perjantai 28. huhtikuuta 2017

Miksi jokivarren kuuset kaadettiin?



Kävelin Kauhajoen entisen kotitalousoppilaitoksen alapuolelle rantapuistoon. Metsurit olivat käyneet tekemässä tuhojaan puistometsässä. Vielä suurempi järkytys odotti kuitenkin jokirannassa. Siellä frisbeekentän laidalla on ollut hieno vanhojen kuusten rivistö. Nyt suunnilleen joka toinen vanhoista terveistä yli 80-vuotiaista kuusista on kaadettu. (Laskin iän vuosirenkaista.)
Mikä idea näiden kuusten kaatamisessa on ollut? Jäljellä törröttävät yli puolen metrin läpimittaiset kannot. Ei tällainen vanha puurivistö kaipaa mitään harventamista. Kannoista näkee että puut ovat olleet täysin terveitä. Eivätkä ne rannassa ole uhanneet ketään tai kenenkään turvallisuutta. Kuka näiden puiden kaatamisesta on vastuussa?
Kotitalousoppilaitoksen ranta on alunperin ollut osa Sjöbergin tilan 1880-luvulla rakennettua puistoa. Rannan vanhat kuuset ovat saaneet olla rauhassa lähes sata vuotta, kun niitä nyt yhtäkkiä on innostuttu hävittämään. Jokainen näistä kuusista oli sekä kooltaan että ulkonäöltään säilyttämisen arvoinen. Mikä ihmeen puiden tuhoamisvimma on saanut aikaan sen, että osa näistä hienoista puista on kaadettu? Ei niiden olemassaolon pitänyt olla häiriöksi kenellekään.
Jos Kauhajoen kaupungin välttämättä pitää kaataa metsää, eikö sillä ole hakattavaa puustoa missään muualla kuin juuri tässä jokivarren hienossa vanhassa ikikuusten rivistössä? Hakkuiden lopputulos on irvokas. Samalla entistä paremmin näkyviin on paljastunut vastarannan aukkohakkuu.
Minä haluan tietää, kuka ottaa vastuun näiden kuusten kaatamisesta ja vaadin selitystä sille miksi lähes satavuotiset mutta täysin terveet kuusivanhukset on rannasta kaadettu. Puistometsikön harvennushakkuun vielä ymmärrän, mutta tämä "tihutyö" ei mene jakeluun. Miten sitä voidaan perustella? Odotan järkyttyneenä vastausta kuusten kaatamisesta päättäneeltä virkamieheltä/lautakunnalta.
nim. Tyrmistynyt
(Mistä helvetistä tämä äkillinen hakkuuvimma on kotoisin. Maakuntauudistuksestako? Lähdin Jämsänkoskelta karkuun hakkuuraiskion ahdistavuutta, niin mihin törmäsin Kauhajoella. Järjettömään vanhojen ikikuusten hakkuuseen! Tämän vein tänään Kauhajoen kunnallislehteen.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti