tiistai 13. marraskuuta 2012

Ystäväntuvalla ruokajonossa

Aina silloin tällöin eräät kaverini erityisesti tuolta vasemmalta laidalta heräävät arvostelemaan sitä, että EU-ruokapusseja saavat köyhille jakaa etupäässä kirkon diakonia ja eräät vapaiden kirkkokuntien organisaatiot. Sen jakamiseen voivat tosin osallistua myös avustusjärjestöt ja esimerkiksi pääkaupunkiseudun ateistit ovat jakaneet ja jakavat EU-elintarvikeapua. Näihin muihin jakelujärjestelmiin en ole juurikaan perehtynyt ja yleensähän ne myös kirkkokriitikoiden puheissa sivuutetaan vaieten.

Seinäjoella olen kuullut ainakin Vapaaseurakunnan jakavan silloin tällöin EU-avustuspaketteja ja yhden yksityisen henkilön organisoimana on kymmenkunta vuotta jaettu tarvitseville ruoka-apua, nykyisin viikon kaikkina arkipäivinä määräaikaan helluntaiseurakunnan tiloissa. Tähän yksityiseen hyväntekeväisyyteen ei kuitenkaan tilojen tarjoamista lukuunottamatta osallistu helluntaiseurakunta eikä jakelussa ole EU-paketteja, vaan avustajat keräävät kaikki jaettavat elintarvikkeet itse lähialueen elintarvikeliikkeistä ja -yrityksistä.

En nyt kuitenkaan puutu tähän muuhun jakeluun jota en tuon tarkemmin tunne.  Mielestäni on hyvin yksinkertainen syy siihen miksi seurakunnat ja niiden diakoniatyö on ollut näkyvin ja pääasillisin EU-ruoka-avun jakaja: Muilla avustusjärjestöillä saati poliittisilla puolueorganisaatioilla tai yhteiskunnallisilla järjestöillä ei ole tiettävästi alunperinkään ollut halua tai resursseja yhtä laajamuotoiseen elintarvikeavun jakamiseen ja jakelun organisoimiseen. Seurakuntiin EU-ruokatarvikkeet on vuodesta 1996 välitetty Kirkkopalvelun kautta.

Myös nykykäytäntöä vastustavien vasureiden motiivit ovat ilmeiset: pääasiallisin on tietenkin pelko jonkinlaisesta uskonnollisuuden pakkosyötöstä ruoka-avun siimeksessä. Minä taas jo yli 35 vuotta sitten kirkosta eronneenakin väitän jyrkästi, että nykyisin voimassaoleva käytäntö on toimivin ja paras ratkaisu EU-elintarvikeavun jakamiseen. Seurakuntien diakonia antaa oman lisänsä ruokapussien muuten ankeaan sisältöön ostamalla ja hankkimalla vuosi vuodelta yhä enenevän osan ruokakassien sisällöstä omalla rahoituksellaan. Mutta tästä lisää tuonnempana.

II

Puhun kantapään kautta elintarvikeapua ainakin silloin tällöin hakeneena omasta kokemuksesta ja muiden vähäosaisten ääntä erilaisissa avustusjonoissa kuunneltuani. Eri seurakunnissa jakelusysteemit jonkin verran vaihtelevat, mutta otan nyt yksittäistapauksena esimerkiksi kotipaikkakuntani Seinäjoen, jossa olen asunut vuodesta 2004 lähtien. Täällä yleiskäytäntönä on ollut että EU-ruokakasseja voi hakea diakonian kautta kolme kertaa kevät- ja kolme kertaa syyskaudella. Lisäksi pääsääntöisesti joka keskiviikko seurakuntasalissa järjestetään ns. työttömien ruokailu (johon kyllä saavat vapaasti osallistua kaikki muutkin köyhät ja köyhiksi itsensä tuntevat).

Vapaata taiteilijaelämää viettävänä, perusturvan varassa epäkaupallista taidetta tekevänä (no kyllä minä mieluusti myisinkin mutta kun kukaan ei osta ja näyttelyihinkin menee rahaa) sosiaalitoimen elättinä joudun melko usein (käytännössä joka kuukausi) tilanteeseen jossa perse on auki ja jääkaappikin huutaa: "ruokaa, ruokaa!". Rahat ei riitä ja tupakitkin uhkaa loppua. Presupussin hankkimista varten joutuu kiertämään kerjuulla kavereiden luona pitkin kyliä. Lintujenruokintapäniköistä näissä säännöllisesti toistuvissa elämäntilanteissa on turha edes haaveilla.

No, äärimmäistä hätää varten kerään syksyisin kyllä yhden kaappipakastimen täyteen marjoja ja sieniä, makaronipusseja on pahan päivän varalle ruokakaapillinen, leipää sen verran ettei pääse loppumaan. Mutta vaikka sienet ovatkin terveellisiä ja ihan maukkaitakin, alkaa parinkin viikon pelkkä makaroonisienimössön syöminen ja puolukkamehun juominen tympimään. Ja on myös muistettava että kaikilla vähäosaisilla esimerkiksi liikuntarajoitteisuuden takia ei ole tähän marjojen ja sientenmetsästyksen ylellisyyteen mahdollisuuksiakaan. Mutta kun makaaroonimössöruokavalio päivästä toiseen jatkuvana alkaa kyllästyttää ja etoa, niin mieluusti sitä nielee ylpeytensä ja painelee nyttemmin enää edes häpeilemättä jonoon sinne, mistä ruoka-apua tietää helpoimmin olevan saatavissa: seurakunnan ruokajonoihin.

III

Viimeksi eilen totesin, että taas alkaa seinä olla vastassa. Oulun näyttely oli syönyt rahani keväällä ja Kemin näyttely elokuussa takasi varattomuuden loppuvuodeksi. Kemin näyttely on erinäisten sähellysten ja ongelmien johdosta kotiuttamatta vieläkin, eikä näköpiirissä ole sellaisia rahoja että sitä kotiin saisin lähitulevaisuudessa noudettuakaan. Mutta tämä nyt ei enää kuulu kirjoituksen aiheeseen. Siis nokka kohti diakonitoimistoa ja sieltä ruokalappua jonottamaan. (Seinäjoella on nimittäin käytössä sellainen "kätevä" systeemi, että yksiä ruokakasseja varten jonottaa pitää kahdessa eri paikassa ja eri aikoihin: ruokalappu pitää hakea diakoneilta päivällä, mutta itse ruuanjakelu hoidetaan vapaaehtoisvoimin "Ystävän tuvalla" virka-aikojen päätyttyä.)

Asun noin 2,5 kilometrin päässä keskustasta ja kun ainoana kulkuneuvonani ovat köyhyydestä johtuen omat onneksi vielä hyväkuntoiset jalat, joutuu tätä ruuanhakuoperaatiota jonkin verran säätämään ja ajoittamaan. Diakonia on auki tiistaisin kello 12-15, ruuanjako kello 16.30 - 17.30. Väliajat voi viettää persaukisena lähinnä kirjaston lehtilukusalissa tai toisinaan jonkun tutun luona keskustan tienoilla kyläilemällä. Ellei nyt halua välttämättä käydä välillä kotona, jolloin hyötyliikuntaa kertyy yhdelle ruuanhakumatkalle 10 kilometrin kävelylenkki. Kello 14 kiskaisin takin päälle, pipon päähän, repun selkään ja eikun menoks.

Ilma sattui olemaan tänään tähän ruuanhakuun lähes ihanteellinen. Kirkas myöhäissyksyn päivä, ja minä talsimassa Pajuluoman puronvartta kulkevaa kävelytietä keskustaan. Ei siis tuullut vinkkaa naamaan enkä joutunut taivaltmaan vasten kasvoja piiskautuvassa vesi-, lumi- tai räntäsateessa. Ilma oli tuuleton, aurinko paistoi, lämpötila plussan puolella, ilma raikasta hengittää ja aikaa sopivasti myös luonnon ihmettelyyn. Seitsemän myöhäistä kalalokkia lensi hajanaisena parvena ylitseni Kyrkösjärveä kohti, noin 300 tilhen parvi tyhjensi pihlajia tehokkaasti marjasadosta, harakka lehahti puronrantaan vettä juomaan, viitisenkymmentä pullasorsaa kaakatti omassa leipäjakelussaan mummelin heitellessä heille muovikassillisen ranskanleipää evääksi ja nuori orava juoksenteli rantapuiden oksissa vailla selvästi havaittavaa päämäärää. Yön valvomisen jälkeenkin mieli oli virkeä kuin syksyinen päivä.

IV

Puolessa tunnissa olin perillä diakoniatoimistolla ja astuin ovesta sisään. Väkeä paikalla oli ennennäkemätön määrä. Penkit täyteen ahdettuna yksinhuoltajia ja muita vähäosaisia. Syykin selvisi. Vain kaksi päivystyshuonetta jakoi ruokalappuja ja kolmeen oli majoittunut sosiaalialan opiskelijoita jotka tekivät valtakunnallista kyselytutkimusta ruoka-avun jatkamisen tarpeellisuudesta. Tutkimus oli valtakunnallinen ja jos oikein kuulin jonkin Itä-Suomen yliopiston järjestämä. Vastaaminen ei ollut pakollista, mutta kuulemma hyvin tärkeää ruoka-avun jatkumisen kannalta ensi vuonnakin.

Siispä ensin planketteja täyttämään rasti ruutuun menetelmällä, ensin jotain tavanomaisia toimeentulokysymyksiä, mistä instanssista rahat elämiseen tulevat ja paljonko käteen jää rahaa välttämättömyystarvikkeiden kuten vuokran, vaatehankintojen ja ruokaostosten jälkeen, 0 euroa. Lopuksi tärkein osuus, jossa kyseltiin pidätkö tällaista ruoka-apua välttämättömänä ja miten tyytyväinen olet sen nykyiseen jakelukäytäntöön. Niin ja tämmönen naapuriuteliaisuuskysymys, että käykö mielestäsi apua hakemassa sellaista väkeä joka ei sitä välttämättä tarvitse. no ei saamari taatusti käy.

Pelko alkoi vähän kylmätä persettä, että ei kai ne perhana aio tätäkin vähää lopettaa valtakunnallisesti. Kuten alussa totesin, viime vuonna Suomessa EU on vuosi vuodelta jatkuvasti pienentänyt omien ruokatarvikkeidensa määrää. Tänä vuonna se on enää puolet viimevuotisesta ja jo vuosi sitten lehdissä oli otsikoita, että EU-apu supistetaan pelkkään maitojauheen jakamiseen. Jos seurakunnatkin heittävät pyyhkeen kehään, niin silloin 130 000 ruoka-apuun turvautuvaa henkilöä (tai taloutta) uppoaa lopulliseen kurjuusloukkuun "hyvinvointiyhteiskunnassamme". No opiskelijatytöt eivät tietenkään tienneet mitä varten tutkitaan vaan tekivät ainoastaan ilmaistyövoimana mitä oli koulussa määrätty tekemään. Mutta jos kerran tutkitaan, niin täytyyhän siihen jokin syy olla. Lomake täyttyi, uudelleen jonottamaan nyt diakonille, joka ei tiennyt asiasta sen enempää.

Säästän lukijat enemmiltä kaarteluilta. Pääsin muusikkokaverin luo luppoaikaa viettämään ja sitten tähtäimenä kello 16 jälleen jonoon, nyt varsinaista ruokaa hakemaan. Diakonikin oli varoittanut että jono olisi tänään poikkeuksellisen pitkä. Siksi arvelin noin jakelun puolivälissä pääseväni vähimmällä jonotuksella, kun taas häntäpäälle saatettaisiin tarjota jo puolityhjää pussia. Mutta vieläkin puolen tunnin jakelun jälkeen porukkaa jonotti tuvassa tungokseen asti niin että minä jouduin ovivahdiksi pitämään ovea auki kasseja rehaavalle vanhemmalle väelle ja lastenrattaiden kanssa kamppaileville YH-äideille. Että oliko tämä apu tarpeellista. Siitä puhui omaa kieltään tuvantäysi kurjalistoa.

V

Ruokapussit olivat taas pienentyneet sen verran, että mahtuivat hyvin reppuun kun jätin osan tarjotuista leivistä pois palautin EU-maitojauheen, josta en osaa mitään kokata. aina ei ole ollut näin. Jokin vuosi sitten punnitsin kotona vaa'assa 12 kiloa ruokaa, nyt ei enää puoltakaan siitä. Rehattuani kasssity kotiin ryhdyin tarkistamaan sisältöä. EU-einestä osoittautui olevan uhattua maitojauhepakettia enemmän: purkki sikanautaa ja kaksi pussia pastaa juustokastikkeessa. Seurakunnan dioakonian hankintaa pussissa olivat ilmeisestikin leipien lisäksi jauheliha, tonnikalapurkki, atrillipaketti, maksalaatikko, karjalanpiirakat, pakkaus marjaisia pannukakkuja, paketti kevytbalkania, tomaattimaksamakkara, kolme tetraa mehua ja pullollinen 1:5 laimennettavaa FUN-light lisäainetta, harmaan munakennorasian osoitetta en ryhdy arvailemaan; kahden viikon elintarvikkeet kurjistuneelle taiteilijalle.

Kotimatkalla ostin sen sätkäpussin ja tarkistin saldon. Tilille jäi loppukuuksi 16 euroa ja taskuun toistakymppiä. Kyllä minä taas loppukuun kituutan ja tupakoissa pysyn kun köyhästi elän. Mutta kadehtikaa te vaan hyväosaiset ja haukkukaa änkyrävasurit kirkkoa siitä, että se osallistuu diakoniallaan vähävaraisten auttamiseen, kun työväenliike tai mikään muukaan instanssi ei vähävaraisista ole enää vuosikymmeniin välittänyt. Eikö siellä diakonitoimistossa kyllä kenenkään kirkonkirjoja kysytä eikä uskonkantoja selvitellä. Kirkko vaan on se, joka nyky-Suomessa vielä jaksaa välittää tästä "heikommasta aineksesta", joka on jo osittain tai kokonaan pudonnut yhteiskunnan rattailta.

Seinäjoella 14.11.2012

-----------

JK. Faktoja kaipaaville vähän tylsiä lukuja ja muuta EU-elintarviketukeen liittyvää tulee tässä Kirkkopalvelun sivustolta:

EU-elintarviketuki - ruokaa tarvitseville
Vuonna 2011 elintarvikkeita jaettiin reilut 714 000 kg yli 125 000 asiakkaalle. Elintarvikeapua välitettiin ruokapaketteina sekä seurakuntien valmistamina aterioina. Vuonna 2011 apu painottui ruokakassien jakeluun, joita jaettiin lähes 110 000 kpl. Edullisia ruokailuja seurakunnat tarjosivat noin 26 000 aterian verran. Jakeluun osallistui 203 seurakuntaa tai seurakuntayhtymää. Eniten ruoka-apua jaettiin suurille lapsiperheille. Opiskelijat ja maahanmuuttajat ovat kasvava kävijäryhmä seurakuntien diakoniatyön ruokajakelussa. Myös päihdeongelmaiset sekä mielenterveyspotilaat ja -kuntoutujat ovat jatkuvan avun tarpeessa.
Elintarvikejakelu vuonna 2012
Tämän vuoden elintarvikejakelu seurakuntiin toteutettiin kesän 2012 aikana. Jaettavaa Kirkkopalvelujen kautta oli noin 330 000 kg. Mukana oli edelleen lähes 200 seurakuntaa. Jaettaviin ruokakasseihin saatiin monen vuoden tauon jälkeen tuotteiksi lihasäilykettä.
Seuraava elintarvikejakelu käynnistyy todennäköisimmin keväällä 2013.
MITÄ SE ON?
Lähes joka toinen seurakunta jakaa EU-elintarviketukea vähäosaisille. Euroopan unioni tukee sosiaalista avustustoimintaa luovuttamalla interventiovarastostaan elintarvikkeita jäsenvaltioissaan toimiville avustusjärjestöille.
Kirkkopalvelut on toiminut vuodesta 1996 seurakuntien kautta jaettavan EU-elintarviketuen koordinoijana. Se on Suomen suurin EU-elintarvikkeiden jakaja. Useat seurakunnat tekevät laajaa yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Kumppaneina ovat muun muassa työttömien yhdistykset, kunnan sosiaalitoimi, mielenterveysyhdistykset, Katulähetys, A-killat, SPR ja MLL.
Elintarvikeapuna jaettavat tuotteet ovat hyvin säilyviä peruselintarvikkeita, jauhoja, hapankorppuja, puurohiutaleita, makaronia, mysliä, keksejä ja maitojauhetta. Valmistuotteita ovat yksittäispakatut pasta-annokset sekä lihasäilykkeet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti