sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Taiteilija Olavi Korolaisen (9.5.1931-1.2.2022) muistolle


"Taiteilija Olavi Korolaisen tuotannossa on oleellista se, että muuttuminen on pysyvää” (Liisa Rautiainen)


Vuonna 1957 kemiläinen kuvataiteilija Olavi Korolainen asetti ensimmäisen kerran töitään näytteille Kemissä järjestettyyn Lapin taiteen vuosinäyttelyyyn.

Hän oli kulkenut omia teitään jo ensimmäisessä näyttelyssä maalaukselliseen modernismiin ja omintakeisuuteen. Se erotti hänet perinteiseen realismiin pitäytyvästä lappilaistaiteilijoiden joukosta.

Olennaista Olavi Korolaisen tuotannossa oli alusta lähtien pelkistäminen. ”Se on sitä, ettei tavallaan pelkistä vaan ottaa turhaa pois. Tein aika realistisia kuvia silloin 50-luvulla, mutta kyllä minä niistäkin jätin turhaa pois”, Korolainen totesi haastattelussa 90-luvulla.

Olavi Korolaisen tuotantoon on alusta lähtien liittynyt myös geometrisuus ja varsinkin suorakaiteen ja neliön käyttö sommittelun elementteinä. Se juontaa juurensa paljon kauempaa, 40-luvulta, jolloin hän kiinnostui Kasimir Malevitsin ”Mustan neliön ihmeestä”.


Informalismi ja "korolismi"

50-luvun loppu oli suomalaisessa taiteessa aikaa, jolloin abstraktin taiteen johtavaksi taidesuuntaukseksi kehittynyt informalismi omaksuttiin Suomessakin. Myös Olavi Korolaisen taiteessa alkoi 60-luvun vaihteessa näkyä rakenteita vapaasta informalismista.

Se oli kyllä tärkeä vaihe. Siinä maalaustekniikkaa, värejä ja maaleja, kaikkea sellaista oppi käsittelemään. Siinä uskalsi rohkeasti liikkua väripinnoilla”, Korolainen kertoi haastattelussa.

Vaikka Olavi Korolainen 60-luvun tuotannossaan sai vaikutteita informalistisesta ilmaisusta ja erityisesti sen materiaalinkäsittelytavoista, hänen taidettaan tässäkään vaiheessa ei voi luonnehtia pelkästään informalismin leimalla, ei ainakaaan spontaanin maalauksen mielessä.

Olavi Korolaisen ehkä informalistisimmat kokeet ovat poltetun puun mustan ja hehkuvan punaisen yhdistelmät 60-luvun alkupuolelta. Hänellä on kuitenkin läpi koko tuotannon säilynyt tietty analyyttinen asenne maalauksessa, hänen maalauksensa perustuvat sommittelulliseen kurinalaisuuteen, jossa geometriset elementit ovat läsnä.

Olavi Korolainen sai vaikutteita eri ismeistä, mutta suodatti ne omaan taiteeeseensa sellaisen seulan kautta, että yleisnimikkeeksi hänen tuotannossaan voidaaan mainita ismittömyys. Tyypillisimmin hän on koloristi ja hänen ominta ismiään on korolainen ”korolismi”.

60-luvulla Olavi Korolainen kävi läpi useita eri värikausia äärimmäisyydestä toiseen, informalismin mustasta ja punaisesta hän siirtyi hehkuvan punaiseen, joka sai rinnalleen vastavärin vihreän, oli keltaista ja kultaista kautta, kunnes hän eri vaiheiden jälkeen päätyi 70-luvulla toiseen äärimmäisyyteen, valkoiseen kauteen ja sen jälkeen jälleen kaikkien värien käyttämiseen.

Onhan niitä erilaisia värikausia ollut ja varsinkin valkoisista näkee, kuinka äärirajoilla se on ollut” taiteilijan vaimo Ritva Korolainen muisteli 90-luvulla.




Kemin kultakausi

60-luvusta tuli Kemin taiteen kultakausi. Kemissä marssi jo 50-luvun lopulla esiin modernistinen ja uutta etsivä taiteilijajoukko, joka oli keskenään aktiivisessa vuorovaikutuksessa.

Vuonna 1965 perustetun maineikkaaan Ryhmä Kemin juuret ulottuvatkin 50-luvun lopulle, jolloin Nina Vanas, Harry Porko, Olavi Korolainen ja Liisa Rautiainen aktivoivat kemiläistä kuvataide-elämää radikaalisti. Kemin kuvataideyhdistyksen kuvataidejaostoon liittyivät piaan mukan myös Toivo Hoskari ja Lea Kauppi ja näin Ryhmä Kemi oli perustamista vaille koossa.

60-luvun lopulta 1970-luvun alkupuolelle oli Kemin taiteen kultakausi. Myös kaikilla ryhmän jäsenillä voidaan sanoa olleen oma kultakautensa 60-luvun lopulta 70-luvun alkupuolelle. Lehtikulta tuli äkkiä suosituksi kemiläismaalareiden väribaletissa, mutta se ei johtunut mistään laumasieluisuudesta vaan siihen on hyvin maanläheinen ja luonnollinen selitys:

70-luvulla kulta oli yllättävän halpaa. Se oli jostain syystä halpunut. 60-luvun alussa se oli niin kallista, että minua pelotti, kun ne sanoivat kullan hinnan. Ei sitä silloin 60-luvulla kyllä reilusti käyttänyt.”


Maalari ja kuvanveistäjä

Olavi Korolaisen tuotannossa kuvataiteen rajoja hämärtävät kokeilut näkyvät vain marginaalisesti. Hän on tunnusomaisesti maalari, jonka tuotannossa kuitenkin 70-luvulla alkoi näkyä selvä kehitys veistoksellisempaan suuntaan. Jonkinlainen vaikutus optis-kineettisestä taiteesta näkyy 70-luvun alkupuolen maalauksissa ja esimerkiksi 1976 Länsi-Pohjan Keskussairaalan seinämaalauksessa.

Olavi Korolaisen tuotannossa voidaan nähdä tiettyjä kausia, tiettyjen teemojen pohdintaa, tietyn reitin kulkemista, kunnes asia on loppuun käsitelty ja jatketaan taas eteenpäin. Korolaisen tuotannossa voidaan nähdä yhtäaikaisia ja rinnakkaisia kehityssuuntia, mutta luonteenomaisesti hän läpi koko tuotantonsa on tehnyt koko ajan synteesiä.

Olavi Korolainen oli jo 60-luvulla käynyt läpi erilaisten maalausalustojen kirjon ja 80-luvulla Korolainen löysi taiteeseensa uuden puumateriaalin ”kertopuun”. Kertopuu mahdollisti maalauksellisen ja veistoksellisen ilmaisun yhdistämisen. Maalauksista tuli yhä veistoksellisempia Korolaisen rouhiessa, käsitellessä ja antaessa uutta muotoa kertopuiselle pohjamateriaalille.

Toinen uusi mahdollisuus oli perinteisen nelikulmaisen pohjamuodon hylkääminen niin että 80-luvun loppuun mennessä maalauksellinen muoto vapautui yhä enemmän.

Vuonna 1989 valmistui Olavi Korolaisen mittavin julkinen taideteos, Kemin ammattioppilaitoksen seinämaaalaus. Ammattioppilaitoksen seinään maalattu teos – konstruktivistinen ”Kone” - oli mitoiltaan peräti 5 metriä x 39 metriä. Kahdessa kuukaudessa toteutetun teoksen maalaamisessa Korolaisella oli apunaan taideopiskelijoita. Valitettavasti teos hävitettiin myöhemmin osittaain salaa, taiteilijalta lupaa kysymättä.




Pellille maalaus ja puusta veistos

1990-luvulla ehkä näkyvin uudistuminen Olavi Korolaisen taiteessa on siirtyminen paksun kertopuun jälkeen taas maalauksellisempaan suuntaan ja kaksiulotteiseen maalauspohjaan.

Pelti- ja alumiinipohjat tulivat uudelleeen voimakkaasti maalausten pohjamateriaaleiksi ja 90-luvulle oli tyypillistä 80-lukua perinteisemmin värien ja sommittelun ehdoilla toimivien maalauksellisten maalausten tekeminen suorakaiteen muotoiselle pohjalle. 90-luvun loppua kohden maalauspohjaksi Korolaisen taiteesssa valikoitui jälleen usein myös perinteinen maalauskangas.

Vuonna 1998 Kemin Taidemuseossa järjestettiin Olavi Korolaisen kuvataiteilijauran 40-vuotisjuhlanäyttely. Minulle tarjoutui mahdollisuus toimittaa ja kirjoittaaa näyttelyyn näyttelykirjanen ”Uusiutumisen jatkuva pysyvyys – Kuvataiteilija Olavi Korolaisen elämää ja tuotantoa”.

Kun tätä pienoiselämäkertaa kirjoittaessani yritin tehdä yhteenvetoa hänen siihen astisesta taiteellisesta tuotannostaan, Olavi Korolainen ei suostunut antamaan kovinkaan pitkälle meneviä johtolankoja siihen, mitä hän 90-luvun maalauksisssaan ja taiteessaan on pyrkinyt tekemään. Korolainen vastasi lakonisesti: ”Maalauksen tai veistoksen. Pellille maalauksen tai puusta veistoksen.”

Olavi Korolaiseen taiteilijaura jatkui aktiivisesti vielä 2000-luvun alkuvuosina, kunnes Alzheimerin tauti ja sen myötä paheneva muistisairaus katkaisivat Olavi Korolaisen taiteellisen työskentelyn. Olavi Korolainen menehtyi pitkällisen sairauden jälkeen kotipaikkakunnallaan Kemissä 11.2.2022, mutta hänen taiteensa jää elämään hänen kuolemansa jälkeenkin.




Lähde: ”Uusiutumisen jatkuva pysyvyys”. Olavi Korolaisen 40-vuotisjuhlanäyttely. Näyttelykirjasen toimittanut ja taiteilijaelämäkerran kirjoittanut Keijo Nevaranta. Valokuvat Pekka Korolainen. Esipuhe: Museotoimenjohtaja Unto käyhkö ja museoamanuenssi Pekka Rönkkö. Lyhyt katsaus Korolaisen taiteilijauraan: Museoamanuenssi Arja Helistö.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti