Joulusaarna osa II

Näin joulun aikaan mieleen tulee herkästi myös surullisia asioita. Joulupöydässä tulevat mieleen ne, jotka ovat poistuneet siitä, vaikka joulu ei mikään vainajien muistopäivä olekaan. Eräs ystäväni on vakuuttunut siitä, että hänen vanha äitinsä tapettiin eräässä kaupunginsairaalassa joulun alla 2013. En ole ottanut kantaa asiaan kun en paremmin tiedä. 

Tänään kuitenkin kuulin, että toisen ystäväni lähiomaisen munuaiset olivat irtisanoneet työsopimukssensa vajaa viikko sitten. Omaisten tietämättä henkilöltä oli lopetettu lääkitys ja laitettu "saattohoitoon". Painostuksen jälkeen lääkitys saatiin aloitettua uudestaan ja omainen voi nyt paremmin, oli kussut katetrin kautta kolme litraa virtsaa. Kivut olivat "saattohoitoaikana" mahtaneet olla valtavat. 

Minua melkosesti ihmetyttää ja raivostuttaa tämä nykyinen hyvinvointiyhteiskunta, jossa vanhusten annetaan surutta kuolla ellei suorastaan tapeta, kun ovat käyneet tuottamattomiksi. Tämä sodankäynyt ja -nähnyt sukupolvi on kuitenkin se, joka sodassa tappeli henkensä kaupalla Suomen itsenäisyyden puolesta, maksoi sotakorvaukset ja jälleenrakensi Suomen sekä loi pohjan sille hyvinvointivaltiolle jota nyt koko 2000-luvun on pala palalta säälimättömästi tuhottu. 

Herätkää ihmiset! Huolehtikaa isistänne ja äideistänne ja muistakin vanhuksista. Ei tämän kyllä minun mielestäni näin pitäisi mennä.