torstai 19. huhtikuuta 2018

Aktiivimalli puri, mutta ketä?

Olen niin sanotusti köyhä. Aktiivimallileikkuri puri minua 4,65 prosenttia työttömyyskorvauksestani. Kävin eilen Kelassa. Minulle luvattiin kyseinen 4,65 prosenttia lisää toimeentulotukeeni.

En ole varsinaisesti hätää kärsimässä, moni muu on enemmän hädissään aktiivimallin ja Sipilän pisteytysjärjestelmän tähden, elän ihan hyvin sillä 485 eurolla mitä kuussa jää käteen. Suunnilleen saman verran jää elämiseen vuokralla asuvilla eläkeläisillä, keskiluokan palkan alapuolella olevilla työntekijöillä kuten siivoojilla yms sekä yksinhuoltajaäideillä.

Vielä vähemmän saavat ne, jotka maksavat työttöminä asuntolainaa tai joilla on vahingossa mummon mökin verran omaisuutta tai jotka ostavat lääkärin määräämiä kela-korvaamattomia lääkkeitä. Mummon mökkiä ei voi myydä, lääkkeitä ei voi olla ostamatta, mutta ne eivät kuulu korvattaviin kuluihin.

Pisteytyksestä on tehnyt Sira Moksi oivallisen pilapiirrroksen, jossa Juha Sipilä ehdottaa peloissaan olevalle mummolle, että suoraan Keskustaleiriin suihkuun desinfioitavaksi. Tunnen muutaman omahoitajan. Tiedän että heillä on raskasta, ja palkka on olematon.

Kysyin apteekista farmaseutilta mitä tämä pisteytys oikein tarkoittaa? Hän sanoi olevansa ihan ulalla, mutta ehkä se kevään myötä selviää. Pisteytys toimii kuitenkin jo esimerkiksi vanhustenhoidossa. Vasta Sipilän hallitus uskalsi tuoda sen julki.

Kansalaiset jaetaan kolmeen ryhmään: työssäoleviin, työttömiin ja vähemmän työkykyisiin kuten eläkeläisiin ja vammaisiin. Esimerkiksi yli 80-vuotias äitini ihmetteli, miksi hän ei pääse varvasleikkaukseen vaikka on jo puoli vuotta ollut jonossa, työssäkäyvä naapuri pääsi kolmessa kuukaudessa.

Mutta nyt pisteytykseen on lisätty tämä automaattinen leikkuri. Olet jo mestauspölkyllä. Ole koko ajan ajan aktiivinen tai sitten katkaistaan kaula. Alfred Guillotin esitteli aikanaan keksintöään Ranskan kuninkaalle:

"Tämä moderni keksintö katkaisee pään vilauksessa, niin että vainaja ei ehdi edes huomata, että henki on jo lähtenyt." 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti