Vaelluskirjaa 20.3.2017 - Kevätpäiväntasauksen vaellus osa I

 I Arvenmäeltä Asemanmäelle

Lähdin vaellukselle kevätpäiväntasauksen aamuna. Lähtöön minua innoitti paitsi aurinkoinen aamu ja hankien sulaminen vauhdilla myös jo aamulla joelta kuulemani joutsenten kutsuhuudot ja pihalla kohtaamani kesy rusakko. Ja tietenkin itse kevätpäiväntasaus, joka taittaa talvelta selän, kuten vanhan kansan sanonta kuuluu. Kolme joutsenta olinkin nähnyt jo kuistilta ohilennolla ensin etelään ja hieman myöhemmin takaisin pohjoiseen jokivartta pitkin.

Keitin termokseen kahvit, lisäsin olkalaukun retkivarustukseen lihapiirakan ja pari nakkia, vedin jalkaani kumisaappaat ja niin olin valmis lähtöön kotiseuturetkelle. Olenhan muuttanut Jämsänkoskelle vasta marraskuussa ja talvella suuremmat luontoretket ja kotimaisemiin tutustuminen on jäänyt vähäiseksi mm. lumiesteiden takia. Lähdin Arvenmäeltä Urheilutietä pitkin, se kaartaa mutkan kautta Jämsän maantien varteen, jonne tulin melko tarkasti Jämsänkosken rautatieaseman kohdalla.

Niin Jämsänkoskella on todellakin rautatieasema, vaikka se ei tietenkään ole toiminnassa eivätkä junat Jämsänkoskella pysähdy lukuunottamatta paperitehtaalle meneviä ja sieltä tulevia tavarajunia, joiden vaunuja näkee odotusparkissa aseman sivuraiteillakin. Aseman olen tähän asti nähnyt kuitenkin vain paikallisbussin ikkunasta, joten nyt päätin liukastella aseman pihaan katsomaan miltä tämä entinen asema näytti.

Todellakin liukastelin, sillä jo alkumetreillä kumisaappaat olivat osoittautuneet vääräksi jalkinevalinnaksi. Pikkutiet olivat umpijäässä ja toisaalta hankikanto oli joka paikassa niin kestävää että lenkkitossuilla olisi pärjännyt paljon paremmin. Tulin aseman pihan kiertäen radan puolelle vilkuillen vähän epäluuloisesti, mahtoiko asema olla asuinkäytössä. Autiolta se vaikutti, mutta vannomatta paras.

Jos rautatieasemalla joskus on seinässä ollut kyltti Jämsänkoski (kuten asemilla tapaa olla paikannimikylttinsä) niin se on poistettu joskus aikojen saatosssa. Sen sijaan ovessa oli edelleen lateksipohjainen kyltti: Ratavartijan asunto. Viimeinen ratavartija taitaa kuitenkin olla jo kirkkomaan mullissa. En nyt kuitenkaan välittänyt mennä oveen koputtelemaan tai ikkunoista sisään kurkistelemaan.

Asemalta painelin ratojen ylitse. Tavoitteenani oli nimittäin päästä Jämsänjokivarteen ja sen luontoreitille. Tämä luontoreitti on Jämsän ja Jämsänkosken ylpeydenaihe. Sitä pitkin pystyy näet kiertämään kaikki merkittävimmät luontokohteet ja muutkin nähtävyydet jokivarren molemmin puolin Jämsänkoskelta Jämsään ja vastaavasti takaisin.

Luontokohteeksi radantakainen maisema oli kuitenkin veretseisauttava näky. Ratavarresta avautui nimittäin satojen metrien aukkohakkuu, josta jokainen puu ja pensas oli parturoitu nurin lähes jokirantaa myöten. Puut olivat muuttuneet kai tehtaan savuiksi ja paperirulliksi. Lohduttoman maiseman lohduttomuutta lisäsi kattonsa menettänyt tiilinen varikkorakennus, jota paikalliset graffititaiteilijat olivat virikkeellisesti elävöitttäneet taiteellaan sekä sivuraiteilta poistetut ratakiskokasat.

(Jämsänkoskelaiseen puunkaatointoon olin kuitenkin törmännyt jo Asemanmäellä, jossa etäältä kuuluvan moottorisahan äänilähde löytyi erään uudehkon omakotitalon pihasta. Siellä nimittäin tien varressa pihatontilla kasvoi kolme komeaa koivua, joita kaatamassa oli jostain syystä peräti kuusi metsuria!)

Huokasin helpotuksesta kun pääsin aukon yli ja liukastelin luontoreitin varrelle ja jokirantaan.