Alkuyö
tähtivaelluksella. Luin US-uutisista että taivaalta voi pongata
tähdenräjähdyksen jopa paljain silmin. Se on jossain Delfiinin tähdistön
kieppeillä ja kirkkaimmin näkyvä tällä vuosituhannella räjähtäneistä
tähdistä. Tai luultavasti se on kyllä räjähtänyt jo joskus melko kauan
sitten mutta itse havainto on ehtinyt maahan asti vasta nyt. Siispä otin
kiikarikotelon kaulaani, otsalampun taskuuni
ja suuntasin kulkuni Hallilanvuorelle, koska observatoriotkin
rakennetaan vuorille ja ajattelin, että tähtitaivaan parhaiten voisi
nähdä joltakin Seinäjoen monista vuorista.
Ennen lähtöä katsoin Ursan tähtikartasta missä päin taivasta moinen Delfiini saattaisi uida, koska en tunne taivaalta muuta kuin kuun, otavan (Ison Karhun) ja pikkuotavan (Pikku Karhun), jonka päässä köllöttää Pohjantähti, aina pohjoisessa. Siitä otin siis suuntiman ja vedin apuviivan Isosta Otavasta kuuhun ja Pohjantähdestä kohti Delfiiniä. Helppo nakki, ajattelin. Salmiakin muotoinen tähtikuvio lähes suoraan etelään.
Hallilanvuorella seisoin pitkään ihmeissäni. En minä löytänyt edes kuuta mistään, saati jotain salmiakkia. Otava taivaalla sentään oli ja Pohjantähti. Pikkukarhusta ei Pohjantähden lisäksi näkynyt kuin kaksi takapään tähteä eli takapuoli. Lopun tähdistön söikin sitten kaupungin valosaaste yhtä Wn muotoista tähtiryhmää lukuunottamatta. Vajaan tunnin tiirailun jälkeen palasin pettyneenä kotiin.
Kotona tutkin Ursan tähtikarttaa uudelleen. Päätin tiirailla taivasta vielä porraspäästä tarkistetuilla tuntomerkeillä. Ihmettelin kun tähtikartassa Otava oli väärällä puolella Pohjantähteä ja väärin päin. Lopulta äkkäsin kartan laidasta, että vaikka pohjoiseen katsoessa olen tottunut siihen, että itä on oikealla kädellä ja länsi vasemmalla, niin tässä kartassa länsi olikin oikealla. Pähkäilin ja ihmettelin. Olin siis etsinyt Delfiiniä jostain etelä-kaakosta kun olisi pitänyt tähdätä katsetta etelä-lounaaseen. Kuuttoman taivaan mysteeri ei auennut vieläkään, sillä yhtään pilveä, mihin se olisi voinut piiloutua, ei myöskään näkynyt. Lopulta hoksasin että jos seisoo päällään ja katsoo päälläseisonta-asennossa pohjoiseen niin toden totta: Länsi on silloin vasemmalla! Merkillistä väkeä nuo tähtitieteilijät. Katselevatko ne tähtiä päällään seisten?
Päätin yrittää etsiä edes jonkin tunnistettavan tähden tai tähdistön Otavan lisäksi ja lähdin uudelleen ulos. Samalla reissulla päätin käydä myös naapurissa omenavarkaissa. Pistin kumisaappaat jalkaan ja lähdin. Omenavarkaus on pimeässä hankalampaa kuin päivänvalossa totesin, sillä omenista en nähnyt olivatko ne toukansyömiä vai puhtaita. Pohjoinen oli minulla nyt kuitenkin tiukasti hallinnassa ja yritin nuijia pääkoppaani ajatusta, että tähtitaivaalla länsi on itä ja itä on länsi. Siinä muutaman omenan taskuun rohmuttuani peruuttelin kohti kotipihaa katse suoraan Pohjantähteen kuin taivaannaulaan kiinnittyneenä.
...Ja vedin komeasti lipat! Kompastuin nimittäin kävelytiellä olevaan betoniporsaaseen, jonka olemassaolon olin tyystin unohtanut. Lensin betoniporsaan ylitse maahan kyljelleni. Yksi omena murskautui käteeni jo ylikypsänä ja loput vierivät hiekkatielle. Nirhaumia pikkusormessa, kyynärpäässä ja polvessa. Nolona palasin kotipihaan, vaikkei kukaan nyt ilmalentoa keskellä yötä huomannutkaan. Varkaudesta rangaistiin välittömästi.
Kotona taas tähtikartalle. Olin havainnut läntisellä (siis itäisellä) taivaalla kirkkaan valopisteen ja lähes taivaan päälaessa muutaman muunkin kirkkaamman tähden. Kartan ja porraspään väliä aikani rampattuani päättelin että taivaan laessa oleva tähdistö oli ilmeisestikin joutsen. Hyvällä mielikuvituksella neljän (tai oikeastaan viiden) tähden ryhmällä oli kaksi siipeä, piste vartalona, pitkä kaula kohti taivaan lakipistettä. Läntisen taivaan kirkas tähti taas oli ilmeisestikin Lyyra, joka toi mieleen Harry Martinsonin Aniaran. Aniarahan on pelastusalus, jossa ihmisjoukko pakomatkalla maan tuhoutumista eksyy meteoriparven aiheuttaman onnettomuuden seurauksena Marsin sijasta ulos aurinkokunnasta ja kohti Lyyraa. Nyt tiedän mitä kohti Aniara ilmeisesti edelleen vaeltaa.
Mutta Delfiineihin. Ja tähdenräjähdykseen. Vaikka ramppaan pihaan ja takaisin tähtikartan ääreen kerta toisensa jälkeen en löydä kyseistä vesieläintä sieltä, missä sen osapuilleen pitäisi olla. Ovatko sen tähdet niin himmeitä, etten kiikareillakaan niitä tavoita? Sen sijaan eräään hieman kirkkaamman taivaanvalon arvelen Kotkaksi, vaikka saattaa se olla jokin muukin tähti. Lisäksi saaliina on viisi satelliittia - piru, niitä kyllä taivaalla piisaa, minun lapsuudessani satelliitin näkeminen oli järisyttävä tapaus- ja yksi tähdenlento Persidien meteoriparvesta.
Olin etsinyt salmiakkia taivaalta ja sen lähimaastossa (monenkohan valovuoden päässä?) sattunutta tähdenräjähdystä jo nelisen tuntia kun lopulta luovutin. Hieman epävarmana arvelin, että muuan neljän tähden kuvio saattoi olla Delfiini ja siitä jonkin verran sivummalla näkyvä hyvin himmerä valopiste ehkä oli kyseinen kuuluisa tähdenräjähdys, vaikka ei ilmeisesti ollut... Kompromissina ehdotin itselleni, että olin tänä aikana seulonut kiikareilla taivaankannen niin tarkkaan, että aivan varmasti kiikarinlinsseissä oli käynyt tähdenräjähdys, vaikken sitä välttämättä havainnutkaan. Lisäksi olin potkaissut porraspäästä kumoon tuhkakupin ja linnunpöntön jossa on lentoaukko sekä etu- että takaseinässä, mutta ei kattoa.
Ristiriitaisin tuntein palasin sisään. Jos käsitin oikein, räjähtävä tähti pitäisi olla havaittavissa vielä parin yön ajan, joten tähdenmetsästysretkeni jatkuu taas ensi yönä samaan aikaan. Samalla manailen kaupungin valoja, ja totisesti toivoisin olevani juuri nyt äireeni torpalla Välikylässä. Siellä sentään tähtitaivaan voi vielä öisin nähdä, linnunratoineen, delfiineineen ja räjähtävine novineen kaikkineen.
Ennen lähtöä katsoin Ursan tähtikartasta missä päin taivasta moinen Delfiini saattaisi uida, koska en tunne taivaalta muuta kuin kuun, otavan (Ison Karhun) ja pikkuotavan (Pikku Karhun), jonka päässä köllöttää Pohjantähti, aina pohjoisessa. Siitä otin siis suuntiman ja vedin apuviivan Isosta Otavasta kuuhun ja Pohjantähdestä kohti Delfiiniä. Helppo nakki, ajattelin. Salmiakin muotoinen tähtikuvio lähes suoraan etelään.
Hallilanvuorella seisoin pitkään ihmeissäni. En minä löytänyt edes kuuta mistään, saati jotain salmiakkia. Otava taivaalla sentään oli ja Pohjantähti. Pikkukarhusta ei Pohjantähden lisäksi näkynyt kuin kaksi takapään tähteä eli takapuoli. Lopun tähdistön söikin sitten kaupungin valosaaste yhtä Wn muotoista tähtiryhmää lukuunottamatta. Vajaan tunnin tiirailun jälkeen palasin pettyneenä kotiin.
Kotona tutkin Ursan tähtikarttaa uudelleen. Päätin tiirailla taivasta vielä porraspäästä tarkistetuilla tuntomerkeillä. Ihmettelin kun tähtikartassa Otava oli väärällä puolella Pohjantähteä ja väärin päin. Lopulta äkkäsin kartan laidasta, että vaikka pohjoiseen katsoessa olen tottunut siihen, että itä on oikealla kädellä ja länsi vasemmalla, niin tässä kartassa länsi olikin oikealla. Pähkäilin ja ihmettelin. Olin siis etsinyt Delfiiniä jostain etelä-kaakosta kun olisi pitänyt tähdätä katsetta etelä-lounaaseen. Kuuttoman taivaan mysteeri ei auennut vieläkään, sillä yhtään pilveä, mihin se olisi voinut piiloutua, ei myöskään näkynyt. Lopulta hoksasin että jos seisoo päällään ja katsoo päälläseisonta-asennossa pohjoiseen niin toden totta: Länsi on silloin vasemmalla! Merkillistä väkeä nuo tähtitieteilijät. Katselevatko ne tähtiä päällään seisten?
Päätin yrittää etsiä edes jonkin tunnistettavan tähden tai tähdistön Otavan lisäksi ja lähdin uudelleen ulos. Samalla reissulla päätin käydä myös naapurissa omenavarkaissa. Pistin kumisaappaat jalkaan ja lähdin. Omenavarkaus on pimeässä hankalampaa kuin päivänvalossa totesin, sillä omenista en nähnyt olivatko ne toukansyömiä vai puhtaita. Pohjoinen oli minulla nyt kuitenkin tiukasti hallinnassa ja yritin nuijia pääkoppaani ajatusta, että tähtitaivaalla länsi on itä ja itä on länsi. Siinä muutaman omenan taskuun rohmuttuani peruuttelin kohti kotipihaa katse suoraan Pohjantähteen kuin taivaannaulaan kiinnittyneenä.
...Ja vedin komeasti lipat! Kompastuin nimittäin kävelytiellä olevaan betoniporsaaseen, jonka olemassaolon olin tyystin unohtanut. Lensin betoniporsaan ylitse maahan kyljelleni. Yksi omena murskautui käteeni jo ylikypsänä ja loput vierivät hiekkatielle. Nirhaumia pikkusormessa, kyynärpäässä ja polvessa. Nolona palasin kotipihaan, vaikkei kukaan nyt ilmalentoa keskellä yötä huomannutkaan. Varkaudesta rangaistiin välittömästi.
Kotona taas tähtikartalle. Olin havainnut läntisellä (siis itäisellä) taivaalla kirkkaan valopisteen ja lähes taivaan päälaessa muutaman muunkin kirkkaamman tähden. Kartan ja porraspään väliä aikani rampattuani päättelin että taivaan laessa oleva tähdistö oli ilmeisestikin joutsen. Hyvällä mielikuvituksella neljän (tai oikeastaan viiden) tähden ryhmällä oli kaksi siipeä, piste vartalona, pitkä kaula kohti taivaan lakipistettä. Läntisen taivaan kirkas tähti taas oli ilmeisestikin Lyyra, joka toi mieleen Harry Martinsonin Aniaran. Aniarahan on pelastusalus, jossa ihmisjoukko pakomatkalla maan tuhoutumista eksyy meteoriparven aiheuttaman onnettomuuden seurauksena Marsin sijasta ulos aurinkokunnasta ja kohti Lyyraa. Nyt tiedän mitä kohti Aniara ilmeisesti edelleen vaeltaa.
Mutta Delfiineihin. Ja tähdenräjähdykseen. Vaikka ramppaan pihaan ja takaisin tähtikartan ääreen kerta toisensa jälkeen en löydä kyseistä vesieläintä sieltä, missä sen osapuilleen pitäisi olla. Ovatko sen tähdet niin himmeitä, etten kiikareillakaan niitä tavoita? Sen sijaan eräään hieman kirkkaamman taivaanvalon arvelen Kotkaksi, vaikka saattaa se olla jokin muukin tähti. Lisäksi saaliina on viisi satelliittia - piru, niitä kyllä taivaalla piisaa, minun lapsuudessani satelliitin näkeminen oli järisyttävä tapaus- ja yksi tähdenlento Persidien meteoriparvesta.
Olin etsinyt salmiakkia taivaalta ja sen lähimaastossa (monenkohan valovuoden päässä?) sattunutta tähdenräjähdystä jo nelisen tuntia kun lopulta luovutin. Hieman epävarmana arvelin, että muuan neljän tähden kuvio saattoi olla Delfiini ja siitä jonkin verran sivummalla näkyvä hyvin himmerä valopiste ehkä oli kyseinen kuuluisa tähdenräjähdys, vaikka ei ilmeisesti ollut... Kompromissina ehdotin itselleni, että olin tänä aikana seulonut kiikareilla taivaankannen niin tarkkaan, että aivan varmasti kiikarinlinsseissä oli käynyt tähdenräjähdys, vaikken sitä välttämättä havainnutkaan. Lisäksi olin potkaissut porraspäästä kumoon tuhkakupin ja linnunpöntön jossa on lentoaukko sekä etu- että takaseinässä, mutta ei kattoa.
Ristiriitaisin tuntein palasin sisään. Jos käsitin oikein, räjähtävä tähti pitäisi olla havaittavissa vielä parin yön ajan, joten tähdenmetsästysretkeni jatkuu taas ensi yönä samaan aikaan. Samalla manailen kaupungin valoja, ja totisesti toivoisin olevani juuri nyt äireeni torpalla Välikylässä. Siellä sentään tähtitaivaan voi vielä öisin nähdä, linnunratoineen, delfiineineen ja räjähtävine novineen kaikkineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti