Mies juoksee Spiraaliaallonmurtajaa pitkin kompastellen kiviin. Helikopteri lähestyy uhkaavasti, sen varjo heilahtaa miehen ohi juuri kun tämä on pääsemässä ympyränkehän valon toiselle puolelle. Helikopteri heittäytyy ohi. Hengästynyt mies juoksee eteenpäin pitkin yhä tiheämmin kaartuvaa spiraalia, helikopteri pysyttelee uhkaavasti perässä.
Tilanne muistuttaa Hitchcockin filmiä, kauhu tihentyy, katsoja tiivistyy tuolissaan jännittämään epätodellista tilannetta. Mies horjuu aallonmurtajan päähän ja pysähtyy. Hän on juossut loppuun oman kujanjuoksunsa. Helikopteri ei enää uhkaa. Hengästynyt mies tuijottaa hetken veteen, pyyhkii hiukset silmiltään, ei suorita mitään merkittävää rituaalia, lähtee sitten kävelemään takaisin.
Helikopteri saapuu lähellä maanpintaa nopeasti lentäen. Helikopteri heittäytyy pienen kukkulan yli ja äkkiä edessä on Spiraaliaallonmurtaja. Helikopterin vauhti hidastuu, kun se lähestyy aallonmurtajaa. Se lentää suoraan päin aurinkoa, valo kimmeltää vedessä aallonmurtajan ympärillä. Helikopteri pysähtyy lähes paikalleen ja alkaa keskittää auringon heijastusta aallonmurtajan keskipisteeseen. Mutta aurinko ei taivu teoreettiseen täydellisyyteen. Valo heilahtaa yhä uudelleen aallonmurtajan sisimmän kehän yli.
O
"Olen vakuuttunut, että tulevaisuus on kadonnut jonnekin epähistoriallisen menneisyyden jätteiden sekaan; sen kohtaa eilisen lehdessä, science-fiction elokuvan ikävystyttävissä mainoksissa, hylättyjen unelmiemme vääristävissä peileissä. Aika muuttaa vertauskuvat esineiksi ja kasaa ne kolkkoihin huoneisiin tai sijoittaa esikaupunkien taivaallisille leikkikentille."
(The Writings of Robert Smithson)
I
Tilanteet ovat Robert Smithsonin elokuvasta Spiraaliaallonmurtaja, joka kuvaa Smithsonin kuuluisinta maataiteellista hanketta Spiraaliaallonmurtajaa. Kyse on kokonaisvaltaisesta tapahtumasta , jossa taideteos ei ole vain valmis Spiraaliaallonmurtaja Ison Suolajärven rannalla. Taideteokseen kuuluu myös aallonmurtajan valmistusprosessi, ensimmäiset luonokset, kaivinkoneet ja soran louhinta, elokuvat ja esseet sekä valokuvat tapahtumasta.
Tampereella saattoi Sara Hildenin taidemuseossa (1983) nähdä Smithsonin elokuvan, piirrosluonnoksia ja valokuvia. Itse aallonmurtaja on jo huuhtoutunut Ison Suolajärven nieluun.
Robert Smithsonin retrospektiivinen näyttely on henkisiltä mitoiltaan paljon laajempi kuin tuntemattoman amerikkalaisen ympäristötaiteilijan Dale Eldredin Helsingin puistoihin asentamat peilit. Vaikka suuri osa Smithsonin 60-luvun lopulla aloittamista maataideprojekteista jäi pelkiksi ideoiksi, hän oli kuitenkin kokonaisten uusien taidekäsitysten luoja, epäpaikkojen edelläkävijä.
Smithson oli ensimmäisenä huomaamassa hiekkakuoppien ja kaivosten mahdollisuudet. Hänen jäljissään kuljettiin tavallaan myös Lehtimäellä vuosi sitten järjestyssä ympäristötaidetapahtumassa. Ja vaikka Lehtimäki-symposium ehkä paikan päällä näyttää vaikuttavammalta kuin Sara Hildenin sisätiloihin ahdetut hiekkakasat, on Robert Smithsonin jäämistö ehdottomasti pienen pyhiinvaellusmatkan arvoinen.
Yksinkertaisesti. Robert Smithsonin elämäkerta on lyhyt mutta sitäkin merkittävämpi: Syntyi 2.1.-38, kuoli vuonna -73, lento-onnettomuudessa kuvatessaan keskeneräiseksi jäänyttä teostaan Amarillo Rampia. Lyhyeksi jääneen elämänsä aikana Robert Smithson ehti tehdä niin uraauurtavia tutkimuksia taiteen ja todellisuuden suhteista, paikoista ja epäpaikoista, että hänen nimensä on jäävä taidehistoriaan.
II Ajattomuuden mittainen kuollut vertaus
"Viimeinen monumentti oli hiekkalaatikko tai malliaavikko. Passaicin iltapäivän kuolleessa valossa aavikosta tuli rajattoman hajoamisen ja unohtamisen kartta. Tämä pienistä osista koostuva monumentti hehkui kalpeana loistavassa auringonvalossa ja muistutti kokonaisten maanosien jatkuvasta hajoamisesta, valtamerten kuivamisesta - enää ei olisi vihreitä metsiä eikä korkeita vuoria - olisi vain miljoonia hiekanjyväsiä, valtava määrä luita ja kiviä pölyksiä jauhautuneena. Jokainen hiekanjyvänen oli ajattomuuden mittainen kuollut vertauskuva ja tuollaisten vertauskuvien käsittäminen vie ikuisuuden vääristävän peilin tuolle puolen. Tämä hiekkalaatikko oli kuin avoin hauta - hauta jossa lapset iloisina leikkivät."
Robert Smithsonin omassa tekstissä ilmenevät oikeastaan hänen taiteensa oleellisimmat elementit. Hiekkalaatikot, aavikot, kartat, kivet, peilit ja todellisuuden vääristyminen. Kaikki tämä liittyy Robert Smithsonin taiteelliseen työhön. Ja hänen näyttelynsa Sara Hildenin taidemuseossa oli kuin hauta, avoin hauta jolla lapset iloisesti leikkivät, jonne taiteentuntijat saapuvat kumartamaan gurun maallista jäämistöä.
60-luvun puolivälissä Smithson suoritti ensimmäiset teoreettiset ja käytännölliset kokeilut sekä epätilojen että maataiteen alueella. Kun taiteen iskusanoja tähän aikaan olivat läsnäoleva, pinta tai välitön näkövaikutelma, etsi Smithson epätilaa, joka muodostui näiden vastakohdasta. Epätila oli sitä mikä on poissa, mistä ei voinut saada välitöntä näkövaikutelmaa. Epätilat olivat peilejä jotka vääristävät todellisuuden. Ne sisältävät kaksinkertaisia katoamispisteitä tai sitten katoamispiste on kadonnut. Epäpaikka on kartta, jossa on jäljellä vain kehykset tai kiviä, laavaa, tuhkaa siirrettynä laatikoihin tai laatikoiden ympärille. olennaisena osana epätilaan kuuluvat Smithsonin kirjalliset selvitykset, tutkimukset todellisen tilan ja epätilan vuorovaikutuksesta.
Vuonna 1966 Smithson kiinnitettiin taiteelliseksi neuvonantajaksi suunnittelemaan maateoksia Dallas For Worthin lentokentälle. Tässä oli merkitävä kehitysaskel hänen tiellään maataiteen uranuurtajaksi. Smithson teki peilimatkoja Jukataniin Meksikoon, hän asetteli peilejä kivierämaihin, rannoille, soille ja puihin. Roomassa Smithson aiheutti asfalttivyöryn kaatamalla maansiirtoautolla asvalttia hylätyn sorakuopan seiniä pitkin alas. Hän hautasi osittain puuvajan, rakensi Spiraaliaallonmurtajan ja kolme saarta. Smithson suunnitteli kelluvan saaren, jota hinaajalla vedettäisiin Manhattanin ympäri. Saari olisi suunnitelman mukaan sisältänyt Manhattanilla tuhoutunutta kasvistoa. Smithson suunnitteli hypoteettisia mantereita kuten Mu, Lemuria, Cathasia ja Atlantis.
Vuonna 1971 Smithson aloitti maanvaltaustaiteen. Smithsonin ainoa säilynyt maanvaltaustyö oli Murtunut kehä/Spiraalikukkula, joka ilmentää keskipakoisuuteen pyrkivän murtuvan kehän ja keskihakuisuuteen pyrkivän Spiraalikehän välistä vastakohtaa.
Olennaisena osana Smithsonin taiteellista toimintaa olivat kaivokset. Kaivoksista hän sai teostensa materiaalia kiveä, niissä hän toteutti myös ensimmäiset todelliset underground-elokuvat, jotka esitettiin yleisölle maan alla. Hän suunnitteli teoksia avolouhituille ja saastuneille alueille ja pyrki saamaan kaivosyhtiöitä mukaan näihin hankkeisiin, mutta kaivosyhtiöt eivät olleet halukkaita esittämään maanryöstöään taiteena.
Jotenkin olennaista Smithsonin elämälle oli, että hän sai surmansa lentokoneen maahansyöksyssä viimeisen taideteoksensa, Amarillo Rampin, kuvauksen yhteydessä. Jotain olennaista ilmenee Spiraaliaallonmurtajafilmissä, missä ääni lähes loputtomasti toistaa, että aallonmurtaja on eri suunnista vain "maata, suolakiveä, mutaa, vettä". Jotain olennaista on siinä, että Robert Smithsonin muistonäyttelyssä joku katselee kauan ja hartaasti epäpaikkaa, näyttää pohtivan jotain, kumartuu sitten alas, ottaa nopeasti kiven ja pistää sen taskuunsa. Sillä:
"Jokainen hiekanjyvä on ajattomuuden mittainen kuollut vertauskuva ja tuollaisten vertauskuvien käsittäminen vie ikuisuuden vääristävälle puolen. Tämä hiekkalaatikko oli kuin avoin hauta - hauta, jossa lapset iloisena leikkivät."
(Lakeuden Kutsu II/83)
Lähteet:
Robert Smithson: Retrospektiivinen näyttely (R.Hobbs)
Taide 1/83
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti