoi onkimista eikä kääntänyt päätänsäkään. Vihdoin hän sanoi: ”Olen kuullut että Ch’ussa säilytetään pyhää kirjaa, joka kuoli aikanaan kolmentuhannen vuoden ikäisenä. Ruhtinas pitää kilpikonnaa arkussa esi-isiensä temppelissä. Mitä arvelette, kumpi olisi kilpikonnasta mieluisampaa, maata kuolleena ja palvottuna arkussa vaiko kuljeskella elävänä ja heilutella häntäänsä mudassa?”
Virkamiehet vastasivat: ”Varmasti se mieluummin olisi elävä ja heiluttelisi häntäänsä mudassa.”
”Tiehenne!” huusi Chuangtse. ”Minäkin heilutan mieluummin häntääni mudassa!”
(Chuangtse: ”Joutilaan vaelluksesta” kirjassa ”Keskitie”)
Runoilijan työpäiväkirja
lokakuusta lokakuuhun
Motto:
”Eihän tässä elämässä
loppujen lopuksi
vielä ole käynyt juuri kuinkaan”
27.12.2006
Lokakuu 2008
8.10. Hain eilen eu-pussin. Tänään kävin köyhien ruokailussa, vaikka en saanut unta ennen kuin yökolmen jälkeen. Väsyttää, mutta yritän kirjoittaa jotain. Ihmettelen, koska olen viimeksi kirjoittanut runon.
Haravoin lehtiä
löytämättä juuri mitään tärkeää
ellei sitten kuolemaa.
16.10. Olen väsynyt. Join eilen pullon viiniä. Tänään ostin kaupasta 12-pakin. Runokirjani ilmestyy huomenna. Sataa. Olen juonut neljä olutta. Yritän kirjoittaa sittenkin jotain.
Saankohan venettä tänäkään syksynä ylös.
Se makaa puolittain uponneena Kyrkösjärvessä.
En jaksa nostaa sitä yksin.
Pitäisi lappaa ämpäri ämpäriltä vesi pois.
Kaikki riippuu siitä, miten korkealla Kyrkösjärven pinta on.
28.10. Keitän aamukahvia.
Marraskuu
4.11. Haisen kuselta. Vein pyykkiä koneellisen pesuun, mutta tähän hätään ne eivät ehdi auttaa. Vene on yhä järven pohjassa. Kello on nyt 0.00. USA:ssa on presidentinvaalit. Jos jaksaisin voisin mennä suihkuun.
11.11. Näin kaupungilla västäräkin ja varpushaukan.
12.11. Keitän kahvia. Mietin tämän päivän tekemisiäni.
Joulukuu
13.12.
Mikään ei ole tarpeeksi vähän.
Paljon on liikaa.
Olen valvonut yön.
en keksinyt mitään
läheskään vanhaa
Jostain on lähdettävä;
aloitan uuden sivun.
luovun kuvista
välimerkeistä
merkityksestä
Olen jäänyt viime vuosituhannen asemalle.
Aikataulut ovat vanhentuneet.
Junat eivät pysähdy;
tuskin on raiteitakaan.
Olen tästä oudosti onnellinen.
Makaan vain
ja katselen kattoon.
Talvihiiri on tullut taloon.
Olen kauhuissani.
Säpsähtelen.
Kävelen yhtä jalkaa:
ideologia on
rasittava turha
Teen yhteenvetoa hyödyttömästä:elämättä jäänyt elämä
aforismiko?
Toivoa jatkan
tyhjältä pöydältä.
Aamu on jo,
ehkä myös päivä ja ilta.
Aika,
ei minulla ole kelloa.
Tyhjentävästi:
epämääräisyys
epätietoisuus
epävarmuus
ei riitä.
Vähenen.
Nukkuessa näen unta.
Heitän sikseen.
Kestävä jää.
13.12.
Lunta oli maassa jo kourallinen.
Nyt se taas sulaa.
Viime talvena sukset jäivät vinttiin,
sitä kesti vain viikon.
Yksinäinen jouluni on peruutettu,
en ole ollut kiltti,
vaikka ei sitä voi estää tulemasta
radion kautta sisään.
Jouluhiiri kävi jo,
rapisi keittiössä kaksi päivää.
Nyt on hiljaista,
en tiedä lähtikö nälkää pakoonvai hakemaan kavereita,
kun sisällä on kuitenkin lämmin.
Ne tulevat rappauksen reiästä
ja lämmitysputkea pitkin
vessan kautta keittiöön,
majailevat jääkaapin takana.
Pakastimessa on sentään sieniä,
puolukoita ja muita marjoja,
kaapissa jauhoja ja makaronia.
Jääkaapissa ei ole mitään,
vaikka sitä on vaikea uskoa,
kun aina oven avatessaan näkee valot.
En ole köyhä vaikka en omista mitään.
Ei metsähiirikään omistanut
muuta kuin vapautensa.
14.12.
Jonkin tutun ääreen on helpompi nukahtaa
olkoon se sitten vaikka radio
nyt kun olen taas kokonaan yksin
ja unet kommentoivat ohjelmia
surrealistisesti
niin että monesti aamulla herää ihmetellen
Olen aloittanut siivoamisen.
Pesin pyykkiä.
Yritin tehdä ensimmäistä kertaa elämässäni mustikkapiirakkaa.
Ei siitä mitään piirakkaa tullut:
kauhea sotku ja jotain epämääräisen muotoista
joka maistuu jonkin verran pullalta ja mustikoilta
ei kyllä ollut kaulintakaan
eikä desin mittaa
eikä reseptiä.
Olen kiertänyt kaupunkia ja etsinyt laukkuani.
Nyt on enää yksi paikka missä se voi olla:
puolitutun luona jonka nimeä en tiedä
ja osoitetta en muista.
Olin todistajana kahden tutun kohtaamisessa:
Vanhempi mies kulki kävellen.
Vastaan tuli toinen polkupyörällä
muovipussi pyöränsarvessa.
”Mitä Villellä on siinä muovipussissa?”
”Ei mitään… Tuulta!”
Kehitin pari ideaa runosta.
Olen unohtanut ne molemmat.
Oli hyvä päivä.
Kun on juuri nukahtamaisillaan,
muistaakin ärsyttävästi
ja on noustava uudelleen ylös,
käärittävä sätkä,
avattava tietokone
ja silti jokin jää aina vaivaamaan.
Minulta kysellään, mitä minä oikein teen.
Yleensä voin vastata rehellisesti:
en mitään.
Taivaalta sataa runon riekaleita.
Ja kun lopulta lähtee
alkaa supistuminen kohti kaukaista pistettä.
Ja ennen sitä tai sen jälkeen
on jo kokonaan toinen:
musta kääpiö, ehkä useampikin.Olen hylännyt järkeistymisen.
Tunnen eräitä ihmisiä
jotka osaavat suunnitella elämäänsä
jopa päiviä eteenpäin.
Minulle kaikki on vain nyt.
15.12.
Pihassa tänään 14 pyrstötiaista.
Muistan nähneeni äskettäin myös puukiipijän.
Missä se tapahtui?
Luultavasti unessa.
Tammikuu 2009
9.1. Kirjoitan lintuhavaintoja muistiin.
10.1. Lintuhavaintoja ja lumenluontia pihassa.
11.1. Kävelyretkellä Pajuluoman kautta Routakalliolle ja ratavartta takaisin.
Tein Tribal-viinipönikästä lintulaudan pihaan. Harakka sitä kävi heti ihmettelemässä mutta ei mahtunut syömään. Muut linnut eivät ole sitä vielä tajunneet lintulaudaksi. Suojakeli. Maassa noin 5 senttiä lunta. Yhdet lumityöt olen tehnyt.
12.1. Lumi on sulanut lähes kokonaan, sitä on vain pieninä laikkuina jäljellä. Säätiedotuksen mukaan 2 – 6 astetta lämmintä. Päivällä talitintti kävi ihmettelemässä ruokintapönikkääni, mutta ei uskaltanut sisälle. No, sulasta maastakin saa ruokaa. Linturintamalla ei muuten mitään kiinnostavaa.
Huomenna pitää hakea EU-lappu ja ruokaa, jos sitä on jaossa jo.
15.1. On pakastanut uudelleen. Maassa taas hitunen lunta. Nenää kipristi kun kävelin kaupungille. Pajuluoma oli jäätynyt uudelleen ja sorsat häipyneet. Venus loisti taivaalla hyvin kirkkaana kun kävelin kotiin.
Kaksi talitiaista pyöri aamuhämärissä ruokintapönikän ympärillä, en tiedä uskalsivatko jo sisään.
Orava juoksi viereisen talon ikkunalautaa edes takaisin. Hyppäsi lopulta seinää pitkin alas.
17.1. Eilen –15 astetta pakkasta. Kävin Törnävällä etsimässä koskikaraa. En löytänyt. Tänään melkein yhtä kylmää. Löysin koskikaran Sahalammin padon alapuolelta. Illalla olen kuunnellut oopperaa atominpommin kehittäjästä Oppenheimerista. Äsken keitin kahvit. Pitäisi vielä mennä suihkuun.
19.1. Keitän puolukkamehua. Olen pessyt keittiön lattian. Äiti tulee käymään tänään.
Päivällä kävelin taidehallin kautta kirjastoon. Vainiotien varrella lähellä Pajuluomaa oli kaksi turkinkyyhkyä.
Ilma on lauhtunut lähes nollaan. Illalla satoi himpun verran lunta. Nyt yöllä lumitihkua. Tein tässä välissä puolukkakiisselin.
20.1. Unettomuus on taas ongelmana, eilisaamuna nukahdin noin viideltä. Heräsin yhdeltä.
Matkahuollossa tapasin lasinpuhaltajan, joka kertoi tarinaa Simo Salmisesta, joka oli viikon oppipoikana Humppilassa.
Turkinkyyhkyjä ei näkynyt, ei paljon muutakaan tänään. On satanut himpun verran lisää lunta, sitä on pian 5 senttiä.
21.1. Nukuttaa, mutta unettomuus vaivaa. Suurensin ruokintapönikän suuaukkoa, uskaltaisivatkohan tiaiset jo? Ulkona sataa lunta, päivällä voi tehdä vähän lumitöitä ennen kaupunkiin lähtöä. Sukset pitäisi hakea vintistä. Kävelin kaupunkiin, tulin kotiin ja siinä päivän tekemiset sitten olivatkin. Pitäisi kirjoittaa kirja jossa ei mitään tapahdu. Yritän nukkumaan.
Kaupungilta tulon jälkeen keitin perunat ja porkkanan sekä söin niiden kanssa lanttulaatikon lopun. Päivällä sinitiainen uskalsi jo lintupönikälle. Kävelin kaupunkiin. Rastaita ja tilhiä ei näkynyt. Vein sosiaalitoimiston lapun. Pauli hakee minut perjantaina Kauhajoelle.
28.1. Masentaa. Kävin Kauhajoella.
Helmikuu
8.2. Lumitöitä taukojen kanssa koko iltapäivän. Puukiipijä kävi pihakoivussa.
9.2. Taistelua. Pesen pyykkiä. Alkukuu meni juuri niin kuin ei pitänyt. Huomenna mahdollisuus hakea EU-pakettia.
10.2. Oli kaunis kevättalvinen päivä. Pihassa aamulla orava tappeli tiaisten kanssa. Oli kai mennyt omin luvin suurentamaan niiden yömajan oviaukkoa. Viihdyin puronvarrella kun oli joutilasta aikaa ennen eu-pakettien hakua. Köyhää tällä kerralla. Uni on ollut kateissa. Saa nähdä miten tänä yönä. Illalla nukuin 2 tuntia. Pitää lämmittää sopan loppu, jos täysi maha auttaisi nukkumaan.
Lähes valkoinen pulu kaupungilla.
11.2. Nukahdin vasta aamukahdeksalta. Pajuluoman rannassa 2 tikkaa rummutti innokkaasti. Kävelin ammattikorkeakoululle. Radiosta tuli tähti-ilta, mielenkiintoista. Yritän vaihteeksi nukkua.
12.2. Sain unen vasta aamulla. Päivällä kävelin Pajuluoman vartta ammattikorkean kirjastoon. Kuljin Itikan risteyksen yli peltoaukeille. Palasin takaisin ja kaupunginkirjaston lehtisaliin. Illalla paistoin jauhelihan ja makaronia. Saisikohan ensi yönä paremmin nukuttua? Ei uutisia linturintamalta.
13.2. Kävin Varikolla, missä Minna oli pakkaamassa tauluja Tampereen näyttelyyn. Taidehallissa tapasin Pirkko-Liisa Murtomäen. Ossi Polari on kirjoittanut Ilkassa, että Seinäjoki ei ole mikään kulttuurikaupunki. Totta.
14.2. Kävelin päivällä kaupunkiin katsomaan ystävänpäivätapahtumaa. Kävin kirjastossa. Huomenna on Alpo Keturin muistonäyttelyn avajaiset. Minä yritän löytää jostain hippiäisen.
15.2. Alpo Keturin näyttely on hieno.
Lintuhavaintoja pihassa.
Maaliskuu
12.3. Olen toipunut Helsingin matkasta, Nurmon häpeällisestä käynnistä ja Seinäjoen krapuloista. Rahaa on noin 3 euroa loppukuuksi. Sätkäpussi on lähes täysi. Kahvia ostin tänään paketin. Ruokaa on parhaassa tapauksessa pariksi viikoksi. Onhan sitten vielä marjat ja sienet ja makaronia + kauraryyniä. Tupakan riittävyys tässä suurin ongelma on.
Kävelin Kyrkösjärvelle ja voimalaitokselle asti katsomaan sulaa. Kaksi kesyä joutsenta on tuotu sinne jostain. Näin 7 västäräkkiä, jotka ovat talvehtineet kasvihuoneilla. Jalat puhki kävelemisestä.
Kotona tiskasin pääosan ja aloin tutkia Onni Ojan Piirtämisen taitoa.
Kuuntelin Pekka Strengin Unen maata.
20.3. Masennusta ja ahdistusta rahattomuudesta. Tunnen yksinäisyyttä. Päivällä kävelin Heikkilänmäelle ja ratavartta pitkin takaisin osaksi lumihangessa kahlaten. Kyrönjoen risteyksessä lensi etäältä muuttava joutsen. Sahalammelta löytyi taas koskikara. Ratavarressa kävelytiellä Hallilan ja kaupungin välissä oli päätön pulu. Kaikki tuntuu tarkoituksettomalta. On ollut kevätpäiviä, plussaa, mutta tuulista. Vessa alkoi vuotaa ja korjaaja kävi aamulla. Olisipa edes televisio.
21.3. Pitäisi keskittyä nyt raittiuteen. Sepon kanssa haimme lautoja rakennustyömaalta. Osaisinko vielä tehdä linnunpöntön? Kävimme saunassa. Aamulla pitkähkö lenkki Kyrkösjärvelle ja Soukanjoen kautta kotiin. Kaksi joutsenparia nahisteli kiivaasti keskenään. Teerikukko ja kaksi naarasta näkyi hyvin kiikarilla uimarannan vieressä koivuissa.
Ruoka alkaa sieniä ja makaroneja lukuunottamatta olla vähissä. Huomiseksi vielä perunaa, kukkakaalia ja yksi pihvi. Seppo lainasi Beuysin kirjan. Olen ollut hyvin väsynyt koko iltapäivän. Huomenna sunnuntai.
Huhtikuu 2009
10.4. Pitkäperjantai. Eilen oli todella pitkä päivä. Nukahdin aamulla noin tunnin ja lähdin sitten lintuvaellukselle. Kävelin Seinäjoki- ja Kyrönjokivartta Paukanevalle asti ja sieltä valtatietä takaisin. Ei ollut enää kovin lämmin, lähellä nollaa, tuulista. Paukanevalla rämpiessäni huomasin että oikeaan saappaaseen tihkuu vettä. Jalka ja sukat kastuivat täysin. Oli aikomus palata Nurmon kautta mutta lähdinkin siis takaisin. Alkoi sataa rakeita. Ne iskivät Murron oikoosella kipeästi silmiin. Palelin ja olin kuolemanväsynyt kun pääsin kaupunkiin.
Yritän rauhoittua tänään.
Lämmitän mikrossa makkarakeittoa.
Tänään olisi hyvä päivä kuolla tai tehdä linnunpönttö.
Minulla on nyt äkkiä taas kädet täynnä työtä. Aikaa on onneksi elämä.
21.4. Eilen kävin Askolla ja olin viemässä sosiaalitoimistoon raha-anomusta, joka olikin jäänyt kotiin. Tänään uusi reissu. Luonnostelen kirjettä.
Menen nyt nukkumaan.
22.4. Yritän nyt keskittyä johonkin. En ole jaksanut mitään, en siivota, en tiskata, kaikkea pitäisi. Yritän tänään. Äsken istuin kuitenkin tunnin verran kuistin portaalla ja katselin lintuja. Juuri mitään ei mennyt ohi. Harakat tekevät pesäänsä pöntön taakse naapurin pihakuuseen. Muuten lintuja ei juuri näkynyt, vaikka on aurinkoinen iltapäivä ja tuuli kääntynyt lämpimämmäksi lounaaseen. On taas kevät viikon takatalven jälkeen. Ajattelin pihassa ajatuksiani. Runonpoikasia (niin pitkästä aikaa!):
On kuistin portailla istumispäivä.
Maassa vielä lumen rippeitä.
Toiselle puolelle pihaa
olen kiinnittänyt haapaan linnunpöntön.
Odotan että tiaiset tulevat ja tekevät pesän.
Lintujen pihabongaus
on helppo ja mukava urheilulaji.
Tarvitsee istua vain portaalla
ja odottaa
että linnut ja pilvet lentävät yli.
Kun istuu riittävän pitkään hiljaa
yleensä lopulta tapahtuu jotain.
Minulla on henkinen kriisi. Tajusin kotimatkalla, että jos olisin töissä, olisin nyt pitkällä sairaslomalla tai mielisairaalassa. Mutta karenssissa olevaa työtöntä taiteilijaa ei yhteiskunnan terveyspalveluissa auteta millään tavalla. Mehän olemme vain painolastia ruumassa. Ketä me enää kiinnostaisimme, kuka meille haluaisi kustantaa terveys- tai mielenterveyspalveluja? Kaikessa ahdistuksessa saamme tulla toimeen omillamme. En minä pääse mielisairaalaankaan mitään kautta.
Toivon että kevät piristää mielen. Radiosta kuuntelin Harri Närhen haastattelua. Aivoinfarkti oli hänen elämänsä ihastuttavimpia kokemuksia. Vapauttava hetki. Minun on nyt taas kerran aloitettava kaikki täysin alusta ja keskityttävä vain olennaisimpaan. Yritän aloittaa siivoamisesta. Tämä on taas hirveä läävä. Sanoista tekoihin.
25.4. Vuoristopäiväkirjaa
Vuorelle kiivetäkseen
on ensiksi päästävä vuoren juurelle.
Olen kärsinyt unettomuudesta taas viikon. Nukahdin ja heräsin aivan liian myöhään linturetkelle. Aamupäiväkahvin jälkeen päätin lähteä tietämättä sen tarkemmin suuntaa johon olin matkalla.
Pakkasin olkalaukkuun kiikarin ja lähdin. Painoin oven lukkoon perässäni. Pihassa Tanninen haravoi ja juutuin kuuntelemaan esitelmää haravoimisen filosofiasta. Lopulta pääsin karkuun.
Kävelin talonmitan Villenraittia ja käännyin Liisanraitille, siitä Ruukintielle ja liikenneympyrään, jossa jouduin hetken pyörimään ympyrää. Olin menossa Törnävälle päin, mutta päätin käydä katsomassa näkymän Pajuluoman kaupunginosaan vievältä sillalta. Puro virtasi vuolaana ja synkänruskeana sillan alitse. Vanhan omakotitalon katon pahimmat vuotokohdat oli peitelty sinisellä pressulla. Pihasaunasta nousi savu: sitä lämmitettiin.
Pihaan johtavalla kävelysillalla oli punainen lasten leikkiämpäri kuin matopurkkina tai orapihlajanpiikkinä silmässä.
Tuossa talossa tapettiin syksyllä mies. Savu nousi kauniin harmaana vasten kuusikon ikivihreyttä.
Näissä mietteissä jatkoin matkaa.
Liikennevalot ja linnunäänet:
kaikki sekaisin.
Pikkutikka huutelee oudossa paikassa.
Huhtikuu.
Kävelen Vuoritietä pitkin.
Yritän muistella haiku-runouden sääntöjä.
Haikurunous huolimatta lyhyydestään sisältää aina sekä luonnonhavainnon että vuodenajan, mutta myös yllättävän tapahtuman ja usein myös sen havaitsijan.
Minä olen havaitsija. Kävelen kohti Kyrkösvuorta ja pyrin matkan varrella tekemään luonnonhavaintoja.
Käveleminen ei sido ajattelemista. Käveleminen on ajattelemista, ajattelen.
Vielä viikko sitten pyrytti lunta takatalven tuiskussa. Nyt lämpömittarin patsas nousee osoittamaan kevään lämpimintä päivää ja noin 16 asteen lämpötilaa.
Mielessäni on kirkkaana Kyrkösvuori,
sen tavoittaminen.
Mutta matka ei edisty.
Koko ajan jään ajatukseen tai tapahtumaan kiinni.
Yritän eteenpäin.
Nyt kävelen ohi tien oikeassa sivussa olevan vanhan hylätyn puutalon. Sen ikkunoissa on verhot. Talo on vanha maatalo, mutta pellot on rakennettu kaupunkikuvaan. Talon historiaa joudun miettimään aina kulkiessani talon ohi. Sen puutarha on villiintynyt.
Pihan läpi kulkee hiekkatie kauempana oleviin jokirannan taloihin. Sitä pitkin nyt astelen pihassa, oikealla kädellä harmaantunut puutalo, vasemmalla kookas punainen piharakennus ja jossain etuviistossa joen suuntaan linnunlaulu puun latvassa.
Toukokuu
25.5. Eilen Ilmajoelta ongella kesän ensimmäinen ahven.
Kesäkuu 2009
24.6. Aforismi:
Jos ei tee koskaan mitään pahaa kenellekään
ei itsellekään voi käydä kovin hyvin.
26.6. Mietteitä:
Ilman virheitä ja mokia
koko elämä mahtuisi marginaaliin.
Maailma on valmis.
Työnteko tässä yhteiskunnassa on epäeettistä toimintaa.
Olen joutunut vahingossa facebookiin ja opettelen nyt käyttämään sitä:
Kun jouduin vahingossa tähän maailmaan,
opettelen nyt käyttäytymään siinä.
Olen lähdössä Kauhajoelle Virpin rippijuhliin. Löysin vanhan valokuvan Virpistä ja itsestäni Paulin mökin portailla. Teetän siitä suurennosta:
Ei aika kulu, ihmiset kuluvat.
Kivisiä ajatuksia.
Elokuu 2009
22.8. Edellisenä iltana olin kuullut Pirkon kuolleen:
Kuultuani että olet kuollut
kävelin Pajuluoman rantaan,
istuin puistonpenkillä.
Katsoin miten vesi virtasi purossa
ja miten pilvet virtasivat taivaalla.
Kaikki virtaa
ja jatkaa kulkuaan edelleen.
Siinä Pajuluoman rannalla kasvoi puu,
jonka kaksi käppyräistä vartta
kiemurteli, kietoutui yhteen ja erosi
mennäkseen omiin suuntiinsa.
Ajattelin että se muistuttaa ihmiselämää,
sitoutumista ja eroa
joka lopulta aina on vääjäämätön,
vaikka vesi jatkaa virtaustaan purossa
ja pilvet jatkavat virtaustaan taivaalla.
25.8. Olen väsynyt mutta onnellinen. Nyt nukkumaan.
27.8. Valvon yötä.
31.8. Yöuutinen radiosta väsyneeseen korvaan. Vaatekaupoissa noin 5 prosenttia vaatteista jää myymättä. Ne mieluummin hävitetään kuin lahjoitetaan esim. kierrätykseen tai kehitysmaihin, koska vaatekaupan edustajan mukaan ”ei ole ylvästä todeta, että jonkin tietyn firman vaatteita jää myymättä.” Sehän olisi huonoa mainosta vaatefirmoille, että käyttämättömiä vaatteita kierrätettäisiin.
31.8. Mustikkaa illalla vajaa litra. Äsken puolukkamehun keittoa. Sihvilä on pahasti puhki.
Syyskuu
13.9. Istun kirjoittamisen ääreen. Olen yrittänyt vältellä tätä koko illan. Tänään oli hyvin kaunis päivä, ilma kirkas ja kevyt hengittää. Syksyn ensimmäinen päivä.
Tänään mieli oli kirkas kuin syysilma. Lämmin ja tyhjä olo. Illalla juuri ennen pimeän tuloa kävin Kyrkösvuorella vilkaisemassa puolukoita. Sain kokoon vain litran ennen kuin pimeä tuli. Kyrkösjärvellä kaunis auringonlasku ja lokit siluetteina sitä vasten. Aamusta lähden Hallilanvuoren taakse. Helluntaikirkon ruuanjako kello 12. Toivon herääväni aamulla auringonnousuun. Nyt ei kuitenkaan enää ole kiire mihinkään. Pidän lomaa loppusyksyn ja teen pelkästään sellaista mikä tuntuu hyvältä.
Väsyttää. Yritän tupakan jälkeen unta.
16.9. Eilen Seinäjoella virallinen lämpötila + 20,5 astetta. Eläköön ilmastonmuutos! Etsin puolukoita Kyrkösvuoren oikealta sivulta enkä löytänyt mitään. Näin kolme kulorastasta muuttomatkalla. Tupakaton ja rahaton olo. Lähdössä kirjastoon.
18.9. Kurkien päämuutto on meneillään. Eilen n.30 ja 40 kurjen aurat lensivät marjapaikan yli. Pitäisi miettiä mikä minulle on elämässä tärkeintä. Ennen se oli ongenkohon tuijotus meren rannalla, ja katsella miten kaislat kasvavat. Nyt olen menettänyt meren. Ehkä erilaisilla poluilla käveleminen. Joutilaisuuden filosofia. Marjastus ja sienestys syksyisin.
Yönmusta on vaihtunut tummaan sinisyyteen joka ennakoi valostumista. Linnut ovat vielä hiljaa.
19.9. ”Biologisesti katsoen ihminen on kohtalaisessa määrin parveileva eläin, ei mikään täydellinen laumaeläin – enemmän sanokaamme suden tai norsun kuin mehiläisen tai muurahaisen kaltainen olento.”
(Aldous Huxley: Sääli uutta sukupolvea)
24.9. Yö on tähtinen. Nyt nukkumaan. Nukuin kyllä jo illalla. Tiskannut ja tehnyt puolukkakiisselin. Helluntaikirkolta 2 Mozzarellaa.
26.9. Nukahdin illalla aikaisin ja heräsin ennen klo 4:ää. Olen kasaillut papereita.
Taivaalla on aavistus valosta, kun kirjoitan tätä.
27.9. Syksyn mittaan olen kerännyt kolme ämpärillistä puolukoita Tikkuvuoren rinteiltä, kulkenut polkuja pitkin näitä rinteitä, vuoren huipulle edestakaisin. Olen löytänyt vuorelta mättäällisen kanttarelleja ja kerännyt puolukkaa. Vasta äsken tarkastin kartasta, että olen tosiaan samonnut Tikkuvuorta. Jonkun mielestä se olisi pelkkä mäki, mutta Seinäjoella ei mäkiä juuri olekaan. Tänne ei vuoren ja laakson väliin mäkeä edes mahdu. (Yksi Vuorimäki on, mikä sinänsä on hämmentävä paikannimi.) Tikkuvuori on Kyrkösvuoren vuoristoalueen kaakkoisin huippu. Se kohoaa yksinään korkeuksiinsa muutaman metrin Kyrkösjärven vedenpinnan alapuolelle, ainoana Kyrkösvuoren ja -järven tällä puolen.
Pidän taukoa Tikkuvuoren huipulla,
puolukkametsässä.
Makaan selälläni jäkälämättäällä.
Horisonttini muuttuu vertikaaliseksi.
Toisiaan kohti lähenevien puiden latvojen tunnelista
katselen taivasta, ohi purjehtivia pilviä.
Metsä on lähes hiljaa,
vain muutama keltasirkku
ylilennolla, syksyyn parveilevia rastaita,
käpytikan nakutus työmaallaan pienessä kelossa,
etäällä palokärjen merkkihuudot
(jotka jostain syystä tuovat mieleeni laivan sumutorven,
vaikka täältä puuttuu meri, laivat ja sumu.)
Ja sitten lentoonlähdön kry-kry-kry-ytys.
Jäkälä on kuivaa, ämpärissä muutama litra puolukkaa,
Ihmisiä ei kuulu, tässä on nyt hyvä, vain olen.
Tuuli puhaltaa koivunlehdet suoraan eteiseen
kun avaan ulko-oven.
Pihaan on ilmestynyt kellanruskea matto.
Minä viihdyn marjametsässä, sienimetsässä
nämä syksyn viikot.
Mitään näkyvää en saa aikaan.
Lokakuu
19.10. Masennusta ja ahdistusta. Rahaa vähän yli 5 euroa. Pitäisi jaksaa mennä suihkuun ja pesemään pyykkiä. Lähtisikö kävelemään? Huomenna pitää yrittää hakea syksyn viimeiset eu-tuet. Haisen. En saa nukuttua enkä jaksa mitään. Menen suihkuun.
21.10. Yökävelyllä:
Kävelin Aapelinraittia pitkin
vain tupakanmitan
katulamput valaisivat kulkutieni
mutta peittivät tähdet
yömuuttajien ääniä ei kuulunut
käännyin takaisin.
Aamulla piha on huurteessa. Keitän kahvia. Ryhdyn taas kävelemään. Olen katsellut keskeneräistä pastellityötä niin, että se on kohta pakko nostaa työpöydälle. Siitä on pian vuosi kun aloitin luonnoksen. Luen kahvinjuonnin lomassa vähän Bashoa ja lähden pian Seurakuntakeskuksen ruokailuun.
22.10. Aamukahvilla tupakan jälkeen. Linnut ovat vielä yöpuulla.
Illan hämärtyessä:
Erikoinen näky
fasaani lensi korkealle
haavan oksalle
käänteli päätään
tarkkaillen, mitä?
Luontoillassa ratkesi
syksyinen ihmetyksen aiheeni:
Mikä tuo lakittomia kärpässienen jalkoja pihaan?
Sain kuulla oravien syövän kärpässieniä,
se ei ollutkaan Tanninen.
Jälkisanat, Chuangtse
22.10.2009 Chuangtse kalasteli kerran P’u-joella, kun Ch’un ruhtinas lähetti kaksi korkeata virkamiestä viemään hänelle sanaa. He sanoivat: ”Meidän hallitsijamme haluaisi sinun ottavan osaa Ch’un hallitsemiseen hänen rinnallaan.”
Chuangtse jatkoi onkimista eikä kääntänyt päätänsäkään. Vihdoin hän sanoi: ”Olen kuullut että Ch’ussa säilytetään pyhää kirjaa, joka kuoli aikanaan kolmentuhannen vuoden ikäisenä. Ruhtinas pitää kilpikonnaa arkussa esi-isiensä temppelissä. Mitä arvelette, kumpi olisi kilpikonnasta mieluisampaa, maata kuolleena ja palvottuna arkussa vaiko kuljeskella elävänä ja heilutella häntäänsä mudassa?”
Virkamiehet vastasivat: ”Varmasti se mieluummin olisi elävä ja heiluttelisi häntäänsä mudassa.”
”Tiehenne!” huusi Chuangtse. ”Minäkin heilutan mieluummin häntääni mudassa!”
(Chuangtse: ”Joutilaan vaelluksesta” kirjassa ”Keskitie”)
lauantai 26. heinäkuuta 2014
Vaelluskirjaa – Vaellus Seinäjoelle 22.7.2014
I
Lähden vaellukselle. Vaellus
kaupunkiin täältä kaksion yksinäisyydestä. Odotan asemalla.
Soitan puhelun mutta kukaan ei vastaa. Sitten jo junassa. Nämä
lakeusmaisemat tällä välimatkalla alkavat olla liian tutut, vain
varisten harmaat takit vaihtaneet paikkaa pelloilla. Kirjoitan aikani
kuluksi runovihkoon:
Runon mieltä odotan,
että se tulisi.
Ja ennen kaikkea,
että olisi mieli.
Liian usein olen eksynyt
kielelliseen keikarointiin.
Nyt pyrin yksinkertaisimpaan.
Aina siinä ei tarvita sanoja.
Ja runo kirjoittuu viidessätoista
minuutissa. Kun nostan katseeni ja Jouppilanvuori näkyy jo. Huomaan
että runossa on liikaa sanoja ja odotan malttamattomana päästäkseni
asemalle korjaamaan sen. Ja juna tulee asemalle ja minä tulen
junasta ulos ja tunnelin kautta asemalle ja eteenpäin. Rakennuksen
suojassa korjaan:
Pyrin yksinkertaisimpaan:
sanattomaan.
Ja paljon myöhemmin kotona:
Olen matkalla yksinkertaisimpaan,
sanattomaan.
II
Olen matkalla eräänlaiseen terapiaan
raviradan liepeillä ja matkalla sinne päin, kävelyteitä pitkin,
askel on tänään kevyempi kuin aikoihin, vuosiin. Ysähdyn aina
välillä katsomaan jotain ja tilannerunot kirjoittuvat itsestään:
Kirjoitan tiloja ja kuvia,
pysähtyneitä. (vai
pysäytyskuvia?)
Hämmästyn,
kun kehitän negatiivin.
Kuvassa on aina jotain,
jota en tiedä nähneeni.
Vähän matkaa minun kanssani kulkee
ilmassa voikukanhöytyvä samaan tahtiin, samaan suuntaan, kunnes se
lopulta katoaa omille teilleen. Kirjoitan:
Elämä
Hetken olen tuulen puhallus;
voikukanhöytyvä tuulessa.
Ja mieleen tulee vielä toinen:
Vihkooni lennähti runo
höytyvästä joka vähän matkaa
kulki ilmavirrassa kanssani
samaan suuntaan, samaa vauhtia
omaa päämääräänsä kohti.
Kävin tämän tavallaan terapian.
Selitin tunnin missä kaikessa elämässäni olen epäonnistunut ja
mitä kaikkia syitä minulla on masennukseeeni. Kun hoitaja alkoi
haukotella, älysin vihdoin lopettaa. Hän pisti korviini
akupunktioneulat ja jätti minut vartiksi pimeään huoneeseen neulat
korvissa. Rentouduin. Akupunktioneuloista en sentään kirjoittanut
runoa.
III
Tässä kirjoituksessa heittää
aikamuodot. No olkoon. Palailen mieli rauhoittuneena kiireettä
takaisin päin. Pajuluoma laskee täältäkin ohi kohti Kyrönjokea.
Poistun polulta ja kuljen puron vartta eräänlaista puistoniittyä
pitkin. Siellä on pieni metsäsaareke joka on kasvanut nokkosta ja
talventörröttäjää läpitunkemattomaksi. Siihen pysähdyn:
Menin Pajuluoman rantaan
etsimään vielä yhtä runoa.
En löytänyt sitä tänään.
Tuo lehtipuupuisto on ollut
laajempikin. Puut on melkein kokonaan hakattu nurmikentän tieltä.
Muistan saman puiston kymmenen vuoden takaa, kun sitä ei oltu vielä
raivattu, silloinen naisystäväni näytti sen minulle ensimmäisen
kerran. Sitä kutsuttiin Enkelipuistoksi:
Enkelipuisto
Muuan nainen oli ripustanut puiston
puihin
enkelitauluja ja pieniä enkeleitä;
hän oli tehnyt niin
jo parikymmentä vuotta
ja enkeleitä oli satoja.
Pysähdyin puistoon ja ällistelin
tätä.
Enkelipuistoon sisältyi tragedia,
naisen oli muistaakseni menettänyt
lapsensa
ja ryhtynyt kantamaan hänelle puistoon
näitä enkeleitä.
Nyt nainen on kuollut, puut kaadettu,
enkelipuisto hävitetty.
Puita on jäljellä vain pieni saareke.
Mietin pitäisikö minun tehdä
siihen saarekkeeseen uusi Enkelipuisto,
nyt tämän naisen muistoksi.
Mutta kesällä kasvillisuus on niin
tiheä
että metsän seinästä ei pääse
sisään.
Ehkä talvella sitten.
Pysähdyn koivun varjoon, suojaan
kuumuudelta ja soitan pitkän puhelun. Kaksi madonlakkia kasvaa
koivun varjossa. Alkaisi olla sieniaika, jos viilentyisi vähän ja
sataisi vielä. Nyt sienet ovat kuitenkin enimmäkseen vain sienen
ideana, maan alla piillen.
IV
Ja minä jatkan matkaa ja tulen radan
varteen ja radan yli takaisin asemalle ja kaupunkiin. Reunimmaisella
radoilla kiskojen välissä kasvaa heinää ja vanhat venäläiset
junanvaunut ruostuvat asemalla. Mutta minä olen jo keskustassa ja
ratakiskoista tehdyn Rautatieläisten patsaan äärellä ja siitä
eteenpäin:
Asioita kaupungilla
Ostin uimahousut
menin Seinäjoen varteen
söin puoli litraa herneitä
fasaani lensi raskaasti räpistellen
joen yli
ja putosi vastarantaan
löysin vadelmapensaan
ja söin yhden vadelman
menin seamkin kirjastolle katsomaan
aukioloaikoja
se on kiinni vielä viikon
kaupungin kesätyöntekijätyttö
irrotti sammalta kivilaatasta
kävin uimahallilla
se oli auki mutta en mennyt sinne
katsoin eero hiirosen vesiaiheista
veistosta
uimahallin edesssä
kaikki hiirosen veistokset ovat
vesiaiheisia
tulin kaupunginkirjastoon
(keräsin naakansulkia matkalta)
löysin kirjastosta eläinten
arkkitehtuurin
lainasin sen
tulin pajuluoman varteen istumaan
penkille:
sorssia seisoskelemassa
lietesaarekkeella
ja lepäämässä vedessä
odotin junaa aikani
luin vähän kirjaa
katselin vain suvannossa ummehtuvaa
vettä
kävelin asemalle
juna oli jo siellä
astuin siihen
+35 astetta vaunussa
etelän juna oli taas myöhässä
mutta kondyktööri puhui mukavia
ja kävi avaamassa ikkunan
kun juna vihdoin pääsi liikkeelle
katselin pellot ja joenuomat matkan
varrelta
ja olin asemalla ja kotona.
V
Iltayöstä vielä jokin outo lintu
lauloi:
Kesäyössä laulaa
lintu jota en tunne.
Lintu pysyy pensaikossa,
mutta sen metallinen viserrys lentää
kuistille.
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Vaelluskirjaa 24. - 31.7. 2013 osa III
III
26.7.2013
Yöllä kello 1.36 herään puhelimen
soittoon. Ystäväni, joka ei ole soittanut kuukausiin, on keksinyt
soittaa keskellä yötä. Mite3n kavereilla tuleekin asiaa aina
ravintoloiden sulkemisaikaan? En vastaa, suljen puhelimen. Mutta olen
jo herännyt. Lähden ulos kuselle. Istun pihatuolilla tupakan verran
ja teen yöhavaintoja:
Torpan yläpuolella aukko taivaaseen.
Lepakkopariskunta lentele ympäri
pihaa.
Vintillä äiti on karkottanut ne
hyttyskierukoilla.
Kuulomatkan rajoilla,
jokivarren pelloilla,
ruisrääkkä sahaa loputtomiin
nimeään:
Crex crex
En ole kuullut ääntä vuosiin.
Lehtokurppa tsiippailee ja kurnuttaa
kerran mökin ohi.
Kuu pilkistää kuusenoksien lomitse,
onko se täysi?
Yökulkija ajqaa autolla maantietä
torpan ohi ja pilaa tunnelman.
Aamukahvilla pihassa kirjoitin tämän,
jonka yöllä merkitsin vain päähäni. Käpytikka jatkaa eilistä
työmaataan. Se on alkanut työpäivänsä ennen kuin minä olen
ehtinyt kahville heräämään.
Hidas aurinkoinen päivä. Olen tehnyt
puutöitä omaan tahtiin. Kottikärryllinen tai kaksi pölkkyjä,
sitten istunut, ihmetellyt, miettinyt kaikenlaista. Äiti on mukana
kahvinkeittäjänä ja työnjohtajana, oivallinen työnjohtaja,
pelkää koko ajan että rasitan itseäni liikaa. Nyt äiti ajaa
trimmerillä rikkaruohopusikkoa, omenapuun juurelta. Minä istun
tässä pihatuolissa ja kirjoitan. Saan luettua Herzogin loppuun.
Ukkonen jyrähtelee kauempana. Kurkien
ääniä kuuluu taivaanreiästä torpan yläpuolelta, mutta en saa
lintuja silmiini. Puoliniittyinern pihamaa houkuttelee perhosia:
tummanruskeita (nokiperhosia), vaaleanruskeita, oransseja, valkoisia
kaaliperhosia. Punarinnoilla on hyväty ruoka-apajat
alapihalla.Koiraan vakiotähystyspaikka pöllipinon päällä.
Ruskeaa ja vihreää sammalta puuvajan katolla. Puuseessä pari isän
50-luvulla tekemää akvarellia. Jaaha, äiti on saanut trimmeröityä
ja lähtee kahvin keittoon.
Vaelluskirjaa 24.-31.7.2013 osa II
II
Välikylä, torppa 25,7.
Perillä mökillä.
Töyhtötiainen pulisee metsässä.
Käpylintuparvi lensi yli.
Punarinnan lentopoikanen
saunanportaalla.
Kottikärryt odottavat pihapuusavottaa.
Muutama torpan alle juuriaan työntävä kuusi kaadettu ja katkottu
pölkyiksi. Lentomuurahainen tässä kirjoitusvihon sivulla.
Hellepäivä. Paarmoja. Elämä on taas onnellista hetken.
Illalla mökissä. Radiossa
naisjalkapalloa Tanska – Norja. Kirjoitan vaelluskirjaa, vaikka en
ole matkalla täältä mihinkään. Teen puusavottaa siihen tahtiin
kuin runoilija tekee. Muutama kuusi ja mänty katkottu mökkitontilta,
oksittu ja katkottu pölkyiksi. Suurin kuusi on halkaisijaltaan
melkein metrinen, niihin pölkkyihin voimani eivät riitä. Olen
kantanut yhtä metsäänpäin kaadettua latvasta lähtien
kottikärryyn, kärryllä tontin kulmaan pinoon.
Metsään muodostuu polku siinä missä
kuljen edestakaisin. Kuusi ja kantomatka lyhenee pölkky kerrallaan,
mutta samalla pölkyt paksuuntuvat. Välillä istun pihatuolissa ja
ihmettelen. Käpytikka on nakuttanut samaa pystyynkuollutta kuusta
koko päivän. Punarinnat ovat pyörineet alapihalla. Silloin tällöin
lentää kyyhky yli. Illalla pelloilta kurjen huutoja. Luen samalla
Werner Herzogin Jäistä matkaa. Nyt uupunut.
Taidan olla vähän pihkassa. Ainakin
flanerllipaitani on. Päivällä paarmoja, illalla jonkin verran
hyttysiä. Pitkästä aikaa akvarelliluonnos, ruususta. Piirros
onnistui hyvin mutta sähläsin pensseleillä – ei kunnollista
teräväkärkistä sivellintä. Tyytyväinen kuitenkin että sain
tehdyksi jotain. En ole tiennyt että hyttyset tartuttavat ihmiseen
jänisruttoa.
Ei runoakaan koko päivänä.
Vaelluskirjaa 24.-31.7.2013
I
24.7.2013
Vaelluksella taas..
Halkaisen lakeutta linja-auton kyydissä aluksi Kauhajoelle:
Annan ajatusten
tulla ja mennä mihin
mielivät.
Lakeudellakin ne yltävät
kevyesti horisonttiin
ja kauas sen rajan yli
ajassa ja ulottuvuudessa.
Nuijamiesten muistomerkki.
Nähtävyyskyltti. Polku muistomerkille. Kunnioittaako täällä joku
vielä Nuijasotaa? Toiseen suuntaan tienviitta: Varpahaiskylä 10.
Tuo mieleen jotain. Miltähän tuntuisi asua Varpahaiskylässä?
Vaelluksen varrella
kerään linnunsulkia,
runoja, muistoja, unia.
Kun avaan olkalaukun
sivutaskun,
harakansulka on jäänyt
vetoketjun väliin;
kaunis metalolinvihreä
väri.
Tämä on todellakin
pikavuoro. Nyt jo Kurikka, vaikka avasin kirjoitusvihon vasta äsken.
Muutama tykki ja luonnollisen kokoinen hirvipatsas, joka menetti
toisen jalkansa toissatalvena. Jossain täällä on myös Carolus
Enckellin kuuluisa ympäristötaideteos, jota en ole löytänyt
mistään ja jota kukaan paikallinen ei tiedä. Tai joku on sen
nähnyt, sen pitäisi osoittaa ilmansuuntia ja kesäpäivänseisausta,
mutta on kuulemma väärässä ajassa.
Penkkejä ja tuoleja
rantapuistossa katsomona, mutta ei esiintymislavaa. Jokilaiva
täälläkin. Uskomaton tämä pohjalainen jokilaivaintoilu.
Viertokankaantie
Sillantöyrä
valkoisia pillereitä
pellolla
Pitkämön altaasta
joki pudottautuu
ja teke pienen rotkon.
Ei mitään mainittavaa:
säleiksi hajonnut lato
(sälöt vielä pystyssä
sojottaen)
kuin soiva veistos
out 24° C
Lohiluoma
Autionmaa
Hirvivaara 2,3 km
Miten ne sen niin tarkkaan
ovat mitanneet?
Puupeltoja,
aukkohakkuuta,
lakeutta;
oikeata metsää ei
missään.
Kaksi pääskystä
langalla,
jokub ratsastaa vanhalla
konilla sivutietä.
Matkan kuvaus.
Punainen henkilöauto,
uusi, urheilullinen
kanootti katolla
peräkärry takana,
lomareissu,
tulee sivulta päätielle.
Polkupyörä viskattuna
linja-auton katoksen
katolle.
Aronkylä jo.
Liian moneen kertaan
kuljettu
tämä väli, ei mitään
mainittavaa.
Toistan. Dokumentti
kuitenkin.
Suljen vihon, poistun.
Vielä rypsinkeltainen
rypsipelto,
Lellavankuja (mikä on
lellava?),
silta joen yli
ja pysäkki,
eivät ehdi tähän
muistiinpanoon.
Poltan sätkän,
oikaisen pellon yli
pihamaalle.
Pellolla naisen alushousut
ja perillä äitini
asunnolla
alkupisteessä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)