Antti Maasalo: Aalloilla
Väriä, valoa ja liikettä
vuosikymmenten ajalta
Seinäjoen Taidehalli 17.8. -
20.10.2013
Teoksia myös Koulukadun varrella ja
Aaltokeskuksen kansalaistorilla
I Läpileikkaus
Tutustuin Antti Maasaloon (s. 1947)
muistaakseni vuonna 1982 Lehtimäellä sorakuopassa Lehtimäki
Symposiumin ja Pohjoismaisen ympäristötaidetapahtuman merkeissä.
Paikalle oli kokoontunut 25 kuvataiteilijaa Tanskasta, Islannista,
Norjasta, Ruotsista ja Suomesta toteuttamaan visuaalisia ideoitaan
viikon ajan lehtimäkeläisessä maisemassa. Pohjoismaisten
ympäristötaiteen pioneerien käyttöön oli varattu parin hehtaarin
alue soramonttuja, kangasmetsikköä ja lampi. Koko tapahtuman
koordinaattorina ja kokoavana voimana toimi lehtimäkeläinen
kuvataiteilija Antti Maasalo. Ensimmäistä kertaa Suomessa
ympäristötaidetta tehtiin ja nähtiin näin laajassa mittakaavassa.
Samana kesänä kohtasin Maasalon
uudelleen, tällä kerralla Seinäjoella Lakeuden Ristin aukiolla
taiteilijaryhmän Antti Maasalo, Seppo-Juhannus Tanninen, Heikki
Mäki-Tuuri ja Ilpo Jokilehto yrittäessä puhkua ilmaa kymmenien
metrien mittaisiin mustiin tuulipusseihin, joiden oli tarkoitus
nousta vertikaalisiksi veistoksiksi keskustelemaan Alvar Aallon
Lakeuden Ristin ja Aalto-keskuksen arkkitehtuurin kanssa. Kirjoitin
teoksista jutun Lakeuden Kutsu-lehteen. Haastattelussa
taiteilijaryhmä luonnehti itseään sekä ympäristötaiteilijoita
yleisemminkin yhteiskuntaan integroituneiksi hulluiksi, jotka
saisivat enemmän aikaan puskutraktoreilla ja kaivinkoneilla, jos
niihin olisi varaa. Jonkin verran närkästystä herätti se, että
nimesin jutussa veistoksen koskaan kunnolla pystyyn nousemattomat
jättiläismäisiä kondomeita mielestäni muistuttavat tuulipussit
falloksiksi, jotka kohoilevat ilmaan lakeudella.
Antti Maasalo oli aloittanut oman
taiteellisen uransa jo huomattavasti aiemmin. Hieman laskutavasta
riippuen hänen taiteellinen uransa on kestänyt jo noin 50
vuoden ajan. Ensimmäiseen taidenäyttelyyn Maasalo osallistui vain
15-vuotiaana vuonna 1962 Ylimaan maatalousnäyttelyn yhteyteen
kootussa taidenäyttelyssä. Mukana näyttelyssä oli jo tunnettuja
pohjalaistaiteilijoita, muun muassa Arvi Mäenpää ja Kalle
Isolehto, mutta myös Maasalon informalismista vaikutteita saaneita
maalauksia kiitettiin kritiikissä. Aktiivisen jatkuvan
näyttelytoiminnan Maasalo aloitti kineettisenä (liikkuva kuva)
kuvanveistäjänä vuonna 1969 ja on siitä lähtien tullut
tunnetuksi kineettisenä ja ekologisena kuvataiteilijana sekä
Suomessa että ulkomailla järjestetyissä näyttelyissä.
Seinäjoen Taidehalliin ja
Aaltokeskukseen koottu Aalloilla-näyttely on läpileikkaus Maasalon
kineettisestä taiteesta sekä aurinko-, tuuli- ja vesinergialla
toteutetuista veistoksista vuodesta 1969 lähtien. Seinäjoen
Taidehallin suuren puolen täyttää 36 pääosin sähköenergialla
toimivaa kineettistä veistosta. Taidehallin ulkopuolella,
Koulukadulla ja Aaaltokeskuksen kansqalaistorilla on lisäksi esillä
kaikkiaan parikymmentä pääosin tuulienergialla toimivaa pyörivää,
soivaa, monin eri tavoin heiluvaa ja huojuvaa sekä kääntyilevää
ja valoa heijastavaa veistosta, onpa paikalla yksi vesisateen
voimalla pyörivä vesimyllykonstruktiokin, joka hämmästyttävällä
tavalla muistuttaa teuvalaisen keksijän Onni T Heinolan Tyyneen
valtamereen suunnitteleman 9 kilometria korkean ikiliikkujan
rakennuspiirustuksia.
Vaikka Maasalon tuotantoon kuuluu
poikkeuksellisen paljon, noin 80 Suomeen ja ulkomaille toteutettua
julkista teosta, saa näyttelykokonaisuudesta hyvän ja kattavan
läpileikkauksen Maasalon taiteellisesta tuotannosta, varsinkin kun
näyttelysalin videodokumenteissa esitetään katsauksina koosteina
Maasalon aiempaa näyttelytoimintaa sekä julkisia teoksia viimeisen
parinkymmenen vuoden ajalta.
Maasalon taiteellisista ansioista
vuosikymmenien aikana voidaan mainita, että hän on vuonna 1972
perustetun ja edelleen toimivan Dimensio-ryhmän perustajajäsen,
vuokraisäntäni Seppo J. Tannisen ja edesmenneen Jasse Hirvosen
aloitteesta perustetun pohjoismaisen taiteilijaryhmän Non Art
Groupin jäsen, jo mainitun Lehtimäki Symposiumin kantava
taustavoima, lastentaiteen ja leikkiveistosten pioneeri sekä
maailmanrauhaan ja ympäristökysymyksiin jatkuvasti teoksillaan
voimakkaasti kantaaottava syväekologinen taiteilija.
Poikkeuksellista Maasalon taiteellisella uralla on, että hän on
peräti kolme kertaa ollut vastaanottamassa taiteelliseen toimintaan
liittyviä valtionpalkintoja. Taiteen valtionpalkinnon hän sai jo
1974, lastenkulttuurin valtionpalkinto ja Dimensio-ryhmälle
kokonaisuutena myönnetty taiteen valtionpalkinto taas tulivat samana
vuonna 1982.
II Aalloilla
II Aalloilla
Antti Maasalon näyttelyn avajaisissa
on paikalla myös nykymusiikin säveltäjä Otto Romanowski, joka on
säveltänyt musiikin myös useisiin Maasalon teoksiin. Romanowski
selvittää lyhyesti Dimensio-ryhmän taustoja. Dimensio perustettiin
vuonna 1972 ”kineettisen, kokeilevan ja kujeilevan” taiteen
ryhmäksi, kuten Romanowski ryhmän määrittelee.
Maasalo oli Dimensio-ryhmän pohjoisin
perustajajäsen. Dimensio on alusta lähtien ollut myös
taiteidenvälinen ryhmä, johon on kuulunut myös nykymusiikin
säveltäjiä kuten juuri Otto Romanowski ja Erkki Kurenniemi.
Romanowskin sävellystaiteesta esimerkin avajaisissa saa veistoksissa
kuuluvan musiikin lisäksi 4,09 minuuttiin mahtuva tietokonesävellys
Maailmankaikkeus.
Maasalo tuli kuitenkin tunnetuksi
kineettisen taiteen tekijänä jo ennen Dimensiota. Tästä
esimerkkinä ovat näyttelyssä esillä olevat vuonna 1969
valmistuneet teokset Kosminen näky ja Kineettinen konstruktio. Ne
edellyttävät kuitenkin vielä katsojan omaa liikettä. Jo 70-luvun
alkupuolella veistokset muuttuivat kuitenkin yhä enemmän
sisätiloissa sähkömoottoreilla ja ulkona luonnonvoimilla
liikkuviksi. Maasalon teosten materiaalit ovat kovia, usein terästä,
mutta niiden kantava ajatus on ekologisuus ja huoli maapallon
tulevaisuudesta.
Näyttelyssä on mukana myös useita
Kalevalasta aiheensa saaneita teoksia. Maasalon mielestä Kalevalan
Sampo on jo ajat sitten keksitty. Sampo on auringon, tuulen ja veden
uusiutuva energia. Musiikki ja kineettisyys näkyvät teoksissa
keskeisesti vuodesta 1972 lähtien. Liikkuva kuva tulee osaksi hänen
teoksiaan ensimmäistä kertaa 1973 ja leikkiveistoksia ja lapsille
suunnattuja taidenäyttelyitä Maasalo on tehnyt vuodesta 1979.
!980-luvun alkupuolen rauhanliikkeeseen Maasalo osallistui muun
muassa Taiteilijoiden rauhanjuna-tapahtuman puitteissa. Jo mainittu
Lehtimäen ympäristötaidetapahtuma järjestettiin vuonna 1982 ja
1990-luvulla kävi entistä selvemmin ilmi Maasalon ”jo paljon
aikaisemmin tapahtunut siirtyminen yhä lähemmäksi ja tiukemmin
luonnonvoimia käyttävää veistotaidetta”.
Ympäristön tuhoutumiseen
järkyttävästi kantaaottavia teoksia Aalloilla-näyttelyssä ovat
muun muassa vuodelta 1989 oleva teos ”Meri - Itämeri sarkofagi”
ja kaiken kaikkiaan yksi näyttelysaleista on planeettateoksineen
muistutus ihmiskunnan tuhon uhasta. Teoksissa etsitään maan
mahdollisen tuhon jälkeen pelastusta vierailta planeetoilta.
Järkyttävä on Maasalon visio ”Rajoitettu ydinsota” vuodelta
1983 ja sen jälkeiset visiot muista mahdollisista maailmoista kuten
teokset ”Kohti tuntematonta planeettaa” ja ”Elävälle
planeetalle matkaajat” vuodelta 2010.
Mutta mahdollisia
mielikuvitusplaneettoja löytyy näyttelystä positiivisemmassakin
hengessä, josta esimerkkeinä Sadunkertojien planeetta (2006) ja
Haaveilijoiden aurinkokunta (2010). Samaan sarjaan voisi laskea
Hyvien haltijoiden kodin (2006)
Kaiken kaikkiaan näyttelyn nimi
Aalloilla kuvaa kuitenkin ehkä parhaiten näyttelykokonaisuutta,
sillä hyvin monet Maasalon teoksista aaltoilevat, väreilevät,
kertautuvat erilaisina peilikonstruktioina, käyttävät hyväkseen
videon, valoheijastusten ja kuvanveiston erilaisia yhdistelmiä ja
muodostavat kokonaisuutena näyttelysaleihin sakraalin, pyhän
tunnelman. Henkevyys ja leikkisyys kulkevat teoksissa käsi kädessä.
Maasalon taiteen tematiikka tuntuu loppuun asti pohditulta ja näyttelyn jatkuvasti muuntuvien teosten katsomiseen voisi kuluttaa aikaa päiväkausia ilman että teokset lopullisesti tyhjentävät itseään.
Maasalon taiteen tematiikka tuntuu loppuun asti pohditulta ja näyttelyn jatkuvasti muuntuvien teosten katsomiseen voisi kuluttaa aikaa päiväkausia ilman että teokset lopullisesti tyhjentävät itseään.
Ja oman kokonaisuutensa Taidehallin
ulkopuolella muodostavat Koulukadun varreslla ja Aaltokeskuksessa
olevat luonnonvoimilla toimivat teokset, jotka saattavat aiheuttaa
lievää ihmetystä näyttelystä tietämättömän katsojan
silmissä.
(Lähteenä käytetty myös Leena Passin toimittamaa kirjaa Antti Maasalo - Kuvanveistäjä/Scultor)
(Lähteenä käytetty myös Leena Passin toimittamaa kirjaa Antti Maasalo - Kuvanveistäjä/Scultor)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti