Joulun odotus

Aloin ajattelemaan Timo Kemppaisen kirjoituksen johdosta (Vaarisaarna) niitä osattomia lapsia, joilla tosiaan voi olla suuri joulun odotus, jolta sitten vanhemmat vetävät maton alta ryyppäämällä, rellestämällä ja riitelemällä. Kunpa joulurauhan sanoma otettaisiin vastaan kaikissa kodeissa, mutta ei Jeesuskaan sentään ihmeisiin pysty.

Muistelen oman lapsuuteni jouluja ja ensimmäisenä mieleen tulevat vain ikävät joulut, vaikka meillä ei oltu kännis. Oltiin vaan niin perkeleen köyhii, että ei ollut varaa joulupukin naamariin. Niinpä minun Tampereella 7-vuotiaana kakarana piti viedä nuoremmat sisarukset puutalokorttelin pääkadun varteen katsomaan joko joulupukki näkyisi. Kadunvarressa laskin yhteensä 14 joulupukkia ja selitin nuoremmille että nuo kaikki eivät ole oikeita pukkeja, jollainen meille on luvassa.

Mutta yksikään joulupukeista ei tullut meille. Viimeisenä paikalle pyöräili hyvässä myötälaitaisessa joulupukki, joka kaatui pyörineen naapuritalon porraskäytävän eteen. Pukin toinen kulmakarva oli kadonnut, samoin viikset ja parta retkotti puolitangossa vain toiselta poskelta vähän kiinni. Pikkusisko ja pikkuveli pelästyneinä kysyivät että ei kai tuo pukki tule meille. Sanoin, että se on paha pukki ja pahoille lapsille tulee tuollaisia. Ei se meille tule.

Kun meidän pukkia ei kuitenkaan näkynyt ja meitä alkoi paleltamaan ihan perkeleesti, mentiin lopulta takaisin sisälle sitä pukkia odottamaan. Mutta se oli käynyt jo! Äiti sanoi että pukki oli tullut aidan yli. Arvatkaapa keljuttiko minua ja itkettikö muorempia. Ei siinä pienet lahjapaketit paljon lohduttaneet.

Jos meillä joulukuusi oli, se oli metsästä varastettu joulukuusi. Voitteko kuvitella minkälaista logistiikka vaatii kuusen varastaminen metsästä ja sen kuljettaminen huomaamatta kotiin, jos sattuu asumaan keskellä Tamperetta Tammelan puutalokorttelissa. Useimmiten kuusi jäi siis hankkimatta ja kuuseton joulu vei puolet joulun ilosta ja odotuksesta mennessään.

Muistan elävästi toisenkin joulun. Kun pienemmät odottivat täpinässä joulupukkia isä ja äiti päättivät rauhoittaa tilannetta. He vakuuttivat että pukki ei tule vielä moneen tuntiin ja ehdottivat että lähdemme katsomaan näyteikkunoita. Se on köyhille ilmainen harrastus. Katselimme ja ihmettelimme. Jossain ikkunassa oli majatalokin ja Jeesus-lapsi tallin seimessä vieressään Josef ja Neitsyt Maria. Kyllä siinä oli ihmettelemistä.

Mutta kun palasimme takaisin kotiin, taas oli käynyt kämmit. Joulupukki oli sittenkin käynyt jo tällä välin ja jättänyt naapuriperheen avustuksella lahjapaketit eteiseen. Oli kuulemma odotellut aikansa, mutta joutunut sitten jatkamaan matkaa muiden lasten luo. Ja taas porattiin! Joulupukki oli tehnyt jo toisen kerran oharit!

Järkyttävin oli kuitenkin joulun odotus aikana jolloin en itse enää uskonut joulupukkiin. Joulua valmisteltaessa äiti pyysi minua hakemaan kellarista jotain, mitä en sieltä heti löytänyt. Etsiessäni nousin höylätylle puupöydälle kurkottelemaan etsittyä jostain ylempää. Ja räsähti. Isä oli saanut jostain puuviiluja, joista oli tekemässä minulle leikkiautoa joululahjaksi. Minä en puuviiluautoa tohkeissani havainnut vaan konttasin sen en sano minkä paikan päreiksi.

Silloin minultakin pääsi itku. En minä sitä itkenyt, että olin hajottanut oman joululahjani vaan sitä että isä oli sitä värkännyt varmaan vaikka kuinka kauan ja minä sitten menin särkemään isän kauniin lahja-ajatuksen. No sain minä sinäkin jouluna kuitenkin jonkin joululahjan, mutta se ei paljon lämmittänyt. Häpeä ja syyllisyys jäi painamaan mielenpohjaa pysyvästi.

Kauneimmat joulumuistot minulle on jäänyt jouluista, jotka vietimme isoäidin luona syntymäkodissani Rajamäellä. Siellä oli kuusi ja kuusessa kynttilät ja kaikki oli laitettu kauniiksi. Pihan perällä kävimme joulusaunassa. Kun isoäiti oli mennyt saunaan, hän viipyi aima pitkään ja sillä välin joulupukki tietenkin sattui tulemaan. Joulupukki valitteli että ”huh-huh kun on kuuma”, mitä minä ihmettelin, kun ulkona paukkui pakkanen. Kun pukki oli jakanut lahjat ja poistunut tuli kotvan kuluttua isoäiti saunasta. Hän valitteli että ”huh-huh kun saunassa oli kuuma” ja tuoksui muuten aivan samalta kuin joulupukki.

Itse olen ollut joulupukkina vain yhden kerran vaikka parta rehottaisi jo luonnostaan. Kun kukaan nainen ei ole jaksanut katsella minua niin pitkään, että koskaan perhe olisi perustettu, olen aikuisena jäänyt aika osattomaksi joulusta. Yleensä menen kuitenkin jouluksi äitini ja sisarusteni luokse ja heidän lastensa kautta olen saanut pienen siivun jouluiloa omallekin kohdalle. Pukkina olokin tapahtui sisareni luona ja ramppikuume oli hirvittävä. Kai minä kuitenkin rimaa hipoen siitä touhusta selvisin. Lahjat tulivat jaettua ja pukki paineli autotalliin vaihtamaan vaatteita.

Joskus 80-luvulla päätin viettää joulun yksin Vaasassa, tai oikeammin päätin olla viettämättä joulua ollenkaan. Ajattelin että se on amatöörien juhla. Minullahan oli kosteaa pitkin vuotta aina kun yksinäisenä poikamiehenä niin halusin. Jouluksi (vaikka siis vastustin koko joulun ajatusta) olin kuitenkin tehnyt tarvittavat ostokset pitkäripaisesta.

Aatonaatto kului iloisen huuruisesti paikallisessa diskossa jossa joulupukkikin kävi poron kanssa toisen kerroksen tanssiparketilla pyörähtämässä. Joku oli nimittäin lyönyt sata markkaa vetoa kadulla päivystävän joulupukin kanssa (jolla oli porokin) että pukki ei varmaan saa poroa kiipeämään discon portaita yläkertaan. No helpostihan se kesy poro portaat ylös tuli, vaikka ei ollut korvatunturilla koskaan portaita kiivennytkään, mutta pelkäsi lievää huomattavammin välkkyviä discovaloja ja sitten poron alas saaminen portaita pitkin olikin jo toinen juttu.

Sammuin asunnolleni ja jouluaattona lähdin paikalliseen kulttuuriravintola Birraan loiventamaan. Pikku hiljaa iltapäivän edetessä kapakka alkoi kuitenkin tyhjentyä, kun asiakas toisensa jälkeen lähti joulun viettoon kotiinsa. Lopulta olin pöydässä ja ravintolassa tarjoiluhenkilökunnan kanssa yksin ja sitten henkilökuntakin päätti lähteä kotiin ja räpsäytti valomerkin.

Silloin minuun iski paniikki. Lähdin hienoisessa humalassa kapakan ovelta juoksemaan hurjaa vauhtia kehitysmaakaupalle ja ostin sieltä viimeisen lähes neulasettomaksi kärsineen kuusenräähkän, kiikutin sen kotiini, laitoin olohuoneen nurkkaan seinää vasten kenoon ja katselin siinä rampaa koristelematonta kuusta joka oli yhtä rähjäinen kuin minä itse. Ja itkin, itkin Tapaninpäivään asti. Se joulu tuo mieleeni ne monet yksinäiset ihmiset, erityisesti laitapuolen kulkijat, joita kukaan ei muista jouluna. Tekisi mieleni sanoa: muistakaamme tänä jouluna heitä.

En ole mitenkään uskovainen ihminen, pikemminkin agnostikko tai deisti joka kuitenkin uskoo sellaiseen, mitä joskus mielessäni kiitän iltaisin ja mitä nimitän maailmankaikkeuden rakkaudeksi. Mutta kunnioitan kaikkien ihmisten OMAA uskoa. Uskonnoista en nyt tässä sitten viitsikään kirjoittaa enempää, niiden vaikutukseen voi perehtyä vaikka lukemalla sotien historiaa tai katsomalla televisiosta iltauutiset.

Haluaisin uskoa että Jeesus on ollut olemassa opettajana, jolla oli mielenkiintoisia ajatuksia ja jonka opetuksia ja vertauksia arvostan suuresti, oli hän sitten ollut olemassa tai oli vaikka koko Jeesus puhdasta kansanperinnettä kuten joulupukki. Jeesuksen Vuorisaarna ja sen viisi uutta käskyä ovat Raamatun kauneimpia kohtia. Pyrin noudattamaan niitä, vaikka vaikeaa se on. Ja mitä tarkoittaa tämäkin teosofien ja Ihmisyyden tunnustajien nurkkakivi: Älä tee pahalle vastarintaa. No salaisissa mielen sopukoissa olen ymmärtänyt sen, mutta toista on uskoa Jeesuksen opetukset oikeiksi ja toista kyetä noudattamaan niitä.

Kuitenkin kunnioitan ja arvostan ihmisten joulun viettoa ja joulun aikaa. Jos unohdetaan kaikki se kaupallinen hömppä ja korvamadon aiheuttavat joululaulut, jotka ovat venyttäneet jouluaaton yli kuukauden mittaiseksi katastrofiksi. Hartaudella kuuntelen joulurauhan julistamisen Turun tuomiokirkosta.

Kun alussa puhuin lapsista jotka ovat joulusta osattomia neuvon perheettömän syvällä rintaäänellä perheellisiä. Hyvät lapsiperheiden vanhemmat. Vaikka jouluglögitarpeet onkin hankittu, niin ajatelkaa nyt perhana edes yhtenä päivänä vuodessa lapsia ja yrittäkää pysyä niin raittiina ja riitelemättä kuin suinkin pystytte. Minäkin yritän olla kohtuullisesti. Ehtii sen viinan kanssa läträtä muinakin aikoina kuin lapsille vuoden tärkeimpänä päivänä.

Tämä olikin ensimmäinen joulusaarna, jonka olen koskaan kirjoittanut. AMEN.

PS. Rauhallista joulua fb-kavereille