Weltschmerz
Minuun on kasvanut outo surumielisyys
elämän matkan varrella se on kerääntynyt,
se on kehossani, ei iholla,
vaan rintakehässä, sisäpuolella.
Lapsuudestani en muista,
että minussa olisi ollut surua ilman syytä.
Aamuisin se tuntuu ahdistuksena
ja hengittäminenkin on vaikeaa,
sydän koputtelee kylkiluihin
liian tiheään tahtiin.
Sille on annettu nimi: ”Weltschmertz”,
maailmantuska, olemisen ahdistus.
Mutta siinä on mukana muutakin,
syyllisyyttä, että olen tehnyt liian vähän.
Elämässäni on ollut paljon hyviä aikomuksia,
jotka ovat jääneet toteuttamatta,
haaveita jotka ovat jääneet toteutumatta.
Ja tämä surumielisyys, tämä syyllisyys
on koteloitunut minuun.
Vain harvoin muistan pienen tuulikynttilän,
rantakalliolla, myrskyisen meren äärimmäisellä reunalla,
sen joka hohtaa heikkoa valoa
suruni, syyllisyyteni ja kaipaukseni läpi
ja luo toivon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti