27.7.2014
Sisällä oli lämmin. Ulkonakin oli
lämmin. Päätin lähteä uimarannalle katveeseen lukemaan kirjaa.
Jalkaan uimahousut ja säädyllisyyden vuoksi farkut, mukaan pyyhe,
kalsarit, Gary Snyderin Erämaan opetus ja Virtaavan veden musiikkia.
Otin pyöräni ja lähdin. Suunnistin kaupan kautta rannalle.
Hämmästyin kun kaupan edessä muuan alkuperäisasukas alkoi puhua
minulle. Sanoi että on ilimoja pirelly. Juttelimme tovin säästä.
Olimme samaa mieltä siitä, että talvella on kyllä kylmempää
eikä tätä hellettä kannata valittaa. Mutta ihmettelin miksi joku
puhui minulle. Vaikuttavatko mielialalääkkeet niin että myrkyn
nielleen irvistys naamalta on kadonnut? En ole katsonut itseäni
peilistä vaikka yhdessä runossa niin väitinkin.
Vein tyhjät, ostin tilalle täydet ja
jatkoin rantaan. Minulla on siellä oma pyörätelinekeksintö.
Ainoassa katveessa oli jo joku ja autosta purkautui lisää,
kaikkiaan neljä aikuista ja lapsi. Rohkaisin mieleni ja kysyin lupaa
istua toisaalle siihen varjoon. Sain sen. Luin vähän aikaa
Virtaavan veden musiikkia, joen rannalla kun olin:
"Virtaavan veden musiikkia II
Puhdas virtaava virta
puhdas virtaava virta
Sinun vetesi on valoa
minun suussani
ja valoa minun kuivalle iholleni
sinun virtaamisesi
musiikkia
minun korvissani, vapaasti,
virtaa vapaasti!
Sinun kanssasi
minussa."
(Gary Snyder: Virtaavan veden musiikkia
- valitut runot 1957 – 1992)
Tuossa on kyllä sisennyksiä, mutta
luultavasti blogspot syö ne. Mutta, kun olin lukenut jonkin aikaa
ihmiset alkoivat puhua minulle. Jo toisen kerran tänään ja
kahdeksan kuukauden Ylistarossa asumisen aikana! Paljastui että
kaksi heistä oli vieläpä alkuperäiskansaa, ylistarolaisia. Kolme
oli samalla asialla kuin minä, lapsi halusi uimaan ja kuski oli
tietenkin selvin päin. Lopulta äiti lähti viemään lasta ja pyysi
minut mukaan. No uimaan vaan sitten. Nainen oli vesipeto ja minä
jäin vahtimaan lapsen uimista uimaliiveissään. Hän sanoi, ettei
osaa sukeltaa. No ei noissa tamineissa kyllä!
Uimme aikamme, hylje pitkin jokea ja
minä rantaa pitkin hieman kauemmas ja takaisin kun kuljettajakin oli
tullut vahtimaan lasta. Palasimme pyyhkeille katveeseen, paitsi hylje
jäi vielä veteen. Ryhdyin juttelemaan kuljettajan ja vähän
muidenkin kanssa. Tämä Tapio kertoi olleensa kiinnostunut linnuista
aina ja noteerasi rannalta paukapäiset osmankäämit ja jokea pitkin
lentävät lapintiirat. Ja muutkin alkoivat puhua minun kanssani ja
minä olin aivan ihmeissäni.
Minulta kysyttiin mitä kirjaa luen ja
minun piti vaatimalla vaatien alkaa lukea runoa siitä. Luin pätkän
jossa on hauska kuvaus suomalaisista. Se on runossa Tie, länteen
maanaliseen, jonka Marjatta Ripsaluoma käänsi 80-luvulla Lakeuden
Kutsuun hieman toisella nimellä, mutta tämän kirjan on kääntänyt
J.K. Ihalainen ja kustantanut Palladium-kirjoissaan:
”Seuraten metsiä länteen, ja
kumpuillen, pitkin laidunmaita,
karhuja ja sieniä jäljittäen,
poimien marjoja koko matkan.
Menevät Suomessa viimein kylpyyn:
kuin Klamatien punahonkaiseen
saunaan
kaikki suomalaiset mokkasiineissaan ja
päässään suippokärkiset
valkopilkkuiset lakit,
verkolla kalastaen, ansoja virittäen,
saunoen,
laulaen kädet yhteen liitettyinä,
keinuen
penkillä edestakaisin, silmissä
rakkauden pilke
Björn – Braun – Bear – Karhu
{salamoiva sateenkaari
suurenmoinen pilvipuu
oksilla linnut
vuoropulevat}
Eurooppa. ”Länsi.”
karhut ovat menneet
paitsi Brunhilde?”
Ja he pitivät runostani ja halusivat
tutkia kirjaa itse. Ja minä juutuin kuljettajan kanssa keskusteluun
linnuista ja luonnonsuojelusta ja Kyrönjoesta ja sen suojelusta ja
aurinkolämmityksestä ja muusta. Kerroin miten olin istunut
ympäristöministeri Kaj Bärlundin virka-autossa kun hän kävi
lopulta suojelemassa Kyrönjoen ja Mikkelinsaaret, ja että näiden
jokivarren asukkaiden ja luonnonsuojelijoiden toiminnan tähden
tulvasuojelu toteutettiin ilman voimaloita ja nyt kaikki muut paitsi
voimayhtiöt ovat tyytyväisiä.
Ja ryhdyimme puhumaan musiikista:
Skädämistä ja muista pohjalaisista bändeistä, jotka olivat hyviä
mutta joita kukaan ei enää muista. Hän kertoi Ylistaron, Ilmajoen
ja Lapuan kuuluisuuksista, Ylistarostahan on pelkästään lähtenyt
Juha Tapio, Orvokki Autio ja Munamies, Lapuall ovat asuneet
Juhamatti ja Miljoonasateen Heikki Salo.
Siinä ryhmässä oleva naisella oli
jalat huonossa kunnossa, niin että hän ei päässyt pystyyn eikä
oikein kävelemään. Ne olivat turvonneet ja kipeät. Hänen
miehensä taas ei osannut uida ja pelkäsi vettä niin ettei halunnut
sen lähellekään. Niinpä otimme hylkeen kanssa naista käsivarsista
kiinni ja kuljetimme hänet puoliksi kantaen laiturille, niin että
hän sai vilvoitella vedessä varpaitaan. Hän piti siitä suuresti,
kun muutoin ilmeisesti ei päässyt kotoaan juuri uloskaan huonojen
jalkojen tähden.
Ja me jatkoimme puhetta ja vaihdoimme
puhelinnumeroita, kunnes heidän lopulta piti lähteä. Ja minä jäin
rantaan yksin lukemaan kirjaa vielä vähän matkaa kunnes aurinko
alkoi laskeutua ja lähdin itsekin kotiin – sanomattoman
onnellisena. Kahdeksan kuukauden jälkeen olin tutustunut ihmisiin
Ylistarossa!
Kotona muistin vielä, kun olin kysynyt
kuljettajalta, että ”Mikä minussa on vikana, kun kukaan
Ylistarossa ei ole puhunut minulle.” Hän vastasi: ”Ei sinussa
mitään vikaa ole. Jotkut täällä on semmoosia. Minullakin on
työkaveri, joka ei ole kahdeksaan vuoteen muuta kuin murissut.”
28.7.2014
Pyöräilen rannalle katveeseen
osmankäämit kukkivat putkiloina
joiden päät tuuli on tyhjentänyt
kaksi tyttöä menee uimaan laiturilta
toinen käy vesikivellä asti
nousee sinne istumaan
kolme varista kaartelee vastarannalla
lapintiira lentää leijana tuulen
mukana
tuuli tulee lännestä
ja aallonväreet vedessä saavat
näyttämään
kuin koko joki menisi vastavirtaan
vaikka aalto ei liiku
Rempseä vaalea nainen käy uimassa
ja lähtee saman tien pois
minä vain kyhjötän rannalla
kirjoitusvihkoni ja kynäni kanssa
virtaavan veden musiikkia vierelläni
(käyn kyllä uimassa kun ranta on
tyhjä)
ja tuuli selaa vihkoni sivuja
katselen kaaliperhosen kevyttä
hoipertelevaa lentoa
Historia, mietin historiaani
vanhempieni ja isovanhempieni historiaa
kun istun tässä rannalla
se pitää kirjoittaa joskus
luen snyderia
hän kirjoittaa ajan läpi
kuten minäkin nuorempana tein
nyt yritän pysyä tässä hetkessä
västäräkki lentää ohi
varjossa on sopivan viileä hengittää
Taas yksi nainen menee uimaan
hän kastelee rintojaan ja käsivarsiaan
vedessä vyötäisiään myöten
ja ryhtyy polskimaan selkää
vesi, virtaava vilvoittava vesi
minulle jotenkin pyhä, tämä joki
nainen kelluu, ui kuin valas
muistan siitä erään henkilön
kaksi sepelkyyhkyä
niiden polveilevaa lentoa katsrelen
laskeutuvat vesikivelle ottamaan
aurinkoa
sinne missä viimeksi olivat
valkoviklot
käyvät välillä juomassa vettä
ne lentävät vastarannalle
ja alkavat taas huhuta
kukkakärpäset tulevat kiertelemään
minua
huiskaisen yhtä ja saan ne matkoihinsa
väkivaltaa käyttämättä,
kärpäsensiipiefekti
ryhdyn keräämään rannalta roskia
ei niitä paljon ole
60 senttiä palautuspulloista
mutta joku oli viskannut kaksi
lasipulloa
murskaksi, en saanut kaikkia siruja
talteen
minua alkaa ärsyttää tuo
raivaussahan ääni rannalla
pakkaan tavarani ja lähden kotiin
kotimatkalla näen miten ohra tuleentuu
ja minua naurattaa varis
jonka keskimmäiset pyrstösulat
puuttuvat
alkaa lintujen sulkasadon kuukausi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti