LXXI
1
Alkuperäinen
kieli on eläimen kuva
kalliomaalaus, noitarumpu
joiku ja loitsu
pimeässä lähestyn
sen syvintä olemusta, sinua rakkaaani
yhteyttä naiseen, naaraaseen
alkupurkausta
yhteyttä jumalaisen sinussa
meissä jumalaan
toistelemme sanoja: tahtoo, tahto
on kosketus on hyppy
on tämä maailma, sen rajapiste
jossa ei vielä sotia, vihaa
edes pelkoa tällä hetkellä
vain
elämisen sokeus
hapuilu
ei ole muuta
pyhyys mikä syntyy
pyhä kosketus, paritteluelimet
luola, talo, kirkko ja kohtu
saarnaan sinulle kaikkeus
kuuletko huokaukset
jotka eivät vuoda verta
vaan siemennestettä
henkien liike, yö, pimeän keskellä
kahdesta kehosta lähtevä valo
LXXII
Höpisen tätä mantraa
uskon että sielu virtaa
ihminen virtaa toiseen
ja aurat polttavat ihoon
pysyvän poltinmerkin
että meitä on kaksi, pyhä luku
maan ja taivaan avioliitto
onko muuta, tarvitaanko muuta
ihot, läsnäolo, unohdus
maailmankaikkeus on kaukana
syvällä tai korkealla
tarkemmin:
sisältä, maan sydämestä
virtaa laava, nousee uusi rotu
kaksijalkainen
kahdesta alkuihmisestä, savesta
syntyneestä
syntyy kansa, kaikki kansat
syvällä
varhaislapsuuden hämärässä,
alitajunnassa
on olemassa alkuperäinen muisti
sitä kosketamme kun kosketamme
toisiamme
sinä minua, minä sinua
mieli olemisensa rajoja
kirkkautta
joka välähtää tähdenlennossa
meteorissa, öisen taivaan
halkaisevassa
suihkukoneen vanassa
LXXIII
3
Hetkeksi on mahdollista unohtaa
olemisen kipeys, paino ja keveys
sietämätön ahdistus
tyhjyydestä jonka keskelle
jokainen ihminen on heitetty
kamppailemaan virran mukana
virtaa vastaan
kunnes virtaan hukumme
pimeän pelko, yksinäisyys laumassa
tällä hetkellä sekään ei tunnu
LXXIV
1
Linja-auton valoissa
häilähtää hetken ajan
laukonpeuran valkea peräpeili
pimeän keskellä välähtää valo
häviää metsään
samean lasin läpi tuijotan metsän
seinää
ja moneen kertaan heijastunutta kuvaani
lainattua valoa
joka jättää kasvonpiirteet
epäselviksi
yksi minussa säntää eläimen perään
toinen tarttuu lasiin
kolmas, samea ja raskas
ei edes liikahda tuolista
pitää koossa hataraa ruumista
LXXV
2
kuuntelen sisintä itsessäni
(pakenemisviettiä, sopeutumattomuutta
kaipuuta selittämättömään)
haluan hypätä peuran selkään
kulkea syvälle niin kuin muistan
kulkeneeni kerran
lapsuudessa
kun keräsin marjoja
haistelin outoja sieniä
kiipesin kivelle käärmeitä pakoon
uskoin isompaan ihmiseen
etten eksyisi
ja kaikesta kokemastani jäi jälki
epäselvä ja arka
kuin pakenevan peuran jäljessä
syvälle muistin alitajunnan pimeään
piilotettu eläin
moneen kertaan lainattua valoa
heijastava tuhruinen kuva
LXXVI
Kerberos!
Koirani on syönyt aleksandrian
kirjaston
eikä ole vieläkään kylläinen
minulla on lainauskielto
vähän kuulta varastettua valoa
koira joka nukkuu ja murisee
unissaan:
”kirjoita itse papyruksesi
runosi ja filosofiasi
minä nukun nyt”
kerberos
kaikkeen tietoon väsynyt
minä himoitsen kirjoittamisen valoa
jokaisella rivillä näköni ehtyy
LXXVII
Jokainen matkanteon yritys
täältä pois on tuomittu
vain liukeneminen
yön ja unen valepukuun
juna lähdössä
unessakin vimmainen elämä
kirjoittamisen kiire jatkuu
pöytälampun valo leikkaa
kirjoituskoneen
ja sanat
joista piti tulla maan laulu
ihmisten yhteinen mutina
sinä olet vahva
Luovuttaja
voimakkainta mitä minussa on
LXXVIII
Koko päivän istun meren rannalla
rantakalliolla katselen ulappaa
karimerkkiä
miten merestä nousee kivi
kasvaa luodoksi, saareksi
vihertää ruohoja, puita, metsää
niin tiheää ja vahvaa
että riittäisi hirsiksi rakennuksiin,
kalastajakylään
istun ja katselen kauan
miten kylässä eletään
verkkoja paikataan, veneitä lähtee ja
rantautuu
mutta iltapäivällä alkaa tuulla
viluttaa
illalla lähden pois etytä tietäisin
lopun:
talot autioituva yksitellen
viimeinen vene vedetään rantaan
kaaret lahoavat ja ruoho
kasvaa pohjan läpi
rakennukset hajoavat, ihmisiä ei enää
näy
ja saari vajoaa hitaasti mereen
ehkä hetkellä
jolloin auringonkehä leikkaa
horisontin
alkaa pudota
LXXIX
Soisinpa että minussa olisi herkkyys
tämän maailman läsnäolon tuntu
mutta mieleni on rikollisen
vihaa menetetystä vapaudesta
kuuntelen pajulinnun puhetta
veden kirkasta ääntä
rikkoutuvan lasin helähdystä
ravintolassa, kaikkialla
soisinpa että minulla olisi mieli
ymmärtää
LXXX
Tehdään tässä yhdessä matkaa
tellus ja minä
syysyö on kirkas
teleskooppini linssissä sumua
mitata syvyyttä, yksinäisyyttä
liian ahtaalla planeetalla
illalla lähden pois etytä tietäisin lopun:
VastaaPoista