"En väitä mitään, riittää kun uskon, että useammat asiat ovat mahdollisia kuin ajatellaan." (Voltaire: Mikromegas)
Näin uskoi filosofi John Locken kannattaja Voltairen Mikromegasissa. Tätä Locken kannattajaa siriuslainen siis kuunteli kiinnostuneena ja saturnuslainen olisi jopa halannut häntä, ellei kokoero olisi estänyt. Englantilainen filosofi John Locke (1632-1704) itse lähestyi kuitenkin kysymystä maapallon ulkopuolisista olennoista astetta kuivemmalla ja akateemisemmalla otteella. Mitä Locke itse maapallon ulkopuolisista olennoista ajatteli, se käy ilmi hänen teoksestaan "Tutkielma inhimillisestä ymmärryksestä"(1690):
"Pohtiessamme Luojan ääretöntä voimaa ja viisautta on syytä olettaa, että maailmankaikkeuden suurenmoisen harmonian sekä arkkitehdin suuren suunnitelman ja äärettömän hyvyyden kannalta on sopivaa, että olentojen lajien tulisi myös tasaisin askelin nousta meistä ylöspäin kohti hänen ääretöntä täydellisyyttään, aivan kuten näemme niiden asteittain laskeutuvan meistä alaspäin."
Locke siis sijoitti ihmiskunnan likipitäen taivaallisen hierarkian alatasanteelle, lähemmäs ei-mitään kuin Jumalaa. Hän päätteli maailmankaikkeuden täydellisestä harmoniasta ja Jumalan arkkitehtuurista johtuen, että yläpuolellamme on olentojen lajeja enemmän kuin alapuolellamme. On luonnollista, että ylempien lajien tieto ja viisaus on korkeampaa kuin ihmisten.
Locken mukaan korkeammat lajit saattoivat olla esimerkiksi henkiä tai enkeleitä, mutta ajatusta voidaan tulkita myös siten, että muilla taivaankappaleilla olisi Jumalan luomia olentoja, jotka ovat ihmistä kehittyneempiä.
15. Olemattomien olentojen olemisesta
"Toisin sanoen, minun nähdäkseni täytyy olla olemassa olentoja, jotka eivät ole koskaan olleet eivätkä koskaan tule olemaan (tässä maailmankaikkeudessa), koska ne eivät yhteen sen olioiden sarjan kanssa, jonka Jumala on valinnut." (Leibniz: Uusia tutkimuksia inhimillisestä ymmärryksestä; 1765)
Muun muassa Jumalan olemassaolon myöhemmin todistanut (1646-1716) Gottfried Wilhelm Leibniz kävi Locken kanssa aktiivista kirjeenvaihtoa ja ryhtyi laatimaan Locken kirjaan laajaa kriittistä kommentaaria, joka Locken kuoleman johdosta jäi julkaisematta ja ilmestyi vasta 50 vuotta Leibnizinkin kuoleman jälkeen vuonna 1765.
Leibniz kritisoi Locken avaruusfilosofiaa mahdollisten maailmojen teorialla, jota jo kardinaali Cusanus oli ennakoinut. Sen mukaan maailmankaikkeudessa kaikki mahdolliset lajit eivät välttämättä toteudu. Voidaan kyllä olettaa lukuisia muiden planeettojen asukkaita, mutta siitä ei seuraa, että heitä täytyy olla olemassa tässä maailmankaikkeudessa. Tai kääntäen: voidaan loogisesti olettaa muita mahdollisia maailmankaikkeuksia täynnä toinen toistaan kummallisempia asukkaita.
Leibnizille ongelman muodostaa kuitenkin se, voidaanko näiden muiden planeettojen ja maailmojen asukkaita kastaa kristityiksi. "Ja jos avattaisiin suhteet meidän ja näiden planeettojen ihmisten välillä (...) ongelma vaatisi yleisen kirkolliskokouksen, joka pohtisi, tuleeko meidän levittää uskoamme pallomme ulkopuolelle." Porvarisoikeudet maahan tuleville muukalaisille Leibniz toki oli valmis myöntämään.
Muille planeetoille ja aurinkokunnille Leibniz löytää käyttöä myös Jumalan pelastamien sielujen asuinpaikkana. Vuonna 1710 ilmestyneessä kirjassa "Teodikea eli tutkielmia Jumalan hyvyydestä, ihmisen vapaudesta ja pahan alkuperästä" Leibniz arvioi, että pelastettuja on Jumalan hyvyydestä johtuen huomattavasti enemmän kuin kadotukseen tuomittuja:
"Saattaa olla, että kaikki aurinkokunnat on kansoitettu vain siunatuilla olennoilla, eikä meillä ole mitään syytä uskoa, että kadotukseen tuomittuja olisi paljon, sillä muutamalla tapauksella tai esimerkillä saadaan riittävä hyöty, kun pitää osoittaa miten hyvä voittaa pahan."
16. Tähtien asukkaat ja taivaiden teoria
"Luonnon kaikkeus on taidetta, sinulle tuntematonta/
Kaikki sattuma suuntaa, jota et voi nähdä/
Kaikki ristiriita harmoniaa, vielä käsittämätöntä/
Kaikki puolittainen paha osa suurta yleistä hyvää/
..."(Alexander Pope: Tutkielma ihmisestä 1734)
Länsimaisen - ennen muuta saksalaisen - filosofian dinosaurus Immanuel Kant (1724-1804) otti puhtaan käytännöllisellä järjellään railakkaasti kantaa myös maapallon ulkopuoliseen elämään. Kant parsii kokoon tähtitaivaansa eräiden edeltävien ajattelijoiden ajatuksista. Popen lisäksi hänen teoriansa sivuaa Leibnizin, tämän oppilaan Christian Wolfen ja Fontenellen näkemyksiä. Kuten jo antiikin ajattelijoilla, Kantillakin materiaan sitoutuminen on pahasta, henkisempi olotila hyvästä:
" (...) karkean materian estäminä inhimillisen sielun sisimmät voimat kuluvat, supistuvat ja jäävät piiloon; vielä ihmeellisempää kuitenkin on, että tämä erityinen aineen ominaisuus on suhteessa ulosvirtaukseen, jolla Aurinko massansa etäisyyden mukaisesti herättää ja tekee mahdolliseksi eläinten ekonomian kunnollisen toteuttamisen." (Immanuel Kant: Yleinen luonnonhistoria ja taivaiden teoria, 1755)
Kaikkien maan ja varuuden olentojen rakenne ja henkisyys on suhteessa tuleen joka palaa maailmanjärjestelmän keskipisteessä niin, että aurinkokunnan planeettojen välisen kokouksen istumajärjestyksessä lähinnä aurinkoa ovat karkeimmat ja materiaalisimmat olennot, kauimpana kevyimmät ja ilmavimmat. Kukaan ei näissä kokouksissa saa kahta lautasta, vaan jokainen luokka on tämän suhteen vuoksi luonnolleen välttämättömällä paikalla, joka sille on universumissa annettu:
Maan ja Venuksen asukkaat eivät voi vaihtaa keskenään asuinpaikkaa suistumatta kumpikin perikatoon. Ensin mainitut tulisivat kuumemmassa sfäärissä väkivaltaisesti liikkuviksi ja kärsisivät luontonsa epäjärjestyksestä. Jälkimmäiset, joiden karkeampi rakenne ja rakennusaineiden hidasliikkeisyys tarvitsevat enemmän Auringon vaikutusta, tulisivat viileämmillä taivaan alueilla kangistuneiksi ja elottomiksi.
Kun sama järjestys pätee olentojen henkisyyteen, saattaisivat Venuksen ja Merkuriuksen olennot luonnostaan olla maapallon ihmistä alempana, ulompien planeettojen asukkaat vastaavasti korkeammalla tasolla:
"Siinäpä hämmästelemisen arvoinen näkökulma! Yhdellä puolen näemme ajattelevia luontokappaleita, joista grönlantilainen tai hottentotti näyttävät Newtonilta, ja toisella puolella toisia, jotka ihmettelevät häntä apinana."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti