Vaelluskirjaa Ylistaro 13.11.2013

I

Tänään lähdin vaeltamaan Asemanseudulta päinvastaiseen suuntaan kuin tavallisesti. Otin repun selkään, olkalaukkuun kiikarin ja idioottikameran joka syö kinofilmiä. Otin polkupyörän ja lähdin polkemaan Möllintietä Seinäjoen suuntaan. Tulin taajaman ulkopuolelle ja jouduin polkemaan kotvan valtatien laitaa ennen kuin pääsin kääntymään Tapiolantielle.

Syynä Tapiolantielle ajamiseen on katastrofaalinen ruokintapänikkätilanne pihamaalla. Aamulla laskin että edellisen asukkaan jälkeensäjättämällä ruokintapänikällä käy kymmenkunta talitiaista, kaksi sinitiaista, pari pikkuvarpusta, noin 25 varpusta ja 3 harakkaa. Pänikkä on siten väärin suunniteltu, että harakat pääsevät estoitta rohmuamaan jyväsiä kuin viljaa laarista. Nykyisillä auringonkukansiementen kilohinnoilla pörssini ei kauaakaan kestä moista lintulaumaa päikälläni.

Toisen ruokintapänikän toiminnan muuten jouduin jo lopettamaan kuistin kaiteelta, koska pari päivää sitten kuulin oven takaa oudon kopsahduksen. Kun hieman myöhemmin lähdin kuistille tupakille, tpotesin että irtonainen pänikkä jyväastioinaan oli viskoontunut pkauas pihanurmikolle, naapurin musta kissa karkasi kuistin kaiteen yli karkuun ja jäljelle jäi murhattu talitiainen tyhjään pahvilaatikkoon. Ymmärsin että kuistinkaide on pänikällä käyville linnuille hengenvaarallista seutua ja joudunkin nyt kärvistellen täydentävät ruokintapänikkätilannetta sangallisilla puoihin ripustettavilla mallleilla. Kuten tiedetään, Ylistarossa ei ole Altiaa, josta voisin hankkia tarvittavat ruokintapänikät itse.

Kun ylipäätään myös EU-pussien hankinta Ylistarossa on järjestetty hankalimman kaavan mukaan, olin päättänyt ryhtyä sekä lintujen ruokinta- että omien kaurapuurojyvästen hankinnassa omatoimiseksi. Siksi siis suuntana oli hieman toista kilometria asunnoltani sijaitseva Taipaleentie ja sen vartioimaton tasoristeys.

II

Kuten valistuneimmat lukijani ehkä tietävätkin, tapahtui tasoristeyksessä maanantaina vakava onnettomuus pendoliinon ja viljankuljetusrekan kolaroidessa keskenään. Suuronnettomuus oli lähellä, mutta veturinkuljettaja ehti hätäjarruttaa ja hypätä suojaan murskaantuneesta veturista. Kolme VRn henkilöä ja yksi matkustaja loukkaantuivat lievästi, rekka lensi pellolle 180 asteen kierteellä, risteyksestä varoittaneesta STOP-merkistä tuli moderni veistos sen väännyttyä voimalla lengolle - ja niin 40 tonnia kauraa levisi dyyneiksi radan varteen.

Varomattomuutta onnettomuuden syntymisessä saattoi olla viljarekan kuljettajallakin, mutta toisaalta myös Ylistaron ohittavien pendoliinojen kuljettajien pitäisi olla tietoisia siitä, että Vaasan radan rakentamisesta lähtien tasoristeyksissä on viljankuljetusajoneuvoilla jo puolentoista vuosisadan ajan ollut etuajo-oikeus juniin nähden, olivat nämä ajoneuvot sitten hevosia kärryineen, traktoreita tai nykyaikaisia rekkoja.

Tänne siis nyt pyöräilin, en uteliaisuuttani onnettomuuspaikkaa nähjdäkseni vaan ruuanhankintamatkalle. Ja kyllä: kauranjyvädyynit olivat edelleen paikoillaan tasoristeyksen ääressä pellolla. Keräsin reppuuni parikymmentä kiloa ruokatarvikkeita, laskeskelin että neljästäkymmenestä tonnista riittäisi loppuelämäksi sekä minulle kaurapuurovärkkiä että linnuille kymmeniin ruokintapäniköihin einestä, jahka nyt ensin saisin jostain kyseiset pänikät hankittua ja tyhjennettyä.

Mutta 20 kiloa kerrallaan selkärepussa kannettuna 40 tonnin kauramäärän siirto vaatisi siis 2000 edestakaista pyöräreissua ja pyöräiltävää kertyisi kaikkiaan noin 5000 kilometriä. Aloinkin äkkiä haikailla sitä sänkipellolla myynnissä olevaa Transittia, jonka kyljessä kyltissä lukee: OTSA POIS! KATS...PIITKÄ LEIMA! Sillähän roudaisin ruokintajyväset kotiini ennen lumien tuloa.

No tänään tyydyin vain yhteen viljanhakureissuun. Varastoin kaurat kuistille ja lähdin uudelleen pyöräilemään, tällä kertaa tuttua reittiä kylää kohti. Hieman ennen kylää ylitseni lensi parinkymmenen myöhäisen nuoren lokin parvi. En päässyt kuitenkaan tarpeeksi nopeasti pysähtymään ja kaivamaan esille kiikareita saadakseni varmuuden siitä, olivatko linnut kala- vai harmaalokkeja. Edellisiä veikkaisin melkoisella varmuudella. Sisämaassa tähän vuodenaikaan molemmat ovat jo melko harvinaisia vieraita.

(Sivuhuomautuksena on todettava myös, että vaikka onnettomuus sattui Ylistaron Asemanseudulla, minä en ollut onnettomuutta aiheuttamassa, kuten eräs irvileukainen ystäväni epäili. Eivätkä jyvät myöskään olleet kastuneet valmiiksi kaurapuuroksi kuten samainen irvileuka arveli, vaan vain lievästi dyynin pinnasta kastuneina edelleen täysin syömäkelpoisia sekä minulle että linnuille. Muistelinkin Matteuksen evankeliumin sanoja siitä miten taivaan linnuista pitäisi ottaa oppia, sillä ne eivät kylvä eivätkä niitä ja silti ne löytävät ravintonsa, jos eivät muualta niin minun päniköiltäni - parhaillaan vireillä olevan viljankorjuu ja -varastointihankkeeni ansiosta.)

III

Kävin S-Marketissa täydentämässä nestehukan ehkäisemiseksi juomavarastoani päniköiden sijasta muutamalla pilsneritölkillisellä ja mietin miten tölkeistä saisi kehiteltyä toimivan ruokintasysteemin linnuille. Jotenkinhan niistäkin voisi purkinavaajan ja rautalangan avulla saada rakennettua pihapuista roikkuvia himmeleitä, jotka samalla tarjoavat jyväsiä linnuille. Jatkan prototyypin suunnittelua jahka saan tölkit tyhjennettyä.

S-Marketilta jatkoin poikkeuksellisesti ABClle, jossa investoin kupilliseen hävyttömän kallista kahvia. Oikeastaan olisin tarvinnut pyörääni ketjulukon, mutta sellaista Ylistarosta ei ilmeisesti saa ostettua mistään, ellei sitten Agri-Marketista, jonka luulin myyvän lähinnä leikkuupuimureita ja muuta maatalouskalustoa. Pöydässä kuuntelin syrjäkorvalla Kyläparlamentin pohdintoja Ylistaron suurista uutisista. Parlamenttikin ihmetteli että viljaa oli nyt mustien varisten (so. naakkojen) ja muiden lintujken syötäväksi melkoinen määrä, vaikka osa viljasta kai varastoitui jo junaankin ja loput olisi näppärä noukkia paikalta kauhakuormaajalla.

Pohjalaisesta luin päivän toisen ylistarolaisen kohu-uutisen. Könnintien murhasta vangittujen ylistarolaisten henkilöllisyys ja murhateon taustat ovat paljastuneet tutkijoille, vaikka ylistarolaisethan ovat olleet selvillä asiasta jo murhatyön tapahtumisesta lähtien elleivät jo ennen sitä. Murhaa olivat runsaan vuoden verran suunnitelleet vainajan isäpuoli ja vainajan hyvä kaveri ja itse surmatyö toteutettiin vasaralla ja jollain muulla vielä tietymättömissä olevalla aseella. Tutkintaa johtavan surmatyön näin selkeä suunnitelmallisuus on melko ainutlaatuista. Kyseisen henkilön murhaamista syytteessä oleva kaksikko oli kyllä yrittänyt toteuttaa jo kerran aiemminkin, mutta tuolloin hanke meni jostain syystä kiville.

IV

Synkähköistä mietteistä virkistyäkseni jatkoin minulle jo kotoisaksi käyneeseen levähdyspaikkaan Kaukolanrantaan, jossa pidin tupakan- ja tölkin mittaisen tauon katsellen syksyisen joen virtausta merta kohti, katsellen ja kuunnellen lintujen liikennettä. Monen sateisen päivän jälkeen aurinkokin välähti esiin pilvenriekaleiden takaa ja ärsytti tällaiseen outoon valoon tottuneita silmiä.

Intiaanikyykyssä katselin syksyisen maiseman värejä ja bongasin varttitunnissa kymmenkunta lintulajia: Läheisessä pihlajassa siritti parikymmentä tilheä. Talitiainen kävi uteliaana aivan vieressä oksalla ihmettelemässä rantaan pysähtynyttä vaeltajaa. Sinitiaisia, varpusia ja pikkuvarpusia kuului ympäristön pensaista. Vastarannalla harakat rähisivät innokkaasti jollekin, ehkä kissalle. Muutama naakka suoritti ohilennoon vastarannan kuusikon takaa. Kolme pikkukäpylintua ei ilmeisesti tiennyt mihin ne olisivat menossa, ne lensivät joen ylitse tälle rannalle ja jatkoivat kipittittäen edelleen mutta ilmeisesti mihinkään välillä pysähtymättä peruivatkin suunnitelmansa ja lensivät pääni yli takaisin vastarannan kuusikkoon. Keltasirkkuja ja viherpeippoja kuului täällä, kuten lähes kaikkialla ylistaron peltomaisemissa. Punatulkut viheltelivät haikeasti myöhäissyksyä.  Jälleen näin yhden lokin, joka tällä kertaaa lensi joen toisella puolella liian kaukana kiikarillakaan tunnistettavaksi. Fasaanin yksi- ja kaksitavuiset karkeat tööttäykset toivat mieleen maantiekiitäjien äänet disneyn piirretyssä niiden höynäyttäessä taas kerran Kelju K Kojoottia.

Olen käynyt tällä rannalla päivittäin ja ihmetellyt milloin minkin linnun puuhakasta lentelyä joen rannalta toiselle. Ja jo pari päivää on mielessäni pyörinyt lyhyt yksinkertainen runontapainen tuulisena päivänä vaappuen joen ylittäneestä tiaisesta:

"Talitiainen lentää joen yli vastarannalle
melkein kuin runo."

V

Lopulta nostin repun selkääni, olkalaukun kaulalleni ja jatkoin kirjastoon, jossa edelleen joudun kirjoittamaan, kun nettiyhteys asunnolta ei toimi ja omassa tietokoneessa muistikorttiporttikin on sökö. On taas jo "pimiää" kun saan tämän valmiiksi ja lähden jatkamaan vaellustani kotia kohti.