Kun suojelusenkeli myöhästyy töistä
Jorma Kuulan enkelit, abstraktiot ja
helvetilliset visiot
Suojelusenkeli on ajanut
sillanpientareelle asiakirjasalkku tarakalla, mutta myöhästyy
kuitenkin töistä. Lapset ovat menneet jo. Työn nimi on
symbolisesti Syntiinlankeemus. Enkeli häpeää mokaansa.
Ramonan enkeli juo kapakassa kaljaansa
viimeiseen pilkkuun. Enkelin hätä on kusihätä kapakan vessassa.
Ramonan enkeli päätyy hotellihuoneessa sänkyyn alastoman naisen
kanssa. Kioskilla enkeli ostaa ravintolaillan päätteeksi kärkkärin.
Kovin raadollisia ovat Jorma Kuulan
enkelit, ihmismäisiä kaikkine inhimillisine tunteineen. Kokonaan
enkelit eivät kuitenkaan Kemin Taidemuseon näyttelytilaa täytä.
Mukaan mahtuu helvetillisiä visioita ja abstraktimpaa puolta
taiteilijasta nimeltä Jorma Kuula.
Taidemuseon näyttelytilaa kulkiessani
mieleeni nousee portugalilainen runoilija Fernando Pessoa. Pessoa
kirjoitti runoja neljänä eri pseudonyyminä, eri
taiteilijapersoonina. Lopulta nämä taiteilijapersoonat jakantuivat
niin pitkälle, että Pessoa kirjoitti nimimerkillä mielipidelehtiin
toisen sivupersoonan vastatessa kirjoituksiin. Runoilija kävi
itsensä kanssa polemiikkia.
Samalla tavalla Jorma Kuulan
näyttelystä voidaan erottaa ainakin neljä eri taiteilijapersoonaa,
neljä tyystin toisistaan poikkeavaa ilmaisutapaa. On monumentaalista
abstraktia kalligrafiaa ja abstrakteja herän musiikillisia
luontoakvarelleja, on esittäviä ekspressionistisia helvetin näkyjä
ja polulta langenneita enkeleitä. Ja kaikki nämä ilmaisukeinot
Jorma Kuula hallitsee suvereenisti.
Jos Jorma Kuulan töistä etsii
taidehistoriallisia viitteitä, saa pelkästään enkelimaalausten
edessä kahlata läpi kokonaisen eepoksen Rodinin Suudelmasta Akseli
Gallen-Kallelan kansallisromanttisiin maalauksiin tai Hugo Simbergin
ja Magnus Enckellin Tampereen tuomiokirkon seinämaalauksiin:
viitteitä löytyy jopa Kalervo Palsan angstiseen taiteeseen.
Taiteilija ei kuitenkaan piilottele lähteitään, van päin vastoin
hyvin avoimesti viittaa niitä kohti. Hänen teoksensa ovat kommentteja
taidehistoriaan – ja samalla hyvin paljon muuta.
Jorma Kuula ei ole ryhtynyt kokoamaan
Kemin Taidemuseoon mitään retrospektiivistä näyttelyä, kaikki
esilläolevat teokset ovat 1990-luvulta ja merkittävä osa teoksista
on viime vuodelta. Taiteilija on maalannut demoniseen tahtiin. Mutta
vaikka näyttelyn työt ovat uusia, niistä avautuu yllättävän
monta näkökulmaa taiteilijan tuotantoon.
Näyttelyssä pysäyttää jo valtavan
kokonsa ansiosta Peking-sarja. Yli kolmen metrin korkuiset työt ovat
kuin jättimäisiä kalligrafisia merkkejä, ja töiden väriasteikko
on ”japanilaisen” niukka: puhtaita punaisia, mustia ja sinisiä
värikenttiä, jotka muistuttavat jossain suhteessa itämaisen
tussimaalauksen pensselinvetoja. Vain mittakaava on valtavasti
suurennettu.
Näille jättiläismaalauksille voi
löytää eräänlaisen vastavoiman näyttelysalin takaosan pienistä
musiikillisista luontoakvarelleista, joista Jorma Kuula syksyllä
järjesti erillisen näyttelyn Pohjolan Sanomien aulassa. Ihailin
silloin ja ihailen edelleen sitä rytmistä varmuutta, jolla Kuula
rakentaa vaivattoman ja spontaanin näköiset akvarellinsa. Työt
ovat siistejä ja sopivat vaikka kodin seinäkoristeiksi, mutta
niistä löytyy myös syvyyttä ja jäntevyyttä, joka paljastaa
todellisen taiteilijan töiden takana.
Nonfiguratiivisen, ei-esittävän
taiteen rinnalla Jorma Kuulan tuotannossa on koko ajan kulkenut
figuratiivinen, esittävä. Tässä näyttelyssä vuodesta
1992lähtien päällimmäisenä linjana on kylmä kauhu, eron tunnot,
yksinäisyyden syvyys ja helvetillinen ahdistus.
Helvetti-teoksessa orjantappuroihin
kietoutuneet olennot kamppailevat kiirastulen syövereissä.
Valvojaisissa päätön kelmeä ruumis saa taustakseen
luurankokasvoisia viikatemiehiä, jotka pitävät peijaisiaan ruumiin
äärellä. Hurjia ekspressiivisiä naiskuvia löytyy suurikokoisista
maalauksista Kesäyö, Nainen ja Alkusynti, joista varsinkin
ensimmäinen syöpyi mieleeni maalauksellisen voimansa vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti