tiistai 22. joulukuuta 2009

Avaruusolentojen kulttuurihistoria osa III

6. Uuden ajan aamunkoitto


"Henget voivat kuljettaa ihmisiä kuunpimennyksen aikaan varjoa pitkin Kuuhun. Matka kestää vain neljä tuntia, mutta on vaativa eikä sovellu kaikille. Uneliaita, lihavia ja pehmeitä ihmisiä ei kelpuuteta, vaan henget suosivat notkeita ja sitkeitä tyyppejä ja pitävät erityisesti kuivista vanhoista naisista. Saksalaiset miehet ovat tyystin kelpaamattomia, kun taas espanjalaisten jänteviä vartaloita vastaan hengillä ei ole mitään." (Kuumatkailua Johannes Keplerin mukaan Jyrki Siukosen kirjassa "Muissa maailmoissa - maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoriaa").


Olermme saapuneet maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistorian kolmanteen osaan ja uuden ajan aamunkoittoon. Sen valaisi kirkkaana Giordano Brunon (1548-1600) soihtu. Giordano Bruno poltettiin roviolla ja kuolemantuomion perusteluissa mainittiin muun muassa Brunon harhaoppinen käsitys maailmankaikkeuden äärettömyydestä.


Brunon polttorovio sai Descartesin julistamaan omat aurinkokeskeiset ajatuksensa salaisiksi 50 vuodeksi kuoleman jälkeen. Galilei joutui inkvisition edessä perumaan hölmöt ideansa, että maapallo pyörii ja kiertää aurinkoa. Tanskalainen tähtitieteilijä Tyko Brahe kehitti observatoriossaan kompromissimallin, jonka mukaan aurinko kiertää maata, mutta kaikki muut planeetat kiertävät aurinkoa.


Kaukoputken keksiminen oli kuitenkin tosiasia ja lopulta kirkonkin oli alennuttava katsomaan tämän "heijastus-putken" läpi ennennäkemättömiin maailmoihin ja uuteen aurinkokeskeiseen maailmankuvaan. Galilei ja Kopernikus vaikenivat tyystin maapallon ulkopuolisesta elämästä, mutta kolmas heliosentrikko ja kaukoputkeen tuijottaja, saksalainen tähtitieteilijä Johannes Kepler (1571-1630) antoi tulla taivaan täydeltä Plutarkhoksen tyyliin kirjoitetussa kertomuksessa Somnium (Uni). Kepler menee Plutarkhostakin pidemmälle ja kuvaa kuun maisemia ikäänkuin silminnäkijän kertomuksena.


7. Henkien matkassa kuuhun


Keplerin tekstiä on pidetty ensimmäisenä "tieteellisenä" kuumatkana, mutta Siukonen luokittelee sen ennen muuta hienoksi goottilaiseksi kauhu- ja tieteistarinaksi. Keplerin unessa henget pystyvät kuljettamaan ihmisiä kuunpimennyksen varjoa pitkin kuuhun ja Keplerin unen sisällä on toinen kertomus Duracotuksen matkasta Levaniaan (kuuhun). Mitään vastaavaa kuvausta kuun eläimistöstä ei aiemmassa kirjallisuudessa ole nähty.


Jo kuun näkyvä puoli, maahan (Volvaan) katsova Subvolva on karu ja villi paikka: "Kaikki mikä syntyy maalla tai liikkuu maata pitkin saa valtavat mittasuhteet. Kasvu on hyvin nopeaa. Suunnattoman suuren ruumiin kasvun vuoksi kaikella on lyhyt elinkaari."


"Privolvan olennoilla ei ole kiinteitä asuntoja eikä vakituista asuinpaikkaa. Yhden sikäläisen päivän kuluessa ne ryömivät laumoina yli koko pallonpuoliskonsa, kukin luontonsa mukaisesti: yhdet käyttävät jalkojaan, jotka ovat pidemmät kuin meidän kameleillamme, toiset nousevat siivilleen, ja jotkut seuraavat virtaavaa vettä kelluen; tai mikäli useamman päivän odotus on tarpeen ne ryömivät luoliinsa (...) se mikä takertuu pintaan, kiehuu keskipäivän auringossa ja päätyy vaeltavien laumojen ravinnoksi."


Subvolva on kuitenkin vielä hyvin inhimillinen verrattuna kuun kääntöpuoleen Privolvaan, jossa kamppailua käydään äärimmäisissä olosuhteissa. "Yleisesti ottaen Subvolvan pallonpuolisko muistuttaa meidän kyliämme, kaupunkejamme ja puutarhojamme. Privolva taas meidän peltojamme, metsiämme ja erämaitamme."


"Ne olennot joille hengittäminen on tärkeämpää, johtavat kuuman veden kanavaa pitkin, niin että se virtaa pitkään ja vähitellen jäähtyy matkalla luoliin. Sinne ne sulkeutuvat suurimmaksi osaksi päivää ja käyttävät vettä juomanaan; illan tullen ne menevät ulos etsimään ruokaa."


"Kasvien kuori ja eläinten nahka, tai mikä sen korvaakin, muodostavat suurimman osan niiden massasta; se on sienimäinen ja huokoinen. Jos jokin kasvi nousee esiin päivän aikana, se muuttuu pinnalta kovaksi ja kärventyneeksi ja illan tullen sen kuori putoaa pois. Kaikki mikä kasvaa maasta, vaikkakin harvassa vuorten reunamilla, yleensä alkaa ja päättää elämänsä samana päivänä, niin että päivittäin nousee esiin uusi sukupolvi."


Kaikki kiertää nopeassa syklissä, kulttuurista tai henkisistä pyrkimyksistä ei Keplerin kuuolennoilla näy merkkiäkään. Käärmemäinen muoto on niissä yleisesti vallitseva. Kaiken kaikkiaan Kepler tulee kuumatkan kuvauksessaan luoneeksi ensimmäiset avaruushirviöt. H.G.Wells (1866-1946) viittaakin tieteiskertomuksessa "Ensimmäiset ihmiset kuusssa"suoraan Keplerin Somniumiin.


8. Kiertokäynnillä aurinkokunnassa


Saksalaissyntyinen katolisen kirkon pappi Athanasius Kircher (1602-1680) matkustaa vielä pidemmälle kuin Kepler, mutta hänen kohtaamansa avaruusolennot ovat täysin vastakkaisia Keplerin kuuhirviöihin nähden, sanoisinko kirkollisempia. Vuonna 1656 Kircher julkaisee kirjan "Ekstaattinen matka", jossa hän kuvailee kiertokäyntiä aurinkokuntamme eri planeetoilla ja auringossa. Kircherin ekstaattinen matka tehdään musiikin avulla.


"Matkallaan he (Kircherin kertomuksen henkilöt) eivät kohtaa fyysisiä olentoja, mutta vastaan tulee monia vertauskuvallisia henkihahmoja. He ovat planeettojen intellektejä, kolmiportaisen kaikkeuden ylimmän asteikon edustajia, Jumalan enkeleitä."


Venuksen valtameressä matkaajat kohtaavat saaren, jonka "tuoksu ylitti suitsukkeiden myskin ja mirhan". Sieltä löytyy myös jalokivien kukinnoista kasvavia puita. Merkurius taas on Jumalan nikkaroima keinotekoinen rakennelma: "maailman ylimmäinen luoja on keinotekoisesti asettanut tämän pallon ja sovittanut sen paikalleen luontoon".


Jupiterin pallo on ihana kuin se sisältäisi ambraa, kanelia, ruusuvettä ja muita hienoja ja hyvänhajuisia aineita. Se on kuitenkin hienojakoinen; paljon ilmaa ja vähän maata sisältävä koostumus ei sovellu muukalaiselle eikä ihmissuvulle.


Kircher päätyy siihen, että luojan viimeinen luomus, ihminen, on maailmankaikkeudessa yksin. Siihen on oma sanansa sanottavana kirjoituksen seuraavassa osassa (tai seuraavissa osissa, kun tämä esittely paisuu kuin kaikkeus konsanaan) ainakin Fontenellella, Huygensilla, Voltairella, Lockella, Leibnizilla, Kantilla ja lopulta Emmanuel Swedenborgilla, joka tietänee asiasta lopullisen totuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti