XI
Olemmeko valoahohtavia olentoja
olemme
pimeyden keskellä
mustassa aukossa, imemme tätä valoa
maagisella hetkellä sen voi nähdä
rakkaussuhteessa, yhdynnässä
hohdamme heikosti
luomme itse jotain siitä
mihin meidät on luotu
kuljemme meren ali, käärmeen läpi
ja kovakuoriainen
rullaa meidät takaisin taivaalle
rakkaani nukkuu
minä valvon lähellä hänen untaan
poltan toista tupakkaa
kuuntelen niin hiljaista musiikkia
että sen läpi voi erottaa
unen, ja labyrintin
jossa unennäkijä palaa syvälle
omaan alkuunsa
XII
Ornitologin erehdys
Harakka lentää risu nokassaan
kuuseen joen rannalla
eikä joki välitä
vain minulle on se aika vuodesta
että on etsittävä pesiä
istun kuusen juurelle odottamaan
sataa räntää, tulee vettä
välillä päivät ovat aurinkoisia
yöllä maa vetää jäähän
ja minä näen painajaisia
tästä ajasta
kunnes kierähtää pesän pohjalle
ensimmäinen muna
istun ja puhaltelen käsiini, kohmeisiin
hitaat päivät nousevat pystyyn
ja kaatuvat pois
kuoren sisältä olen kuulevinani koputusta
en ole odottanut turhaan, ja olen
ei synny munasta miestä
kaatamaan maailmantammea, vieläkään
sade jatkuu, munankuoresta
lähtee liikkeille korkeintaan sana, ajatus
jonka painosta väsyneenä harhailen
etsin uusia pesiä
eikä joki välitä
jäät tekevät lähtöä
XIII
Kuuntelen uutisia radiosta
ne tulevat vieraasta maasta
yritän kehittää loogista järjestelmää
johon mahtuvat ilmansuunnat
ja vuodenajat:
luonnonmukaista järjestystä
kun ovi on lukossa
olen avannut ikkunan ja kuljen siitä
yö on kääntynyt
aamu ei vielä tule
olen tässä, annan itseni olla
sanat putoavat, lepänlehdet
läpi yön, kuu on täysi
sen valo tulee matalana
kuusenoksien välistä ulkohuussiin
katossa on reikä, paperi on kastunut
paskannan, kevääksi tästä saa kompostin
etsiydyn takaisin muistin käytäviä
olen unohtanut kaksituhatta vuotta
viimeisessä talossa metsän reunassa
kun tuijottaa ikkunan lasiin
näkee vain kuvansa
XIV
XIV
Vaellus
Todellinen tieto on syvällä
ugrien hautakummut
kiviröykkiöt
heijastavat jotain kaikesta
mihin olen matkalla
tahdon kulkea kauemmas
kuin takaisin
lähteen vesi on kirkasta
vaikka kukaan ei käy kaivolla
myyttien takana on sittenkin jotain
johon selittäjät eivät ole yktäneet
saan tietoni toisista lähteistä
siksi olen varma ja epävarma yhtä aikaa
etsin olennaista
ja muutoksenalaista tietoa
ristiriidoissa on ainoa varmuus
joka pitää minua pystyssä
pitelen kädessäni
satojen vuosien ikäistä pääkalloa
se on merkki jostain menneestä
merkit ovat kirjoitusta
niin pitkälle kuin mielikuvitus riittää
XV
Ehdot
Mietin mahdotonta
ja paikkansapitävää väitettä
viisaat eivät ole koskaan yksimielisiä
he kulkevat vaikeapääsyisiä, syrjäisiä teitä
aina lähes eksyksissä
tutkimattomat polut tulevat tutkituiksi
ajatuksen kantomatka
on mittaamaton mutta rajallinen
tietäjät etsivät viisautta unesta
päivät puhkovat yötä
leikkaavat aukkoja unen vyöhykkeisiin
loitsut
ovat vertauskuvallisia kysymyksiä
kaiken tietämisen
kysymysten ja vastausten jälkeen
käteen jää mätänevä poronluu
jolla joku rummuttaa
rumpukalvoa
kuulet äänen
mutta et osaa selittää sitä sanoin
mielessä on pelkkä kuva
mahdoton mutta paikkansapitävä
väite
XVI
Suhteet
Tässä tilassa
aika menetti merkityksensä
olin ollut samassa hetkessä
monta kertaa
unesta sain voiman
auringosta rohkeuteni
en tiennyt muita määreitä
en tiennyt
mihin suuntaan aika kulki
kirjoitin runoja
puhuin jumalille kielellä
jota ei ole vielä keksitty
istuin yön ulkona
katselin taivaalle
ajan aukkoihin
elin petojen keskellä
pelkäsin pimeää
valo sai ajan taas liikkumaan
XVII
Pelko
(Nicanor Parralle)
Elin arvottomassa maailmassa
hapuilin eteenpäin
pimeän ja hämärän rajoilla
nousin puolittain pystyyn
silmien pohjalle
tuntui syttyvän jotain, ymmärry
- ei
joku vain teki tulet, tuli
erotti pimeydestä, suojasi pedoilta
torjui pelkoa
pelko oli juurtunut syvään
tuli pitkä, kylmä ja luja sade
kyhjötin luolassa
vesi valui alas
karvaista selkää pitkin
tuli oli sammunut
pimeyttä jatkui
sade vain ei lakannut
aikani kuluksi katsoin ympärilleni
huomasin muitakin samassa luolassa
kulutimme aikaa
keksimme jumalia, uskonnon
maalasimme seiniin kuvia
metsästysretkistä, tarinoimme
kunnes lopulta valkeni.
XVIII
Joskus voi nähdä tarkimmin
katsomalla vähän ohi
huomaa liikahduksen, liikkeen
sitten hahmottaa koko eläimen
oravan oksien suojassa
mutta jokaisessa silmässä on sokea piste
monena yönä
näin ison karhun jäljet taivaalla
tässä metsässä ei ole
niin isoja eläimiä
mutta en minä karhun jälkiä pelännyt
vaan pimeyttä niiden välissä
asuin metsässä ja pelkäsin
monena yönä
kaukaa kuulin kuin ihmisten ääniä
mutta kun olet löytänyt etsimäsi
tähtää suoraan kohti, metsästäjä
eläimen silmään
sen sokeaan pisteeseen kuin omaasi
kävin kauppaa oravannahoilla
kunnes muutin kylään asumaan
rakensin kirkon keskelle kylää
torjumaan pelkoa
en enää nähnyt pimeyttä että olisin
pelännyt, karhun jäljetkin
erottuivat vain heikosti
silti peijaisia pidettiin joka pyhä
minä kaipasin muuta
kävelin poispäin kylältä
metsään en enää löytänyt
oravia ei ollut
XIX
Syksyn valo
Kannoin kiveä mukanani
minne meninkin
pistin sen välillä housuntaskuun
ja otin uudestaan käteen
valkeni ja pimeys tuli
aika kulki kaarevaa rataansa
ja vuodenajat
päivän ja yön suhde muuttui
valo väheni
taivaalla näkyivät tähdet
otin kiven käteen
pistin sen takaisin taskuun
kuljin ja kuljin
aamulla tuli sumua, tähdet hävisivät
heinäsirkat kävivät hellittämättömiksi
kangistuivat, kuolivat
päivät lyhenivät, kuluivat
en tiennyt mitä kivellä tekisin
kannoin sitä turhaan taskussa
otin sen käteen, puntaroin, mietinja viskasin menemään
seisoin räntäsateessa, pimeässä, yksin
en tiennyt mihin olin matkalla
ehkä
tehtäväni oli kantaa kiveä XX
Harhojen maja
(Matsuo Basholle)
Risumies rakentaa
harhojen majansa keskelle lakeutta.
Yöllä uneksimme
miten teeret lentävät majaan
nokkimaan kauranjyviä.
Auringon tahto on heikko
linnut puolustuskyvyttömiä kylmyydessä.
Mihin tarvitsemme harhojen majaa
nyt kun satoja vuosia on kulunut.
Eurooppa värisee pakkasessa,
atomien liike hidastuu:
emme enää muista keskitysleirejä
joissa ekämme kaiken aikaa,
emme noitavainoja
jotka jatkuvat yhä.
Soturit rohkaisevat itseään kärpässieniuutteella.
Sinä kirjoitit runosi bambuhatun sisään,
minä naputtelen sähkökoneella,
mutta elämä on aina yhtä epämääräinen
ja ydinfyysikotkin uskovat viimein
tämän teorian ainoaksi oikeaksi.
Päivällä risumies
on kuulevinaan rääkäisyn.
Kanahaukka on iskenyt teeren
harhojen majasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti