Avaruusolentojen kulttuurihistoria osa II

4. Elämää kuhiseva maailmankaikkeus

"Se että maailmankaikkeus on ainoa tai paras mahdollinen, ei vielä tarkoita, että meillä pitäisi olla mukavaa." (Jyrki Siukonen: Muissa maailmoissa - maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoriaa)

Tässä yhteydessä jätän joulun ajasta huolimatta väliin evankeliumit Jyrki Siukosen "Muissa maailmoissa - maapallon ulkopuolistojen olentojen kulttuurihistoriaa" -kirjan esittelyssä. Tosin myös Paavalilla oli sanansa sanottavana avaruusolentojen kulttuurihistoriaan: Ciceron tavoin hän totesi, että avaruudessa eletään korkeammassa olomuodossa, henkiruumiissa. Sen sijaan itse joulun päähenkilö saa jäädä kokonaan käsittelyn ulkopuolelle, koska hän oli ja on - kuten olen jo todennut - vain puolittain maapallon ulkopuolinen olento.

Ja vaikka Dante matkusti läpi sekä taivaan että helvetin piirien ja hänellä näin oli ensi käden tietoa myös avaruusolennoista ja henkimaailmoista, menee Danten teksti liiaksi runouden puolelle, jotta sitä voisi pitää luotettavana tieteellisenä selontekona. Muuten sekä Danten runoutta että koko keskiajan avaruusfilosofiaa typistää kristillisen filosofian virallinen linja.

Kirkon kivijalat rakentuivat Aristoteleen yksimaailmaisuuden ja Raamatun luomiskertomuksen varaan. Kahden näin vahvan auktoriteetin kiistäminen oli paitsi hankalaa myös uskaliasta, eikä mahdollisesti tulenarka aihe houkutellut puolustamaan vaihtoehtoisia teorioita roviolla. Suppeampaa keskustelua saatettiin toki käydä siltä pohjalta, että vaikka maailmoja oli vain yksi, niin saattoihan olla, että maailmassa eli muitakin älyllisiä olentoja kuin ihmisiä.

Näin esimerkiksi Aleksandriassa ensimmäisellä vuosisadalla vaikuttanut filosofi Filon päätyi siihen, että maailmankaikkeus kuhisee elämää, mutta osa elämästä on niin hienojakoisessa muodossa, että emme sitä havaitse:

"On välttämätöntä että maailmankaikkeus on täynnä elämää (...) Maassa ovat maaeläimet, meressä ja joissa ne, jotka asuvat vedessä, tulessa tulesta syntyneet, joita sanotaan olevan erityisesti Makedoniassa, ja taivaassa tähdet (...) ja niin myös ilman elementin on oltava täynnä eläviä olentoja, olkoonkin että ne ovat meille näkymättömiä, sillä edes ilma itse ei ole aisteillamme nähtävissä."

Filon saattoi kirjoittaa vielä ilman kirkon kivijalan painolastia, mutta pimeänä keskiaikan tähdetkin lakkasivat tuikkimasta. Vasta kun Aristoteleen asema keskiajan lopulla alkoi horjua, alkoi maailmankaikkeus uudelleen laajentua.

5. Kaikessa on kaikkea

Keskiajan lopun tärkein muiden maailmojen pohtija oli saksalainen teologi Nicolaus Cusanus (1401-1464). 1440-sivuisessa tiiliskivessä, kirjassa "Oppineesta tietämättömyydestä" hän selittää kaiken ja näin tietenkin myös maailmankaikkeuden rakenteen.

Cusanuksen mukaan kaikki sisältyy kaikkeen ja kaikessa on kaikkea. Koska Jumala on kaikkialla ja kaikessa, on maailmankaikkeus ykseys moninaisuudessa. Cusanuksen maailmankaikkeus ei ole silti ääretön, kuten kreikkalaiset atomistit esittivät, vaan rakentuu ainoastaan niistä mahdollisuuksista, joissa on aktuaalisuutta.

Vaikka Cusanuksella kaikki sisältyy kaikkeen, hän ei ollut sisäkkäisten maailmojen kannalla kuten ranskalainen matemaatikko Nicole Oresme (n.1313-1382). Oresmehan arveli jopa, että Maa, Kuu ja tähdet ovat onttoja palloja, joiden sisäpuolelta löytyisi toinen taivaskehä ja sen sisältä taas toinen maailma.

Cusanuksen mukaan kosmos muodostuu selkeästi erillisistä maailmoista. Taivaankappaleista maa oli kaiken keskipisteenä, jumalallisen draaman päänäyttämönä, kuten Raamattu kertoo. Hän piti selvänä, että muillakin planeetoilla ja tähdillä voi aktualisoitua eläviä olentoja, mutta on kokonaan toinen asia millä henkisellä tasolla nämä näytelmän sivuhenkilöt ovat.

Koska Cusanukselle Jumala on sekä tähtimaailman keskipiste että sen kehä, on loogista, että myös eri alueiden asukkaiden luonteet ovat hänestä lähtöisin - ellei sitten oleteta, että monet tähdet ja taivaalliset paikat ovat tyhjiä ja ainoastaan Maa, peräti yhtenä vähäisimmistä, on asutettu.

Maan keskeisyyden kannalta hieman ristiriitaisesti Cusanus kirjoittaa: "Otaksumme että Auringon alueella asukkaat ovat aurinkoisempia, kirkkaampia, valaistuneempia, älykkäämpiä ja jopa hengellisempiä kuin Kuun asukkaat, jotka ovat enemmän lunaatikkoja, tai Maan asukkaat, jotka ovat materiaalisempia ja painavampia."

Lopulta Cusanus ei kuitenkaan päädy pohdinnoissaan oikein mihinkään. Vaikka avaruuden ja avaruusolentojen tutkimista harrastettiin varmasti läpi keskiajan, olivat kristillinen filosofia ja Aristoteleen dogmit painolastina, joka himmensi koko tähtikartan. Summatessaan ajatteluaan Cusanus tulee sulkeneeksi koko keskiajan kehän yhteen päätelmään:

"Koska koko alue on meille tuntematon, pysyvät sen asukkaatkin meille tuntemattomina."