Perjantaina 2.2.2018 Suomi oli kiinni. Isänmaamme oli meille harvinaisessa poliittisessa lakossa. Edellistä näin suurta ammattiyhdistysliikkeen mielenilmausta saa etsiä 1990-luvun alusta, Esko Ahon hallituksen ajalta. Tuolloin maa oli pankkikriisin seurauksena joutunut ensimmäiseen suureen lamaan ja joukkotyöttömyyden aikakauteen.
SAK järjesti samana päivänä suurmielenosoituksen Helsingissä Senaatintorilla. Joukkoliikenteen työnseisauksesta huolimatta paikalle kerääntyi noin 8000 aktiivimallin vastustajaa. Enemmänkin olisi torille mahtunut. Paikalle kokoontunut joukko oli kuitenkin vakavamielistä ja ilmeisen tosissaan asiansa takana. Asiana oli eduskunnan hallituspuolueiden äänin hyväksymän ja 1. tammikuuta voimaan tulleen työttömien aktiivimallin vastustaminen. Ainakin ennakkotietojen mukaan vastaavia mielenosoituksia järjestettiin muuallakin Suomessa.
Itse tilaisuuden sisältö oli hieman erikoinen. SAK oli tasapuolisuuden nimissä kutsunut paikalle myös elinkeinoelämän ja hallituspuolueiden edustajat. Hallituksen ministerit loistivat kuitenkin tilaisuudesta poissaolollaan. Ja aivan aiheellisesti joku mielenosoitukseen osallistujista kyseli ja monikin mielessään varmaan ihmetteli, miksi hallituspuolueita yli päätään paikalle oli raahattu aktiivimallia puolustamaan, kun itse mielenosoitus oli suunnattu juuri hallitusta ja sen aktiivimallipäätöstä vastaan.
Lopputuloksena SAKn mielenosoituspuuhassa olikin pari vanhaa työväenlaulua ja kolme hallituksen ja opposition edustajien välistä “debattia”, jotka kuihtuivat tyhjänpäiväiseen sanahelinään, joka sekin haihtui kuulumattomiin yleisön buuausten tai kannustushuutojen sekaan.
Aktiivimallin yhtenä takapiruna kokoomuksessa häärivä Juhana Vartiainen sentään oli uskaltautunut paikalle ja toden totta sai mielenosoittajat raivostumaan. SDP:stä Kokoomukseen loikannut Vartiainen on aiemminkin ajanut Suomeen ns. Tanskan mallia aivan erilaisista lähtökohdista huolimatta. On selvää, että Suomen kaltaisessa suur- ja pitkäaikaistyöttömyyden maassa Tanskan malli ei toimi. Vartiainen oli yksinkertaistanut Tanskan mallin “keppiä ei porkkanaa”-linjaksi, josta vastaväittäjä Li Andersson (vas.) häntä ja hallitusta aiheellisesti kritisoi.
Juhana Vartiaisen mielipiteet ovat minun mieestäni muuttuneet täysin käsittämättömiksi hänen takinkääntönsä jälkeen SDPstä Kokoomuksen oikeaan laitaan. Kansalaisrohkeutta Vartiainen kuitenkin osoitti hyökkäämällä suoraan tilaisuuden järjestäjiä SAKta ja ay-liikettä vastaan. Vartiainen esitti suomalaisen työvoimapolitiikan perimmäiseksi ongelmaksi on, että siitä on vuosikymmeniä sovittu työmarkkinajärjestöjen kesken. Sanalla sanoen hän näytti kaipaavan koko ammattiyhdistysliikkeen lakkauttamista Suomessa.
Vartiaisen mukaan Suomeen on syntynyt passivoiva työttömyysturva, joka on sopinut järjestöille hyvin, ja josta hallitus pyrkii nyt eroon lisäämällä työvoimapalveluita ja kehittämällä pohjoismaiseen tapaan työttömiä aktivoivia toimia. Andersson syytti Vartiaista työttömyyden näkemisestä ay-liikkeen, suomalaisen työehtosopimusjärjestelmän ja työttömyysturvajärjestelmän aiheuttamaksi. Hänen mukaansa hallituksen työvoimapolitiikan ongelma on, että se lisää keppiä ja byrokratiaa, mutta unohtaa palvelujen kehittämisen ja kannustimet.
Erikoinen oli myös Sinisten kansanedustaja Matti Torvisen puheenvuoro. Hän kehotti iäkkäämpiä pitkäaikaistyöttömiä hakeutumaan ryhmätoverinsa, työministeri Jari Lindströmin vuonna 2016 junaileman ns. Lex Lindströmin piiriin. Torvinen tuntui olevan kokonaan tietämätön siitä, että Lex Lindström oli “kertaluontoinen poikkeusmenettely”, joka koskee vain ennen 1.1.2016 60 vuotta täyttäneitä ja astui voimaan viime kesäkuussa. Minun tietämäni mukaan koko Lex Lindström ei siis enää ole voimassa.
Tapahtuman järjestävinä tahoina SAK ja ay-liike joutuvat hieman outoon valoon. Hienoa tietenkin on, että ay-liike ryhdistäytyy puolustamaan työttömiä, jopa pitkäaikaistyöttömiä, joista monet eivät ammattiliittoihin enää kuulu. Esimerkiksi itse putosin työyhteiskunnan kelkasta jo ensimmäisen laman aikaan 1992 “kun firma myytiin alta”. Sen jälkeen olen SAKlta ja ay-liikkeeltä kovin niukasti kuullut puolustuspuheita tai nähnyt tekoja liittoihin kuulumattomien pitkäaikaistyöttömien tukemiseksi.
Mistä siis nyt tämä äkillinen herääminen? Johtuuko se aktiivimallia vastustavasta kansalaisaloitteesta, joka ennätysajassa keräsi 130 000 allekirjoitusta? Vai onko kysee enemmänkin meneillään olevasta liittokierroksesta ja käynnissä olevista työehtosopimusneuvotteluista? Onko taustalla pelkästään hallituksen aktiivimallilla rikkoma kiky? Vai onko vihdoinkin todella niin, että ay-liike vakavasti on lähtenyt yhteisrintamaan työttömien ja ennen kaikkea pitkäaikaistyöttömien kyykyttämisen lopettamiseksi?
Joka tapauksessa joukkomielenosoitus yhdessä päivän mittaisen “suurlakon” kanssa noteerattiin mediassa päivän toiseksi suurimpana tapahtumana. Suurinhan oli tietenkin presidentti Sauli Niinistön vauvauutinen. Mutta ennen vauva syntymää esimerkiksi YLE ehti lähettää televisiossa suoran lähetyksen suurmielenosoituksen tapahtumista Senaatintorilla.
Seurasin lähetystä suorana YLE Areenassa. Banderolleja oli tehty runsaasti ja niitä liehui mahtavana merenä torin laidasta laitaan. Jo niistä näki, että mielenosoituksen pääjoukko oli työssäkäyvää väkeä, joka oli tullut osoittamaan solidaarisuutta työttömille. Itse työttömien ääntä jäin kuitenkin tilaisuudesta kaipaamaan. Eipä tuntunut YLEkään juuri työttömiä löytävän haastattelumikrofonin eteen. Vai oliko kyseessä linjavalinta.
Haastatateltiinko eri liittojen edustajia heidän painoarvonsa takia. Onko heidän sananvaltansa ja solidaarisuutensa painoarvoltaan suurempi kuin aktiivimallin alle musertuvien työttömien hätähuuto. Johtuuko tapahtuman järjestäjistä SAKsta ja ay-liikkeestä sekä näiden tähänastisesta välionpitämättömydestä se että niin moni aktiivimallin puserruksessa oleva työtön jäi mielenosoituspäivänäkin kotiin nukkumaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti