Jämsän teloitusten päätekijät Saaren Jalluineen ja Rummin Jusseineen ovat olleet tiedossa jo sisällissotavuodesta lähtien. Mutta kuinka laajalle ulottuu vastuu kirkon kellutapulin murhista ulottuu, sitä historiankirjoitus ei yksiselitteidesti ole kyennyt eikä kykenekään selvittämään. Tiivistelmä Risto Hakolan essee-sarjan neljännestä osasta.
IV
"Jalmari Saari ja muut ampujat olivat kieltäneet todistajaa kylillä puhumasta, ettei niistä kylillä huhuttaisi, mitä määräystä todistaja oli näihin saakka noudattanutkin ja vakuuttanut niille kymmenille henkilöille, jotka omiaan olivat olleet todistajalta kysymässä, ei mitään tietävänsä, mutta kun asiasta näytti tulevan virallisesti kysymys, ei todistaja tahtonut todisteita salaamalla tekeytyä osalliseksi rikoksiin, joita hän sydämestään oli koko ajan inhonnut.
Hautojen kaivamisesta ja ruumiiden kuljettamisen avustamisesta oli todistaja sittemmin saanut maksun Jämsän pitäjän silloisen suojeluskunnan jäseneltä, pankinjohtaja Bruno Tahvanaiselta, joka oli kirjoittanut todistuksen niin, ettei siinä ollut näkynyt millaisia toimia palkkio koski. Todistaja ei ollut kysynyt, millä oikeudella vankeja surmattiin, vaan otaksui sen tapahtuvan jonkin oikeuden päätöksen perusteella, vaikka todistaja toiselta puolen ei tiennyt mitään oikeutta niihin aikoihin paikkakunnalla toimineen."
Haudankaivaja Mäkisen valaehtoisesta kertomuksesta käy ilmi, että öisistä teloituksista ei saanut puhua, ne tehtiin niin salassa kuin mahdollista, suojeluskunnan esikunnan jäsen maksoi haudankaivajalle, mutta suorituksesta ei näkynyt maksun aihetta, minkään oikeuden, edes löyhän kenttäoikeuden olemassaolosta ei ollut mitään hajua. Mutta mellastivatko Saaren Jallu ja kumppanit miten halusivat, oma-aloitteisesti ja mielivaltaisesti?
Historiotsija Jaakko Paavolaisen mukaan luonnollisimmalta tuntuu lähteä siitä, että teloitustoiminta pohjautui tietyn jämsäläisen 'sisärenkaan' , joka ainakin osaksi oli sama kuin suojeluskunnan esikunta, päätökseen, jonka tarkoituksena oli puhdistaa paikkakunta potentiaalisesta kapina-aineksesta.
Jukka Rislakin mukaan kyseessä oli pitäjän sisäinen laaja ja määrätietoinen yhteiskunnallinen puhdistus, joka toteutui paikallisin päätöksin ja vastuu kuului laajahkolle paikalliselle johtoryhmälle.
Tutkija Marko Tikka päättelee toisin, että puhdistus muuttui nopeasti Rummin Jussin ja Saaren Jallun henkilökohtaisten vihamiesten järjettömäksi tappamiseksi ja teurastukseksi, joka toteutettiin pääosin tekaistuin tai täysin järjettömin perustein. Kuitenkin Risto Hakolan mukaan ajatus siitä, että Saarern Jallun joukkio olisi mellastanut Jämsän esivallan, siis tuolloin suojeluskunnan esikunnan, tietämättä on mahdoton.
Jämsänkoskelainen opettajatar Aurora Vuolle-Apiala kävi maalis-huhtikuun vaihteessa tivaamassa Jalamari Saarelta kävi maalis-huhtikuun vaihteessa tivaamassa Jalmari Saarelta, oliko teloitushuhuissa perää ja varoitti myös tappamasta enää ketään. Kirkkoherra Johan Hovilaiselta opettajatar kävi kysymässä tietääkö tämä, että seurakunnan kellotapulia ja hautausmaata käytettiin teloituspaikkana. Hovilainen sanoi asiasta ikäväkseen kuulleensa, mutta olevansa sen suhteen silloisissa oloissa voimaton ja pyytänyt opettajatartakin olemaan asiaan sekaantumatta.
Ampumisen jälkeisinä aamuina oli todistaja (haudankaivaja Mäkinen) käynyt kertomassa kirkkoherralle montako kunakin yönä oli ammuttu ja kirkkoherra oli kirjoittanut ammuttujen määrän muistiin. ettei hän voinut tehdä asialle muuta kuin että hän jälkeenpäin kaikessa hiljaisuudessa kävi siunaamassa nuo 70 ruumista.
Ammuttavat olivat yleensä teloituspaikalle tuotaessa rukoilleet Jumalaa ja teloittajilta armoa, mutta armoa ei kenellekään annettu. Erittäin järkyttävän vaikutuksen todistaja, haudankaivaja Mäkiseen oli tehnyt Linda Hartenin surmaaminen. Tämä oli polvillaan rukoillut, että säästäisivät hänen henkensä edes viiden pienen lapsen vuoksi, mutta armoa ei hänellekään annettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti