Kiinalaisen maalaustaiteen veijareita ja pyhimyksiä osa II

Murretun tussin tie

Tsan-buddhalaisuus (japanissa zen) levisi Intiasta Kiinaan noin 520 jaa. Maalaustaiteessa tsanilaisuus vaikutti johdattamalla taiteilijan syvempään yhteyteen luonnon elementtien ja kaikkien ilmiöiden kanssa. Tsan vaikutti erityisesti niin sanotun murretun tussin (luontevan maalauksen) koulukuntaan. ”Tussilaveerauksen spontaani olemus on taiteellisen toteutuksen korkein aste”, kirjoitti jo aiemmin kuvattu Wang Wei.

Vaikka Wang Wei on puhunut yliaistilliseen innoitukseen perustuvan tussimaalauksen puolesta, hän itse vietti hyvin kurinalaista elämää, jotta hänet olisi voinut lukea niiden miesten joukkoon, jotka olivat vapaita kaikista kahleista ja kirjaimellisesti ”häkistä paenneita”. Näihin luontevan kalligrafian kuuluisiin mestareihin kuului Tsang Hsy, joka tarvitsi vain viiniä päästäkseen hurmiotilaan. Hänen rinnallaan esiintyi buddhalainen munkki Huai-Sun, joka myös oli mieltynyt viiniin ja nimitti siveltimensä jälkiä kuolemattoman juomarin kalligrafiaksi.

Tämän luontevan ja spontaanin tyylin mestareista on olemassa useita enemmän tai vähemmän uskottavia tarinoita, ja sen eräänä edelläkäsijänä voidaan pitää jo ennen tsan-buddhalaisuuden aikaa maalannutta ja vankilasta seinämaalauksen kautta paennutta Wu Tao-Tzuta. Mutta legendanomaiset tarinat eivät kerro ainoastaan murretun tussin maalareiden päähänpistoista ja hairahduksista, jotka aiheuttivat harhaanjohtaia käsityksiä heidän miellyttävästä taiteilijaelämästään ilman minkäänlaista pakkoa tai kuria aivan kuin he olisivat suorittaneet suuret taiteelliset työnsä leikiten ja ohimennen juominkien, seurustelun tai kävelyretkien lomassa.

Muistiinpanoista ilmenee päinvastoin, ettei spontaanius ollut pelkkä taivaanlahja vaan pikemminkin kovan työn ja pitkän ponnistelun tulos. Esimerkiksi 500-luvun keskivaiheilla oli eräs tsan-lahkon huomattavimpia kalligrafeja munkki Tseng Hung vetäytynyt ullakolle ja estänyt ketään pääsemästä luokseen ympäröimällä talonsa aidatulla vallihaudalla, minkä vuoksi hän sai lisänimen ”rautainen kynnys”. Hän vietti erakkoelämää 30 vuotta kehittäen ruohokirjoituksen täydellisyyteensä ja kuluttaen loppuun lukemattomia siveltimiä, jotka hän hautasi maahan muistokirjoituksella varustetuissa ruukuissa.

700-luvulla lähimmäksi spontaania ilmausta kerrotaan päässeen puiden ja kivien mestari Tsang Tsao, joka maalasi viivoja katkaistulla siveltimenkärjellä niin ettei jälki ollut näkyvissä. Tsi Tsing-Tsenin taidehistoriassa mainitaan myös kolme muuta toisista erottuvaa maalaria Wang Hsia, Li Ling-teng ja Tsang Tsi-ho.

Hurmioitunut Wang Hsia ja Tsang Tsi-ho

Wang Hsia oli kuuluisa ja arvoituksellinen persoonallisuus. Hän oli luonteeltaan ujo ja kuljeskeli mielellään metsissä ja vuorilla. Maalaamista hän ei aloittanut, ennen kuin oli juopotellut kunnolla. Mutta kun sitten viini oli saanut hänet riittävän iloiselle tuulelle hän teki työtään nauraen ja laulaen. Hän levitti tussia jaloillaan, käsillään ja jopa hiuksillaankin. Hurmioituneesti hän maalasi näennäisesti toisistaan riippumattomia tussiläiskiä ja loi tästä omituisesta luonnoksesta henkeäsalpaavalla nopeudella vuoria ja pilviä, vesiä ja usvaa, kiviä ja puita, joissa ei voinut nähdä jälkeäkään tussiläiskistä.

Tsang Tsi-ho oli kuriton virkamies, joka istuskeli mieluusti veneessään kuin seurusteli palatseissa ja onki ilman koukkua kuin taolaiset oppineet; välittämättä kaloista hän antoi siiman riippua vedestä ja sanoi itseään ”usvan ja aaltojen kalastajaksi”.

Spontaanit mestarit olivat kääntäneet maailmalle selkänsä ja heidän asemansa ”häkin ulkopuolella” soi heidän tarkastella kaikkia muotojen ja sovinnaisuuden ulkopuolellaa olevia ilmiöitä. Eräässä klassisessa sananlaskussa kerrotaan taiteilijasta jota keisari onnitteli tiedustellen häneltä taiteen salaisuutta. Taiteilija vastasi syvään kumartaen : ”En ole kiitoksenne arvoinen, tauluni eivät ole mitään muuta kuin siveltimenviivoja ja tussinläiskiä.”

Tsan-mestarit Kuan-hsiu ja Si Ko

Varsinaisen tsan-oppia noudattavan maalauksen mestareina pidetään 800-luvulla eläneitä Kuan-hsiuta ja Si Kota.

Kuan-hsiu oli lahkonsa uskollinen munkki, joka maalasi kunnioitettuja askeetteja, joilla on samanlainen ryhmyinen ja kiemurainen ilme kuin karujen maisemien puilla ja halkeilleilla kallioilla. Ne muistuttavat vertauskuvallisesti luontokappaleiden yhteydestä, kaiken elollisen ja kaikkien esineiden, henkisen substanssin, ihmisen, eläinten, kasvien ja kivien yhteydestä, jotka kaikki ovat osallisina buddha-luonnossa.

Si Ko loi puhtaalla tsan-tyylillä boddhidharman ja patriarkkojen hahmoja. Kahdessa säilyneessä patriarkkoja esittävissä maalauksissa toisessa patriarkka istuu tavanomaisessa mietiskelyasennossa, kun taas toinen patriarkka lepää hurmioituneessa tilassa tiikerin päällä, joka makaa kuin uskollinen koira hänen vieressään.

Tsan-legenda kertoo, että Patriarkka ja tiikeri maalaus esittää lahkon toiseksi tärkeintä ja Kiinan ensimmäistä patriarkkaa, joka saavutti mielenrauhan autuaassa hurmiotilassa, johon hän jo etukäteen oli päässyt kapakassa. Maalaus on vertauskuvallinen kuin nukkuva tiikeri, jossa ruumiillistuvat villeimmät maalliset vietit, jotka ihmisluonnon tulee hillitä. Samalla se esittää pahoilta voimilta suojelevaa henkeä, jollaisena sitä usein kuvataan buddhalaisissa ikoneissa esimerkiksi erakon seurassa tiibetiläisessä kallioluolassa tai pyhiinvaeltajamunkin vieressä.