lauantai 4. toukokuuta 2013

Vanha palaa

I
Vanhan hengestä I

Nuoruudessani maaseudulla asuvana matkat kerran vuodessa Helsinkiin olivat matkoja toiseen maailmaan, pyhiinvaellusmatkoja ja tämän kirkon alttarilla oli ikoni, Vanhan kuppila. Mihinkään muualle emme osanneetkaan, koska se oli ainoa ravintola joka sijaitsi rautatieaseman ja linja-autoaseman välissä (nykyään niitä on kai enemmänkin).

Liftasin 1978 Kristiinankaupungista Helsinkiin vuotuisen toivioretken ajatuksella. Yömaja oli sovittu, mutta kaverilla ei ollut puhelinta ja erään Forssassa sattuneen selkkauksen jälkeen olin Helsingissä lähes keskellä yötä. En ollut käynyt kuin 5-vuotiaana Linnanmäellä. Kuljin varovasti Rautatieasemalta linja-autoasemalle ja takaisin.
...
Sattumalta eksyin Vanhalle aluksi alakerran keittiön kautta tosin sisään pyrkien. Ostin oluen ja menin noin 10 hipin pöytään josta arvelin löytäväni yömajan . He olivat kuitenkin kaikki menossa äitinsä, tyttöystävänsä tai itsensä kanssa kotiin nukkumaan.

Menin vessaan ja mietin että nyt tais käydä kylmät, oli talvi -25 celsiusta. Vessasta tullessa muuan nainen kuitenkin moikkas ja kertoi kuulleensa äskeisen keskustelun. "Mä en o menos kotiin mutta voi soittaa kaverille ja kysyä."

OK. Pääsin johki huitsiin, siellä naisella oli tyttöystävä ja he menivät makuuhuoneeseen. Mä menin keittiön pöydän alle nukkuun. Aamulla kun heräsin keittiön pöydällä oli lappa: "Olemme joutuneet lähtemään työmatkalle Tukholmaan. Syö jaakaapista mitä löydät. Please, älä varasta stereoita."
 II
Vanhan hengestä II

Oli noin 1980-luvun alussa. Liftasimme silloisen naisystäväni kanssa Helsinkiin. Emme osanneet Rautatieasemalta mihinkään muualle kuin Vanhalle. Meiltä uupui yömaja, vaikka mukana olikin varmuuden vuoksi teltta.

Menimme siis Vanhalle, mutta eme ehtineet sisällekään koska porraspäässä oli innokas luonnonsuojelija myymässä Luonto-liiton Norppa-arpoja. Hän väitti nähneensä minut Koijärvellä, mikä saattaa pitää paikkansa koska jouduin Uuden Suomen etusivullekin samasta tapahtumasta.
...
Ilmoitimme että olemme ilman yömajaa ja menossa Vanhalle etsimään sitä. Luonnonsuojelija kertoi että hänellä on porttikielto Vanhalle mutta myös yömaja. Hän asuu Harri Holkerin omistamassa asunnossa, jossa on 8 huonetta + keittiö Etelärannas. Menimme sinne.

Matkan varrella kävi ilmi, että Holkeri oli ostanut sen talon edellisellä viikolla ja hän ja skitsofreeninen vuokraemäntä olivat jääneet sinne valloittamaan taloa. Yöstä en kerro muuta kuin että se oli mielenkiintoinen, vuokraemäntä kulki alasti pitkin käytäviä ja lauloi oopperaa kylpyammeessa.

Aaamulla minun piti ostaa 10 Luonto-Liiton arpaa yöpymiskorvauksena ja myöhemmin voitin Norppa-hihamerkin, joka lähetettiin minulle Kristiinankaupunkiin kotiin.
III
Vanhan hengestä III

Kesäloman alussa tulin reppuni kans Helsinkiin. Jätin reppuni säilytyslokeroon ja olin lievästi alkoholin vaikutuksen alainen. Minut kaappasi yksi seurue matkaansa ja vei Hietaniemen uimarannalle. Naiset riisuituivat yläosattomiin ja kirmaivat veteen. Minä peräs. Rannalle saapuessani huomasin, että minut oli ryöstetty näiden naisten toimesta. Ei ainoastaan lompakko vaan housutkin oli viety.

Kun minä menin kysymään rannalta kuka minut ryösti, minut heitettiin veteen, jonka seurauksena kaulassani ollut firman kamera hajosi. Menin märissä kalsareissa poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta. He eivät vastaanottaneet sitä. Menin asemalle ja vaihdoin vaatteet päälle.
...
Nuoriso neuvoi minulle teltanpaikan keskeltä kaivopuistoa. Seuraavana aamuna heräsin teltastani ilmaiskonserttiin 2000 ihmistä ympärillä. Pakkailin hieman häveten telttani ja lähdin Vanhalle. Siellä tutustuin johonku naiseen, hän asu parinkymmenen kilometrin päässä kivinavetan kellarissa. Sinne menimme. Asunto oli sisustettu hämähäkinseiteillä.

Kolme vuorokautta myöhemmin sain naiselta matkarahat takas kotiin. Hän ei uskonut näkevänsä niitä enää koskaan mutta osti bussilipun ja lähetin ne seuraavana päivänä Kristiinasta takas.

Miten tää liittyy Vanhaan. Mistä muusta baarista mä oisin löytäny henkilön joka ostaa tuntemattomalle bussilipun johki hiton Kristiinaan?
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti