Antti Maasalo – Valon, veden ja tuulen veistäjä

Antti Maasalo: Aalloilla

Väriä, valoa ja liikettä vuosikymmenten ajalta

Seinäjoen Taidehalli 17.8. - 20.10.2013

Teoksia myös Koulukadun varrella ja Aaltokeskuksen kansalaistorilla

I Läpileikkaus

Tutustuin Antti Maasaloon (s. 1947) muistaakseni vuonna 1982 Lehtimäellä sorakuopassa Lehtimäki Symposiumin ja Pohjoismaisen ympäristötaidetapahtuman merkeissä. Paikalle oli kokoontunut 25 kuvataiteilijaa Tanskasta, Islannista, Norjasta, Ruotsista ja Suomesta toteuttamaan visuaalisia ideoitaan viikon ajan lehtimäkeläisessä maisemassa. Pohjoismaisten ympäristötaiteen pioneerien käyttöön oli varattu parin hehtaarin alue soramonttuja, kangasmetsikköä ja lampi. Koko tapahtuman koordinaattorina ja kokoavana voimana toimi lehtimäkeläinen kuvataiteilija Antti Maasalo. Ensimmäistä kertaa Suomessa ympäristötaidetta tehtiin ja nähtiin näin laajassa mittakaavassa.

Samana kesänä kohtasin Maasalon uudelleen, tällä kerralla Seinäjoella Lakeuden Ristin aukiolla taiteilijaryhmän Antti Maasalo, Seppo-Juhannus Tanninen, Heikki Mäki-Tuuri ja Ilpo Jokilehto yrittäessä puhkua ilmaa kymmenien metrien mittaisiin mustiin tuulipusseihin, joiden oli tarkoitus nousta vertikaalisiksi veistoksiksi keskustelemaan Alvar Aallon Lakeuden Ristin ja Aalto-keskuksen arkkitehtuurin kanssa. Kirjoitin teoksista jutun Lakeuden Kutsu-lehteen. Haastattelussa taiteilijaryhmä luonnehti itseään sekä ympäristötaiteilijoita yleisemminkin yhteiskuntaan integroituneiksi hulluiksi, jotka saisivat enemmän aikaan puskutraktoreilla ja kaivinkoneilla, jos niihin olisi varaa. Jonkin verran närkästystä herätti se, että nimesin jutussa veistoksen koskaan kunnolla pystyyn nousemattomat jättiläismäisiä kondomeita mielestäni muistuttavat tuulipussit falloksiksi, jotka kohoilevat ilmaan lakeudella.

Antti Maasalo oli aloittanut oman taiteellisen uransa jo huomattavasti aiemmin. Hieman laskutavasta riippuen hänen taiteellinen uransa on kestänyt jo noin 50 vuoden ajan. Ensimmäiseen taidenäyttelyyn Maasalo osallistui vain 15-vuotiaana vuonna 1962 Ylimaan maatalousnäyttelyn yhteyteen kootussa taidenäyttelyssä. Mukana näyttelyssä oli jo tunnettuja pohjalaistaiteilijoita, muun muassa Arvi Mäenpää ja Kalle Isolehto, mutta myös Maasalon informalismista vaikutteita saaneita maalauksia kiitettiin kritiikissä. Aktiivisen jatkuvan näyttelytoiminnan Maasalo aloitti kineettisenä (liikkuva kuva) kuvanveistäjänä vuonna 1969 ja on siitä lähtien tullut tunnetuksi kineettisenä ja ekologisena kuvataiteilijana sekä Suomessa että ulkomailla järjestetyissä näyttelyissä.

Seinäjoen Taidehalliin ja Aaltokeskukseen koottu Aalloilla-näyttely on läpileikkaus Maasalon kineettisestä taiteesta sekä aurinko-, tuuli- ja vesinergialla toteutetuista veistoksista vuodesta 1969 lähtien. Seinäjoen Taidehallin suuren puolen täyttää 36 pääosin sähköenergialla toimivaa kineettistä veistosta. Taidehallin ulkopuolella, Koulukadulla ja Aaaltokeskuksen kansqalaistorilla on lisäksi esillä kaikkiaan parikymmentä pääosin tuulienergialla toimivaa pyörivää, soivaa, monin eri tavoin heiluvaa ja huojuvaa sekä kääntyilevää ja valoa heijastavaa veistosta, onpa paikalla yksi vesisateen voimalla pyörivä vesimyllykonstruktiokin, joka hämmästyttävällä tavalla muistuttaa teuvalaisen keksijän Onni T Heinolan Tyyneen valtamereen suunnitteleman 9 kilometria korkean ikiliikkujan rakennuspiirustuksia.

Vaikka Maasalon tuotantoon kuuluu poikkeuksellisen paljon, noin 80 Suomeen ja ulkomaille toteutettua julkista teosta, saa näyttelykokonaisuudesta hyvän ja kattavan läpileikkauksen Maasalon taiteellisesta tuotannosta, varsinkin kun näyttelysalin videodokumenteissa esitetään katsauksina koosteina Maasalon aiempaa näyttelytoimintaa sekä julkisia teoksia viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta.

Maasalon taiteellisista ansioista vuosikymmenien aikana voidaan mainita, että hän on vuonna 1972 perustetun ja edelleen toimivan Dimensio-ryhmän perustajajäsen, vuokraisäntäni Seppo J. Tannisen ja edesmenneen Jasse Hirvosen aloitteesta perustetun pohjoismaisen taiteilijaryhmän Non Art Groupin jäsen, jo mainitun Lehtimäki Symposiumin kantava taustavoima, lastentaiteen ja leikkiveistosten pioneeri sekä maailmanrauhaan ja ympäristökysymyksiin jatkuvasti teoksillaan voimakkaasti kantaaottava syväekologinen taiteilija. Poikkeuksellista Maasalon taiteellisella uralla on, että hän on peräti kolme kertaa ollut vastaanottamassa taiteelliseen toimintaan liittyviä valtionpalkintoja. Taiteen valtionpalkinnon hän sai jo 1974, lastenkulttuurin valtionpalkinto ja Dimensio-ryhmälle kokonaisuutena myönnetty taiteen valtionpalkinto taas tulivat samana vuonna 1982.

II Aalloilla 

Antti Maasalon näyttelyn avajaisissa on paikalla myös nykymusiikin säveltäjä Otto Romanowski, joka on säveltänyt musiikin myös useisiin Maasalon teoksiin. Romanowski selvittää lyhyesti Dimensio-ryhmän taustoja. Dimensio perustettiin vuonna 1972 ”kineettisen, kokeilevan ja kujeilevan” taiteen ryhmäksi, kuten Romanowski ryhmän määrittelee.

Maasalo oli Dimensio-ryhmän pohjoisin perustajajäsen. Dimensio on alusta lähtien ollut myös taiteidenvälinen ryhmä, johon on kuulunut myös nykymusiikin säveltäjiä kuten juuri Otto Romanowski ja Erkki Kurenniemi. Romanowskin sävellystaiteesta esimerkin avajaisissa saa veistoksissa kuuluvan musiikin lisäksi 4,09 minuuttiin mahtuva tietokonesävellys Maailmankaikkeus.

Maasalo tuli kuitenkin tunnetuksi kineettisen taiteen tekijänä jo ennen Dimensiota. Tästä esimerkkinä ovat näyttelyssä esillä olevat vuonna 1969 valmistuneet teokset Kosminen näky ja Kineettinen konstruktio. Ne edellyttävät kuitenkin vielä katsojan omaa liikettä. Jo 70-luvun alkupuolella veistokset muuttuivat kuitenkin yhä enemmän sisätiloissa sähkömoottoreilla ja ulkona luonnonvoimilla liikkuviksi. Maasalon teosten materiaalit ovat kovia, usein terästä, mutta niiden kantava ajatus on ekologisuus ja huoli maapallon tulevaisuudesta.

Näyttelyssä on mukana myös useita Kalevalasta aiheensa saaneita teoksia. Maasalon mielestä Kalevalan Sampo on jo ajat sitten keksitty. Sampo on auringon, tuulen ja veden uusiutuva energia. Musiikki ja kineettisyys näkyvät teoksissa keskeisesti vuodesta 1972 lähtien. Liikkuva kuva tulee osaksi hänen teoksiaan ensimmäistä kertaa 1973 ja leikkiveistoksia ja lapsille suunnattuja taidenäyttelyitä Maasalo on tehnyt vuodesta 1979. !980-luvun alkupuolen rauhanliikkeeseen Maasalo osallistui muun muassa Taiteilijoiden rauhanjuna-tapahtuman puitteissa. Jo mainittu Lehtimäen ympäristötaidetapahtuma järjestettiin vuonna 1982 ja 1990-luvulla kävi entistä selvemmin ilmi Maasalon ”jo paljon aikaisemmin tapahtunut siirtyminen yhä lähemmäksi ja tiukemmin luonnonvoimia käyttävää veistotaidetta”.

Ympäristön tuhoutumiseen järkyttävästi kantaaottavia teoksia Aalloilla-näyttelyssä ovat muun muassa vuodelta 1989 oleva teos ”Meri - Itämeri sarkofagi” ja kaiken kaikkiaan yksi näyttelysaleista on planeettateoksineen muistutus ihmiskunnan tuhon uhasta. Teoksissa etsitään maan mahdollisen tuhon jälkeen pelastusta vierailta planeetoilta. Järkyttävä on Maasalon visio ”Rajoitettu ydinsota” vuodelta 1983 ja sen jälkeiset visiot muista mahdollisista maailmoista kuten teokset ”Kohti tuntematonta planeettaa” ja ”Elävälle planeetalle matkaajat” vuodelta 2010.

Mutta mahdollisia mielikuvitusplaneettoja löytyy näyttelystä positiivisemmassakin hengessä, josta esimerkkeinä Sadunkertojien planeetta (2006) ja Haaveilijoiden aurinkokunta (2010). Samaan sarjaan voisi laskea Hyvien haltijoiden kodin (2006)

Kaiken kaikkiaan näyttelyn nimi Aalloilla kuvaa kuitenkin ehkä parhaiten näyttelykokonaisuutta, sillä hyvin monet Maasalon teoksista aaltoilevat, väreilevät, kertautuvat erilaisina peilikonstruktioina, käyttävät hyväkseen videon, valoheijastusten ja kuvanveiston erilaisia yhdistelmiä ja muodostavat kokonaisuutena näyttelysaleihin sakraalin, pyhän tunnelman. Henkevyys ja leikkisyys kulkevat teoksissa käsi kädessä. 

Maasalon taiteen tematiikka tuntuu loppuun asti pohditulta ja näyttelyn jatkuvasti muuntuvien teosten katsomiseen voisi kuluttaa aikaa päiväkausia ilman että teokset lopullisesti tyhjentävät itseään.

Ja oman kokonaisuutensa Taidehallin ulkopuolella muodostavat Koulukadun varreslla ja Aaltokeskuksessa olevat luonnonvoimilla toimivat teokset, jotka saattavat aiheuttaa lievää ihmetystä näyttelystä tietämättömän katsojan silmissä.

(Lähteenä käytetty myös Leena Passin toimittamaa kirjaa Antti Maasalo - Kuvanveistäjä/Scultor)