Kalevala. Maailman synty. (suom. Keijo Nevaranta)

1. runo. Maailman luominen. Väinämöisen synty

"Ilmatar, ilman impi, veden emo, ajelehtii vuosisatoja aalloilla ja niiden raskaaksi saattamana, synnytystuskissaan. sotka sapuu ja munii immen polvelle kuusi munaa, rautamunan seitsemäntenä. Sotka hautoo, tuli polttaa polvea. ilmatar liikauttaa jalkansa ja munat murskautuvat mere...en. niistä muruista syntyvät maa ja taivas, kuu ja tähdet. Ilmatar ajelehtii vielä yhdeksän vuotta, kunnes nostaa päänsä ja luo kättä liikauttamalla niemet, saaret ja mantereet, luo jalkoja pohjaamalla kalahaudat ja lohiapajat, kylkeä kääntämällä sileät rannat, pohjaa koskemalla syvänteet. väinämöinen on ilmattaren kohdussa vielä kolmekymmentä vuotta, kunnes avaa ahtaan asunnon evet ja lukot, putoaa meren, saapuu lopulta vuosikausia uituaan puuttoman saaren rantaan, nousee maihin ja alkaa tutkiskella taivaita ja tähtiä.

Polvin maasta ponnistihe
käsivarsin kääntelihe.
Nousi kuuta katsomahan,
päiveä ihoamahan.
Otavaista oppimahan,
tähtiä tähystämähän.

se oli synty Väinämöisen,
rotu rohkean runojan
kapehesta kantajasta,
ilmattaresta emosta.