Hyvin lyhyt luontovaellus
Puolen päivän seutuvilla
aurinko pilkotti lupaavasti pilvien raosta. Sisältä katsoen ilma näytti
jo keväiseltä. Pakkasin kameralaukkuuni yksisilmäisen kiikarin,
vellusrunovihkoni, kynän ja myöhässäolevat kirjaston kirjat. Ja lähdin
vaellukselle. Keli oli nollassa. Kaupasta tankkasin matkaan riittävän
määrän juomaa, sillä retkeilyssä nestetasapainon säilyttäminen on
tärkeää.
Jatkoin kohti kirjastoa Pajuluoman vartta
pitkin. Kiikari sai käyttöä ensimmäisen kerran kun tarkistin erään
omakotitalon katolla istuneen lintuparin, etteivät pulut olisi
turkinkyyhkyjä, joita parina edellisenä talvena oli käynyt pihassa
ruokinnassa. Eivät olleet, puluja ne olivat. Huomasin että resua
kiikariani on mahdoton tarkentaaa kunnolla; sillä näkee suunnilleen yhtä
hyvin kuin normaalisilmillä ilman kiikaria, mutta itse olen lievästi
likinäköinen.
Taidehallin kohdalla katu menee puusiltaa
pitkin Pajuluoman yli, sen jälkeen rantakaista laajenee pieneksi
metsiköntapaiseksi, siinä kahlasin mäkihyppääjämäisessä asennossa
pystyssä kituvan haavan taakse suojaan ja pidin puolen siideripullon
mittaisen tauon. Maassa oli noin variksenkokoisen linnun jälkiä
runsaasti, muutamat siivenjäljet myös. Myös ilmassa alkoi variksia
kerääntyä vastarannan muutaman puun kuusiston ylle ja ympärille. Ne
olivat ilmeisesti havainneet jotain mitä minä en nähnyt. Tällä rannalla
vihelteli pari punatulkkua surullista hyytään, luoman toiselta puolelta
kuului viherpeippojen ja urpiaisten ääniä.
Alkoi sataa
lujempaa rakeidensekaista räntää ja tuuli yltyi. Kun jatkoin matkaa,
vinkkasi räntää naamalleni. Käännyin Lakeuden Ristin liepeiltä
kirjastolle, palautin Malamudin Jumalan armon, Snyderin Loputtomat
vuoret ja joet, maksoin kirjastosakot ja lainasin Edwin Abbott Abbottin
scifi-klassikon, vuonna 1884 ilmestyneen Tasomaan. Pidin kahvinmittaisen
tauon lukaisten kirjan esipuheen.
Ulkona yritin
polttaa tupakan, mutta sytyttäminenkään ei tahtonut onnistua, tuuli oli
jo navakkaa ja poltti lopulta tupakan puolestani. Päätin luopua
luontoretkestä ja palata Taidehallin kautta kotiin. Koulukatua pitkin
edelläni kulki hitaasti koiraa taluttava mies. Koiran takaraajat olivat
osittain halvautuneet. Se ei saanut niihin tukea millään: horjahteli,
takajalat osittain pettäen koko ajan alta. En tunne koirarotuja, mutta
epäilen sen olleen mopsi. Ajattelin että koirien luonnoton rodunjalostus
olisi kokonaan kiellettävä.
Ohitin koiraa taluttavan
miehen jonka kasvoilla oli suru vääjäämättömästä. Vielä tätä
miettiessäni vastaan tuli Päiväniemi, joka alkoi kertoa uusimpia
naisjuttujaan. Ne ovat painokelvottomia tähän Vaelluskirjaan.
Taidehallissa katsoin viiden taiteilijan näyttelyn, jonka teokset eivät
tuota tekijän lisäksi iloa kenellekään, sovin että pari työtäni jää
Taidehallin lainaamoon. Jatkoin kaupan kautta kotiin. Kotia lähestyessä
kirjoitin päässäni retkestäni tylsän haikun:
Lähdin retkelle.
Tuuli vinkkaa, pyrytti.
Palasin kotiin.
(Jk. Haikussa ei yleensä käytetä rivin päässä välimerkkejä, minun haikuissani käytetään.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti