I
Lähden vaellukselle. Vaellus
kaupunkiin täältä kaksion yksinäisyydestä. Odotan asemalla.
Soitan puhelun mutta kukaan ei vastaa. Sitten jo junassa. Nämä
lakeusmaisemat tällä välimatkalla alkavat olla liian tutut, vain
varisten harmaat takit vaihtaneet paikkaa pelloilla. Kirjoitan aikani
kuluksi runovihkoon:
Runon mieltä odotan,
että se tulisi.
Ja ennen kaikkea,
että olisi mieli.
Liian usein olen eksynyt
kielelliseen keikarointiin.
Nyt pyrin yksinkertaisimpaan.
Aina siinä ei tarvita sanoja.
Ja runo kirjoittuu viidessätoista
minuutissa. Kun nostan katseeni ja Jouppilanvuori näkyy jo. Huomaan
että runossa on liikaa sanoja ja odotan malttamattomana päästäkseni
asemalle korjaamaan sen. Ja juna tulee asemalle ja minä tulen
junasta ulos ja tunnelin kautta asemalle ja eteenpäin. Rakennuksen
suojassa korjaan:
Pyrin yksinkertaisimpaan:
sanattomaan.
Ja paljon myöhemmin kotona:
Olen matkalla yksinkertaisimpaan,
sanattomaan.
II
Olen matkalla eräänlaiseen terapiaan
raviradan liepeillä ja matkalla sinne päin, kävelyteitä pitkin,
askel on tänään kevyempi kuin aikoihin, vuosiin. Ysähdyn aina
välillä katsomaan jotain ja tilannerunot kirjoittuvat itsestään:
Kirjoitan tiloja ja kuvia,
pysähtyneitä. (vai
pysäytyskuvia?)
Hämmästyn,
kun kehitän negatiivin.
Kuvassa on aina jotain,
jota en tiedä nähneeni.
Vähän matkaa minun kanssani kulkee
ilmassa voikukanhöytyvä samaan tahtiin, samaan suuntaan, kunnes se
lopulta katoaa omille teilleen. Kirjoitan:
Elämä
Hetken olen tuulen puhallus;
voikukanhöytyvä tuulessa.
Ja mieleen tulee vielä toinen:
Vihkooni lennähti runo
höytyvästä joka vähän matkaa
kulki ilmavirrassa kanssani
samaan suuntaan, samaa vauhtia
omaa päämääräänsä kohti.
Kävin tämän tavallaan terapian.
Selitin tunnin missä kaikessa elämässäni olen epäonnistunut ja
mitä kaikkia syitä minulla on masennukseeeni. Kun hoitaja alkoi
haukotella, älysin vihdoin lopettaa. Hän pisti korviini
akupunktioneulat ja jätti minut vartiksi pimeään huoneeseen neulat
korvissa. Rentouduin. Akupunktioneuloista en sentään kirjoittanut
runoa.
III
Tässä kirjoituksessa heittää
aikamuodot. No olkoon. Palailen mieli rauhoittuneena kiireettä
takaisin päin. Pajuluoma laskee täältäkin ohi kohti Kyrönjokea.
Poistun polulta ja kuljen puron vartta eräänlaista puistoniittyä
pitkin. Siellä on pieni metsäsaareke joka on kasvanut nokkosta ja
talventörröttäjää läpitunkemattomaksi. Siihen pysähdyn:
Menin Pajuluoman rantaan
etsimään vielä yhtä runoa.
En löytänyt sitä tänään.
Tuo lehtipuupuisto on ollut
laajempikin. Puut on melkein kokonaan hakattu nurmikentän tieltä.
Muistan saman puiston kymmenen vuoden takaa, kun sitä ei oltu vielä
raivattu, silloinen naisystäväni näytti sen minulle ensimmäisen
kerran. Sitä kutsuttiin Enkelipuistoksi:
Enkelipuisto
Muuan nainen oli ripustanut puiston
puihin
enkelitauluja ja pieniä enkeleitä;
hän oli tehnyt niin
jo parikymmentä vuotta
ja enkeleitä oli satoja.
Pysähdyin puistoon ja ällistelin
tätä.
Enkelipuistoon sisältyi tragedia,
naisen oli muistaakseni menettänyt
lapsensa
ja ryhtynyt kantamaan hänelle puistoon
näitä enkeleitä.
Nyt nainen on kuollut, puut kaadettu,
enkelipuisto hävitetty.
Puita on jäljellä vain pieni saareke.
Mietin pitäisikö minun tehdä
siihen saarekkeeseen uusi Enkelipuisto,
nyt tämän naisen muistoksi.
Mutta kesällä kasvillisuus on niin
tiheä
että metsän seinästä ei pääse
sisään.
Ehkä talvella sitten.
Pysähdyn koivun varjoon, suojaan
kuumuudelta ja soitan pitkän puhelun. Kaksi madonlakkia kasvaa
koivun varjossa. Alkaisi olla sieniaika, jos viilentyisi vähän ja
sataisi vielä. Nyt sienet ovat kuitenkin enimmäkseen vain sienen
ideana, maan alla piillen.
IV
Ja minä jatkan matkaa ja tulen radan
varteen ja radan yli takaisin asemalle ja kaupunkiin. Reunimmaisella
radoilla kiskojen välissä kasvaa heinää ja vanhat venäläiset
junanvaunut ruostuvat asemalla. Mutta minä olen jo keskustassa ja
ratakiskoista tehdyn Rautatieläisten patsaan äärellä ja siitä
eteenpäin:
Asioita kaupungilla
Ostin uimahousut
menin Seinäjoen varteen
söin puoli litraa herneitä
fasaani lensi raskaasti räpistellen
joen yli
ja putosi vastarantaan
löysin vadelmapensaan
ja söin yhden vadelman
menin seamkin kirjastolle katsomaan
aukioloaikoja
se on kiinni vielä viikon
kaupungin kesätyöntekijätyttö
irrotti sammalta kivilaatasta
kävin uimahallilla
se oli auki mutta en mennyt sinne
katsoin eero hiirosen vesiaiheista
veistosta
uimahallin edesssä
kaikki hiirosen veistokset ovat
vesiaiheisia
tulin kaupunginkirjastoon
(keräsin naakansulkia matkalta)
löysin kirjastosta eläinten
arkkitehtuurin
lainasin sen
tulin pajuluoman varteen istumaan
penkille:
sorssia seisoskelemassa
lietesaarekkeella
ja lepäämässä vedessä
odotin junaa aikani
luin vähän kirjaa
katselin vain suvannossa ummehtuvaa
vettä
kävelin asemalle
juna oli jo siellä
astuin siihen
+35 astetta vaunussa
etelän juna oli taas myöhässä
mutta kondyktööri puhui mukavia
ja kävi avaamassa ikkunan
kun juna vihdoin pääsi liikkeelle
katselin pellot ja joenuomat matkan
varrelta
ja olin asemalla ja kotona.
V
Iltayöstä vielä jokin outo lintu
lauloi:
Kesäyössä laulaa
lintu jota en tunne.
Lintu pysyy pensaikossa,
mutta sen metallinen viserrys lentää
kuistille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti