Irtorunoja sieltä ja täältä

Haiku

Taivas pimenee
tähdet neulanreikinä
kuiva pakkasyö
(26.12.2014)

Runo

Aamun rauha.
Veneen pressu pelmahtelee
ajoittain autotallin takana.
Töyhtötiainen rikkoo
lumimetsän hiljaisuuden.
(26.12.2014)

Haiku

Tähtikirkas yö
pakkanen ei kiristy
valoa kohti

(26.12.2014)

Haiku

Yön pimeässä
tähdenlento ylöspäin
sääilmapallo
(26.12.2014)

Haiku

Jäniksen ääni
käpälien rapsahdus
pihassa yöllä

(25.12.2014)

Haiku

Pesässä tuli
sauna lämpenemässä
liekkien ihme
(25.12.2014)

Tanka

Pakkanen puissa
tähtikirkas iltayö
oksan rasahdus
se rikkoo hiljaisuuden
lintu pakenee yöhön

(24.12.2014)

3 haikua

rastaita vielä
parvina pihlajissa
talvehtimassa


pihlaja kantaa
raskasta marjataakkaa
rastaat kiittävät


tilhiä ei ole
näkynyt parvellistakaan
viipyvät vielä

(23.12.2014)

Haiku 22.12.2014

Historian pisin
talvipäivänseisauksen
yö viime yönä

Haiku

jäljet lumessa
kertovat tarinoita
viimeöisestä
(22.12.2014)

Yöhaiku 19.-20.12.2014

Mietin tekisinkö
mutta jalkaani särkee
menen nukkumaan

Runo

Minä halusin niin rakentaa erakkomajani Bhutaniin
enkä oivaltanut,
että Bhutan on jo täällä:
Minun erakkouteni syvempi kuin koskaan.
(19.7.2014)

Runo

Jo 30 vuotta sitten
minuun oli tullut tämä kaikki,
mutta olin unohtanut,
että se on minussa yhä:
vaatii vain pölyhuiskaa.
(19.7.2014)

I

Räkätinpaska
putosi jokeen
- väreili

(3.6.2014)

II

Katselin lehmuksen
lehden lentoa tuulessa:
se pyörteili kuin perhonen
hitaasti maahan.
On vasta kesäkuu.
Se muistuttaa elämän rajallisuudesta.

Olin joskus kaiken vietävänä
kuin lehti tuuleen.
Nyt olen tämänkin ilon kadottanut.

(15.6.2014)

III

Olen ollut huonossa kunnossa pitkään
kolme päivää ja yötä valvoin kuin haudattuna
sitten ylösnousemus
teen varovasti uutta elämänsuunnitelmaa

(20.7.2014)

IV

Ilmassa ukkosta.
Harmaa pilvi kääriytyy
yli taivaan auki
kuin tussilla laveerattu paperirulla.
Menen terassille katsomaan kuurosadetta.
Sade tulee pystysuorana
ja lammikot kuplivat pihassa.
Palaan takaisin, haen tuolin
istun tuntemaan sateen tuoksun.
Kuuntelen etäistä jytinää.
Sitten salama ja jyrähdys:
kumu repäisee taivaan paperiin
epätasaisen halkeaman.

Istun tässä ja katselen vain
taivasta, ilmaa,
ajattelen yhtä kuolemantapausta
josta kuulin vasta äsken,
maahanpanon jälkeen.
Ei hän kovin läheinen ollut, minulle,
mutta kaikki kuolema koskettaa
jotenkin oudosti.

Yksinäinen suojasta myöhästynyt vihervarpunen
lentää sateen läpi.

(20.7.2014)

Arkikuvahaaste 3/5.
Arkirunokuvia vaelluksen varrelta 29. - 30.4. 2014.

1.

Rakattirastaan pesä
lehtipuun latvustossa.
Varis on keksinyt pesän;
lehdet eivät ole vielä kasvaneet
suojaamaan sitä tunkeilijoilta,
mutta pesää on puolustamassa
koko suku.
Uhittelua kuin Ukrainassa
puolin ja toisin.

2.

Hippiäisen laulu
kuusen latvassa:
ylärekisterissä
kaikin puolin.

3.

Puretun talon kivirauniossa
ahterille sopiva syvennys.
Olen istunut siihen jo monta kertaa
kuuntelemaan kevättä.

4.

Tässä metsässä linnut
alkavat olla jo minulle tuttuja.
Mutta päivien mittaan
aina liittyy joukkoon
jokin uusi ääni.
Tänään metsäkirvinen ja mustapääkerttu.

5.

Rastaanpesää on suunniteltu
hutiloiden oksanhankaan.
Siitä roikkuu pitkää
tuulessa liehuvaa heinää.
Lopulta rakennusmestari
on ilmeisesti kyllästynyt
ja ottanut hatkat koko työmaalta.

6.

Joku on kuskannut kivenjärkäleen
keskelle kivirauniota.
Mitä ihmettä varten?

7.

Punakylkirastaat
ensin ikään kuin verryttelevät
avaavat ääntä:
"tri-tri-tri-tri-tri-ry-ry-ry"
Sitten inspiroivat kirkkaan kiihkeän liverryksen.

8.

Niin kuin etsisi runoa herkällä korvalla,
kulkisi ties mitä polkuja
kirjoittamisen mieli matkassa.
Joskus vain mitään mainittavaa
ei löydy
ja joutuu palaamaan
tyhjin käsin:
Kirjoitusvihko ilman merkintöjä

9.

Enimmäkseen vain olen,
mietin kirjoittamisiani.
Ehkä se on täysin hyödytöntä.
Kirjoitettuja tekstejä on aivan liikaa.
Mutta vahingollisempaakin
yhteiskunnan rakennustyömailla puuhataan
- ja saadaan siitä vielä palkkaa!

10.

Selkälokkipari
kaartelee ilmavirrassa
ojennetuin siivin.
Siivenkärjissä on mustetta.
Ne piirtävät taivaaseen
löysiä solmuja, kalligrafiaa.

11.

Yksinäisen joutsenen trumpetti:
lintu ja ääni etenee lentäen
pitkin Merrasojan vartta.
Joutsenella on suuntima toiselle järvelle.
Pyhä ja puhdas lintu, jouhten.
Minulta kysyttiin tänään:
miksiköhän sitä nimitetään
laulujoutseneksi,
kun ei tuo ääni...
Ihmettelen sitä kyllä itsekin.

12.

Suurimman osan ajasta
vain olen, mietin runojani
tekemättä mitään:

yrittää pysyä valppaana,
eikö se ole kokopäivätyötä
josta pitäisi saada jokin korvaus?

13.

Puukiipijäpari
kiertämässä koivua,
kuin mittamiehet
tutkimassa puun paksuutta.
Missähän niillä on pesä.

14.

Eilen ja tänään
kulkemieni polkujen varsilta
kävin poimimassa
nämäkin lauseet:
arkikuvat, luontokuvat,
kuulokuvat, runokuvat...

 

Mikkelinmarkkinoilla

syksyn ensimmäinen tilhiparvi
lensi yli kaupunginlahden,
vanha kotikaupunkini,
en mennyt markkinoille,
kävin Spectran syysnäyttelyssä,
kyltti portin yläpuolella oli uusi
enkä tuntenut talossa sisällä ketään
vain Stina Engvallin maalaus Birgitta Recksenistä
toi muistot mieleen:
hienoa että tässäkin kaupungissa on uusia taiteilijoita
joita en tunne
selitin heille että järjestin Recksenin viimeisen näyttelyn.
Nyt on Reinhold Weckströmin 100-vuotisnäyttely
Carlron museossa,
aika kuluu,
tunsin hänetkin,
maalasi vielä 95 vuotiaana,
lepää nyt kirkkomaan alla.
Istuin kahden tupakan verran Tuulimyllynmäellä
katsoin kaupungin yli
ja mieleen tuli toinen runo samasta paikasta.
Tiirailin entisiä asuntojani siitä
ja kujan varresta alas pihamaalle katsoen
tämä kaupunki ei ole koskaan muuttunut eikä muutu koskaan.
Kävin torilla muurinpohjalettukahvilla
ja kävin Ulrika Eleonoran kirkon hautuumaalla
katsomassa kapteeni Petterssonin, kahden puolisonsa
ja yhdeksän kuukauden ikäisenä kuolleen lapsensa hautakiviä,
lapsen kivestä oli lohjennut pois kuolinvuosi 18??
Siihen aikaan merikapteeneilla oli tapana ostaa
Englannista hautakiviä, joihin he kaiverruttivat valmiiksi
nimen, syntymäajan ja englanninkielisen värssyn,
vain kuolinaika puuttui:
näitä he toivat vaimoilleen, lapsilleen ja itselleen
tuliaisina meriltä kotiin palatessaan.

(29.9.2013)

Punarinta pisaroi
harkkotiilikasan päällä.
Velipoika on lähtenyt jo muuraamaan
vaikka aamuhämärä ei ole
kunnolla tullut vielä.
Minä kävin ulkona vain tarpeillani.
Syyspäiväntasaus meni jo;
se toi mieleen Kejosen kirjan
joka on jäänyt lukematta.
Eilen laskeskelin,
että unettomuusongelmani
on kestänyt jo 15 vuotta.
Ennen hermoromahdusta
kukaan vain ei uskonut sitä.
(27.9.2013)

Syyspäiväntasaus

Pajuluoman rannalla
ruusu on erehtynyt vuodenajasta:
kolme kukkaa on jo nupullaan.
Iso kierto kiipeää pitkin koivua,
valtaa sen oksat valkoisilla kukillaan.
Suomuisia mustesieniä
keittämässä mustetta nurmikolla.
Punarinta napsuttalee rantapensaissa.
Fasaanin sirkkeli särähtelee korviin.
Parisataa kiurkea lentää
kahtena peräkkäisenä aurana yli:
kyntävät taivaan.

II

15 vuottako siitä on,
kun tein Stone Agen Kemiin.
Minulle luvattiin 2000 vuoden takuu
ja jo nyt ne ovat kaavoittaneet
veistoksen päälle 7-kerroksisen kivitalon.
En minä nykyaikaa ymmärrä
muuta kuin Chaplinin elokuvassa.

(22.9.2013)

Runo

Hämärä mies hiihtää
umpihankea, jänkää
koskematonta lumiaapaa
ja jatkaa ja jatkaa.
Pohjoinen tuuli puree posket rikki.
Mies alkaa menettää lumituiskussa
hahmoaan, muotoaan:
ensin nahkansa, lihansa
lopulta jo varjonsakin.
Luut hajaantuvat maisemaan.
Ahma jatkaa jolkotustaan
pitkin kaamoksen kummaa tummaa.

(90-luku)

Harjoitus aikasidonnaisuuden kumoamiseksi
- ajatushappening 13.10.1981 kello 23.o5 - 14.10. 1981 kello 00.10

I

katsele ympärillesi
paina mieleen jokin merkki olinpaikastasi
lähde kävelemään mielivaltaiseen suuntaan
kun olet saanut tarpeeksesi palaa takaisin
lähtöpaikalle
älä katso

II

Mies istuu kirjoituspöydän ääressä, sisällä
ikkunasta heijastuu ulospäin
jokin valo
mies nousee paikaltaan, pukee päälleen
ja lähtee ulos, ulkona on pimeää
mies seisoo pihalla, katselee ikkunaan
ikkunasta heijastuu ulospäin
jokin valo
mies yrittää todistella
olleensa sisällä läsnä

III

märkään asvalttiin vesi virtaa lätäköstä juovia
jonain toisena päivänä, kun asvaltti on kuiva:
lätäkön mahdollisuudet olla olemassa, veden mahdollisuudet
virtaako, virtaako mikään

IV

ajattele itsesi kokonaiseksi olennaiseksi olennoksi paikallani
lähde kävelemään johonkin suuntaan
tunne itsesi kokonaisuudeksi
jossakin vaiheessa, ajan osassa, kävelyn tilanteessa
jossa olet
tunne itseni osaksi kokonaisuutta
jonka kävelemäsi matka ja aika muodostaa
tarkkarajaiseksi olennoksi
osana suurempaa kokonaisuutta
(miten itsenäinen olet)
tunne itsesi kokonaisuudeksi
niiden hetkien summaksi joina olet kävellyt
kaikissa ajan vaiheissa
niiden hetkien summaksi
joina kerta kaikkiaan olet tunnustanut olemassaolosi
keikkeudessa, äärettömäksi, sidotuksi

V

yötaivaalta kuulen kiuruntapaisen linnun muuttoäänen
en tunne lintua, liverrys on kirkas
jab tunkeutuu, syöpyy tajuntaani
muistin verkkokalvoon, ajan seulottavaksi
yötaivaalta en kuule mitään

VI

pysähdyn
ryhdyn ajattelemalla kumoamaan aikasidonnaisuutta
pysähdyn
ryhdyn ajattelemalla kumoamaan aikasidonnaisuutta
pysähdyn

Ajatushappening painovoimalain kumoamiseksi
14.10.1981 klo 00.10 - 00.23

Makaan selälläni sängyssä
kasvot käännettyinä kattoon
silmät ovat kiinni, hengitän rauhallisesti
huoneessa on pimeä, yö

ajattelen itseni järven rannalle
on kesä, kosketan vettä
ilma on lämmin, vesi viileää

poimin käteeni onton kiven
ajan kaivertaman, vedestä rannalle heittäytyneen

heitän kiven takaisin veteen
se uppoaa hitaasti
kelluen, keinuen

ajattelen itseni järven rannalle
on kesä, kosketan vettä
ilma on lämmin, vesi viileää

poimin käteeni onton kiven
ajan kaivertaman, vedestä ranhnalle heittäytyneen

heitän kiven ilmaan
ja leijuu, leijailee

poimin käteeni onton kiven
ajan kaivertaman, vedestä rannalle heittäytyneen

en jaksa heittää
kiveä ilmaan
vajoan, vajoan

korkealla sängyn yläpuolella
planeetat, itsensä painoiset

Ajatushappening ruokokerttusen laulun kuulemisesta

I

On hämärää. Seison lahden rannalla.
ilman tuulettomuus
heijastaa ruokokerttusen äänen lahden yli.

II

On hämärää. Seison lahden rannalla.
Heikko tuuli minun kasvojani vasten
tuo ruokokerttusen äänen lahden yli.

III

On hämärää. Seison lahden rannalla.
kovassa vastatuulessa vain laulun hellittämättömyys
kantaa ruokokerttusen äänen lahden yli.

IV

On hämärää. Seison lahden rannalla.
Ruokokerttusen ääntä ei kuulu.

5 runoa

I

Valon syksy
on hiljaista poismenoa
joka saa trubaduurit
kokoamaan soittimensa
ja kulkemaan
läpinäkyvien ovien läpi

II

Viimeinen helmenpyytäjä Pohjolassa
tavattiin hukkuneena tämän vuosisadan alussa.
Nyt rannoilla kaikki on hiljaista
       (taivutettaessa lasisauva murtuu
        ja viiltää sormeeni syvän haavan)
ja sydämessäni laajenevat
                             kylmät väreet.


III

Metsänreunassa näin
miten punatulkku oli lentänyt lankaan
       (maassa tukko pörhistyneitä höyheniä).
Akvaariossa ei enää uinut kaloja,
kasvit olivat käyneet limaisiksi,
vesi ruskeaksi
                              ja haisi.

IV

Magdalena, joka kevein askelin
ennen joka päivä kulki maitokaupan kulmasta
kadun yli,
on käynyt jo kankeaksi kuin lauta
ja lakannut kävelemästä
        (sylkemästä kuolleiden kissojen päälle).

V

Minä rakennan surullisen talon
lammen rannalle, yksinäiseen metsään.

Mietin kenet saisin asumaan talooni,
ihmisiä ei näy.

Ruoho kasvaa, kivijalat sammaloituvat,
talo näyttää autiolta.

Minä vanhenen, lopulta huomaan
tehneeni turhaa työtä.

Metsä on yhä yksinäinen, syvällä
lammen vedessä ui yksinäisiä kaloja.


(1970- luku ?)