Sana Ainon kuolemasta kiiri Väinölän ahoille. Vaka vanha Väinämöinen itkee illat, itkee aamut, yöt enemmän itkee. astuu ainoa huokaillen meren rannalle ja kysyy untamolta, unennäkijältä, maan alla asuvalta, missä on ahtolan asunto, missä Vellamon neidot elävät. tuossa ne asuvat, nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen, alla aaltojen syvien, päällä mustien mutien. väinämöinjen ottaa siimansa ja onkensa, soutaa sinne saaren päähän, laskee onkensa veteen. jo muutaman päivän päästä ottaa onkeen outo kala. Sen Väinämöinen vetää veneeseensä. ihmettelee kalaansa, kun ei tuota tunne. Liian sileä siiaksi, liian kapea kojamoksi, liian hailu haueksi, evätön emokalaksi. väinämöisellä on vyöllään hopeinen veitsi, aikoo sillä tappaa kalan ateriaksi, vaan silloin kala kimmahtaa takaisin veteen. Kala on heti seitsemännellä selällä, yhdeksännen aallon päällä. Sieltä ilmoittaa itsensä. ei ollut tuleva leikattavaksi loheksi vaan kainaloiseksi kanaksi, polviseksi puolisoksi.
En ollut merilohia,
syvän aallon ahvenia.
olin kapo, nuori neiti,
sisar nuoren Joukahaisen,
kuta pyysit kuun ikäsi,
puhki polvesi halasit.
Ohoh, sinua, ukko utra,
vähä mieli Väinämöinen,
kun et tuntenut piteä
Vellamon vetistä neittä,
ahon lasta ainokaista.
Väinämöinen pyytää toistekin tulemaan, vaan ei tule toiste sisar Joukahaisen. väinämöinen sitoo sulkkunuotan, sillä kalastaaa kaikki vedet, saa kaikkia kalalajea, vaan ei toiste tätä yhtä. siinä Väinämöinen pahoilla mielin miettii miehuutensa menneeksi, vähämieleksi muuttuneensa.
Kuta vuotin kuun ikäni,
kuta puolen polveani,
Vellamon vetistä neittä,
ikuiseksi ystäväksi,
polviseksi puolisoksi,
se osasi onkeheni,
vierähti venoseheni:
minä en tuntenut piteä,
en kotihin korjaella,
laskin jälleen lainehisin,
alle aaltojen syvien!
Väinämöinen siinä murehtii, käetkin ovat lakanneet kukkumasta, surusta sortaneet äänensä. ei tiedä enää Väinämöinen, miten olla, kuin eleä. Jos olisi emo elossa, sepä saattaisi sanoa, miten jaksaisi pystyssä pysyä, murheisiinsa murtumatta. emo havahtuu haudastansa, vastailee aaltojen alta neuvon murheen murtamalle: mene Pohjolan tyttäriin, siellä on tyttäret somemmat, neidot kahta kauniimpia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti