Kotimaan luonnonkasvit
Mikko Piirainen, Pirkko Piirainen, Hannele Vainio
WSOY 1999
Tätäkään kirjaa ei ole hyllyssäni. Lainasin sen Kauhajoen kaupunginkirjastosta, koska lainauskieltoni Seinäjoella jatkuu ja sitä paitsi koko Seinäjoen kirjasto on suljettu syyskuuhun asti uuteen kirjastotaloon muuton vuoksi.
Olin jo kehumassa kirjaa maasta lähes taivaisiin, kunnes tökkäsi. Etsin kirjan sisällysluettelosta nokkosvierasta mutta en löytänyt. Pienen salapoliisityön tuloksena sain selville että kyseinen kasvi onkin kirjassa virallisella nimellään humalanvieras. Mutta kun kirjassa esitetään myös kasvien kansanomaiset nimet - humalanvieraan tapauksessa kieräruoho, kierähumala, koiranhumala, villi heinä, humalaheinä ja humalavieras - niin miksi ei esitetä kasvin toista puolivirallista nimeä nokkosvieras, jonka kuitenkin wikipedia tunnistaa.
Uudelleen petyin koska kirjan nimi antaa ymmärtää, että kirja esittelee kaikki kotimaiset luonnonkasvit. Etsin nuoruuden kotiseutuni Kristiinankaupungin liepeillä Pyhävuorella kasvavaa Siperiankärhöä enkä sisällysluettelosta löytänyt siitä viitettäkään. Lopulta älysin kuitenkin katsoa kirjan esipuhetta, jossa selvästi todetaan, että Suomessa esiintyy alkuperäisinä tai vakiintuneina tulokaslajeina noin 1300 putkilokasvilajia, joista kirjassa esitellään noin 500 yleisintä lajia. Siperian karkulaisen ainoa tunnettu esiintymispaikka Euroopassa ja Altain länsipuolella oli vielä 70-luvulla Lapväärtin Pyhävuori, joten se ei kuulu yleisimpiin.
Mutta sitten parempaan. Kotimaan luonnonkasvit on kaunis ja harvinaisen oivaltavalla konseptilla toteutettu kirja. Yhteen sivuun mahtuu kunkin kasfvin lajinkuvaus, sen olinseudut (levinnerisyys), mahdollinen tulokkuus ja kuvailevia sanoja kasvin "käyttäytymisestä" sekä Maija Niemisen (ja WSOYn arkiston) vanhahtavan kaunis piirroskuvitus.
Teoksen lopussa oleva Hannele Vainion hyötykasviosaston noin 92 kasvin (saatoin laskea väärin) on kuin Toivo Rautavaaran tuotanto pienoiskoossa, siinä esitetään kasvien hyötykäyttö ja huomaan sitä lukiessani etten minä ainakaan kesäisin nälkään tai tautiin kuole.
Sokerina pohjalla itselleni olivat kuitenkin kasvien kansanomaiset nimet: "sananjalka=akkain persepyhkin; purtojuuri=nappikukka, nuijakielo ja piiskunen; seittitakiainen=ämmänkenkä, ämmänkämmen ja akantupakki; oravanmarja= hiirenkorva, kissankorva, koirankorva, lampaankieli, lehmänkieli, vasikankieli, varsankavionkukkainen, spkerimarja, sokurmarjakukkanen ja myrkkymarja..."
Kansantajuisuus on teoksen suuri ansio. Itse aioin aloittaa kasviharrastuksen jo vuosia sitten, mutta tämä kirja oli virike, joka sai minut kiinnostumjaan syvästi kasvistosta ympärilläni. Ei tieteellisiä määritteltykaavoja, ei mitään ylimääräistä, vain se mikä kirjassa esitellylle noin 500 kasville on olennaista.
Mikko Piirainen, Pirkko Piirainen, Hannele Vainio
WSOY 1999
Tätäkään kirjaa ei ole hyllyssäni. Lainasin sen Kauhajoen kaupunginkirjastosta, koska lainauskieltoni Seinäjoella jatkuu ja sitä paitsi koko Seinäjoen kirjasto on suljettu syyskuuhun asti uuteen kirjastotaloon muuton vuoksi.
Olin jo kehumassa kirjaa maasta lähes taivaisiin, kunnes tökkäsi. Etsin kirjan sisällysluettelosta nokkosvierasta mutta en löytänyt. Pienen salapoliisityön tuloksena sain selville että kyseinen kasvi onkin kirjassa virallisella nimellään humalanvieras. Mutta kun kirjassa esitetään myös kasvien kansanomaiset nimet - humalanvieraan tapauksessa kieräruoho, kierähumala, koiranhumala, villi heinä, humalaheinä ja humalavieras - niin miksi ei esitetä kasvin toista puolivirallista nimeä nokkosvieras, jonka kuitenkin wikipedia tunnistaa.
Uudelleen petyin koska kirjan nimi antaa ymmärtää, että kirja esittelee kaikki kotimaiset luonnonkasvit. Etsin nuoruuden kotiseutuni Kristiinankaupungin liepeillä Pyhävuorella kasvavaa Siperiankärhöä enkä sisällysluettelosta löytänyt siitä viitettäkään. Lopulta älysin kuitenkin katsoa kirjan esipuhetta, jossa selvästi todetaan, että Suomessa esiintyy alkuperäisinä tai vakiintuneina tulokaslajeina noin 1300 putkilokasvilajia, joista kirjassa esitellään noin 500 yleisintä lajia. Siperian karkulaisen ainoa tunnettu esiintymispaikka Euroopassa ja Altain länsipuolella oli vielä 70-luvulla Lapväärtin Pyhävuori, joten se ei kuulu yleisimpiin.
Mutta sitten parempaan. Kotimaan luonnonkasvit on kaunis ja harvinaisen oivaltavalla konseptilla toteutettu kirja. Yhteen sivuun mahtuu kunkin kasfvin lajinkuvaus, sen olinseudut (levinnerisyys), mahdollinen tulokkuus ja kuvailevia sanoja kasvin "käyttäytymisestä" sekä Maija Niemisen (ja WSOYn arkiston) vanhahtavan kaunis piirroskuvitus.
Teoksen lopussa oleva Hannele Vainion hyötykasviosaston noin 92 kasvin (saatoin laskea väärin) on kuin Toivo Rautavaaran tuotanto pienoiskoossa, siinä esitetään kasvien hyötykäyttö ja huomaan sitä lukiessani etten minä ainakaan kesäisin nälkään tai tautiin kuole.
Sokerina pohjalla itselleni olivat kuitenkin kasvien kansanomaiset nimet: "sananjalka=akkain persepyhkin; purtojuuri=nappikukka, nuijakielo ja piiskunen; seittitakiainen=ämmänkenkä, ämmänkämmen ja akantupakki; oravanmarja= hiirenkorva, kissankorva, koirankorva, lampaankieli, lehmänkieli, vasikankieli, varsankavionkukkainen, spkerimarja, sokurmarjakukkanen ja myrkkymarja..."
Kansantajuisuus on teoksen suuri ansio. Itse aioin aloittaa kasviharrastuksen jo vuosia sitten, mutta tämä kirja oli virike, joka sai minut kiinnostumjaan syvästi kasvistosta ympärilläni. Ei tieteellisiä määritteltykaavoja, ei mitään ylimääräistä, vain se mikä kirjassa esitellylle noin 500 kasville on olennaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti