Vaikka Jämsässä sisällissodan veritekojen aikaan ei varsinaista punakaartia toiminutkaan, teloitusten taustalta löytyy samoja syitä kuin yleisemmin Suomessa kansan repeytyessä kahtia jo 1917 alkaneiden tapahtumien seurauksena. Jämsäläinen yhdyskunta oli voimakkaasti kahtia jakautunut jo ennen sotaa ja ilmapiiri oli kireä vuoden 1917 kuohunnassa. Risto Hakolan esseesarjan toinen osa tiivistelmänä:
II
"Lakkolaisten enemmistön muodostivatkin, ei suinkaan maanviljelyksessä työskentelevät, vaan käsityöläisten ja heidän oppipoikiensa kanssa nopeasti paikalle kasvanut huligaanijoukko, jota voimakkaasti tuki läheisen Jämsänkosken tehtaan huonoin irtoaines."
Edellä kuvattu on katkelma jämsäläisen tilallisen ja suojeluskuntalaisen Harry Palmrothin muistelmista.
Jämsä 1917 oli kuin Etelä-Suomi pienoiskoossa, sekoitus suurtilallisten, Jämsän "komiittien" ja torppareiden sekä vielä vähempi väkisten agraariyhdyskuntaa ja nousevaa teollisuutta. Jämsänkosken tehtailla työskenteli satamäärin työläisiä, jotka perheineen asuivat pienissä mökeissä viheliäisten kujaisten kujien varrella.
Kuohunta kulki käsi kädessä valtakunnallisen kehityksen kanssa. Jo keväällä ja alkukesästä 1917 ilmapiiri kiristyi. Kevään maatalouslakoissa työläiset vaativat kahdeksan tunnin työpäivää. Paikallisia tunteita nostatti Ylä-Apialan tilan Perälän torpan häätö, jota vaadittiin peruutettavaksi. Häädön suorittanut isäntä Armas Raitio. paikallisen suojeluskunnan esikuntaan kuulunut tilallinen, ilmoitti työväen lähetystölle, että on valmis heittämään henkensä mieluummin kuin korjauttamaan alas revityttämänsä torpan ikkunat, ovet ja savupiipun.
Marraskuun suurlakon kuohunnassa noin 70 jämsänkoskelaista puinakaartilaista marssi Jämsään lopettamaan väkipakolla Kansallistalolla pidetyt käräjät, joissa käsiteltiin torpparihäätöjä. Mukaan liittyi joukko jämsäläisiä, kaartilaiset marssivat oikeustalolle ja käräjät päättyivät: kirjan kannet pantiin kiinni joukkovoiman edessä.
Jämsä sisällissodan kynnyksellä koettiin varmasti sisällissodan kynnyksellä uhaksi porvaristolle, se oli hyvin punainen, noin 70 prosenttia väestöstä oli äänestänyt eduskuntavaaleissa sosialidemokraatteja. Työväestön tunteita kiihdyttivat elintarvikepula ja nälkä. Jämsäläiset porvarit saattoivat kokea ainakin kuvitteellisena uhkana myös Jämsänkosken tehtaan sadat tehdastyöläiset, jotka saattaisivat tarttua aseisiin.
On myös syytä muistaa, että sisällissodan alkaessa "Jämsän vallankumouskomitean" nimissä keskustan puhelinpylväisiin oli naulattu julistus, jonka mukaan aseet piti luovuttaa Jämsän työväentalolle 24 tunnin kuluessa ja niitä joilta aseita tämän jälkeen löytyy kohdeltaisiin kuin vihollista ase kädessä. Mutta tuohon julistukseen punaisten "vallankumouskomitean" toiminta Jämsässä sitten päättyikin. Jämsäsn suojeluskuntaaiset saivat apua Hämeenlinnan ja Vanajan suojeluskunnilta. Osa paikkakunnan punakaartilaisista siirtyi vähin äänin muilla paikkakunnilla toimiviin punakaarteihin tai rintamalle.
Muutamien kriitttisten päivien jälkeen Jämsä oli sisällissodan syttyessä vahvasti valkoinen. Valkoisten Jyväskylän esikunta antoi määräyksen Jämsän ja Jämsänkosken puhdistuksesta, jossa "pahimmat punakaartien johtomiehet piti vangita ja luovuttaa Jyväskylän piiriesikunnan huostaan".
Vangitsemisia suoritettiin 7.helmikuuta alken, vaikka esimerkiksi Jämsänkosken tehtaan isännöitsijä Jako Solin ei niitä omalta tontiltaan hyväksynyt. Kaikkiaan kahdeksan punaisten "tekijämiestä" kuten Jämsän työväenyhdistyksen sihteeri August Laine ja kunnan elintarvikelautakunnan johtaja Herman Saarela vietiin rekikyydillä Jyväskylään.
Itse surmaamiset alkoivat Jämsässä reilun viikon kuluttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti