lauantai 26. heinäkuuta 2014

Vaelluskirjaa – Vaellus Seinäjoelle 22.7.2014



I
Lähden vaellukselle. Vaellus kaupunkiin täältä kaksion yksinäisyydestä. Odotan asemalla. Soitan puhelun mutta kukaan ei vastaa. Sitten jo junassa. Nämä lakeusmaisemat tällä välimatkalla alkavat olla liian tutut, vain varisten harmaat takit vaihtaneet paikkaa pelloilla. Kirjoitan aikani kuluksi runovihkoon:

Runon mieltä odotan,
että se tulisi.
Ja ennen kaikkea,
että olisi mieli.
Liian usein olen eksynyt
kielelliseen keikarointiin.
Nyt pyrin yksinkertaisimpaan.
Aina siinä ei tarvita sanoja.

Ja runo kirjoittuu viidessätoista minuutissa. Kun nostan katseeni ja Jouppilanvuori näkyy jo. Huomaan että runossa on liikaa sanoja ja odotan malttamattomana päästäkseni asemalle korjaamaan sen. Ja juna tulee asemalle ja minä tulen junasta ulos ja tunnelin kautta asemalle ja eteenpäin. Rakennuksen suojassa korjaan:

Pyrin yksinkertaisimpaan:
sanattomaan.

Ja paljon myöhemmin kotona:

Olen matkalla yksinkertaisimpaan,
sanattomaan.


II

Olen matkalla eräänlaiseen terapiaan raviradan liepeillä ja matkalla sinne päin, kävelyteitä pitkin, askel on tänään kevyempi kuin aikoihin, vuosiin. Ysähdyn aina välillä katsomaan jotain ja tilannerunot kirjoittuvat itsestään:

Kirjoitan tiloja ja kuvia,
pysähtyneitä. (vai pysäytyskuvia?)
Hämmästyn,
kun kehitän negatiivin.
Kuvassa on aina jotain,
jota en tiedä nähneeni.

Vähän matkaa minun kanssani kulkee ilmassa voikukanhöytyvä samaan tahtiin, samaan suuntaan, kunnes se lopulta katoaa omille teilleen. Kirjoitan:

Elämä

Hetken olen tuulen puhallus;
voikukanhöytyvä tuulessa.

Ja mieleen tulee vielä toinen:

Vihkooni lennähti runo
höytyvästä joka vähän matkaa
kulki ilmavirrassa kanssani
samaan suuntaan, samaa vauhtia
omaa päämääräänsä kohti.

Kävin tämän tavallaan terapian. Selitin tunnin missä kaikessa elämässäni olen epäonnistunut ja mitä kaikkia syitä minulla on masennukseeeni. Kun hoitaja alkoi haukotella, älysin vihdoin lopettaa. Hän pisti korviini akupunktioneulat ja jätti minut vartiksi pimeään huoneeseen neulat korvissa. Rentouduin. Akupunktioneuloista en sentään kirjoittanut runoa.

III

Tässä kirjoituksessa heittää aikamuodot. No olkoon. Palailen mieli rauhoittuneena kiireettä takaisin päin. Pajuluoma laskee täältäkin ohi kohti Kyrönjokea. Poistun polulta ja kuljen puron vartta eräänlaista puistoniittyä pitkin. Siellä on pieni metsäsaareke joka on kasvanut nokkosta ja talventörröttäjää läpitunkemattomaksi. Siihen pysähdyn:

Menin Pajuluoman rantaan
etsimään vielä yhtä runoa.
En löytänyt sitä tänään.

Tuo lehtipuupuisto on ollut laajempikin. Puut on melkein kokonaan hakattu nurmikentän tieltä. Muistan saman puiston kymmenen vuoden takaa, kun sitä ei oltu vielä raivattu, silloinen naisystäväni näytti sen minulle ensimmäisen kerran. Sitä kutsuttiin Enkelipuistoksi:

Enkelipuisto

Muuan nainen oli ripustanut puiston puihin
enkelitauluja ja pieniä enkeleitä;
hän oli tehnyt niin
jo parikymmentä vuotta
ja enkeleitä oli satoja.
Pysähdyin puistoon ja ällistelin tätä.
Enkelipuistoon sisältyi tragedia,
naisen oli muistaakseni menettänyt lapsensa
ja ryhtynyt kantamaan hänelle puistoon
näitä enkeleitä.
Nyt nainen on kuollut, puut kaadettu,
enkelipuisto hävitetty.
Puita on jäljellä vain pieni saareke.
Mietin pitäisikö minun tehdä
siihen saarekkeeseen uusi Enkelipuisto,
nyt tämän naisen muistoksi.
Mutta kesällä kasvillisuus on niin tiheä
että metsän seinästä ei pääse sisään.
Ehkä talvella sitten.

Pysähdyn koivun varjoon, suojaan kuumuudelta ja soitan pitkän puhelun. Kaksi madonlakkia kasvaa koivun varjossa. Alkaisi olla sieniaika, jos viilentyisi vähän ja sataisi vielä. Nyt sienet ovat kuitenkin enimmäkseen vain sienen ideana, maan alla piillen.

IV

Ja minä jatkan matkaa ja tulen radan varteen ja radan yli takaisin asemalle ja kaupunkiin. Reunimmaisella radoilla kiskojen välissä kasvaa heinää ja vanhat venäläiset junanvaunut ruostuvat asemalla. Mutta minä olen jo keskustassa ja ratakiskoista tehdyn Rautatieläisten patsaan äärellä ja siitä eteenpäin:

Asioita kaupungilla

Ostin uimahousut
menin Seinäjoen varteen
söin puoli litraa herneitä
fasaani lensi raskaasti räpistellen joen yli
ja putosi vastarantaan
löysin vadelmapensaan
ja söin yhden vadelman
menin seamkin kirjastolle katsomaan aukioloaikoja
se on kiinni vielä viikon
kaupungin kesätyöntekijätyttö
irrotti sammalta kivilaatasta
kävin uimahallilla
se oli auki mutta en mennyt sinne
katsoin eero hiirosen vesiaiheista veistosta
uimahallin edesssä
kaikki hiirosen veistokset ovat vesiaiheisia
tulin kaupunginkirjastoon
(keräsin naakansulkia matkalta)
löysin kirjastosta eläinten arkkitehtuurin
lainasin sen
tulin pajuluoman varteen istumaan penkille:
sorssia seisoskelemassa lietesaarekkeella
ja lepäämässä vedessä
odotin junaa aikani
luin vähän kirjaa
katselin vain suvannossa ummehtuvaa vettä
kävelin asemalle
juna oli jo siellä
astuin siihen
+35 astetta vaunussa
etelän juna oli taas myöhässä
mutta kondyktööri puhui mukavia
ja kävi avaamassa ikkunan
kun juna vihdoin pääsi liikkeelle
katselin pellot ja joenuomat matkan varrelta
ja olin asemalla ja kotona.

V

Iltayöstä vielä jokin outo lintu lauloi:

Kesäyössä laulaa
lintu jota en tunne.
Lintu pysyy pensaikossa,
mutta sen metallinen viserrys lentää kuistille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti