Musta aurinko

Kirjoja hyllystäni:
Eino Hosia: Musta aurinko
Otava 1941

"Eräänä suvena puhkesi joessa kalarutto. Haaskojen lemu kohosi virrasta rantaheinässä kahlaavien eläinten sieraimiin. Rannoilla kulkevat ihmiset tuon kuuman, ellottavan tuoksun tunsivat. Joen molemmin puolin makasi sinertävässä mudassa veden heittämiä kuolleita kaloja, joiden suomusten kylmä sini niin kuin Tuonen kuun kylmä valo. Kylissä aina kaupunkiin asti ihmeteltiin tätä ilmiötä, Olipa niitäkin, jotka näkivät siinä huonojen aikojen, jopa viimeisten päivien, enteen. Jokivarressa kiertelevät lahkolaissaarnaajat saivat tuosta tapahtumasta sanoihinsa uutta kiivautta ja voimaa, ja he pitivät varmana, että Kristuksen toinen tuleminen olisi oleva pian käsillä. Kohta olisi aukenava taivaan hehkuva portti, ja Herra sotajoukkoineen olisi näyttäytyvä kaikille kansoille valossa ja leimuavassa kirkkaudessa."

Näin alkaa Eino Hosian romaani Musta aurinko. Kirja joka on hyllyssäni on siis melko vanha, kirjoitettu 1938-1939. Julkaistu Otavan kustantamana siis 1941. Eino Hosian oma kirjallinen ura katkesi "ennenaikaiseen kaatumiseen jatkosodan alussa" (kuten Wikipedia määrittelee) 19. heinäkuuta 1941. Ennen kuolemaansa hän ehti kirjoittaa romaanit Kypsynyttä viljaa (Gummerus 1937), Tulipunaiset ratsastajat (Otava 1938), Orjantappuratie (Otava 1938), Tuliholvin alla (Otava 1940) ja Musta aurinko (Otava 1941). Kukkivia hautoja ilmestyi Otavalta vuonna 1945 sisältäen Hosian jälkeenjääneitä novelleja.

Eino Hosia oli suomalaisessa kirjallisuudessa poikkeuksellinen henkilö. Nimittäisin häntä impressionistiksi. Kuten alun tekstikatkelma osoittaa hän ikäänkuin maalasi tunnelmia ja tunteita sanoilla. Punkalaitumen Korpi-Hosian tilalta kotoisin ollut Hosia aikoikin ensin taiteilijaksi, mutta sitten kirjoittaminen vei voiton. Hosian teokset ovat kiihkeitä ja kuumaverisiä maiseman kuvauksissa ja tunnelmissa. Hänen pääteoksenaan pidetään talvisodan kuvausta Tuliholvin alla, mutta tämä Musta aurinko kolahti minun päähäni enemmän. Pääosin teoksissaan Hosia kuvasi uskonnollisia hurmosliikkeitä sekä maaseudun oloissa eläviä köyhiä, sairaita ja vaivaisia.

Minulla on eräänlainen henkilökohtainen linkki Eino Hosiaan. Muuten en hänen kirjoihinsa olisi luultavasti koskaan törmännytkään. Ystäväni Marjatta Ripsaluoma ja edesmennyt Jaakko Hosia ovat hänen lähisukulaisiaan. Täti-Marjatan (Eino Hosian vaimo) talon halkoliiterissä Nurmon Ripsaluomalla äänitettiin juhannusjuhlissa 1984 Musiikkia halkoliiterille, joka löytyi Jaakko Hosian kuolinpesää setvittäessä mökin vintiltä. Julkaisimme kyseisen kasetin Non Art Books-kustantamon ensimmäisenä tuotteena cd-levynä vuonna 2004. Eino Hosian Tuliholvin alla on uudelleenjulkaistu vuonna 2005 kirjailijan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Mustasta auringosta en oikeastaan uskalla kirjoittaa sen enempää. Saan Marjatta Ripsaluomalta luultavasti tukkapöllyä jo tästäkin. Tyydyn siteeraamaan vain jotain toista sattumanvaraista kohtaa teoksesta jossa kieli maalaa värejä tajunnan taivaanrantaan melko uskomattomalla ja nerokkaalla tavalla.

"Syvenevä, pehmeä hämärä levittäytyi silloin hitaasti peltojen yli. Sinertävää sumua häilyi joella. Veden mukana ajelehti lukemattomia kuolleita kaloja, jotka maksivat liikkumattomana kyljellään, eväkään värähtämättä. Niiden suomukset välähtelivät joen tummalla pinnalla kuin sammumaisillaan olevat tähdet. Nuo kuolleet kalat ajelehtivat ja ajelehtivat pitkin iltaista virtaa, säihkyivät himmeinä, lyhtyjen tavoin, ja viimein sammuivat, kuin haihtuen ajattomuuteen.(...) Se oli kuin unta, uutta todellisuutta, jossa kaikki muuttui, sai uuden värin ja hohteen, siirtyi lähelle suurta tuhoutumista ja kuolemaa. Sitten nousevan kuun ruumis viskautui äänettömästi, pitkin pituuttaan virtaan, jonka yltä usva vitkaan hälveni. Niin, kuun ruumis, alastomuudessaan aineeton, jonka läpi kuolleet kalat uivat..."