torstai 15. maaliskuuta 2012

Kynttilämielenosoitus Fukushiman uhrien muistolle

Tänään 15.3.2012 järjestettiin Helsingin Senaatintorilla useiden kansalaisjärjestöjen toimesta kynttilämielenosoitus Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden vuosipäivän tiimoilta. Tosin itse ydinvoimaonnettomuus sattui jo 11.3.2011, mutta ensimmäinen Kynttilämielenosoitus sen johdosta saatiin järjestettyä vuosi sitten.

Sytytin itse kynttilän kotonani Fukushiman uhrien muistoksi vähän myöhässä kello 18.30, suljin netin ja mietin noin puolen tunnin ajan kaikenlaista, enimmäkseen Fukushimaa. Ihmisillä nykymaailmassa ja netissä on niin kiire, että on henkisesti hyvä olla silloin tällöin puoli tuntia hiljaa niitä näitä miettien vain kynttilän hidasta palamista tuijottaen, huomasin.

Huomasin että suurin ihmiskuntaa koskaan kohdannut onnettomuus ei ole mikään Japanin tai Thaimaan tai Etelä- ja Väli-Amerikan rantoja autioksi pyyhkäissyt tsunami, ei mikään tulivuorenpurkaus tai muu luonnonkatastrofi. Yksittäisenä ilmiönä suurin onnettomuus ei ole edes Hiroshima tai Tsernobyl vaan Fukushima. Ja laajemmin: Ydinvoiman käyttöönotto ihmiskunnan jatkuvan taloudellisen kasvun tarpeisiin.

Japanilaiset tulevat kärsimään Fukushiman seurauksista tulevan 100 000 vuoden ajan. Fukushiman onnettomuudessa tuhoutuneet ja sulaneet reaktorit eivät tänä päivänä vuosi onnettomuuden jälkeen ole ihmisen hallinnassa. Uskon että ainoa keino saada ketjureaktio jollakin tavalla "suojatuksi" on Fukushiman betonoiminen ikuisiksi ajoiksi jonkinlaisen ydinarkkuun. Tsernobylissa sellainen jo rakennettiin kerran kymmenkunta vuotta onnettomuuden jälkeen. Nyt rakennetaan Venäjälle uutta arkkua arkun päälle.

Harry Martinson julkaisi vuonna 1956 - vuotta ennen syntymääni - runoelman Aniara, katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa. Se kertoo ihmiskunnan pakoyrityksestä ydinsodan tuhoamasta maasta avaruuskapselilla avaruuteen, jossa pakopaikka Marsin sijaan kapseli eroutuu miehistön hallinnasta ja suuntaa kohti Lyyraa. Se on ihmiskunnan tuhon odysseia ja ennustus.

Tätä aikaa elämme juuri nyt. Ihmiskuntaa suurin tähän asti kohdannut onnettomuus ei ole edes Fukushima vaan ydinenergian käyttöönotto sota- ja energiateollisuuden tarpeisiin - ja jo mainitsemani jatkuvan kasvun ideologia.

Vuonna 1999 maapallolla toimi 428 ydinvoimalaa. Ensimmäistäkään loppusijoituspaikkaa ydinjätteelle, joka tulee vaarattomaksi noin 100 000 - 200 000 vuoden kuluessa ei ole vielä kuitenkaan missään maailmassa päätetty. suuri ongelma on myös se että valtaosa ydinvoimaloista sijaitsee merten rannikoilla ja muille ilmastonmuutoksen jyrkentämille sääilmiöille alttiissa paikoissa, jatkuva ydinvoimaonjnettomuuksien uhka ei vähene vaan kasvaa tulevaisuudessa.

Koska pessimistinä uskon, että ihmiskunta kasvuideologiassaan moraalisen hyvän pyrkimyksen ja eettisen ajattelun ollessa kivikauden tasolla, on pääosin vetämässä jo viimeisiä henkäyksiään ja ehkä lajina kuolemassa sukupuuttoon seuraavan sadan tai viimeistään tuhannen vuoden kuluessa, kysyn mitä nyt toiminnassa oleville noin 400 - 500 ydinvoimalalle sen jälkeen tapahtuu.

Ehdimmekö loppusijoittaa ne ennen ihmiskunnan tuhoa vai jäävätkö ne säteilemään luontoon seuraavan 100 000 vuoden ajan?

Katson uudelleen kynttilään. Puhallan sen kokeeksi sammuksiin ja totean Kurt Vonnegutin Teurastamo n:o 5:n sanoin. Pyy-tii-huiit.

Keijo Nevaranta 15.3.2012

(Suonette anteeksi runoilijan vapaudella kirjoitetut monet mahdolliset asiavirheet)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti