sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Syksyn ja talven värejä Keijo Nevarannan näyttely Taikavakassa



Keijo Nevarannan näyttely ”Syksyn ja talven värit” on esillä Taikavakassa tammikuun loppuun. Näyttelyssä on esillä lähes 30 teosta: pääosin akvarelleja, mutta myös grafiikkaa ja öljyvärimaalauksia. Lisäksi myynnissä on Nevarannan runokirjoja sekä taidekortteja.


  • Muutin Jämsänkoskelle syksyllä 2016. Tupaantuliaisiksi järjestin kotinäyttelyn ”Muutos”, mutta tuolloin kovin moni ei rohjennut tulla juuri paikkakunnalle muuttaneen taiteilijan kotiin näyttelyä katsomaan. Tämä on puolestaan jäähyväisnäyttelyni Jämsässä. Viihdyin Jämsänkoskella, mutta elämäntilanteen muuttuessa tuli lokakuun vaihteessa eteen muutto Kajaaniin, Nevaranta kertoo.
  • Tulin Jämsänkoskelle Etelä-Pohjanmaalta, jossa olin tottunut ihmisten mykkyyteen ja puhumattomuuteen. Keskisuomalainen välittömyys hämmästytti aluksi. Oudotkin ihmiset saattoivat alkaa keskustelemaan vaikkapa linja-autossa, jossa usein kuljin Jämsänkosken ja Jämsän väliä. Samoin ällistytti, kun jotkut lapsetkin saattoivat tervehtiä kadulla. Tähän oli itsellä aluksi hieman opettelemista.
  • Näyttelyä minulta kysyttiin Jämsän Taikavakkaan, kun olin itse jo ehtinyt kuljettaa muuttokuorman Kajaaniin. Ripustimme Taikavakkaan ensin kajaanilaisen taiteilijan Maija Keräsen näyttelyn, joka oli esillä loka-marraskuussa. Kuun vaihteessa purimme Maijan näyttelyn ja nyt on oman näyttelyn vuoro.



Taikavakan näyteikkunaseinämässä on esillä Nevarannan 15 akvarellia, joista 12 on valmistunut tänä vuonna. Juuri ne ovat viime talven, tämän syksyn ja alkutalven tuotantoa, syksyn ja talven värejä luonnosta. Kolme kookkaampaa ja ja abstraktimpaa akvarellia on 2000-luvun alusta.



Näyttelyn toisen osaston muodostaa Taikavakan takaseinälle ripustettu pienimuotoinen retrospektiivinen näyttely. Tällä seinämällä on öljyvärimaalauksia, carborundum-grafiikkaa ja akvarelleja vuosien varrelta 1990-luvulta 2010-luvulle. Nämä työt ovat kaikki valmistuneet ennen Jämsänkoskelle muuttoa.



  • Nämä maalaukset ovat tavallaan poikkileikkaus tuotannostani. Tosin tällä kertaa takautuvassakin näyttelyosastossa akvarellit ovat keskeisessä asemassa. Syksyisiä ja talvisia värejä löytyy näistäkin teoksista vaikka aiheet ja tekniikat vaihtelevat. Mielestäni juuri värit ovat se kantava teema, jonka pohjalta näyttelyn teokset olen valinnut, Nevaranta korostaa.



Tärkeimpänä teoksenaan Jämsänkoskella asumisen ajalta Nevaranta kuitenkin pitää kuudetta runokokoelmaansa ”Aika”, joka on läpileikkaus hänen julkaisemattomasta runotuotannostaan 35 vuoden ajalta vuosilta 1981-2016. Siihen ehti mukaan yksi osasto Jämsänkosken runojakin vuoden 2016 syksyltä ja alkutalvelta. Kirjan saaminen julkaisuvalmiiksi kesti pari vuotta, ennen kuin se lopulta vuosi sitten syksyllä ilmestyi kustantaja Kesuura Oyn kautta ja se on Nevarannan kuudes julkaistu runokokoelma. Myös sitä ja aiempaa, vuonna 2008 ilmestynyttä kokoelmaa ”Rajakivet” on myynnissä Taikavakan näyttelyn yhteydessä.



  • Sekä runoudessani että maalaustaiteessani luonto on lopulta koko ajan kaiken keskiössä. Se antaa myös motiivin taiteen tekemiseen. Jos kirjojeni ja taidenäyttelyjeni välityksellä saan sanottua pienenkin sanasen luonnon puolesta julkisuudessa ja havahduttamaan ihmisiä kerskakulutusta ja nykyistä jatkuvan kasvun ideologiaa vastaan, koen taiteen tekemiseni mielekkäänän ja merkityksellisenä, vaikka toisaalta pyrin välttämään paatoksellista saarnaamista. Jos ihmiset havahtuvat katsomaan, kokemaan ja ajattelemaan itse, koen onnistuneeni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti