Vaelluskirjaa

3.12.2012

Vaelluskirjani on ollut telakalla pitkään. Tekosyynä on turhautuminen. Varsinainen vaelluskirja on vielä vanhemmalla 95 Windows-koneellani, josta on hiiri hajalla. En ole saanut aikaiseksi etsiä siihen uutta hiirtä. Nyt aloitan kuitenkin uuden sivun.

Viikonvaihteessa on satanut pari senttiä lunta, maa on sen valkaisema. Päätän aloittaa talvivaellukseni kauppamatkan muodossa. Kuljen taas ympyränmuotoista kauppareittiäni, Villenraittia Vuoritielle, Vuoritietä Pajuluoman sillan yli Björkenheimintielle ja Björkenheimin sillan yli luonnonsuojelualueelle, sitä koskenvartta pitkin Törnävälle S-Markettiin, Pappilantietä Ruukintielle ja sieltä takaisin kotiin. Ajattelen että olen kuin jänis, joka liikkeellehätistettynä tekee kierroksen reviirinsä rajoja pitkin palaten lopulta ehkä omaan makaukseensa.

Olen siirtänyt ulkolämpömittarin ensin sisämittariksi ja sitten pudottanut sen pöydältä lattialle. Se näyttää +18 astetta, mutta ulkona on kylmempää, korva- ja nenätuntumalta pakkasta pitkälti toistakymmentä astetta. On kuitenkin pitkästä aikaa pilvetön taivas, kirkkaan kuulasta, tyyntä. Heti pihasta lähtiessä pieni taviokuurnaparvi tii-lyi-lee ylitseni. Niitä on tänä talvena etelässä, näillä seuduilla tavallista enemmän.

Pajuluoma ja Törnävänkoski ovat lähes kokonaan jäätyneet muutaman viimeisen pakkaspäivän aikana. Pienen luonnonsuojelualueen läpi kuljen rantapolkua pitkin. Lyhyissä sulapaikoissa vesi virtaa vielä vapaana, värjää jäänreunat ruskeista, sulapaikoista nousee ilmaan huuruinen savu. Käpytikan ääni kuuluu vastarannalta. Minut pysäyttää hiljainen linnun kutsuääni. Pääsen seurailemaan pitkään metrin verran pääni yläpuolella hyörivää pyöreäksi pörhöttäytynyttä hippiäistä. Ihmettelen miten niin pieni lintu voi selvitä kylmän talvenselän yli, eikä suurin osa niistä selviäkään. Töyhtötiainen piipahtaa joksikin toviksi sen seuraksi ja jatkaa sitten omaa askarteluaan oksistossa.

Törnävän puusillalla totean, että koskikaraa, joka joinakin talvena on viettänyt aikaa kosken partailla ei tänä talvena näy. Sen sijaan neljä pullasorsaa värjöttelee ylempänä sulassa ja sen reunamilla. Kylmä talviaurinko paistaa matalalta oksien välistä. Jatkan matkaa asioilleni kauppaan ja edelleen kotiinpäin. Kotimatkalla kädet kohmettuvat ruokakassien kantamisesta tunnottomiksi. Vuoritien liikenneympyrän kohdalla tien yli lentää vielä pari ilmeistä talvehtimaan jäänyttä räkättirastasta. Palaan lähtöpisteeseen. Tunnettomin käsin söhellän avaimen oveen ja olen sisällä, hyvin pienen vaelluksen jälkeen olen taas kotona.

Sillä vaelluksessa
tärkeää ei ole kuljettu matka
suunta tai päämäärä
vaan kulkijan mieli
tällä matkalla.