maanantai 6. maaliskuuta 2017

Perinnöistä

En nyt puhu niistä perinnöistä, joita esimerkiksi Anne Berner tai Patricia Seppälä on saanut - ja joita en itse koskaan tule saamaan - vaan niistä rahoista joita erilaiset perintätoimistot perivät minulta myöhästyneistä laskuista. 
Näiden perintöjen yhteissummasta minulla ei ole harmainta aavistustakaan koska ne jo parikymmentä vuotta ovat juosseet korkoa ja koronkorkoa huimempaa vauhtia kuin Usain Bolt kykenee juoksemaan 100 metrin juoksun. 
Vaikka vielä 90-luvulla vietin melko riskialtista ja huoletonta elämää: siis YRITIN, ja sain noin 10 000 markkaa takkiin kolttadokumentistani, tuotin näytelmiä ja yritin pärjätä freelancerina laman kourissa sekä takasin yhden edelleen maksamattoman lainan, niin pääosin nämä velat ovat vanhentuneet. 
(Tai niiden pitäisi olla vaikka Lindorff sinnikkäästi perii minulta edelleen sähkölaskua vuodelta 2002 -perintäkuluineen 2000 euroa - ja Ifolorin valokuvalaskua vuodelta 2003 - se on nykyään 195 euroa- joka kuuluisi Kristiinankaupungin matkailutoimiston maksettavaksi, koska tein heille erään työn ilmaiseksi.)
Puhun nyt niistä uudemmista perinnöistä joista osa on alle viimeisen kolmen vuoden perintärajan alapuolella. Minua todella kiinnostaisi tietää kyseisistä perintötoimistoista selvitys, mitkä heidän perinnöistään ovat oikeasti lainmukaisia ja mitkä vanhentuneita.
Kenelle minä maksan esimerkiksi KOP:n 1984 tekemäni velantakauksen? Tai Tampereen Tillikan vuonna 1986 vahingossa särkemäni ikkunan. Jälkimmäistä yritin kerran maksaaa, mutta Tillikasta kerrottiin että ravintolan omistaja on vaihtunut jo kahdeksan kertaa tapahtuneen jälkeen, eikä kukaan voi tietää enää kenelle olen velkaa.
Perinnönvoimaisista veloista kuitenkin. 
Niitähän on sekä perintötoimistoilla että ulomittauspäätöksellä ulosottovirastossa. Niiden kokonaissumma ei nykyään ole huikea, tiedän Suomessa monia, joilla on velkaa enemmän kuin minulla. Ulf Sundqvist ja kumppanit ovat kuitenkin selvinneet velkasaneerauksen kautta kuiville satojen miljoonien markkojen veloistaan velkasaneerauksen kautta ja saaneet kaiken lisäksi varattomina maksuttoman oikeudenkäynnin.
Me köyhät emme pääse velkasaneeraukseen, koska tulomme ovat siihen riittämättömät. Meitä ei yhteiskunta eikä byrokratia armahda.
Elokuvayritykseni jäi yhteiskunnalle velkaa noin 10 000 markkaa Sevettijärven kolttadokumentista maksamattomina eläkevakuutusmaksuina. Työryhmälle maksoin kuitenkin palkat piirulleen. 
Vakuutusvelat ovat vanhentuneet mutta lisäksi minua arvioverotettiin 160 000 markan tulojen mukaan kyseisenä vuonna koska vittuunnuksissani jätin veroilmoitukseni täyttämättä. Kävi vähän kuin Irwin Goodmanille. Sain 70 000 euron mätkyt 30 000 euron vuosituloista.
Meinaa lipsua käsistä tämä aihe. 
Olen siis ollut kyseisen tapahtuman seurauksena luottokelvoton vuodesta 1995 lähtien. Se aiheuttaa monenlaisia hankaluuksia: en saa omiin nimiini puhelinliittymää, nettiliittymää, en lainaa pankista enkä mitään muutakaan lainaksi tai luotoksi luettavaa yhteiskunnallista palvelua. 
Se häiritseee ja kallistaa köyhää elämääni suuresti. Jos jotain välttämätöntä tarvitsen kuten kirjailijana nettiliittymän, se pitää ostaa iäkkään äitini nimiin.
Mutta miten on mahdollista että luottokelvottomana perintäsummani Lindorffilla ja muilla perintöfirmoilla kasvaa koko ajan siitä huolimatta että en velaksi osta mitään? 
Minäpä selitän.
Ajauduttuani yhteiskunnan ulkoraiteille joudun toimeentulotuen kautta hankkimaan maksusitoumukset esimerkiksi sähkö- ja vesilaskuihin sekä vuokraan. Koska jo sosiaalitoimistojen aikaan muutama vuosi sitten kaikki tällainen laskutus siirtyi suoraan viimeisen maksupäivän yli myöhästyneestä laskusta perintöfirmoille, minulle on kertynyt helvetinmoinen määrä perintöä sosiaalitoimiston kelan ym. toimijoiden myöhästyttämistä laskuista.
Otan esimerkin aikojen takaa Kemistä 1990-luvun lopulta. Uutterasti olin kantanut vuokralaskut sosiaalitoimistoon, joka oli tehnyt kaupungin asuntooni vuokranmaksupäätökset. Yllättäen sain kuitenkin häädön asunnostani vuokrarästien johdosta. Ihmettelin että häh? 
Menin selvittämään vuokratoimistoon ja sosiaalitoimistoon asiaa. päätökset kyllä oli tehty mutta markkaakaan ei ollut siirtynyt kaupungin sosiaalitoimiston tililtä vuokranantajan Kemin kaupungin tilille.
Normisti sosiaalitoimiston asiakkaalle käy näin: sosiaalitoimisto joko käsittelee tukipäätöksen ajoissa ja unohtaa maksaa laskut kyseiseen kohteeseen aikanaan tai sitten käsittelee laskua muun toimeentuloturvn ohessa niin pitkään että huomautusmaksu ehtii tulla lindorffilta tai muilta perintötoimistoilta. Myöhästymiset koituvat velallisen eli minun maksettaviksi ja ryhtyvät kasvamaan korkoa ja koronkorkoa välittömästi. En niitä maksa, mutta luottokelpoisuuteni siirtyy jokaisen perintäkulun vuoksi kauemmas hamaan tulevaisuuteen.
Viimeksi tänään törmäsin byrokratian palomuuriin. Olen muuttanut Ylistarosta Jämsänkoskelle 1.11.2016. Minulla oli loppusähkölasku Ylistarosta summaltaan 25 euroa. Sen eräpäivä oli 2. 11.2016. Lähetin sen Jämsän sosiaalitoimistoon. Sosiaalitoimistolta tuli aikanaan vastaus, että rahaa pitää hakea Kelalta. Kela vastasi että sitä pitää hakea Seinäjoen sosiaalitoimistosta. 
Tänään Seinäjoen sosiaalitoimistossa asioidessani minulle kerrottiin että lasku pitää maksaa Jämsän sosiaalitoimistosta. 25 euron lasku on sillä välin ehtinyt kasvaa 55 euroksi perintäkuluineen ja näin luottokelvotonkin voi saada katkeamattoman velkakierteen pelkästään byrokratiassa seikkailevien laskujen vuoksi.

Odotan aikaa jolloin yhteiskunnallisen byrokratian ja perintätoimistojen sijaan moottoripyöräkerhot ryhtyvät perimään näitä laskujani koronkoroilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti