XXI
Olen kieli
menetän merkitystäni
sana sanalta:
anna minä kosketan kämmenellä
rintojasi
alussa oli
joku muu rakentamassa nämä asumukset
kaupungin, tulin toisaalta
en viihdy, kaduista tulee karttoja
nimiluetteloita, miksi viihtyisinkään
joku muu on tehnyt kaiken tärkeän täällä
jäljelle jää puheen yritys
lause on valmis
kun se on tarpeeksi lyhyt
minä olen valmis
kun en enää kaipaa pois
miten kauan siitä on
kun viimeksi olimme sängyssä
sillä tavalla
että omat äänet eivät häirinneet
kieli kieltä etsien, puhumatta
tuleeko meidän jälkeemme enää ketään
rakkaani, Babel
tekemään käyttökelpoista taloa
kahden ihmisen asuntoa
XXII
Alkuperäinen
kieli on eläimen kuva
kalliomaalaus, noitarumpu
joiku ja loitsu
pimeässä lähestyn sen syvintä olemusta
sinua rakkaani
yhteyttä naiseen, naaraaseen
alkupurkausta
yhteyttä jumalaiseen sinussa
meissä jumalaan
toistelemme sanoja: tahtoo, tahto
on kosketus on hyppy
on tämä maailma, sen rajapiste
jossa ei vielä vihaa
edes pelkoa tällä hetkellä
vain
elämisen sokeus, hapuilu
ei muuta
pyhyys mikä syntyy
pyhä kosketus, paritteluelimet
luola, talo, kirkko ja kohtu
saarnaan sinulle kaikkeus
kuuletko huokaukset
jotka eivät vuoda verta
vaan siemennestettä
henkien liike, yö, pimeän keskellä
kahdesta kehosta lähtevä valo
höpistä tätä mantraa
uskon että sielu virtaa
ihminen virtaa toiseen
ja aurat polttavat ihoon
pysyvän merkin
että meitä on kaksi, pyhä luku
maan ja taivaan avioliitto
XXIII
Onko muuta, tarvitaanko muuta
ihot, läsnäolo, unohdus
maailmankaikkeus on kaukana
syvällä tai korkealla
tarkemmin:
sisältä, maan sydämestä
virtaa laava, nousee uusi rotu
kaksijalkainen
kahdesta alkuihmisestä, savesta syntyneestä
syntyy kansa, kaikki kansat
syvällä
varhaislapsuuden hämärässä, alitajunnassa
on alkuperäinen muisti
sitä kosketamme kun kosketamme toisiamme
sinä minua, minä sinua
mieli olemisensa rajoja
kirkkautta
joka välähtää tähdenlennossa
meteorissa, öisen taivaan halkaisevassa
suihkukoneen vanassa
hetkeksi on mahdollista unohtaa
olemisen kipeys, paino ja keveys
sietämätön ahdistus
tyhjyydestä jonka keskelle
jokainen ihminen on heitetty
kamppailemaan virran mukana
virtaa vastaan
kunnes virtaan hukumme
pimeän pelko, yksinäisyys laumassa
tällä hetkellä sekään ei tunnu
XXIV
Petojen keskellä elän yksin
pimeydessä, arka tulenpitäjä
pelkään luolassakin eläimen ääniä
vaistoissa, unissa kertautuvia
hätkähtelen, valvon
lauma nukkuu
pelkään;
ollapa minulla sinapinsiemen
olisin puu, olisi rohkeutta
uskoisin hyvään ja pahaan,
petoihin, pimeän voimiin
saatanaan ja jumalaan
ihmisten mielessä riehuvaan sotaan
muistan seinäkirjoituksen, huoneentaulun
vanhemman kuin aika, opin sen
paljon ennen kuin osasin lukea:
"Elämä on taistelua!"
luolassakin
takerrun toisiin, laumaan
en jaksa elää näin
etsin naarasta, toista ihmistä
tähän ainoaan en jaksa uskoa:
itseeni, lahoon ruuheen
en vapauteen, en rakkauteen
kölipuu vettyy
XXV
Idealismit ovat kuolleet
purjehduskausi ohi
onttojen laivojen pohjan läpi kasvaa ruoho
saarikoski ja platon
keskustelevat matojen anatomiasta
eläimen ääniä
ja tuli sammuu, nuotio hehkuu
sinistä liekkiä
käännän sille selkäni
katson tulen varjoon mieluummin kuin tuleen
(platon hätkähtää, mutta ei herää)
tahtoisin maalata luolan seinään
alkeellisen kuvan, merkin
metsästäjän ja eläimennahan, parittelun
hedelmällisyyden ja saalisonnen
tahtoni vain on liian heikko
huono usko
(ihminen
eläimen ja yli-ihmisen välille
jännittynyt)
XXVI
Elän kuin kivi
puhun kuin kivi
olen menettänyt monta rakkautta
ja rakkauden aikomusta siihen
että ihmiset eivät jaksa kuunnella
minua ikäänkuin olisin kivi
joka hetki kun toteudun
olen niin mykkä
niin kaltaiseni
että aina eivät kivetkään
jaksa puolustaa minua
voiko ihmistä olla
runon muotoisena
itsensä muotoisena olemassa
ilman
että siitä tulee vaativa taival
selittää maailman syntyä, synnytystä
syntymistä tähän tiheikköön
risukasaan
jossa kaikki hiljaiset oksat
hakataan irti
uhrataan kielen herkkyys ja tiheys
XXVII
Kipupisteet I
Otti, kosketti jokin,
lensi vaappuen likainen lintu
varis
tätä lakeutta,
rinnassa kiersi särmikäs
musta kivi.
yritin löytää uudelleen
jonkin kauan sitten hukkuneen,
naarattiin monta päivää
nostettiin pintaan
kylmennyt, sininen ruumis,
vaiikka miten hierottiin ihoa
tunto ei palannut
ennen kuin lintu lensi.
Hitaasti, kipeästi tuli tunto.
XXVIII
Kipupisteet II
Katkeaa lehmän kinnerjänne
en ole ennen tuntennut näin
kipua, kipupistettä,
löytyy kipeä kohta
ihonalainen, suljettu haava,
purkautuu lehmän turvasta
möreä huuto
napsahtaa jänne.
XXIX
Kipupisteet III
Tuli tiiineeksi emo,
kantoi kylmää kiveä kohdussaan
kuukausikaupalla,
puri huulensa verille
painoi kynnet käden sisään.
Puristi, pusersi emo
pakotti ulos
sen mikä kylmäsi.
Kiersi rinnassani kipuisa kivi
aamuntulon odotuksesta
olin raskas.
XX
Ejakulaatio
Kirpaisi, kirvoitti kivun:
silmissä pelokkaan eläimen hätä
kiinnijäänyt, nalkissa, seivästetty
vartaassa hitaasti kysyvä saalis
neitsyys kolmen minuutin takana
ja jo nyt
mies leikkaamassa häpykarvoja muistoksi
sinulta, joka uskoit, uskalsit, pelkäsit,
lupasi opettaa kauniisti, varovasti
tuli ja otti.
Menetit jotain mitä ei voi menettää
hätäilet ja minä yhtä hätäisenä
osaamattomana,
yhtä paljon pelkään tätä kaikkea
vaikka olen tehnyt jo ennen.
Purkautumisen jälkeen olen tyhjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti