sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Vaelluskirjaa -Pieni lintuvaellus 8.4.2018

Aamutupakilla kuistilla stirrasin samalla taivaalle. Muuttava yksinäinen joutsen lensi talon yli koilliseen. Harmaalokkien ääntä kuului joelta tai sen takaa. Punarinta lauloi naapurin pihakuusessa. Punatulkku tuli pihaan ruokailuun. Käpytikka päryytteli puhelinpylvästä. mustarastas pulisi naapurin puolella. Viherpeipot ja sinitiaiset lauloivat innokkaasti kevättä.
 
Kun olin saanut yhden kirjoituksen valmiiksi, otin olkalaukkuni ja lähdin. Olkalaukussa kiikarit ja muistikirja, johon en yleensä kirjoita mitään. Kuljin siltaa pitkin radan yli. Kävelytien asvaltti oli sulanut ja kuiva. Sillalta bongasin jostain lääkepurkista irronneen lääkemääräyksen. 1 tabletti aamuisin keskittymisen ja tarkkaavuuden hoitoon. Keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriö. Kun lapussa luki naishenkilön nimi, pistin sen olkalaukkuuni, etteivät muut uteliaat saa sitä käsiinsä.
 
Käännyin sillan jälkeen UPMn portille ja siitä eteenpäin rantatietä Kellokalliota kohti. Rataa ylittäessä vastaan tuli nainen, hihnassa koira ja kaulassa kiikarit. Kysyin näkyikö mitään: pari sorsaa ja luultavasti 2 sotkaa. Kaatopaikan suunnasta kuului harmaalokkien ääntä. Mainiotsin siitä. “Ai, ne ovat harmaalokkeja, minä opettelen vasta.” “Kevät onkin parasta aikaa harrastuksen aloittamiseen, kun muuttolintuja tulee yksittäin, ne on helpompi oppia tuntemaan kuin vaikka kesällä, jolloin joka paikka on täynnä linnunääntä.”
 
Jatkoin matkaa. Vastaan tuli sauvakävelevä pariskunta. Vieläkään en ole oppinut jämsänkoskelaisten tavoille. Sanoin: hei. Mutta huomasin että jos henkilö pitää katseensa tiukasti kävelysauvoissa, kannattaa pitää oma suukin kiinni. Pysähdyin venerantaan, laiturille istumaan. Oli lämmin aurinkoinen aamupäivä. Heinäsorsapari uiskenteli joessa ja kohta paikalle lensi toinenkin pari, etäällä näytti uivan telkkä. Ajattelin että nyt olisi mukava vaikka onkia ja huomasin kuvittelevani itseni istumaan siinä ongella. Mutta mistä madot?
 
Jatkoin Kellokallion nuotiopaikalle. Kaksi autoa oli parkkeerattu siihen, mutta niiden omistajia ei näkynyt. Jämsänkoskelaiset käyvät täällä usein autolla ävelemässä, niin absurdilta kuin se kuulostaakin. Vain toissapäivänä lumen peitossa ollut laakea påitkulainen rantakivi oli sulanut ja veden pohjaan heijastuivat terävinä puiden ja kiven varjot. 
 
Jatkoin matkaani Tuuralammille. Rannasta yhytin kaksi miestä kalastamassa, toteuttamassa sitä, mitä itse laiturilla vain kuvittelin. Tulin Tuuralammille ja pitkospuita nuotiopaikalle ja “lintutornille”. Tuttu pyrstötiaispari kierteli rantapuissa. Mietin joko ne kohta rakentavat pesää. Lintukirjan mukaan pesänrakennustyömaa voisi käynnistyä näillä näppäimistöillä, mutta kun ne rakentavat hein’ästä pesän, hyvät pesäheinät taitavat olla vielä hangen alla. Muuten kuuseen pyrstötiainen kiinnittää pallomaisen pesänsä lintukirjan mukaan hämähäkin seittilangalla!
 
Tuuralammin sulassa ui 2 paria heinäsorsia ja 2 joutsenta etäällä. Lintuharrastusta aloittelevan naisen mainitsemat sotkat osoittautuivat telkkäpariksi, joka vastavaloon kiikaroituna 50 vuotta täyttäneellä kiikarillani näytti lähinnä mustalinnuilta. No telkkiä ne kaiketi kuitenkin olivat. Kolme harmaalokkia kailotti jään reunassa ja välillä yksi niistä lensi moikkaamaan minua kaartaen sitten takaisin.
 
Istuin penkillä puolisen tuntia. Ensin yksi, sitten toinen västäräkki lensi jokiuomaa pitkin pohjoisen suuntaan. Kuulin kiurun lentoäänen. Isomman harmaalokkiparven kaklatus kuului kaatopaikan suunnasta. Mustarastas lauloi vastarannalla.
Pitkospuita paikalle tuli pariskunta joutsenia katsomaan. 
 
Juttelimme pitkään kaikenlaista luontoon liittyvää. Heillä oli kuulema Korpilahdella rantamajassa yksityinen karaoketerassi. “No se kuuluu varmaan hyvin naapuriinkin asti?” “Liiankin hyvin. Naapuri on nyt vaihtunut, eikä me oikein tiedetä, mitä uusi naapuri tykkää kahden hengen karaokesta. Edellinen kävi itsekin laulamassa. Mutta nämä ovat lestadiolaisia ja pesueessa on 12 lasta.” “Ai heillä on sellainen harrastus!” "No niin on!"

Kaksi kajakkia tuli rautatiesillan alta auringonkilossa kohti. Kun mies yysi kajakeilta kuvauslupaa, nämäkin pysähtyivät juttelemaan. En vieläkään ymmärrä tätä keskisuomalaista tapaa, että ihmiset saattavat puhua aivan tuntemattomille. Kajakit jatkoivat matkaa. Jossain vaiheessa kolme joutsenta lensi niin matalalta yli, että niistä olisi saanut kuvan, mutta puhelimesta oli akku tyhjänä.
 
Ryhdyin tekemään lähtöä, niin pariskuntakin. Pitkospuita vastaan käveli isä ja poika, isällä termospullo kädessä. “Vuoronvaihto”, pariskunta sanoi tulijoille. Minä kiipesin kävelytietä mäen ylös ja oikaisin ratojen yli maantielle ja kylmän huoltoaseman kulmalta kiertotietä kotiin.
 
Kotona avasin ikkunan niin että linnunlaulut kuuluivat kirjoitustyömaalle. Välillä katselin lintuja ruokailupuuhissa. Tiaisia ja pikkuvarpusia enimmäkseen. Mutta peippokin ilmestyi ruokinnalle nokkimaan jyviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti